Sain sen valmiiksi. Tietokonetta vastaan pelattavan ristinollapelin. Ja tein siitä voittamattoman. Paitsi, jos jotain on jäänyt huomaamatta, mutta olen pelannut sen läpi varmaan pari sataa kertaa ja olen korjannut kaikki pikkujutut, jotka ovat tulleet esiin. Päässäni on ollut pari viimeistä päivää siis vain ristinollaa. Ei ole ollut töitä, eikä oikein mitään, niin olen antanut itseni upota koodiin ihan kokonaisvaltaisesti.

Sen jälkeen kun olin auttanut Annia saamaan valmiiksi sen hänen lopputyönsä, värväsin hänetkin testaamaan sitä koodiani, koska niitä eri permutaatioita on vain niin paljon, etten mitenkään voi kokeilla itse niitä kaikkia. Ja Anni löysikin yhden virheen, joka sai ohjelman kaatumaan. Hän sanoi vain, että tietokone olisi saanut kolme nollaa ristiin, mutta kaatui. Tuo on sinänsä hyvin epäspesifi virhe, koska olennaista on se, mihin ruutuihin Anni on ne omat rastinsa laittanut, koska se kirjoittamani koodi vain reagoi pelaajan tekemiin valintoihin. Mutta. Kuten sanoin, minun päässäni on vain ristinollaa, joten koska minä olen tehnyt tuon koodin, pystyin päättelemään koodin reaktioista, mihin ruutuihin Anni oli rasteja laittanut ja siten pystyin paikantamaan virheen koodissa aika nopeasti. Minulla oli vahingossa kaksi yhtäsuuruusmerkkiä yhden sijaan (sinsänsä ymmärrettävä, koska koodissa käytetään tietyissä tapauksissa yhtä ja tietyissä kahta).

Joten tuntuu... Tuntuu hieman siltä, että nyt menee vähän yli ja minun pitää tehdä välillä jotain ihan muuta. Mutta olen ylpeä siitä koodistani. Lisäsin sinne loppuun vielä sen "mitäpä jos kokeilisit uudestaan, saatat voittaa seuraavan pelin" -vitsin. Ja tein itse ascii-kuvat surullisesta ja neutraalista hymiöstä siihen loppuun myös. Eli tuo meni siis ihan täydellisen yli.

Ja tänään palautin sen. Palautukset tehtiin sähköpostilla, koska Koodariopettaja ei tykkää käyttää Moodlea, jonka kautta palautukset yleensä tehdään. Joten se antoi mahdollisuuden laittaa siihen palautuksen yhteyteen se minun viestini. Olen vasta neutraalien kysymysten vaiheessa. Kyselin niistä tehtävistä ja sanoin, että en ole ihan tyytyväinen siihen koodiini, kun tuntui, että minun piti tehdä se kauhean vaikeasti, kun en keksinyt mitään jippoa ja kyselin, että onko ylipäätään olemassa mitään jippoa, vai oliko se ainoa keino. Ja sitten kyselin koodaamisen opiskelusta, jne. Neutraaleja kysymyksiä. Mutta tästä se alkaa. Kunhan hän vastaa tuohon, niin sitten on vuorossa taas minun vastineeni - joka tulee todennäköisesti olemaan se, jossa teen jonkinlaisen aloitteen. En kyllä tiedä miksi sitä pitäisi kutsua, enkä tiedä ihan vieläkään, mitä aion sanoa. Se riippuu siitä, mitä hän vastaa siihen viestiini ja miten hän vastaa. Ja ehkä myös milloin hän vastaa. Koska nyt voin vielä elätellä toiveita, että hän tekeekin sen aloitteen, ehdottaa vaikka, että sinulla kun on noita kysymyksiä noin paljon, niin jos juteltaisiin niistä vaikka ihan kasvotusten jossain kahvikupin äärellä. Tuollaisen voisi sanoa, eikö? Mutta tuokin ajatus on vain niitä minun kuvitelmiani. Kuvittelujani.

Huomenna mennään Korpinkynnen, Kissanaisen, Thorin ja Andren kanssa katsomaan Endgame. Katsoin sen takia tänään Age of Ultronin, jotta olisin paremmin perillä näistä kaikista Avengers-käänteistä. Ja mitä ajattelen siitä leffasta? No, että Koodariopettaja näyttää ihan siltä yhdeltä hahmolta ja että varmaan hän käyttää pienen ikuisuuden joka päivä ja muotoilee hiuksensa muistuttamaan sen hahmon tukkaa.

Näköjään kun joskus saan jotain päähäni, josta innostun, oli se sitten joku koodinpätkä, leffa tai joku mies, ei ole mitään rajaa, vaan kaikki menee yli. Sen Endgame-leffan ensi-ilta oli eilen ja olen ollut käytännössä joko lukittautuneena kämppääni (lukematta uutisia sen jälkeen kun näin vilauksen ensimmäisestä leffa-arvosteluotsikosta hesarissa) ja jos olen mennyt ulos, olen pitänyt kuulokkeet visusti korvillani ja kuunnellut musiikkia tarpeeksi kovalla, ihan vain siltä varalta, että kadulla jotkut puhuisivat siitä leffasta. Olen senkin suhteen mennyt siis ihan äärimmäisyyksiin. Ja odotan leffaa ihan innolla. Kissanaisen kanssa hieman fanitettiin sitä siellä meidän ryhmässä, muut ovat olleet kauhean rauhallisia ja asiallisia tuon suhteen, mikä on ihan tylsää. Yritän kuitenkin hillitä itseni, jotta ne muut eivät ajattelisi, että olen ihan sekaisin päästäni.

Mutta nyt tuntuu siltä, tänään tuntuu siltä, että olen ihan sekaisin päästäni. Olen tehnyt koodia, katsonut leffaa, tuntuu että olen kadottanut itseni tällaiseen... en tiedä mihin. Koko päivä on mennyt ohi ihan itsekseen, enkä ole tajunnut. Olen vain keskittynyt pakkomielteisesti viimeistelemään sen koodin ja sitten olen antautunut kellumaan Marvel-faniuden meressä, sillä parasta on aina uuden leffan odotus ja minä olen odottanut tätä nyt vuoden. Tuntuu, että minun pitäisi järkeillä ja pakottaa itseni loogiseksi, normaalisti toimivaksi ihmiseksi, koska jos en tee sitä, niin minusta tulee tällainen: olo tuntuu euforiselta, kun antaudun pienille pakkomielteilleni ja se tuntuu hieman siltä kuin kaikki muu maailmassa lakkaisi olemasta.

Ehkä liioittelen. Terapeuttini varmaan sanoisi, että selkeästikään noin ei ole, koska en laiminlyö velvollisuuksiani. Tänäänkin menin työpaikalle kahdeksaksi aamulla, koska minun piti tehdä pomon kanssa se opintovapaasopimus ja se oli ainoa aika, joka hänelle sopi. Ja sen jälkeen olen käynyt terapiassa ja kotona olen unelmointiin ja pakkomielteiseen viilaamiseen jämähtämisen sijaan lopultakin palauttanut sen koodauksen lopputyön ja samalla sysännyt käyntiin sen rattaan, joka loppuun päästyään johtaa siihen, että sanon Koodariopettajalle, että haluaisin nähdä häntä jatkossakin. Ja ehkä annan numeroni. Ja toivon, että hän ei missään tapauksessa ainakaan soita. En tiedä. Kaikenlaisia ajatuksia on ilmassa.

Eli vaikka tuntuu, että olen ihan seonnut ja uppoutunut omaan maailmaani, näin ei selkeästikään ole konkreettisessa maailmassa tapahtunut, vaan pidän huolta asioistani. Ehkä voin olla muutaman päivän tässä omassa maailmassani, kun tämä viikko, kun minulla ei ole yhtään työvuoroa on varmaan se ainoa kesäloma, jonka tänä vuonna pääsen kokemaan. Ensi viikolla on töitä ja sitten vaikka "lomani" alkaa torstaina, heti maanantaina alkaa uusi työ. Ja nyt tässä välissä kävin vielä tarkistamassa onko palkkakuitti tullut ja myymässä osuuksia rahastoistani/osakkeistani, koska taloudellisesti kannattavinta on hankkia VR:n kausilippu koko harjoittelujaksolle kerralla. Se tosin maksaa sellaiset n. 1200 euroa ja vaikka pyrin kyllä pitämään rahaa varalla ja olen yrittänyt elää köyhäillen, se on silti todella iso kertaostos, eikä palkkani ole tässä kuussa ollut niin iso, että siitäkään olisi jäänyt mitään ylimääräistä. Tämän kuukauden nettotulot taitavat itse asiassa jäädä alle tonniin. Mutta sitähän varten ne minun rahastoni ovat, että voin myydä niitä osuuksia tarvittaessa. Yritän ajatella noin, mutta harmittaa joka kerta, kun joudun koskemaan niihin. Mutta ehkä se tulee pian muuttumaan, kun jos pääsen oman alan töihin ja säännölliseen työhön, niin tulot eivät enää heittele niin paljon kuin tähän asti.

Olen nyt ehkä vähän rauhoittunut. Voisin ehkä kokeilla lukea vielä ensiviikkoiseen kirjatenttiin. Ja laittaa lisää hiusöljyä. Tämä on vapaapäivissä parasta: olen voinut käppäillä terapiasta tultuani loppupäivän ympäri kämppää sellainen superhoitava ja rasvainen kasvovoide naamallani ja sen lisäksi eilen värjäsin taas tukkani ja nyt olen voinut laittaa siihen hiusöljyä ihan kunnolla. Eli naama kiiltelee ja on tahmea ja tukka on ihan öljyssä ja epäsiistin näköinen. Mutta sillä ei ole väliä, koska kukaan ei näe ja sekä se kasvovoide että hiusöljy tekevät ihmeitä. Tuntuu kivalta, vähän niin kuin itsensä hemmottelulta ja kun huomenna menen suihkuun ja sitten leffaan, sekä iho että hiukset tuntuvat todennäköisesti todella hyvältä. Ja toivottavasti näyttävät myös. Ei sillä, Lester ei ole tulossa leffaan, mutta ihan sama. Kiva välillä laittautua silti!