Huomenna on taas töitä. Minulla oli huikea kesälomakin viime viikolla, kaksi päivää, mutta se jotenkin nollautui sillä, että olin lauantainakin töissä. Ensi viikolla on taas yötöitä, joten eipä tarvitse ainakaan miettiä että mitä teen juhannuksena. Jotenkin on ollut vähän raskaampaa taas. Perjantaina olisi ollut terveystarkastus työterveydessä, mutta unohdin mennä sinne. Se oli ihan tyhmää, koska olin täyttänyt kaikki liput ja laput ja laittanut muistutuksenkin siitä vanhaan kännykkääni (koska uuden Lumia-kännykän muistutussysteemi on niin surkea). Laitoin sen hälytyksen siihen kello 7:00, kuten yleensäkin, koska silloin en nuku enää niin sikeästi että se menisi ohi, mutta en ole kuitenkaan lähtenyt vielä töihin. Paha juttu vain, että sinä päivänä minulla alkoikin työvuoro jo seitsemältä, enkä pidä vanhaa kännykkääni mukana, joten se on hälyttänyt kotona ihan antaumuksella kun itse olen ollut töissä. Tajusin sen vasta kun tulin kotiin.

Silloin tuli se kauhea tunne taas. Sen kauhean tunteen sinänsä vielä ymmärsin, koska se tulee välillä ihan suottakin, kuten välillä aamuina kun ei tarvitse lähteä töihin ja herään ja ensimmäinen tunne on, että olen nukkunut pommiin ja minun pitäisi olla jo töissä. Mutta nyt tuo terveystarkastuksen unohtaminen tuntui jotenkin ylivoimaiselta ja jotenkin ainoa ajatus mikä tuli mieleen oli se, että jos vain vaikka hyppäisin ikkunasta, niin sitten minun ei tarvitsisi olla paikalla kun työterveydestä ilmoitetaan työpaikalle että jätinkin tulematta. Eilen töissä oli jo vähän parempi fiilis, kun työkaverit olivat niin mukavia, mutta oli jotenkin vaikea päivä sielläkin. Tutuissakin palveluissa tuli ihan kummallisia puheluita, joista työkaveritkaan eivät oikein tienneet. Ja minulle huudettiinkin taas. Olen alun jälkeen oppinut suhtautumaan paremmin tuohon ja olen huomannut, että ne potentiaaliset huutajatkin saa useimmiten lopettamaan heti alkuunsa.

Yleensä huutamisen alkumerkit tulevat siinä vaiheessa kun soittajat haluavat että jokin järjestyy tavalla A, mutta se ei ole mahdollista. Mikään ei ole yleensä siinä vaiheessa mennyt vikaan minun puolesta tai meidän puolesta. Esimerkiksi jos työskentelisin vaikka Prismassa ja sitten sinne tulee asiakas, joka haluaa tuotteen X värissä Y ja koossa Z, mutta sitä ei ole saatavilla joko koska se on loppu tai koska sitä ei ole koskaan ollutkaan sellaisena. Siinä vaiheessa tämmöiset potentiaaliset huutajat  alkavat hermostua ja korottaa ääntään ja nimitellä, mutta sen saa ihan hyvin loppumaan, kun sanon rauhallisesti, että näin se ikävä kyllä on, mutta haluaisitteko sen sijaan tämän saman tuotteen värissä P, vai kokeiletteko jos jostain muusta Prismasta löytyisi. En tiedä mikä siinä on, mutta yleensä kuin heille sanoo selkeästi ne vaihtoehdot jotka heillä on ja kysyy että miten haluatte toimia. Eivät he vieläkään ole tyytyväisiä, mutta yleensä eivät kuitenkaan vedä hirveää raivokohtausta enää sen jälkeen.

Eilinen huutopuhelu oli poikkeus, koska siinä vaiheessa huudolle oli oikeasti hyvä syy ja jotain oli mennyt pieleen (tosin ei meidän puolesta). Ja minusta tuntui kurjalta sen asiakkaan puolesta, koska selkeästi hän oli siitä harmissaan. Joten nyt on mietityttänyt tuo tämän päivän eilisen. Muutenkin oli kiireinen ja raskas päivä töissä. Aluksi ajattelin, että ehkä se on vain oma tunteeni ja se onkin ihan normaali lauantai. Mutta ilmeisesti ei ollut, kun yhdessä vaiheessa yksi työntekijä lähti ja toinen tuli, niin se lähtevä tervehti tätä ja sanoi "Welcome to hell". Joten ilmeisesti se oli raskas vuoro muillekin.

Saa nähdä miten sitten juhannuksena yöllä menee. Edellisen kerran oli yövuoro valmistujaisviikonloppuna ja kun meillä oli alkanut niin paljon uusia ympärivuorokautisia juttuja, niin tietystihän se työntekijämäärä oli arvioitu niin reippaasti alakanttiin, että siitä ei meinannut tulla yhtään mitään. Ehkä nyt on sitten enemmän siellä töissä.

Työpaikan kesäjuhlilla toukokuun lopussa tutustuin vähän myös muiden osastojen tyyppeihin. Nyt sitten pari viime päivää yksi niistä joiden kanssa juttelin siellä, on lähetellyt minulle jatkuvasti viestejä Facebookissa. No, ehkä tuo "jatkuvasti" on liioittelua, mutta useita tunteja kuitenkin. Jos en vastaa heti, niin sitten tulee "oho, awkward silence" -viesti. Ei sillä, ihan kiva välillä viestitellä ihmisille Facen kautta, mutta juttelin tämänkin tyypin kanssa vain muutamaan otteeseen siellä kesäjuhlilla. Tosin sielläkin tuli jo sellainen fiilis, että hän seurailee minua vähän liikaa. No, itsekin lyöttäydyin siellä yhden toisen aspalaisen seuraan, mutta jotenkin se on vähän eri, kun me sentään ollaan nähty aikaisemmin töissä ja juteltukin useaan otteeseen. Ja tämä tyyppi, joka siis ei ole asiakaspalvelupuolella vaan teknisellä puolella, jutteli minulle ensimmäisen kerran siellä juhlissa ja mikä olikaan ns. icebreaker? No, hän tunsi sen bändin, joka siellä oli esiintymässä (hän oli mukana järjestämässä sitä, hän on kai aika vähän isompi tyyppi kuin joku tavis työntekijä) ja hän halusi näyttää minullekin "hienon kuvan" kännykästään. Ilmeisesti joskus yksi bändin jäsenistä oli sammunut jossain joskus ja muut olivat sitten piirtäneet tussilla hänen naamaansa kaikenlaista ja kirjoittaneet mm. "gay" hänen poskeensa.

Hän lisäsi minut kaveriksi Facebookissa heti sinä päivänä ja kun sitten keskiyön jälkeen osa porukasta meni jatkoille ja minä kotiin, niin sieltä tuli sitten yön aikana jotain käsittämätöntä kännisepustusta inboxiin. En vastannut mitään niihin (kun huomasinkin ne vasta aamulla) eikä hänkään sen jälkeen viestitellyt. Hän on tosin lähettänyt minulle tapahtumakutsuja joihinkin häneen järjestämiin juhliinsa (ja ilmeisesti ne ovat isoja niitä on paljon), mutta en ole mennyt mihinkään, koska ensinnäkin, olen ollut aina sopivasti töissä juuri silloin ja toiseksi, ne eivät ole vaikuttaneet kiinnostavilta. No, nyt sitten eilen hän näki että olen online Facebookissa (koska olen aina: avaan koneen aamulla, avaan Facebookin ja uutissivut ja ne jäävät sinne koko päiväksi vaikka lähtisin uloskin tai tekisin jotain ihan muuta), ja alkoi jutella. Sanoi että on lähdössä keskustaan baariin ja kysyi haluaisinko tulla yksille. No, yritin sitten sanoa, että olin töissä ja olen väsynyt ja "ehkä joku toinen kerta". No, hän sitten tietysti vielä varmisteli moneen kertaan että etkö varmasti halua tulla, ja lähtiessäänkin sanoi, että no on kuitenkin menossa baariin X, joten jos muutan mieleni niin hänet löytää sieltä. Yöllä sitten tuli taas känniviestejä vaikka miten paljon, joten ilmeisesti se, että hänelle ei vastaakaan mitään, ei haittaa häntä millään lailla.

Tänään sitten ilmeisesti heti kun hän heräsi, hän katsoi että olen online ja alkoi taas jutella. Tällä kertaa hän jutteli ensin kaikkea edellisestä illasta ja latasi siihen keskusteluun siellä baarissa otettuja kännikuvia, minkä jälkeen hän kysyi että haluaisinko mennä elokuviin. Tosin, se meni jotakuinkin näin: "Lol, lähdetkö leffaan *kielihymiö*" Ja ei, hän ei ole 15-vuotias (jos hän on alle 40, olen yllättynyt), mutta toki käytökseltään vaikuttaa välillä sellaiselta. Tuo oli vähän ikävästi sanottu, mutta en tiedä miten muutenkaan voisin ilmaista, miten hänen viestinsä tuntuvat sellaisilta, että toivoisin ennemmin, että niitä tulisi vähän vähemmän. Hän on varmasti ihan hyvä tyyppi ja pystyn ymmärtämään, että hän on suosittu ja monet haluavat hengata hänen kanssaan, mutta hän ei ole ehkä ihan sentyyppinen ihminen joiden seurassa minä viihdyn paremmin.

Toisaalta odotan nyt että tulisi torstai että olisi terapia, jotta voisin puhua tästä siellä, koska en tiedä miten minun tulisi suhtautua tähän. Minulla on vähän tapana olla liikaa kotihiiri ja terapiassa tavoitteekseni onkin listattu muunmuassa että olisin sosiaalisesti aktiivisempi. Se tuntuu todella työläältä, mutta tiedän kyllä, että se olisi minulle hyväksi. Yleensä kun joku on kysynyt, että hei mennäänkö tuonne tänään, niin ensimmäinen reaktioni on kielteinen. Tulee sellainen väsynyt olo, mietin, että nyt pitää lähteä täältä kotoa ja minulla on juuri tämän hyvän sarjan katsominen kesken tai jotain, ja tuntuu siltä, että no olisiko se edes lähtemisen arvoista. Sanoisin, että melkein joka kerta, kun olen pakottanut itseni lähtemään vaikka onkin ollut aluksi vähän vastahakoinen fiilis, se on ollut todella kivaa. Jotenkin silti kun tulee seuraava kerta, se tuntuu aivan yhtä työläältä ja on helpompaa vain olla menemättä. Eerokin soitteli minulle viime viikolla ja en jaksanut vastata, enkä jaksanut soittaa takaisinkaan, vaikka hänenkin kanssaan on nyt nähty vähän useammin ja hän ei ole edes käynyt niin hirveästi minun hermoilleni.

Mutta nyt silti tuntuu erittäin vahvasti siltä, että tämä ei olisi yksi niistä kerroista, kun olisikin kivaa. Siellä kesäjuhlilla kun juttelin ihmisten kanssa, suurimmasta osasta niistä jäi tosi hyvä fiilis ja sellainen, että olisi kiva jutella heidän kanssaan enemmänkin. Tämä tyyppi ei ollut yksi niistä. Kun hänen kanssaan jutteli, hän tuli vähän liian lähelle, tuntui että muutoinkin hän katseli minua vähän liikaa ja kun välillä aktiivisen keskustelun päätyttyä nousin ylös ja tein jotain ja sitten menin muualle istumaan, pian hän tuli sitten sinne myös. Loppuillasta istuin yhteen pöytään penkin päähän ja juttelin joidenkin kanssa ja sitten tietysti tämä tyyppi haluaa tulla siihen myös ja pyytää minua siirtymään, että hänkin mahtuu siihen, joten siirryin pitemmälle penkillä ja se tarkoitti sitä että istuin nurkassa ja seinä oli niin lähellä, että ainoa keino päästä siitä pois oli pyytää häntä siirtymään. Joten kun jonkun aikaa istuin siinä ja päässä pyöri vain että en halua istua tässä, voi ei, minun pitää pyytää häntä nousemaan. Lopulta sitten sanoin, että minä taidan tästä mennä vielä käymään vessassa ennen kuin se meidän lähtökyyti tulee ja nousin siitä penkiltä, mutta tämä tyyppi ei hievahtanutkaan, vaan sanoi, että jos olen menossa jonnekin niin minun pitää pyytää nätisti. Hänen puolustuksekseen minun on sanottava, että en ollut varma kuuliko hän mitä sanoin, ja joka tapauksessa se oli vitsi, mutta joka tapauksessa siitä tuli jotenkin epämukava olo.

Lisäksi edelleenkin teen samaa mitä vuosia sitten jo, eli kun tapaan uusia ihmisiä (teen tätä lähinnä kuitenkin miesten suhteen), yritän arvioida, että jos hän päättäisi käydä kimppuuni, pystyisinkö puolustamaan itseäni. Tämän tyypin kohdalla vastaus on ehdottomasti ei. Hän on todella valtava! Minun pitää katsoa häntä ylöspäin, vaikka olen itsekin pitempi kuin keskiverto suomalainen mies, joten hän ei ole edes vain vähän pitempi vaan varmaan yli päätä pitempi. Ja se, että hän sanoo asioita kuten että ei siirry jos en pyydä nätisti, ei todellakaan auta yhtään. Joten ei, en halua mennä elokuviin hänen kanssaan. En halua olla kuitenkaan epäkohtelias, koska tyypissä ei sinänsä ole mitään sellaista vikaa, että haluaisin olla ikävä häntä kohtaan, joten sanoin, että kävin juuri ja samalla kun kävin, niin tulin tulokseen että siellä ei ole yhtään elokuvaa joka kiinnostaisi minua. Tuo oli kaikki totta (Viidakkokirja oli ihan jees, mutta ei mikään ihmeellinen, paljon eläinhyökkäys jumpscareja, jotka saavat aivoni nollautumaan pelkotilaan, joten paljon muuta menee sitten ohi kun yritän kasata itseni), mutta toisaalta tiedän, että oikeastaan harva leffa on niin huono, ettenkö jollain tavalla kuitenkaan pitäisi siitä. Ei kuitenkaan ylipäätään kiinnostanut mennä katsomaan Captain America - Civil War, joten sanoinkin, että se elokuva ei oikein nappaa. Sitä seurasi kuitenkin se sama mitä edellisenä päivänä yksille pyytämistä, eli hän varmisteli moneen kertaan, että enkö varmasti haluaisi lähteä ja sitten vielä myöhemminkin laittoi viestin, että tähän aikaan menisi Captain America, vink vink, silmäniskuhymiö.

Nyt vasta huomasin, että tässähän on mennyt pari tuntia ja huomenna pitää tosiaan olla töissä ja juuri tarkistin, niin vuorot alkavat huomenna ja ylihuomenna taas seitsemältä, joten kuuden tunnin päästä pitää olla jo matkalla töihin. Ja huomenna on myös koulutus ja ylihuomenna myös, joten tulee taas uutta opittavaa, joka pitäisi muistaa sen kaiken aikaisemman lisäksi. Ja nyt ehkä sitten joku tulee sanomaan minulle vielä jotain siitä työterveyskäynnistäkin. Nyt tuntuu tosin tämän kirjoittamisen jälkeen vähän helpommalta, kirjoituksen alkuvaiheella olo tuntui vain siltä että itkettää ja että täytyy laittaa pyörimään Taru Sormusten Herrasta, että saan nukuttua ja selviän taas tästä alkuviikosta (keskiviikkona on vapaapäivä, jotta voin kääntää rytmiäni ennen to-pe ja pe-la yövuoroja). No, ehkä sain viime yönä vähän tasoitettua univelkoja niin että en ole koko ajan melkein nukahtamassa kuten loppuviikosta olin. Se on ikävä kierre, kun on väsynyt ja tuntuu että töissä on vaikeaa, niin sitten lykkää nukkumaanmenoa, minkä jälkeen vielä väsyneempi ja se nyt ei ainakaan auta millään lailla. Keskiviikkona on kuitenkin vapaapäivä ja yövuorot ovat kaikesta huolimatta ehkä vähemmän stressaavia, kun tarvitsee muistaa vähemmän asioita, koska puhelut ovat hyvin samanlaisia. Ja silloin siellä on vähemmän ihmisiä ja tunnelma on jotenkin kivempi.

Mutta ehkä laitan Tarun Sormusten Herrasta pyörimään kuitenkin nyt, niin saan vähän kuitenkin rauhoituttua ja nukahdettua paremmin. Ehkä sitten on parempi fiiliskin lähteä aamulla töihin.

"I dreamed I saw a great wave, climbing over green lands and above the hills. I stood upon the brink. It was utterly dark in the abyss beneath my feet. A light shown behind me, but I could not turn. I could only stand there... waiting."