Ääh, kirottu päänsärky. Eilisestä lähtien on särkenyt päätä. Jotenkin kumma, kun olen kuitenkin ollut paljon rennompi. Tai ehkä olen aiemmin ollut vain niin kauhean jännittynyt, että päätäkään ei ole voinut särkeä. Emt.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Tänään oli hyvä päivä. Kaunis ilmakin taas. Ja minä taas säädin kaikenlaista, kun kerran oli oikeanlainen fiilis. Istuin hänen tuolissaan taas sen kaksoishyppytunnin. Luin tällä kertaa kylläkin biologiaa enkä nukkunut, mutta kiva niinkin. Kuuntelin, mitä korttia pelaavat pojat jutteli. Ketäs siinä oli... Ainakin Aksu ja Salainen ystävä ja herra Entti. Ja jossain vaiheessa siihen tuli sitten herrat MR, VL, JuT, MaP ja... kai joitain muitakin. NN:n kavereita pääasiassa.
NN tuli sitten välitunneilla sinne myös ja risteili vähän ympäriinsä ja keskittyi sitten pelaamaan korttia. Ja minä sitten onnistuin sitten jopa melkein koskemaan häntä, kun häivyin käytävälle. Tai en ole ihan varma, koskinko oikeastikin, mutta melkein ainakin. Periaatteessa kävelin NN:n tuolin takaa ja liu’utin kättäni NN:n tuolinselkämystä myöten kävellessäni ohi. Saatoin hipaista myös ihan pikkuisen NN:ää selkään, mutta en ole varma. Oli miten oli, vaikka tuo olikin periaatteessa naamioitu mahdolliseksi vahingoksi, oli se enemmänkin aika lailla avoin juttu. Jotenkin tämä rento fiilis saa minut tekemään kaikenlaista ilman nolostumista tai stressaamista. Tiedä sitten, ketkä laskisivat sen positiiviseksi ja ketkä negatiiviseksi asiaksi, mutta minua tuo ainakin piristää ja huvittaa ja hykerryttää. Eikä NN:kään sitä pahaksi näyttänyt laittavan, kun kerran vilkuili minua sen jälkeen taas kauhean uteliaaseen tyyliin.
Mutta nyt kun olen miettinyt lisää sitä fiilistä, joka vallitsee meidän kahden välillä, mutta jota ei pysty selittämään tai osoittamaan mitenkään konkreettisesti. Tai siis, ei pelkästään se, mitä minun ja NN:n välillä tuntuu olevan, vaan myös se, miten muut ihmiset suhtautuu minuun ja häneen. Kun minä oletan, että aika monet jo arvaa. Neiti EH on kaiketi uusin. Hän arvaa. Olen aika lailla takuuvarma. Hän tuntuu tarkkailevan minua melkein yhtä paljon kuin minä olen tarkkaillut/tarkkailen häntä. Hän ei tosin ole tuppautunut NN:n seuraan, vaikka toisaalta NN onkin minun tulkintani mukaan aika lailla mennyt kaikkialle muualle, paitsi sinne, missä neiti EH on.
Mutta kuitenkin. Minun epäilykseni mukaan jotkut ihmiset siis arvelevat, että ainakin minä tunnen jotain NN:ää kohtaan. Ja tänäänkin tuo minun hieno puoliavoin ideani... Tyyppi pelasi täydessä pyöreässä pöydässä korttia ja vaikka kuljinkin periaatteessa täysin tavallisesta kohdasta, niin jotenkin minusta tuntuu, että ne muut siinä pöydässä saattoi huomata myös jotain. No, NN:n jengiläiset ovat minua kohtaan melkein tuttavallisia, joten en usko, että he katsoisivat minua kieroon tuon takia. Vaikkakin tuo jonkinasteinen tuttavallisuus on hieman outoa, koska minä en kuitenkaan ole missään varsinaisissa tekemisissä heidän kanssaan.
Tänäänkin herra Salainen Ystävä höpisi minulle jonkin aikaa ennen äidinkielentuntia. Hän kysyi ensin, että oliko opettaja luokassa ja selitti sitten pitkät pätkät jostain randomista jotain. Vähän niin kuin tuosta vain joku sattumanvarainen heitto. Oli muuten varmaan ensimmäinen kerta sitten riparin kun hän puhui minulle jotain. Minä olin hetken oikein, että mitä hittoa, puhuuko hän minulle, mutta puhui. Sama on muutenkin NN:n jengiläisten kanssa, vaikkakin hyvin harvat puhuvat minulle. Paitsi että kun me joskus myöhään syksyllä jouduttiin herra MR:n kanssa samalle käytävälle kaksistaan, niin hän vain tervehti minua nyökäten ja kysyi, että tiesinkö, tulisiko vielä joku muu oppilaskunnan huoneessa olleista (ja siellä oli ollut meidän luokasta vain NN). Joo, ei mitään kauhean erityistä, mutta tuollaiset ja sitten ne pienetkin, että NN:n jengiläiset katsovat minuun useammin kuin keskivertoihmiset ja muutenkin heidän suhtautumisensa minuun on jotenkin... Sitä on vaikea kuvata. Hyväksyvää?
Mutta mutta. Se fiilis, mikä tuntuu olevan minun ja NN:n välillä (ja sen fiiliksen luovat siis paitsi hänen oma käyttäytymisensä, myös hänen kavereidensa käyttäytyminen minua kohtaan), se on melkein kuin... En tiedä kehtaako sitä sanoakaan, kun en osaa perustella sitä kunnolla ja se on taas fiilis ja tulkinta ja jotain, jonka monet varmaan leimaisivat näin selitettynä suoralta kädeltä harhakuvitelmaksi. Mutta se on kuin... kuin minä ja NN oltaisiin jo epävirallisesti yhdessä. Siis me ei puhuta eikä mitään, mutta... se on vain sellaista koko ajan. Huomataan toisemme, vaikkei välttämättä huomioitaisikaan toisiamme avoimesti. Kuin äärimmäisyyksiin vietyä nonverbaalista viestintää. Enosaaselittää.com. Mutta ehkä tajusitte. Tai ehkä ette. Emt.
Mutta jotain on. En osaa selittää sitä. Ehkä kukaan ei voisi selittää tuota. Mutta jotain on, enkä minä ole ainoa, joka sen ”vaistoaa”, vaan myös muut. Nankin havaitsee jotain. Ja olen melko varma, että niin tekee myös ainakin osa NN:n kavereista.
Jotenkin sitten tuntuu oudolta, että mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Koko tilanne on niin absurdi ja epäselvä, että sen ajattelemisessa menee pää ihan sekaisin. Okei, NN tietää, että minä pidän hänestä (tai epäilee, en tiedä, voiko tuosta sanoa, että hän tietää) ja minä arvelen, että NN saattaisi tuntea jotain minua kohtaan (kun kerran on suhteellisen aktiivisesti mukana tuossa epämääräisyys-touhussa). Ja me olimme melkein kavereitakin jo ykkösellä ja nyt tilanne on jo melkein kuin olisimme puolivirallisesti (tai ainakin yksi neljäsosa-virallisesti) vähän niin kuin jo puoli- (tai ainakin yksi neljäsosa- :P) yhdessä. Miten toiseen pitäisi sitten suhtautua, jos on tämän kanssa oikeissaoikeissa tekemisissä kasvotusten?
Se voisi toisaalta olla älyttömän helppoa, mutta toisaalta se voisi mennä myös päin prinkkalaa. Tai niin kuin Salainen Ystävä ja hänen kanssaan jutteleminen: se tuntui minusta ihan luonnolliselta, vaikka me ei olla puhuttu ikuisuuksiin. Ei hermostuttanut yhtään, vaan olin ihan rento ja oli hyvä fiilis koko ajan.
Äh, tämä kirjoitus ei toimi. Piste. No joo, saitte ehkä kuitenkin ainakin jonkinlaisen kuvan, mitä hain takaa. Tai ehkä ette. Tai vaikka olisitte saaneetkin, niin ette todennäköisesti uskoisi lainkaan tulkintojani ja ajatuksiani, vaan olisitte pikemminkin vain syvästi pahoillanne siitä, että minä itse uskon johonkin tuollaiseen mieleni kehittelemään humpuukiin. Emt.
Hmm... Onko minusta tullut jotenkin kyynisempi vai kuvittelenko vain? (Ja miten niin minä hoen nykyisin koko ajan "Emt."?)