No niin, olen koko viikon erakkoillut ja jumittanut vain kotona. Olen kyllä soitellut puheluita ja lopulta sitten sain kiinni ihmisen, joka tiesi jostain hammaslääkäripelkopotilaisiin erikoistuneen tyypin ja jätti soittopyynnön. Tämä henkilö sitten soittikin minulle ja keskustelun aikana korosti, että nukutushoito ei ole mahdollista täällä kuin lapsille ja kehitysvammaisille. Siinä kohtaa toivo vajosi aika lailla pohjamutiin, mutta sitten puhelun lopuksi kuitenkin sanoi, että soittaa sille hammaslääkärille, jonka oli tarkoitus minua hoitaa ja pyytää lähetettä keskussairaalaan, jossa minut sitten hoidettaisiin nukutuksessa. Eli kumman sekava asia, mutta sain tuon "ei voi hoitaa" -merkinnän itselleni hammasasioissa, joten tänään lähetteen olisi pitänyt saapua perille ja odottelen yhteydenottoa.

Viikon aikana on kyllä välillä ollut ihan kauhea epätoivo, rupesin siivoamaan kämppäänikin, kun ajattelin, että jos tämä minut siihen itsemurhaan ajaa, niin olisi pakko siivota, koska en vain voisi päästää ketään näkemään kämppääni sellaisena kuin se oli! Kuulostaa tyhmältä ehkä, mutta kipu on ollut ajoittain jo sietämättömän rajoilla ja kun aluksi puhuivat, että ei ole mahdollista, niin olin vain todella epätoivoinen, koska minä vain pelkään hammaslääkäriä niin paljon, mutta äärimmäinen kipu on toinen, jonka otan äärimmäisen vakavasti niiden hermosärky-kipujen jälkeen, kun opin, miten todella kaameaa kipua voi olla olemassa.

Pahin kokemani kipu oli omalla äärimmäisen tiukalla 1-10 asteikollani 9,7 mikä on niin lähellä täyttä kymppiä, että voin vain sanoa, että sillä hetkellä ei päähän mahtunut muuta kuin se hirveä kipu ja ajatus, että on pakko kohta lähteä ja juosta rekan alle, jotta loppuisi se kidutus. Tämä kipu on ollut pahimmillaan ehkä jotain 7 tasoa, mutta yhtenä päivänä useista särkylääkkeistä huolimatta se jatkui sellaisena 3-4 tuntia, jona aikana makasin vain sängyssäni ja puristin leukaani ja itkin, kun silloinkaan ei oikein mitään muuta mieleen mahtunut. Onneksi kipu ei ole ollut yhtä paha koko aikaa, mitä nyt melkein koko ajan jonkinlaista särkyä on, joten jos vain ensi viikon aikana tämä hoito onnistuisi, voisin huokaista helpotuksesta.

Maanantaina palautettiin Jaskan kanssa kyllä se Leevin piano, mistä minulla on vain erittäin hatarat muistikuvat. Tosiaan tuon pahimman paniikin aikana otin useamman kokonaisen rauhoittavan (yleensä otan vain puolikkaan), kun ne eivät tuntuneet auttavan lainkaan, mutta sitten muutamien tuntien päästä olin aika sekaisin, mutta Jaskan avulla se palautus sitten onnistui. Ei ahdistanut, enkä tosiaan muista ihan tarkkaan kaikkea, mutta Leevi tosiaan otti sen takaisin ja yksi outo yksityiskohta, jonka todellisuutta pohdin seuraavana päivänä oli se, kun kaivoin niitä pianon johtoja laukustani, yksi silmänrajauskynäni tippui lattialle. Jaska sitten siihen heitti Leeville vitsillä, että saat tuon sitten kaupanpäälle. Siihen Leevi totesi hänelle, että jaa onko tuo joku sun huumeneulasi, kun ihan siltä näyttää. Tokkurassa ja hyvin tilannetajuttomana nostin vain kynäni ja sanoin liioitellen, että daa, se on silmänrajauskynä, pitäis tuollaiset tietää. Ihan outo välikohtaus, jonka tosiaan varmistin Jaskalta, että tapahtuiko sitä edes. Hän itse oli pitänyt Leevin käytöstä todella tökerönä, etenkin kun he ovat vielä olleet ihan hyvissä väleissä, ainakin tähän asti.

Ja juuri tarkistin, niin Leevi on kuitenkin palauttanut ne maksamani rahat tililleni. Nyt ei tarvitse hänestäkään enää ottaa stressiä.

Jaskan kanssa on mennyt itse asiassa todella hyvin. Eilen minulla oli illalla todella outo olo, pää ei ollut kipeä, mutta tuntui oudolta, minkä lisäksi minua heikotti yhtäkkiä kauheasti, ja oksetti myös, ja lisäksi tärisin ihan hillittömästi. Yleensä en ole vainoharhainen, mutta nyt sitten mietin, että jos se on jokin vakavampi juttu, joka liittyy tähän hampaaseen ja sen tulehdukseen, joten Jaska sitten tuli paikalle vahtimaan, etten menisi huonompaan kuntoon. En tiedä mitään syytä tuolle ololle ja lopulta se meni sitten ohikin. Ehkä kyse oli ollut siitä, että olin päivän mittaan tosiaan napsinut aika runsaasti särkylääkkeitä, kun niistä ei oikein ollut apua, tai sitten vain joku yleinen heikotus, joka iski, kun taas siivosin kämppääni.

Jaska on kiva. Huolehti sitten siinä minusta, kun vain tärisin ja kun oloni parani, niin julteltiin ja katsottiin jotain sarjaa, josta Jaska oli tuonut muistitikullaan pari osaa. Oli ihan hyvä, mikä yllätti positiivisesti, sillä me Jaskan kanssa pidämme yleensä vain hyvin erilaisista sarjoista.

***

Tässä välissä keräsin tyhjät (lähinnä kokis-) pullot ja vein kauppaan ja ostin safkaa. Olo on sama kuin Kuopiossa silloin pahimman burn-outin aikaan. Kauppa on n. 100 metrin päässä ja ulkona melkein 20 astetta pakkasta ja takin alla vain t-paita, mutta olen ihan hiestä märkä ja kun tulin kotiin, takki pois ja ostokset johonkin jääkaapin lähistölle, sitten ikkunan luo, koko höskä auki ja siinä sitten viilensin itseäni, koska olin vain niin kuumissani! Jo pelkkä pullojen kerääminen kassiin sain hien pintaan ja alkoi heti heikottaa ja pyörryttää, jossain vaiheessa matkalla kauppaan melkein oksettaakin taas. En tiedä, mikä ihme nyt taas vaivaa, kun näin yhtäkkiä tuntuu että kroppa pettää.

Mietin, voisiko olla kyse vieroitusoireista, sillä aika pitkään olen vetänyt kokista aika hirveitä määriä, mutta tuon maanantaisen hammaslääkärikokemuksen jälkeen lopetin vain seinään, kun olin edellisinä päivinä vetänyt melkein litran kokista päivässä. Joo, joillain on alkoholiongelmaa tai tupakointiongelmaa, mutta minulla, kuten muunmuassa Sallallakin on kola-ongelma. Olen yrittänyt vähentää sitä niinkin "alas" kuin yhteen 0,33 tölkkiin päivässä, mutta aina jos tuli jotain stressiä tai riitaa tai kiistaa, niin sitten sitä kotona meni yhden tölkin sijaan ehkä kaksi tai useampikin. Äh, tämä kuulostaa jotenkin naurettavalta, koska tuosta tekstistä saa jotenkin sellaisen kuvan kuin joku selittäisi alkoholiongelmastaan! Mutta nyt siemailen viikon ensimmäistä kola-tölkillistä, ihan vain testiksi ja siksi, että niitä kaapissa sattui vielä olemaan. Kun en tiedä, vaikka kokis ei niin kauhean addiktoiva kai ole, niin sanotaan, ettei mitään pitkään jatkuneita riippuvuuksia saisi lopettaa seinään, vaan pikkuhiljaa vähentää, mutta en tiedä sitten, tulisiko kolan poisjättämisestä oikeasti jotain vieroitusoireita...

Toisaalta kyse voi olla siitä, että olen yksinkertaisesti syönyt jonkin verran vähemmän, koska hammas on ollut kipeä ja olen sitä varonut. Lisäksi kun jätin tosiaan kolan pois, ja olen juonut ihan sitä normaalia kolaa, enkä mitään light-litkua, niin siitäkin jää aikamoinen energiapommi saamatta. Tai sitten kyse on vain tästä hampaasta, kun jokin tulehdus siellä on ja kun se on nyt kohta viikon ollut enemmän tai vähemmän jatkuvasti kipeä, niin kai se voi vaikuttaa ihan yleisoloonkin? Niin ja olen nyt viikon sisällä lopettanut yhden mielialalääkkeeni ja aloittanut uuden, niin nämä voivat olla joko lopetus- tai aloitusoireitakin...

Mutta kaupassa päädyin ottamaan suuren parisuhde-askeleen, suurimman tähän asti! Minulla on todella vähän ruokaa kämpässäni, koska yksinkertaisesti välillä vain syön kaiken, mitä löydän, niin on tapanani pitää vain vähän ruokaa kämpässä. Lisäksi, välillä vain syön niin vähän, että ruoka jää sinne jääkaappiin ja pilaantuu sinne, niin vähempi on kaikessa suhteessa parempi. Paitsi siis yhden asian suhteen: jos Jaska on yötä, kuten hän yhä useammin on, niin hänelle ei ole mitään syötävää. Jos itse olen Jaskan luona, hänellä on aina jotain muroja tai leipää, mutta minulla on vain joitain välttämättömiä juttuja ja ateriankorvikkeita ynnä muuta.

Tänään sitten otin ison askeleen ja päätin kaupassa, että nyt minä ostan niitä kaurapaloja, joita Jaskalla aina on, jotka minun mielestäni eivät niin erikoisia ole. Ne kun voi laittaa pakastimeen ja sitten laittaa paahtimeen ja sulattaa ja syödä, eivätkä ne mene siksi nopeasti vanhoiksi ja syömäkelvotomiksi. Toinen Suuri Parisuhdeaskel oli tosiaan kun ehkä joku reilu viikko sitten ostin itselleni hammasharjan, jonka sitten jätin Jaskan luo, niin kuin Jaskallakin on hammasharja minun luonani. Nämä ovat ehkä pieniä asioita, mutta isoja juttuja minulle, joita en ole ylipäätään koskaan tehnyt. Iso juttu oli minulle myös se, kun kuluneella viikolla jossain vaiheessa asioita mielessä pyöriteltyäni totesin, että vaikka Thomas oli jotain Todella Suurta minulle, niin loppujen lopuksi kun miettii, niin en minä olisi halunnut sellaista tyyppiä, joka pussailee useampia kaverityttöjään poskelle tuon tuostakin, vaikka vaikuttaa muuten kiinnostuneelta.

Ja itse asiassa juuri oli Jaskan kanssa puhetta viime yöstä. Pystytään vaihteeksi nukkumaan ihan samassa sängyssäkin suht hyvin, mitä nyt ongelmaksi on muodostunut se, että minä saan kyllä noin suurimmaksi osaksi nukuttua hyvin, mutta Jaskan uni välillä katkeaa siihen, kun minä huudan unissani. Toistaiseksi näin on käynyt jotakuinkin jokainen kerta. Välillä kuulemma kiljahdan vain lyhyesti, välillä pitempään ja välillä nousen istumaan tai seisomaan ja pälyilen pelokkaana ympärilleni ja selitän välillä jotain ihan outoa. Itse en noista muista mitään, paitsi jos herään itse johonkin kirkaisuuni, mutta hieman mietityttää, että teenkö noin ihan itseksenikin, mutta ei ole vain ketään kertomassa, että mitä tein taas yöllä. Mutta ärsyttää itseäni, kun pidän toista hereillä niin ettei tämä uskalla välttämättä kunnolla asentoakaan vaihtaa, kun välillä sellaiseenkin reagoin hätkähtämällä ja henkäisemällä hätääntyneenä. Tuo on kyllä ylipäätään aina jos torkun vaikka päiväkeskuksellakin ja ihmiset lähtevät syömään, kun minä nukun ja joku tulee sitten minulle sanomaan erikseen, että hei Amia, ruokaa, niin suunnilleen pomppaan pystyyn pelästyneenä. Olen yrittänyt Jaskalle sanoa, että älä välitä, mutta sanoi, että välillä itsekin pelästyy sitä, kun minä pelästyn. Olen minä kanssa välillä jotenkin hankala ihminen, vaikken tässä tapauksessa toki tahallani.

Vitsit tekisi mieli lisää kokista... Mutta ehkä yritän vain juoda tuota piimää, mitä jääkaapissa on, enkä avata toista tölkkiä. Huomenna yritän tosiaan sinne keskukselle mennä, ensimmäistä kertaa tällä viikolla... Melkein kyllä kadun sitä, kun noille viimeisimmän poikueen lapsosille esittelin niitä uusia esineitä päivittäin, kun jostain luin, että oli nimenomaan rottakokeilla testattu sen vaikutusta älykkyyteen ja siinä oli ollut sitten joku korrelaatio. No, yksi näistä esineistä oli juoksupyörä ja sitten ajattelin, että laitetaan se noille tytöille tuonne aikuisten häkkiinkin, kun pian varmaan kyllästyvät siihen, kun se on lähinnä lojunut jossain säilössä, kun nuo aikuisiksi kasvettuaan eivät ole niin kauheasti jaksaneet sellaista enää käyttää. Nämä kaksi nuorinta tyttöstä, nyt kohta kolmen kuukauden ikäisiä, tuntuvat koko ajan siellä juoksevan. Nyt olen havainnut, että kyllä siellä juoksee se omakin tyttö, eikä vain se kasvattajalle menossa oleva pörrönaama.

Tänään sain myös kuulla vuoden 2011 poikueeni kahdesta pojasta, kun tuli sähköpostilla kysymyksiä ja sanottiin, että yksi pojista oli jouduttu juuri lopettamaan hengitystieinfektioiden takia ja toisella vähän samat oireet, vaikkakin lievempinä. Hieman yli vuoden nuo ensimmäisen poikueen otukset nyt ovat, joten ikävä kuulla näinkin aikaisista kuolemista. Omat saman poikueen tyttö ja poika ovat molemmat olleet terveitä ja ilmeisesti se kasvattajalle mennyt tyttökin ihan hyvässä kunnossa oli, kun poikuekin sillä teetettiin. Kivaa oli kuitenkin tästä lopetetusta rotasta kuulla, että oli sosiaalinen ja todella fiksu poika, eikä mitään muuta vikaa ollut kuin se sairastelu. Tämä on ensimmäinen poikasistani, jonka tiedän kuolleen, niin se tuntuu jotenkin isolta ja surulliselta, kun vastahan ne oli niin pieniä, että napsin kuvia ja ne lähtivät sitten vähän aikaa sitten vasta maailmallekin...

Mutta jos nyt lopettaisi höpisemisen ja menisi nukkumaan, että sinne keskukselle jaksaisi raahautua huomenissa viimeinkin...