Päivän kirjoittajaryhmän tuotokseni

Ovessa on lukko ja kahleita. Minut on lukittu tänne, omaan metallihäkkiini. En pääse pois. Yön pimeinä tunteina avaan kuitenkin silmäni ja ensimmäistä kertaa koskaan minut valtaa uusi tunne: en halua olla täällä enää, päätän lähteä. Paksutkaan metalliset kalterit eivät voi pidätellä minua, kun olen päätökseni tehnyt.

Vapaus on kuitenkin myös kahlitsevaa. Kun voi tehdä mitä tahansa ja mennä minne tahansa, vaihtoehtojen loputon määrä sekoittaa pääni.

Sanoin sinulle, että olen aina siellä, missä haluan olla. Nyt haluan olla vierelläsi vapaana kaikista velvollisuuksista. Muistelen yhteisiä hetkiä, mutta jälkeenpäin päivänvalossa mittailen silmillä kasvojasi etsien edes jotain pientä merkkiä siitä, että ne unelmat eivät olleet vain unta.

Vaikka olen nyt vapaa, olen yhä vankina. Ei ole pahempaa kuin olla sivussa, kalterien takana, kunnes ikä ja tottumus hyväksyvät ne. Ruumiini, mieleni - kaikki minussa - pitää kahlittuna sen sisimmässäni piilottelevan kipinän, jonka olen kätkenyt kuorieni sisään. Turvaan kaikelta, kaikilta. Piiloon elämältä.

Sinä olet kuin auringonsäde, joka tunkeutuu läpi tiheän oksiston. Meren tuoksu, perhosen siivenisku, musiikin väri. Olet aavistus hiljaisuudessa, joka huomaamattani katkoo rajoittavia köysiäni. Hymyilet.

Minä tahdon lentää.

***

Pakko sanoa ihan heti aluksi, että en ole niin hullun rakastunut Thomasiin, kuin tuosta ehkä saa kuvan. Jos olisin ollut täysin rehellinen, se olisi ollut juupas eipäs juupas eipäs -aallokkoa, joten ajattelin, että kirjoitetaan ennemmin jotain kaunista.

Tällä hetkellä olen vielä hieman entistä vähemmän ihastunut. Tiistaina Thomas ehdotti sitä, että nähtäisiin nyt kaksistaan joku päivä tällä viikolla, joten sovittiin tälle päivälle sitten, että mennään pelaamaan biljardia tai jotain ja hengataan yhdessä. No, osastolla Thomas sitten kesken Scrabblen sanoi, että niin Amia muuten, se ei tänään onnistukaan, kun mulle tuli yksi juttu, mutta lauantaina sitten nähdään. Pöydässä oli vielä kaksi muuta osastolaista, jotka eivät ole iltamissa olleet, enkä viitsinyt siinä kysellä.

Ottaa päähän. Olin jännittänyt mutta silti odottanut tätä "hengailuiltaa", joten nyt sitten tuntuu taas siltä, että vittu mikä tyyppi, kun koko ajan tekee ohareita. Siis silloin aikaisemmin ei tullut siihen Nanin pianojuttuun, eikä siis edes ilmoittanut asiasta etukäteen, vaan vain jätti tulematta, minkä jälkeen nyt on sitten parina päivänä, kun ollaan Facebookin viestittelyssä juteltu, on sanonut aina, että huomenna nähdään sitten osastolla, mutta hän on nyt tämän ja viime viikon aikana ollut täsmälleen kahtena päivänä paikalla. Nyt sitten vielä tämäkin, vaikka sanoi tiistaina laittavansa sen jutun oikein kalenteriinsa ylös, jotta varmasti muistaisi eikä mitään tulisi siihen päälle.

Tällainen käytös ärsyttää minua ihan kaikissa ihmisissä, joten nyt sitten tuo Thomasin käytös ärsyttää vielä enemmän. En ole tosiaankaan mikään pompoteltava, ja kun kävelin kotiin, niin kelasin mielessä, että vaikka tulisi mikä hemmetin pullonpyörityssuutelujuttu lauantaina, niin ei kyllä taida tippua tyypille enää yhtään mitään tältä taholta.

No, nyt on sitten tänään taas aikaa siivota ja pestä rottahäkitkin ja leikkiä pienten kanssa vähän. Ja saada tuo hemmetin synttärilahja-tulostin toimimaan, jonka äitini siis toi minua hakemaan tullessaan viikko sitten. Siihenkin pitäisi joku hemmetin johto hankkia. Perhana.