Hyvää Uutta Vuotta! Vietin uudenvuoden vaihteeksi yksin kotona, mutta on ihan hyvä fiilis. Poikkesin ostamassa kuoharia kun tulin töistä tänään ja kun vuosi vaihtui, menin ulos ja katselin vähän raketteja. Ja tähtiä. Tähdet olivat hienoja, pitäisi mennä enemmän ulos ihan vain vaikka istumaan ja katsomaan tähtiä. Ihan hyvillä mielin tosiaan vaihdan vuotta, tuntuu että 2016 ei ollut niin paha vuosi: sain työnkin ja opiskelutkin sujuivat.

Ja eilen vein yhden vanhimman rotan lopetettavaksi kun se oli ollut pitkään jo sairas, ja jotenkin se oli taas niin vaikeaa. Ensin oli monta viikkoa lääkkeenantoa ja sitten kun oli selvää että lääke ei auta oli se hyvästelyaika. Se sai viimeiseksi ateriakseen pizzaa ja riisipuuroa, ja aamulla ennen kuin oli lähdettävä eläinlääkäriin, oli vartti aikaa olla sen kanssa kaksistaan sängyllä. Vaikka se oli sairas loppuvaiheessa ja vähän vaisu ja viihtyi omissa oloissaan häkissä, niin aina kun huhuilin sen nimeä, se tuli luukulle. Kun mina olin influenssassa, otin sen kanssa päikkäreitä ja se nukkui käsivarteni vieressä laittaen päänsä siihen käteni päälle. Ja tosiaan silloin viimeisenä aamuna kun köllöteltiin sen kanssa sängyllä hetki, niin sitten se vielä muljutti silmiään. Tein kaiken mahdollisen mitä halusin, se ei saanut herkkuja vain viimeisellä aterialla, vaan koko lääkekuurin ajan ja sen jälkeenkin (koska se oli laihtunut). Ja olin sen kanssa rauhassa ja se vaikutti niin tyytyväiseltä kuin sairas rotta voi nyt vaikuttaa. Ja varasin lääkärin hyvissä ajoin kun tiesin että minulla on vapaapäivä töistä ja tiesin ajoissa se oli tulossa. Ajattelin, että nyt on hyvä aika, koska se ei tule tuosta parantumaan, vaan jatkaa laihtumistaan erikoisherkuista huolimatta, niin nyt ennen kuin se menee niin huonoksi että se joutuu kärsimään. Mutta silti silloin viimeisenä aamuna kun oli jo melkein aika lähteä, niin vaikka kaikki oli mennyt suunnitelmien mukaan ja oli loogista, tuntui vain siltä, että vielä yksi päivä, vielä yksi päivä, niin sitten olen valmis siihen että se lähtee. Vielä yksi päivä. Mutta eihän se auttanut kuin lähteä lääkäriin ja sinnehän se tyttö sitten jäi. On ollut ikävä sitä sen jälkeen.

Monet rottailijat kuulemma miettivät rakkaan rotan kuollessa, että kannattaako pitää näin lyhytikäistä eläintä lemmikkinä, kun se on 1,5-2,5 vuotta ja sitten niistä joutuu jo luopumaan. Tämäkin tyttö oli vasta vähän yli 1,5 vuotta, joten sinänsä vähän yllättävääkin, että se oli minulle niin rakas. Mutta minulle ei tule enää ikinä sitä oloa, että pitäisi luopua rotista. Jos se käykin mielessä, kun miettii, miten sen surun voisi välttää jatkossa, niin sitten ajattelen heti, että no tämä rotta joka nyt kuoli, niin mitä jos se ei olisikaan ollut minulla, mitä jos en olisikaan tavannut sitä? Siitä tulee kurja fiilis, koska tuntuu, että olisin jäänyt paitsi niin paljosta. Ja koska tiedän, että suru menee lopulta ohi - vaikka ne kuolleet rotat eivät unohdukaan - niin jos nyt luopuisin rotista, niin miten sitten ne kaikki tulevat rotat, joita tulisin rakastamaan yhtä paljon? Mutta on se välillä katkeraa, kun ne elävät niin lyhyen aikaa. Mutta jos mietin että vaihtaisin eläintä, niin se ei tunnu edes vaihtoehdolta. Koirat (jollaista en kyllä uskaltaisi ottaakaan) ovat liian... miellyttämisenhaluisia, kuin niillä ei oikein olisi omaa mieltä lainkaan. Ne ovat niin riippuvaisia ihmisestä ja palvovat omistajaansa vaikka tämä kohtelisikin niitä huonosti. Kissat taas ovat melkein kuin toisesta ääripäästä, toki ehkä hieman lähempänä rottia. Ne vaikuttavat jotenkin kylmiltä ja en usko, että ne olisivat niin seurallisia tai opetettavissa kuin rotat.

Mutta rotat ovat sekä seurallisia, älykkäitä, mutta kuitenkin jokseenkin itsenäisiä. Sen takia niiden ystävyydenosoitukset tuntuvat jotenkin "vilpittömämmiltä". Ja jos niitä kohtelee huonosti, niin ne eivät tykkää siitä ihmisestä. Onko siitä jo vuosi, kun yksi rotta kuoli, Prinsessa, joka sai kutsumanimensä siitä kun se loukkaantui aina niin verisesti siitä kun se pestiin tai sen kynnet leikattiin, että se murjotti vielä seuraavana päivänäkin. Ja yksi liikuttava hetki oli tänä syksynä, kun näin yhtä kasvattamastani poikueesta peräisin olevaa pojua, joka vaikutti tunnistavan minut. Näin sitä kaksi kertaa ja ensimmäisellä kerralla en havainnut mitään siihen viittaavaa, enkä odottanutkaan, koska olinhan nähnyt sen edellisen kerran kun se oli ihan pieni. Välillä mietin kun olen antanut rotat hoitoon äidilleni, että muistavatko ne minut vielä kun tulen takaisin, koska siitä ei kai ole mitään tutkimuksiakaan. Ja rotan pään sisälle on vaikea päästä. Koiratkaan eivät tunnista kasvattajiaan, joten olen olettanut samaa rottien suhteen. Joten tunnenkin oloni hieman hulluksi rottanaiseksi, kun minusta tuntuu, että se kasvattamani poju silti tunnisti minut. En usko, että se tunnisti hajuani, vaan sen tavan, millä minä rapsutin sitä. Se sen nykyinen omistaja silittää sitä ihan erilailla ja minä tietysti rapsutin sillä tavalla kuin tapaan rapsuttaa kaikkia rottia. Melkein näin, miten sen päässä jokin kliksahti paikoilleen, koska sen jälkeen sen käytös muuttui yhtäkkiä jotenkin vähän erilaiseksi. Ja sitten kun se oli laitettu jo takaisin häkkiin ja minä kuljin siitä ohi, niin se seurasi minua. En sanonut tästä ajatuksestani tietysti mitään sille nykyiselle omistajalle, mutta kun hän näki että se poju seurasi minua häkin sisällä, hän huudahti miehelleen, että katso se poika seuraa Amiaa.

Rotat ovat siis myös mysteeri, vaikka niistäkin tulee jatkuvasti uutta tietoa. Onhan jo tieteellisesti todistettu, että rotat nauravat, ne näkevät unia paikoista joihin haluavat mennä, ne tuntevat empatiaa ja auttavat mieluummin toista rottaa kuin syövät suklaanamin ja tietääkseni uusimpana se, että rotat hymyilevät. Eihän tuo vielä paljon ole, ainakaan koiriin tai kissoihin verrattuna, mutta jotain kuitenkin.

Mutta nyt kun se rakas vanhempi rotta on nyt paremmilla juustomailla, niin pääsee tavallaan "puhtaalta pöydältä" seuraavaan vuoteen. Mietin että ehkä vuoden päästä haluaisin viettää uudenvuoden jossain toisessa maassa. Ei sillä että tämä uusivuosi ei olisi ollut ihan jees, mutta olin tänään töissä ja menen myös huomenna töihin. Toisaalta hienoa, että pääsee aloittamaan uuden vuoden niin että on työpaikka, koska avaahan se mahdollisuuksia. Ja jotenkin kun vuosi vaihtui, niin mietin siellä ulkona istuessani, että minähän teen vuodesta 2017 hyvän vuoden. Ja minullahan on oikein palkallista lomaakin tänä vuonna, joten toivottavasti on vähän enemmän aikaa kuin viime vuonna. Ja kevääksi on jo suunnitteilla matka Edinburghiin ja jotenkin mietin, että kun en nyt sitten mennytkään joulun alla mihinkään äkkimatkalle, niin siitäkin on säästynyt rahat tähän vuoteen. Jotenkin mietin sitäkin, että ehkä voisi kokeilla saatua listaan uuden eteläisimmän maan jossa olen käynyt. Se ei vaadi paljoa, koska tähän mennessä eteläisin paikka on Wien.

Mutta jos nyt pikkuhiljaa kokeilisi mentyä nukkumaan, vaikka huomenna vuoro alkaakin vasta puoleltapäivin. Olen tässä pelännyt, että jossain kohtaa läjähtää rotta näppäimistölle ja poistaa koko tekstin, mutta kukaan ei ole onneksi vielä onnistunut siinä. Ovat kyllä kokeilleet tallentaa sivua, avata uutta välilehteä ja ottaa käyttöön joitain pikanäppäimiä, mutta ne on saanut onneksi helposti korjattua. Keitin niille nyt uudenvuoden kunniaksi spagettia, jonka sekä tytöt että pojat saavat palattuaan häkkeihin. Ja ne todella rakastavat kaikkea pastaa. Pojat sattuivat olemaan ulkona samalla kun söin kiinalaista, joten ne saivat sitten vähän riisiäkin, joka ilmeisesti oli maailman parasta ikinä, eivätkä niille ulkoilun ajaksi varatut pähkinät kelvanneet enää lainkaan.

Mutta toivottavasti jatkuu tämän päivän hyvähkö fiilis, välillä on ollut jotenkin tosi kurja olo, kun jotenkin kaikki pikkuasiat ovat tuntuneet niin kohtuuttoman isoilta niin että olen vihannut itseäni taas. On hankala vain jotenkin päättää, että yhtäkkiä lakkaisin miettimästä niitä asioita tai että jotenkin voisin estää niitä vaikuttamasta päivääni. Mutta ehkä tänä vuonna sekin voisi helpottua. Saa nähdä.