Olen ihan rättiväsynyt. No, 10 tunnin päästä on jo herätys seuraavaan päivään. Sain sumplittua sen että sain lähdettyä tunnin aikaisemmin tänään - mutta aika hilkulla oli. Järjestin sitä eilen ja aluksi sanottiin, että ei mitenkään onnistu. Sovin sinä aamuna yhden toisen työntekijän kanssa, että teen hänen lauantaivuoronsa ja kun samalla kysyin siinä vieressä olevilta pomoilta siitä tunnista tänään, niin tämä työntekijä oli tosi kiva ja piti naurettavana sitä, että yhdestä tunnista joskus päivävuorossa, kun siellä on porukkaa vaikka kuinka paljon, niin että yksi työntekijä ei voisi lähteä vähän aikaisemmin. Hän lupasi auttaa minua järjestämään sen asian jotenkin. No, lopulta se asia sitten järjestyi, koska yksi niistä lähipomoista on niin kiva, mutta minä tunsin oloni suunnilleen hirviöksi, kun tuntui että kaikki joutuivat näkemään niin paljon vaivaa sen eteen.

Tänään sitten aamulla törmäsin vähän isompaan pomooni keittiössä ja hän halusi kysyä minulta tämän vuoden 6kk tasauksen työtunneista, koska kuten mainitsin täälläkin, pyysin että helmikuulle laitetaan "vain" 20 viikkotuntia sen 30 sijaan. Tein sen verran loppuvuodestakin ja pidin viikon palkattoman vapaan ja silti se puolen vuoden tuntimääräni ylittyi suunnilleen kahden viikon työtunneilla. Joten vaikkakin on hermostuttavampaa löysäillä nyt kun tiedän että ne tunnit pitää tehdä sitten lähempänä sitä määräaikaa, niin en usko että minulla on vaikeuksia saada sitä tuntimäärää kasaan. Ennemminkin uskon että se ylittyy vielä runsaammin kuin viime vuoden loppupuoliskolla. Mutta pomoni halusi kysyä siitä vielä, vähän tuomitsevaan sävyyn, ja sanoi, että yrittää saada sen helmikuun pienemmän tuntimäärän järjestymään, jos kerran uskon että pystyn loppukeväästä tekemään niin paljon tunteja että saan ne korvattua.

Mutta tuosta jäi jotenkin vähän negatiiviset fiilikset. Tiedän, että olen allekirjoittanut sen sopimuksen, jossa sitoudun siihen, että 26 viikon aikana teen sen verran töitä, että kun tuolloin kesäkuun lopussa katsotaan, niitä on tullut kasaan se 780. Ja olen pitänyt siitä kiinni ja yrittänyt vielä joustaa vuoroissa mahdollisuuksieni mukaan kunhan olen yliopistoaikaan saanut ne pakolliset läsnäolot hoidettua.

Minusta oli hankalaa vähentää loppuvuodesta tunteja, mutta lopulta sekin jotenkin helpottui, kun tiesin että se sovittu tuntimäärä ylittyy ihan reilusti. Ja terapeuttini jankutti että minun pitää tehdä vähemmän töitä ja että se tuntimäärä on varmasti neuvoteltavissa, koska onhan se työpaikallekin kannattavampaa, että teen vähän vähemmän tunteja kuin se että teen samoin kuin ne muut tämän syksyn aikana lopettaneet jotka ovat a) jääneet pitkälle sairauslomalle b) ottaneet koko vuoden opintovapaata tai c) irtisanoutuneet kokonaan ja lähteneen suunnilleen ovet paukkuen. Ja tällä hetkellä pystyn oikeastaan ymmärtämään heitä oikein hyvin, koska en todellakaan tunne oloani kovin arvostetuksi siellä.

Tiedän kyllä sen, että siellä on kiirettä ja he ovat käyttäneet 10 kuukautta siihen että minua on koulutettu hoitamaan sitä työtä, mutta he tiesivät alusta asti että olen opiskelija ja siitä puhuttiin jo ihan haastattelussa, että voin tehdä vähemmän tunteja kun minulla on yliopistolla se aktiivisin aika, koska se on pahimmillaan vain syyskuusta maaliskuun loppuun. Ja vaikka viime keväänä aloittaessani minulla oli todella vähän tunteja, kun minua ei ollut järkeä pitää siellä esimerkiksi viikonloppuisin kun minulle ei oltu ehditty kouluttaa vielä paljon mitään, niin silloinkin laskin että se tekemäni keskimääräinen tuntimäärä viikossa ylitti sen mitä sopimuksessa oli sovittu. Ja samasta pidin huolen nyt vuoden loppupuoliskolla. Ja tällä hetkellä tammikuun loppuun mennessä viikkotuntieni keskiarvo näyttää olevan 32,35 tuntia viikossa. Joten tätä kuukautta ei voi laskea edes "hukkakuukaudeksi", vaan olen työntuntien suhteen jopa plussalla. Luulisi että tämä herättäisi edes jotain luottamusta, mutta näköjään olin väärässä. Ehkä se menee toisaalta niin kuin terapeuttini sanoo: jos antaa kaikkensa, niin seuraavalla kerralla odotetaan silti vähän entistä parempaa suoritusta.

Joten töistä ei ole nyt kovin hyvät fiilikset, eivät yhtään sellaiset, että voisi ajatella, että jos tulee todella vaikeaa, niin vähennän tunteja. Mutta ilmeisesti tuo on "humppaa tai kuole" -työpaikka, jossa väännän niska limassa töitä samalla kun väännän niska limassa töitä yliopistolla. Tänäänkin kun lähdin töistä sen tunnin verran aikaisemmin ja siis tein vain neljän tunnin päivän, yksi työkaveri sanoi, että kyllä hänkin voisi lopettaa jo päivän siihen. Sanoin sitten että joo, päivä loppuu töissä, mutta menen suoraan yliopistolle ja pääsen sieltä kotiin aikaisintaan kuudelta illalla. Olisin voinut vielä lisätä, että koska minulla oli vain se neljän tunnin päivä, siihen ei tietenkään kuulunut ruokkista töissä, mistä menin suoraan bussille ja bussilla yliopistolle ja olin täsmälleen kahdeltatoista siellä tapaamisessa sen kandityöopettajan kanssa. Missä meni melkein tunti, mikä jätti minulle reilun vartin ennen kuin minun piti mennä seuraavalla tuplaluennolle, mutta ehdin toki käydä ostamassa kupillisen kaakaota, mutta siinäpä se oli.

Yöllä nukuin jotenkin huonosti. Keskellä yötä nousin taas hädissäni sängystä ja loikin lattian poikki ovelle, koska huone oli täynnä hiiriä, niitä ihan vilisi joka paikassa. Vaikka minulla onkin rottia, niin se oli niin inhottavaa ja kuvottavaa, että yritin vain olla huutamatta. Ehdin päästä huoneen ovelle ja sulkea sen nopeasti perässäni (etteivät hiiret pääse rottien häkille toiseen huoneeseen), kunnes tajusin, että se ei ollutkaan totta. Se oli varmaan taas joku univaihejuttu, että en oikeasti hallusinoinut, vaan en vain ollut herännyt vielä kokonaan. Mutta se on pelottavaa, koska se ei tunnu siltä miltä unet oikeasti, vaan kestää sen 10-20 sekuntia, kun se kaikki tuntuu ihan todelta enkä ole niin hereillä siinä kohtaa että tulisi edes mieleen miettiä että onko se totta, joten se on todella pelottavaa. Pitäisi ehkä soittaa taas jollekin lääkärille ja kokeilla saada joku muu kuin Jaskan sisko tällä kertaa.

Ehkä minun pitäisi tosin aluksi kokeilla muistaa ottaa se vanha iltalääke myös aamuisin, mikä on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Minulla on aamulla aina niin kiire, että tuntuu että kaikki on ihan sekunnista kiinni. Migreenilääkkeet jotka otan aamulla, ovat keittiössä ihan tiskialtaan vieressä, joten on helppo ottaa kulaus vettä lasista ja nielaista ne pillerit. Mutta ne joita otan myös illalla, joita pitäisi ottaa nyt myös yksi aamulla, ovat tietysti toisessa huoneessa sängyn vieressä, jotta en lykkäisi niiden ottoa illalla sen takia koska en jaksa hakea niitä keittiöstä. Joten kun aamulla katson, että nyt on neljä minuuttia ennen kuin bussi tulee, voin käyttää sen 20 sekuntia aikaa mikä kestää avata pilleripurkki ja nielaista ne migreenilääkkeet veden kanssa, mutta siihen kuluisi paljon pitempään jos menisin hakemaan niitä toisia lääkkeitä toisesta huoneesta. Ei aikatauluni kaatuisi varmaan siihen, mutta aamulla kaikki tuntuu niin ylivoimaiselta, että helpointa olisi varmaan siirtää osa niistä iltalääkkeistä toiseen purkkiin ja pitää sitä keittiössä.

Nytkin pitäisi mennä jo nukkumaan jotta en olisi huomenna niin väsynyt, mutta olen niin uupunut, että tunnen sen koko ruumiissani, joten ahdistaa ajatus siitä että pitäisi nousta aamulla ylös, joten lykkään sitä nukkumaanmenoa. Ikäänkuin se jotenkin sillä ratkeaisi. No, huomenna on jo torstai ja on terapia ja vain... kuuden tunnin(?) päivä? Mutta melkein torstai, eli melkein viikonloppu, jota minulla ei oikeastaan ole, koska lupauduin tekemään sen ylimääräisen lauantain vuoron, mutta sentään silloin on vain se meidän porukka siellä.

Tässä oli kahden pitkän kappaleen verran tekstiä tämän päivän hankalista asiakkaista, mutta antaa sen olla. Mutta tiivistetysti: pari asiakasta tänään yritti vänkäämällä saada oman tahtonsa läpi, vaikka se ei ollut mahdollista ja toisessa näistä tapauksista asiakkaan tahtoon myöntyminen olisi ollut itse asiassa jopa lainvastaista, mutta kun yritin sitäkin selittää, niin ei kun asiakas vetää vain hirveät itkupotkuraivarit ja minä kuuntelen sitä kiroamista, kunnes toisessa tapauksessa asiakas löi luurin korvaan ja toinen asiakas rauhoittui lopulta ja hoiti asian viimein suht tyynesti loppuun, vaikkakin ilmeisesti hampaita kiristellen.

Mutta sellaista tänään. Yritin piristää itseäni tarkistamalla paljonko saan palkkaa ylihuomenna (koska 15. päivä saattuu viikonloppuun), mutta palkkakuitti ei ole vieläkään tullut. Ehkä palkanlaskijatyyppi on ollut kiireinen kun monet ovat jättäneet nyt vuodenvaihteessa sen muutosverokortin. Voi kyllä myös olla, että minun olisi pitänyt viedä myös se toinen paperi sen muutosverokortin mukana joka tuli siinä samassa kuoressa, mutta mietin asiaa ja yritin tutkiakin sitä, mutta en oikeasti löytänyt mistään tietoa siitä. Kai sekin on taas jotain mitä pitäisi tietää. Mutta jos siinä yhdessä paperissa luki 1/2 ja saman paperin toisella puolella 2/2, niin eikö se sitten tarkoita että se toinen paperi on joku muu? Minä en tiedä, koska arvasin. Mutta ainakin siinä lapussa jonka hänen lokeroonsa jätin, oli veroprosentti ja tulorajat ja minun tietoni, niin luulisi että jos jotain olennaista puuttuu, niin joku sanoo siitä.

Jos kokeilisi taas nukkua. Ai niin joo, en muuten käytä 9GAG-sivustoa lähteenä, koska periaatteessa joutuisin itse keräämään ihan hirveän määrän dataa ja se ei olisi välttämättä kovin luotettavaa enkä pystyisi vertaamaan sitä oikein mihinkään, joten koska pidän kiinni siitä Lingua Franca -jutusta, niin ilmeisesti väännän jotain akateemisten corpusten avulla. Saattaa vielä vaihtua, jos löydän jotain muuta hienoa niistä materiaaleista joita meidän pitää käydä joka tapauksessa läpi. Mutta asia selkeentyi hyvin siinä tapaamisessa, että mitä ylipäätään on mahdollista tai järkevää tehdä kandityöhön. Ehkä joskus "isona" voin kasata kokoon jonkun oman ei-akateemisen corpuksen nimenomaan tästä aiheesta.