"Taatusti melkein jokaiselle on tuttu sanonta "Tieto lisää tuskaa". Yksi jos toinenkin käyttää tätä sanontaa joko perusteena tunteilleen tai tekemisilleen. "Tieto Afrikan köyhyydestä saa minut surulliseksi, tieto lisää tuskaa" tai "ei hyödytä opiskella ja päntätä kokeisiin, sillä tieto lisää tuskaa". Mutta miten asia todella on?

Sen ainakin voinee sanoa melko varmasti, että jos emme tietäisi esimerkiki juuri Afrikan tiettyjen alueiden surkeista oloista, emme surisi niitä. Myös tavallisen ihmisen jokapäiväisessä elämässä törmää asioihin, joita ei todellakaan haluaisi tietää. Ja tällaiset asiat ovat yleensä vielä sellaisia, joita ilmankin voisimme elää. Hyödyttääkö vaimon tietää, miten aviomies on sekoillut baarissa nuorempien naisten kanssa? Kannattaako pienelle lapselle kertoa, että lemmikkikoira lopetettiin tilan puutteen takia, sen sijaan, että väitettäisiin tämän olleen jo vanha ja sairas?

Tiedon lisäämä tuska on keskeisessä asemassa myös valehtelussa. Tietysti on niitäkin lurjuksia, jotka valehtelevat vain saavuttaakseen itselle etuja, mutta useimmiten valehtelulla pyritään salaamaan toiselta jotain, mikä mahdollisesti saisi hänen olonsa kurjaksi.

Ihmiset ovatkin kehittäneet monenlaisia sanontoja perustellakseen sitä, että tuskaa tuottavan tiedon salaaminen on oikeutettua. Puhutaan valkoisista valheista ja siitä, miten kertomatta jättäminen ei ole valehtelua. Onko siis todellakin niin, että tieto lisää tuskaa ja että meidän tulisi tehdä kaikkemme välttyäksemme siltä?

Minun mielestäni ei. Mielestäni tietämättömyys lisää tuskaa enemmän kuin tieto. Joidenkin asioiden tietäminen voi tuottaa utskaa, mutta mielestäni on silti parempi tietää totuus kuin elää täysin tietämättömänä.

Tietämättömyys todellakin lisää tuskaa, vaikka emme sitä aina tulekaan ajatelleeksi. Jokainen on taatusti ollut jostain epätietoinen, ja tällöin pyritään saamaan tietoa mieltä piinaavasta asiasta, oli totuus miten kivulias tahansa. Jälkeenpäin, kun epätietoisuus muuttuu tietoisuudeksi, voidaan huonosta olosta syyttää tietoa.

Esimerkiksi, jos vaikka ystävä lupaa soittaa tiettyyn kellonaikaan, mutta soittoa ei vain kaikesta huolimatta kuulu, yritämme todennäköisesti selvittää syyn tähän tapahtumaan. Jos ystävä ei vastaa soittoihin eikä ole kotona, vaikka lupasi, ahdistus alkaa todennäköisesti iskeä yhdellä jos toisella. Onko ystävä vain unohtanut vai onko hänelle sattunut jotain?

Vastaavia tilanteita on arkielämässä monia. Vaikka jotain pahaa olisi jo tapahtunut, haluamme kaikesta huolimatta saada asialle varmuuden. Ovatko ihmiset siis masokistisia, kun haluavat tietää ikäviäkin asioita? Minun mielestäni eivät. He valitsevat kahdesta pahasta pienemmän pahan, eli tässä tapauksessa tiedon.

On kuitenkin monia ihmisiä, jotka tuskan pelossa pysyvät mieluummin epätietoisina. Ihmiset uskovat voivansa olla onnellisempia kieltämällä totuuden ja elämällä elämänsä mieluummin valheiden epätietoisuudessa. Loppujen lopuksi en kuitenkaan usko, että tämä keino suojaa tuskalta yhtään paremmin kuin mikään muukaan.

Puhuttaessa tiedon aiheuttamasta tuskasta kannattaa ottaa huomioon myös se, että "positiivinen" tuska kasvattaa ihmistä. Onhan olemassa sanontakin, jonka mukaan epäonnistumisista oppii enemmän kuin onnistumisesta. Ja oppiminen on ainoa keino kehittymiseen ihmisenä. Pienet lapset ovat harvoin samalla tavalla surullisia kuin aikuiset, ja ehkä juuri siksi vanhemmat ihmiset olisivat ennemmin nuorempia.

Kuitenkin lapset haluavat olla vanhempia, sillä ihmisen luonnolle kuuluu myös henkinen kehittyminen. Tieto ja sen mukana tuleva tuska kasvattavat meitä ja opettavat meille asioita maailmasta ja itsestämme. Mitään hyvää ei voi saavuttaa ilmaiseksi, ja kai pieni hetkellinen tuska on halpa hinta tärkeiden asioiden oppimisesta ja oman itsensä ymmärtämisestä."

Amia, Lukion 2. vuosi, 1. jakso, äidinkielen koe