Tänään oli ensimmäinen vapaapäivä töistä, joten sain nukkua pitkään. Tapasin eilen uuden kämppiksen, romanialaisen Marianin, joka muutti taloon. Hän oli kiva ja ehdotti että tehtäisiin tänään jotain, joten ajattelin, että hyvä päästä talosta ulos. Hän esitteli minut kaverilleen Joelle. Hänen nimensä on oikeasti Joe, koska en voisi keksiä mitään muuta nimeä, joka kuvaisi häntä paremmin. Mariani ei tietenkään ole Mariani, mutta näyttää Marianilta. Mutta Joe on Joe. Hän oli... hyvin brittiläinen ja hyvin puhelias. Mariani sanoo, että Joen seurassa tottuu "brittiläiseen huumoriin" ja sitä riittikin. En tuntenut häntä yhtään, niin välillä oli hankala tietää milloin hän oli tosissaan ja milloin ei. Hänen setänsä on pastori jossain paikallisessa kirkossa ja Joe työskentelee siellä myös. Hänellä oli auto, joten ajoimme ympäriinsä ja hän näytti paikkoja. Hän kuulemma aina ajeluttaa vaihto-opiskelijoita ja muita kansainvälisiä ihmisiä ympäriinsä. Lupauduin myös menemään hänen setänsä kirkkoon sunnuntaina.

Tapasin myös hänen setänsä ja ensimmäinen kysymys oli, että oletko kristitty. Joe oli aikaisemmin kyllä kysynyt, että käytkö kirkossa ja kun olin sanonut, että en, hän oli kysynyt, että onko minulla jotain kirkossakäyntiä vastaan, niin sanoin että ei. Se ei sinänsä ollut vale, koska mielelläni menen kirkkoon täällä, kun sitä kautta tapaa uusia ihmisiä, ja olenhan töissä katolilaisessa yliopistossa nyt. Mutta en tiedä olenko kristitty, kun erosinhan minä kirkosta muutama vuosi sitten. Mutta jos minulta kysytään, voin selittää asian niin kuin se on: en usko jumalien olemassaoloon, mutta minut on kastettu, olen käynyt rippikoulun ja kotipaikkakunnallani koulusta mentiin jatkuvasti kirkkoon, joten opit ovat minulle tuttuja. Mutta en usko, enkä voi pakottaakaan itseäni siihen, koska minun mielestäni se on jotain, joka pitää vain tuntea sisimmässä. Mutta en tiedä, ehkä sanon vain että en normaalisti käy kirkossa. He ovat niin mukavia, enkä haluaisi, että he ajattelisivat minusta pahasti.

No, Joelle se tuskin olisi ongelma, mutta ehkä hänen pastori-sedälleen. No, joka tapauksessa Joe kutsui minut mukaan kaikkeen mitä on meneillään ja vitsailikin, että nyt minun koko kahdeksan viikon oleskeluni onkin jo buukattu täyteen, koska hän, Mariani ja Heinzin kaksi saksalaista kaveria ottavat minut mukaansa matkalleen Walesiin ja kun hän kysyi, mitä Britanniassa haluaisin nähdä, niin kun sanoin Stratford-upon-Avon, Joe sanoi, että hän, minä ja Mariani voidaan mennä sinne kolmistaan. Ja ilmeisesti tässä lähistöllä on vielä kaikkea mitä pitää nähdä. Mutta Joe oli huippu, hyvin brittiläinen, varmaan puheliain kaikista puheliaista ihmisistä jonka olen tavannut. Onneksi Mariani oli mukana, koska hän on tuntenut Joen jo kauemman, niin hän osasi vähän sanoa tälle vastaan, koska ymmärrän jo tämän päivän kolmen tunnin seikkailun perusteella, että hän saattaa käydä ihmisten hermoille.

Alussa hän vaikutti jotenkin tyypilliseltä oudolta tyypiltä, kun ensimmäinen asia, jonka hän sanoi minulle, oli että todella outoa, että minulla on Star Wars -paita päällä, koska hän luki juuri muutama sekunti sitten sanat "Star Wars" lehdestään. Se ei ollut itse asiassa vale, koska hän näyttikin sen minulle. Ja sitten hän kysyi, että olemmeko me joskus tavanneet, kun näytän niin tutulta. Ylipäätään tämän päivän ensitapaamisen aikana hän ehti kysellä minusta jotakuinkin kaiken mahdollisen, lähtien siitä, että mitä vanhempani tekivät työkseen, mikä on uskontokuntani, seurustelenko (mikä ilmeisesti herätti tarpeen kysyä tarkentavia kysymyksiä, kuten "tykkäätkö miehistä vai naisista" ja "etsitkö poikaystävää") ja mitähän vielä... Kaikenlaista aika henkilökohtaista ihan alkuun.

Lähinnä tunsin itseni hölmöksi hänen seurassaan, koska jatkuvasti sain miettiä, että onko hän tosissaan. Niin kuin yksi ensimmäisistä asioista jonka hän sanoi minulle, kun lähdettiin kolmistaan autolla liikkeelle, oli että haluanko tulla hänen ja Marianin häihin. Olin hieman yllättynyt ja kysyin että ai te olette menossa naimisiin? Ei. Se oli vitsi, jota en tajunnut. Tai sitten kun hän selitti Redditch -nimisen paikan nimeä, että se on peräisin siitä, että maaperä oli siellä punertavaa ja aluksi kun Birmingham kasvoi, se Redditchin kylä oli kirjaimellisesti "red ditch", eli punainen oja. En vieläkään tiedä onko se totta, koska hän kertoi jatkuvasti kaikkea ja välillä joku oli totta ja välillä keksittyä. Mariani välillä hermostui hänelle ja sanoi, että älä viitsi sepittää kaikkea puppua vain sen takia, että minä ja Amia ei tiedetä Britannian historiaa sanatarkkaan. Muutenkin hän välillä sanoi Joelle, että hänen vitsinsä menevät yli. Minä yritin vain tarkkailla tilannetta ja pysyä kärryillä siitä kaikesta mitä oli meneillään, koska sitä riitti. Keskustelussa vilisi nimiä ja paikkoja, joita en tiennyt, mutta jotka Mariani ja Joe tiesivät ja koko ajan mietin, mikä on totta ja mikä vitsiä ja miten minun pitäisi olla heidän seurassaan.

Juttelin vähän myös Marianin kanssa kun tulimme kotiin ja hän on tosi kiva. Mietin välillä aina sitä, että Suomessa tuntuu, että en tunne oikein ketään, joka olisi vähän kuin minä. Mutta Marianilla ja minulla on paljon yhteistä. Hän onnistui verbalisoimaan sen pitkään minuakin vaivanneen tunteen, kun hän sanoi, että hänestä tuntuu, että hänellä ei varsinaisesti oli kotikotia, vaikka tietysti hän käy vanhempiensa luona, mutta että hänestä tuntuu oudolta käydä kotikaupungissaan, koska hän ei ole enää se sama kuin silloin kun hän asui siellä. Eikä hän halua mennä takaisin Romaniaan, mutta ei ole varma Britanniastakaan. Hän sanoi, että etsii edelleen sitä maata ja paikkaa, josta voisi joskus tulla hänelle kotikoti, koska sitä ei ole vielä löytynyt. Paitsi että hän tietää, että se ei ole Romania.

Joen kanssa puolestaan pääsin hieman purkamaan kaikkia ajatuksiani esimerkiksi Star Warsin suhteen. Natalialle sanoin Albanian-matkan aikana, että minun mielestäni Last Jedi -elokuvaa ei voi pitää kanonina, eikä hän ymmärtänyt siitä sanaakaan. Ei Joekaan tiennyt niitä leffoja yhtä hyvin kuin minä, ei ihan kaikkien nimiä, eikä osannut sanoa kuuluuko Rogue One tai Solo: A Star Wars Story tähän uuteen trilogiaan, mutta ainakin hän oli nähnyt ne kaikki. Joe miettikin, että jos jostain kohtaa löytyy vapaa kohta, niin hän voisi järjestää parin kaverinsa kanssa Star Wars -maratonin, johon minäkin voisin tulla.

Aah, ja nyt "Joe vilkuttaa sinulle Facebookissa" -viesti pomppasi esiin. Hah, "sinä ja Joe vilkutitte toisillenne". No, ainakin olen nyt tutustunut ensimmäiseen brittiin, joka ei ole opettaja. Mutta pitää varmaan alkaa logata ulos Facebookista, jotta saan välillä rauhaa, koska pelkään, että Joe on niitä ihmisiä, jotka voivat floodata Facebookin viestikentän täyteen ihan helposti. Mutta on kivaa, että jotenkin ehkä onnistuin solahtamaan johonkin joukkoon. Heinz on puolestaan sellainen, että hän lähtee aamulla joskus yhdeksän-kymmenen aikaan ja tulee samaan aikaan illalla kotiin. En tiedä yhtään missä hän menee, enkä ole käynyt hänen kanssaan oikein yhtään kunnollista keskustelua vielä.

Joe viestittelee jostain huomisen kirkkojutusta, joka olisi keskustassa, mikä on ihan jees, koska pääsisin vihdoinkin näkemään vähän Birminghamia. Nyt olen lähinnä nähnyt vain tätä asuinaluetta ja yliopistoa, vaikka tulihan taksi tosin keskustan kautta, mutta siinä nyt ei ehtinyt näkemään paljoa. Lauantaina onkin sitten taas töitä, mikä tarkoittaa tosin sitä, että on sentään yksi päivä vapaata yltiösosiaalisesta Joesta.

Huh. No, ehkä nyt pelaan taas jotain, kun huomenna saan taas nukkua pitkään. Ja ehkä laihdun nyt sitten täällä, kun en syö kauheasti, kun on aina outoa syödä, kun en ole yksin. Tänään tosin Joen ja Marianin kanssa käytiin kaupassa, joten minulla on nyt sentään jotain muutakin kuin Suomesta tuomiani nuudeleita. Yliopistolla on sentään ruokala, jossa käyn aina lounaalla eikä sen jälkeen oikein ole nälkäkään.

Suomen päässä muuten taas se sopimuspaperinteko sakkaa, kun nyt kun minun puolelta kaikki on kunnossa, kaikki pallottelevat sitä vastuuta jollekin muulle. Sekä Suomen päässä että sitten täällä päässä ollaan sitä mieltä, että toisen osapuolen on täytettävä paperi aluksi ja sitten skannattava se, jotta sen voi allekirjoittaa, joten menen nyt tämän tiedon kanssa seuraavan kerran yliopistolle ja sanon siitä. Oikea henkilö jäi tänään lomalle, mutta kai se jotenkin saadaan kuntoon. Nyt keksivät lisätä vielä viidennen osapuolen koko juttuun, kun pyysivät minua varmistamaan siltä kieliharjoittelukurssin vetäjältä vielä, että Erasmus-harjoittelu täyttää kieliharjoittelun vaatimukset, vaikka se listataan jo kurssin tiedoissa yhdeksi ehdotukseksi.

Kunhan tuo on hoidossa, niin sen jälkeen tuntuu varmaan paremmalta. Lähinnä tunnen siinäkin oloni tyhmäksi, kun kaikki osapuolet sanovat, että pitää kysyä joltain muulta. Tuo Suomen yliopiston pää sakkaa niin pahasti, että se on jo koomista. Miten ylipäätään voi olla, että kansainvälisyystoimistossa eivät tiedä harjoittelusta mitään ja Erasmus-toimistossa sanotaan, että kysy liikkuvuuskoordinaattorilta ja liikkuvuuskoordinaattori sanoo, että eihän haittaa että lähetin viestisi eteenpäin Erasmus-toimistoon, sillä he hoitavat tällaiset asiat. Tämän perusteella voisi luulla, että olen ensimmäinen ihminen joka lähtee Erasmus-harjoitteluun koko yliopistosta. Vaikka kai minunkin olisi pitänyt tietää jotain enemmän, mutta mietin sitäkin, että miten olisin voinut tietää, kun puolet yliopiston nettisivun kansainvälisyys-osion linkeistä johtaa "404 Page not found" -sivulle? Ja monessa asiassa nuo Erasmus-toimiston ihmisetkin ovat sanoneet, että joku asia kerrotaan nettisivulla ja asiaa tarkistaessani kyseessä onkin joku toimimattomista sivuista. Kun eikö Erasmus-toimiston tehtävä ole antaa minulle tietoa, jos kerran kysyn sitä heiltä, eikä pelkästään kehottaa menemään nettiin etsimään?

Tuo on yksi asia, joka minua ärsyttää Suomessa. Jos menen johonkin paikanpäälle kysymään tai soitan jonnekin kysyäkseni jotain, monesti vastaus saattaa olla, että se löytyy nettisivulta, etsi sieltä. Ja vaikka yhdessäkin vaihtoinfossa jossa olin, sanottiin, että Britannia on byrokraattinen maa, niin ei Suomikaan paljon parempi ole. Täällä yliopistollakin ihmiset ovat ystävällisiä ja minut on laitettu nyt päivittämään kansainvälisten oppilainen ohjekirjaa, jollaista meidän yliopistossa ei ole. Pelkästään yhdessä hassussa miniesitteessä on enemmän tietoa harjoittelusta kuin olen koko viiden vuoden aikana saanut omasta yliopistostani. Olinhan heihin yhteydessä jo aikaisemmin ja kerroin tästä harjoittelusta, mutta vastasivat ainoastaan, että voit syksyllä tarkistaa yliopiston nettisivulta, koska Erasmus-harjoitteluapurahaa voi hakea. Ei puhettakaan siitä, että oli paljon muuta, mitä olisi pitänyt tehdä ennen harjoitteluunlähtöä. Olisi kiva, että heiltäkin olisi saanut tietoa muutenkin kuin rutistamalla.