Draamaa

Alf: ”Huvittaisko sua muuten nähdä vaikka viikonloppuna?”

***

Amia ja Alf: *istuvat kaksistaan olohuoneessa sohvalla vierekkäin ja juttelevat*
Alf: *selittää jotain ja välillä koskee ”puolihuolimattomasti” Amiaa olkapäähän*
Odée: *ottaa takkinsa kaapista ja näkyy olohuoneeseen*
Amia: *miettii hetken* ”Onko sulla ja Odéella jotain riitaa tai jotain, kun te ette tunnu puhuvan oikein enää?”
Alf: *voitonriemuisesti hymyä pidätellen* ”Mä tiesin että sä oot miettiny tuota!”
Amia: ”...No?”
Alf: ”Mitä mun pitäis tohon vastata?”
Amia: ”No että onko teillä ollu jotain riitaa, kun ennen te kuljitte yhdessä melkein joka paikkaan ja juttelitte vähän väliä, mutta sitten yhtäkkiä vaan ette enää jutelleetkaan ja koko ilmapiiri on jotenkin outo.”
Alf: *pidättelee taas hymyään* ”Minkä takia se sua noin paljon kiinnostaa?”
Amia: *kiristelee hampaitaan* ”No kun mun mielestä Odée on kiva ja musta tuntuu, että sillä on jotain sitä vastaan, että mä puhun sun kanssa. Että mä vaan mietin, että mitä on tapahtunut ja mitä mun pitäisi tehdä tai ajatella, koska mä en halua loukata ketään, enkä antaa Odéelle kuvaa, että jos sä oot loukannu sitä, että se olis mun mielestä okei.”

*paljon vääntöä*

Alf: ”En mä käsitä, miksi Odéella on jotain vaikutusta siihen, mitä sä ajattelet musta.” *vie kätensä Amian olkapäälle*
Amia: *puistelehtii pois Alfin käden alta, perääntyy hieman ja kääntyy sitten tuijottamaan Alfia vaativasti* ”No kun musta olis inhottavaa, jos sä olisit loukannu sitä ja sitten mä olisin vaan siitä piittaamatta sun kaveri. Ja mähän voisin ajatella, että ennen Odée oli sulle sitä mitä mä oon nyt, niin että mä oon sitten seuraava, jonka kanssa sä et halua olla missään tekemisissä enää koskaan.”
Alf: *luovuttaa kätensä suhteen* ”Ei se kyllä mee noin.”
Amia: *ynähtää*
Alf: ”Vaikuttaako tää sitten jotain siihen... siihen kun sä sanoit, että voitais tavata jonain viikonloppuna?”

*lisää vääntöä*

Alf: ”No kun se on niin pitkä juttu, enkä mä tiedä mistä mä aloittaisin.”
Amia: ”No mitä jos aloittaisit vaikka alusta.”

***

Voisiko tuota sanoa riidaksi? Tavallaan Alf siis pyysi minua ”ulos”, johon minä vastasin myöntävästi. Sen jälkeen tuli tuo Odée-juttu, josta me yritettiin jutella varmaan joku tunti kaksistaan olohuoneessa. Ääh. Ja kaikki jäi ihan kesken. Ja sitten tavallaan tuntuu nyt siltä, että vähän niin kuin... Alf käyttää ilmaisua ”epäröidä” siitä, mitä minä sanoisin pikemminkin... epäluuloisuudeksi ja varovaisuudeksi. Termistä ”epäröidä” tulee mieleen lähinnä se, että Alfin mielestä minä epäröisin aloittaa jotain hänen kanssaan. Eli tästä erinäisestä... Mistä lie, on nyt sitten tullut osittain virallista ja osittain ei.

Alf ei käytä lainkaan mitään epäneutraaleja sanoja, mutta selkeää on, että meidän välimme eivät ole sillä lailla ihan pelkästään ystävällismieliset. Ja minä olen ihan pihalla kaikesta. On Odée ja on Alf ja on ne hoitajat, joille olen sanonut, että en ole ihastunut Alfiin... On Nan, joka ei tiedä Alfista yhtään mitään ja on NN, joka ei ole vieläkään vastannut.

Paitsi että jotenkin kun lähetin Nanille viestiä ja sain häneltä sitten paluuviestin, kännykkäni ilmoitti, että olin saanut kaksi viestiä: Yhden Nanilta ja toisen NN:ltä. Tietysti menin ihan paniikkiin, että hemmetti, mitä se tekstaa minulle ja avasin sen viestin. Se oli se sama viesti, se kieltäytymisviesti, jonka saapumispäivämääränä oli se viimevuoden helmikuu. Ja kun menin takaisin viestivalikkoon. Se viesti katosi sieltä ensimmäisten ja lihavoitujen joukosta. Kukaan ei kuitenkaan usko ja itsekin menee melkein sekaisin, että olenko minä tulossa hulluksi tai jotain, kun ei noin voi tapahtua. Ei koskaan ennen ole käynyt noin, eikä etenkään voi käydä niin, että tässä tilanteessa kaikista maailman viesteistä silmille hyppää se kaikkein merkittävin viesti ikinä.

En mene huomenna osastolle. Olen liian kipeä. Kävin terveyskeskuksessa tänään, kun epäilin, että minulla olisi korvatulehdus. Suureksi yllätyksekseni se lääkäri ei katsonutkaan aluksi korviani, vaan otti ääniraudan, löi sen soimaan, jonka jälkeen hän laittoi sen pään koskemaan päätäni. Olin ihan ihmeissäni. Se lääkäri vain kysyi, että kuuluuko siitä ääni. Sanoin että joo. Sitten hän kysyi, että kuuluuko jommallakummalla puolella kovempaa. Sanoin taas joo, oikealla.

Tuon ihmeellisen toimenpiteen (ja erinäisten muiden toimenpiteiden) jälkeen se lääkäri totesi, että minun korvani ovat turvonneet sisältä ja että tärykalvoni ovat sen takia liian kireällä, joka aiheuttaa sen, että korvat ovat koko ajan lukossa, ja sen, että niihin voi välillä sattua ihan kauheasti.

Ja kaikkea.

Hemmetin Alf, hemmetin draama. Jos edes jotain hyvää hakee, niin sen voisi sanoa, että Alfin kanssa oli tuostakin asiasta todella helppo puhua, kuten hänen kanssaan on helppo puhua ihan kaikesta. Eikä me varsinaisestivarsinaisesti riideltykään. Oli vain vähän kiivasta sananvaihtoa välillä. Ja tuli lausuttua myös ääneen se seikka, että minun on hankala luottaa Alfiin ja että minä pelkään, että hän heittää minut vain syrjään samalla lailla kuin Odéenkin. Eh... Vaikea on enää väittää, että en tuntisi mitään häntä kohtaan. Se on vain hämmentävää ja hankalaa, enkä tiedä yhtään mitään, mitä ajatella tai mitä tehdä.

Nyt on kolme päivää, kun en näe häntä ja tämä asia jäi kesken, enkä tiedä sitten, koska hän saisi jotain mahdollisuutta selittää sitä, kun mieluusti en selvittäisi tätä mesessä. Mutta osastolla Alf ei ollut oikein halukas kertomaan mitään. Eikä hän muutenkaan ollut halukas kertomaan mitään missään muuallakaan, mutta nähtävästi hänet voi inttämällä ja perustelemalla saada kuitenkin kertomaan se.

Ja mitä tulee sitten sen jälkeen...

Olen hämmentynyt ja kiihtynyt ja nenä on tukossa, olo kurja ja korvia särkee. Mutta kaikesta huolimatta: keskustelu Alfin kanssa on kivaa, tietyllä tavalla olen alkanut melkein kaivata hänen kosketustaan, enkä voisi valehtelematta kieltäytyä, jos hän kysyisi, huvittaisiko minua nähdä häntä joskus viikonloppuna. Hmm.