On ollut raskas viikko, mutta onneksi se on nyt jotakuinkin jo ohi, tai ainakin se raskain osuus. Suosikkirottani sairastui viime perjantaina äkisti ja koko viikonloppu meni sitten siinä, kun yritin syöttää sille väkisin sitä lääkettä ja siihen, kun pikku hiljaa luovutin, että se paranisi ja aloin keskittyä sen rotan saattohoitoon. Se sai hengata koko päivän sängyllä ja syödä nameja, ja sitten lämmitin sille vielä kaurapussiakin, jotta se voisi lepäillä lämpimän pussin vieressä. Ja rapsuttelin sitä ja yritin tehdä kaikkeni, jotta sillä olisi vähän parempi olo. Lopetusaika oli tiistaina, mutta nyt pari päivää on mennyt tuosta viikonlopusta toipumiseen.

Se oli suosikkirottani ja se oli vaikeaa, mutta oli hyvä, että se pääsi pois. Se ei ollut enää itsensä viimeisinä päivinä. En nähnyt, että se olisi nukkunut useampaan vuorokauteen, joten saattaa, olla, että se johtui siitäkin. Mutta se oli ihana rotta, se oli aina niin kiltti ja ihmisrakas ja se oli aina se karismaattinen rotta, jonka saattoi esitellä vieraille, koska se oli niin rauhallinen ja kiltti. Mutta viimeisenä päivänä se puri minua useampaan kertaan. Ei kauhean pahasti, mutta niin että kahdella kertaa meni iho rikki. Ja se ei selkeästikään ollut vahinko, vaan tarkoituksellinen. Yksi kerta oli jopa vähän pelottava, kun se makaili kaulallani (missä jatkuvasti halusi makoilla) ja yhtäkkiä ilman mitään havaittavaa syytä se puri minua korvasta.

Mutta kyllä sen ihmisläheisyys näkyi tietyllä tavalla loppuun asti, mikä tekikin viikonlopusta niin vaikean. Se ei halunnut mennä takaisin häkkiin, vaan se halusi vain jäädä hengaamaan kanssani sängylle ja tosiaan makoilla siinä kaulallani. Se oli hankalaa, kun se piti kuitenkin laittaa yöksi häkkiin nukkumaan. Viimeisenä iltana se hätääntyi ihan täysin ja pelkäsin niin, että se loukkaisi itsensä, että ajattelin, että pidän sen nyt sitten sängyllä koko yön, jos se kerran on sille helpompi. Se oli siinä vaiheessa jo purrut minua, mutta edelleen se olisi halunnut tulla siihen kaulalle nukkumaan, mutta en halunnut päästää sitä siihen enää, koska siitä oli tullut niin arvaamaton. Lopulta se luovutti ja nukkui (tai lepäsi) jalkopäässä. Minä en nukkunut, vaikka olin ihan poikki, koska kuuntelin vain sen raskasta hengitystä ja aina jos aloin lipua uneen, hätkähdin siihen, että en kuullut sen hengitystä enää. Kyllä se hengitti, mutta ilmeisesti nukahtaessa aivot sulkevat äänet pois tietoisuudesta tai jotain. Lopulta minun piti viedä se häkkiin, päätin niin joskus puoli kolmen aikaan yöllä, kun mistään ei tullut mitään, ja se oli niin vaikeaa, kun se panikoi siellä, vaikka sen häkkikaverikin yritti selkeästi rauhoitella sitä.

Joten kun koko viikko alkoi tuolla, niin se olisi ollut raskas joka tapauksessa. Ja olen ollut tällä viikolla kahtena päivänä työpaikalla ja eilen, kun se ihminen, jolle minun piti päästä puhumaan, sai järjestettyä tapaamisen vasta neljäksi - ja josta myöhästyi vielä yli puoli tuntia - olin työpaikalla puoli kuuteen asti. Ja työjutut turhauttaa edelleen, mutta nyt minulla on sellainen olo, että laitan nyt työjutut pois mielestäni, koska haluan hetken ajatella jotain muuta.

Tänään oli taas sitä kurssia, jolla Lester on minun kanssani ja taas hän tuotti minulle pettymyksen ja taas meillä oli ihan vitun paska keskustelu. Me puhutaan aina vain aiheista a) opiskelu ja b) työt. Ja tämä ei ole kärjistys. No, tänään Lester kommentoi jotain yliopiston seinällä ollutta paperia, mutta sekään nyt ei harhaudu kauhean kauas meidän normaaleista aiheista. Mietin kyllä, että teen itse asialle jotain varmaan ensi viikolla ja sanon Lesterille, että olen stressannut työasioita niin paljon, että en halua ajatella niitä nyt, mutta "mitäs sun elämälle kuuluu"? Aion vetää sen tarkoituksella yli, koska aiheen vaihtaminen johonkin ei-opiskeluun ja ei-työhön tuntuu muutenkin jotenkin niin... tavallaan keinotekoiselta, jos se pitää tehdä noin. Ehkä nostaisin ihan kissan pöydälle ja sanoisin, että me aina puhutaan vaan yliopistosta ja töistä, mutta että olisi kiva puhua välillä jostain muustakin.

Mutta olen pettynyt häneen. Toisaalta olen myös pettynyt itseeni. Olisin voinut sanoa jotain, suunnitella jotain muuta sanottavaa, mutta ajattelin, että varmaan se tulee jotenkin luonnollisesti. Big mistake. Mutta siis Harjoittelupaikkarohmu sai vihdoinkin aikaiseksi kysellä siitä, että milloin järjestetään seuraava yhteishengaus ja siihen Lester oli ensimmäisenä vastaamassa, milloin hänelle kävisi. Joten siitä olisin voinut puhua, mutta näköjään en puhunut.

Tunnilla huomasin, että minua toisaalta myös harmittaa tietyllä tasolla, että Lester on sillä samalla kurssilla, koska - niin naurettavalta kuin se kuulostaakin - hänen läsnäolonsa häiritsee minun keskittymistäni. Tänään oli erityisen vaikeaa, koska luokkahuone on pieni ja kaikki olivat paikalla, mikä tarkoitti sitä, että pöydän toiselle puolelle piti ahtaa yksi ylimääräinen tuoli, joten kaikki tiivistivät. Joten kun sanon, että istun Lesterin vieressä, se tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että meidän välillä on vain 20-30 senttiä tyhjää tilaa. Lisäksi se meidän opettaja kai olettaa, että ihmiset kirjoittavat nopeammin ja lukevat nopeammin kuin he todellisuudessa tekevät, niin ajatusten harhailu vaikka lukemisen aikana estää minua pärjäämästä sillä tunnilla!

Joten kun se opettaja sanoo, että no niin, luetaanpas tämä yhden sivun artikkeli ja antaa siihen pari minuuttia aikaa (ja se on oikeasti 1-2 minuuttia), niin siinä kohtaa on jo peli menetetty. Tänäänkin kun istuttiin poikkeuksellisen lähekkäin, mielessäni pyöri, että Lester tuoksuu tosi hyvältä tänään, ehkä hän oli käynyt suihkussa juuri ennen yliopistolle lähtöään, ja sitten jossain kohtaa unohduin kuuntelemaan hänen hengitystään, kun se oli jotenkin niin syvää ja rauhallista, että olisi voinut kuvitella, että hän nukkui. Tuo on ihan vastenmielistä, jotenkin vähän häiriintynyttäkin, ainakin siltä se tuntuu. En minä halua haistella jotain miestä jossain yliopistolla!

Lisäksi yksi asia, jonka huomasin tänään, josta olen ihan innoissani ja toisaalta raivoissani, ja joka ei oikeasti merkitse mitään. Minä olen tunneilla aina rauhaton, joten jokin liikkuu aina. Tuossa luokassa on ihan tavalliset liikkumattomat tuolit, joten niitä ei voi pyöritellä, joten pyörittelen sitten kynääni. Se on tyhmää, koska en osaa sitä kovin hyvin. En ole varma, teenkö sen väärin, vai enkö vain osaa enkä kehity jatkuvasta harjoittelusta huolimatta. Lester ei pyörittele kynäänsä ikinä, koska hän on kiltti oppilas ja (anteeksi) vähän jäykkis. Mutta tänään jossain kohtaa hänkin rupesi pyörittelemään sitä. Tietysti hyppäsin heti ylitulkintaan, että Lester pitää huomaamattomasti silmällä sitä, mitä minä milloinkin teen, koska eihän jokin tuollainen kynänpyörittelyn kaltainen asia voi tarttua, jos et ole nähnyt, kun joku muu tekee sitä (siis jos se ei ole sinulle ominaista käytöstä). Mikä oli raivostuttavaa, oli se, että Lester on paljon parempi siinä. Nyt aionkin "bite the bullet" (mikä ikinä onkaan sopiva ilmaisu suomeksi) ja varmaan YouTuben kautta opetella lopultakin tekemään sen oikein ja sujuvasti.

Joo. Mutta se mikä harmittaa eniten Lesterissä tänään, samoin kuin viime viikolla, samoin kuin sitä edellisellä viikolla, on se, miten hän käyttäytyy, kun tunti on ohi. Ensimmäisellä kerralla käveltiin samaa matkaa pois, kunnes hän pääsi pyörälleen ja lähti sitten ajamaan kotiin sen sijaan, että olisi kävelyttänyt pyöräänsä kävelläkseen samaa matkaa minun kanssani. Muistan, että se harmitti ja kun olen analysoinut sitä mielessäni, niin mielestäni se on erittäin legitiimi asia, josta olla harmissaan. Olisi se ollut kuka tahansa, niin olisin ollut harmissani. No, tuo tilanne ei ole toistunut sellaisenaan, koska kun tunti loppuu, Lester ampaisee ulos luokasta niin kuin pikajuoksija telineistään. Hän on ollut kävellen, joten hän ei ole päässyt kauhean kauas, joten olen sitten siinä kävellessäni miettinyt, että jaa-a, siellä se Lester kävelee itsekseen noin 100 metrin päässä - selkeästi hän ei vain halua kävellä sitä saakelin 200-300 metrin yhteistä matkaa mitä meillä on yhdessä minun kanssani. Se tuntuu ihan hullulta, se ei käy järkeen, kun muuten Lester kuitenkin vaikuttaa haluavan puhua kanssani, eikä anna sellaista kuvaa, että seurani olisi jotenkin vastenmielistä.

Ajattelin jossain kohtaa, että okei, Lesterillä on varmaan vain todella kiire jonnekin, varmaan hänellä on jotain aina torstaisin siihen aikaan, että hänen pitää kiirehtiä kotiin. MUTTA! Kun Harjoittelupaikkarohmu kyseli niistä päivistä, Lester vastasi, että parhaita päiviä hänelle ovat torstait ja viikonloput. Eli sen perusteella tulkitsisin, että hänellä ei olisi mitään säännöllistä torstaisin. Joten miksi hän käyttäytyy niin? Siitä tulee vain se ajatus, että hän ei halua kävellä minun kanssani, koska hän ei halua halua hengata minun kanssani kaksistaan mistään hinnasta. Koska onhan tuo hänen käytöksensä jo todella... se on todella radikaalia minun silmissäni. Tai siis, kun lähden töistä (nykyisessä työpaikassani, edellisessä niin ei ollut) niin jos satun jonkun vähänkään tutun kanssa samaan bussiin (yhtä lukuunottamatta, hän ignooraa minut täysin), me istutaan vierekkäin, puhutaan jotain small talkia ja kun monet menevät vielä sitten bussipysäkiltä metroon, niin sitten istutaan myös metromatka yhdessä. Näen, että se on ihan peruskohteliaisuutta!

Työpaikan tapauksessa kyse on vielä yli puolen tunnin yhteisestä hengauksesta, joten tuo parin sadan metrin matka, jota Lester ei halua mistään hinnasta kävellä kanssani tuntuu sellaiselta, että jos en todella todella todella vihaisi jotain ihmistä, niin miksi en kävelisi sitä hänen kanssaan? Ehkä minun pitäisi siinäkin nostaa kissa pöydälle ja joskus kiirehtiä hänen mukaansa ja kommentoida, jotain että sainpas sinut kiinni ja että hänellä vaikuttaa aina olevan todella kiire pois sieltä tunnilta. En tiedä. Alan turhautua. Kun aikaisemmin Lester on sanonut suoraan (silloin edellisen yhteishengauksen jälkimainingeissa) minulle (ja hän sanoi sen nimenomaan minulle, ei minulle ja Arrowlle, joka oli myös siinä), että oli todella kivaa. Joten tässä on iso kasa tällaisia "mixed messages" -tyyppisiä juttuja.

Joo, ja antakaa anteeksi nämä anglismit, kun aivot jotenkin prosessoi asioita englanniksi englannintuntien jälkeen.

Mutta joka tapauksessa. Ainakin on luvassa joku yhteishengaus taas, jota kohtaan Lester on ainakin ilmaissut kiinnostuksensa. Jos siis se saadaan järjestymään, koska se kaikki menee juuri niin kuin aina ennenkin: se on kuin hampaiden poistamista - hidasta, työlästä, tuskallista, eikä tunnu etenevän ollenkaan. Harjoittelupaikkarohmu siis kyseli ehdotuksia yhteishengauksen sisältöön, ja ihmiset kyllä vastaili ja päästiin seuraavaan järisyttävään tulokseen:

"Viikonloput ovat todennäköisesti parhaita kandidaatteja yhteishengaukselle."

Luulin, että tuo olisi aika itsestäänselvyys, etenkin nyt kun osa porukasta asuu toisella paikkakunnalla, mutta näköjään sekin piti käydä läpi. Ja sitten koko homma jämähti siihen. Eli tämä ei ole nyt oikeastaan yhtään edennyt käytännön tasolla mihinkään suuntaan. Olen sekä ärsyyntynyt, että vahingoniloinen, koska nyt taivaanrannanmaalari Harjoittelupaikkarohmu joutuu käymään läpi sen saman turhautumisen kuin minä niin monta kertaa aiemmin, että tästä ei tule yhtään mitään.

Pitäisi laittaa viestiä Harjoittelupaikkarohmulle. Osoittaa sympatiaa ja jakaa hänen kanssaan tämä nyt meidän yhteinen dilemma tuosta yhteishengausten järjestämisen vaikeudesta. Toisaalta haluaisin myös ehdottaa hänelle uutta leffailtaa - että katsottaisiin Taru Sormusten Herrasta: Kaksi Tornia. Ja ehkä otettaisiin uusi matsi hänen korttipeliään. Tai jos hän tulee minun kämpälleni, niin sitten voitaisiin kokeilla minun älytöntä Taru Sormusten Herrasta -peliä, jos sitä nyt voi edes pelata kaksistaan. Vähän epäröin sen ehdottamista, koska vaikka hän tekikin sen aloitteen ihan alunpitäen, minä olin se, joka laittoi asiat uudelleen liikkeelle kysymällä, että no milloin pelataan sitä peliä. En halua tehdä sitä taas, koska haluan vähän tunnustella, että menikö se meidän edellinen leffailu niin kuin Harjoittelupaikkarohmu oli halunnut, vai oliko se pettymys hänelle, että mitään ei tapahtunut ja että puhuin Lesteristä? Hän sanoi kyllä itse, kun lähdin, että pitää ottaa uudestaan, mihin minä kommentoin sen, että onhan niitä leffoja vielä kaksi jäljellä, mitä Harjoittelupaikkarohmu (muistaakseni) piti hyvänä ideana. Ja sitten halattiin.

Joten vaikutti siltä, että se olisi ollut ihan okei, mutta mieluusti odottaisin häneltä jotain inputtia tähän, että tietäisin, että haluaako hän hengata samanlaisissa fiiliksissä myös uudestaan minun kanssani kaksistaan.

Äh, huomiseksi on latinan kotitehtäviä, joita pitäisi kai aloittaa (joo, olen ajautunut taas tähän, johan viime viikko menikin jo liian hyvin). Niin ja se kynän pyöritys pitää opetella. Aah, YouTube on maailman paras keksintö: "Pen Tricks: Pen Spin #1 Tutorial". Vapise Lester!

PS. Minä olen tehnyt sen ihan väärin.