Kävin leffassa ja pianoshoppailemassa ja nyt olen saanut kirjoitettua sen vastausviestin Koodariopettajalle. Lähetän sen huomenna. Ainakin se on edelleen suunnitelma ja uskon, että pitäydyn siinä. Paniikissa ja ahdistuksessa mikään ei ole rauhoittavampaa kuin tarkkaan mietitty suunnitelma.

Toisaalta on edelleen vähän pelkuriolo. Kuten kirjoitin siihen viestiinkin, niin on ihan okei, jos hänellä ei ole samanlaista fiilistä siitä, että hän haluaisi nähdä minua jatkossakin, mutta jotenkin typerästi takerrun kaikkiin kuvitelmiini ja kuvitteluihini ja haaveisiini. Tällä hetkellä tuntuu, että ehkä ne ovat minulle tärkeämpiä kuin todellinen mahdollisuus johonkin. Voin uppoutua kuvitelmiini juuri silloin kun minulle sopii, voin tehdä niistä juuri sellaisia kuin haluan, eikä mitään ikävää voi oikeasti tapahtua. Mutta oikea elämä... Tällä hetkellä tuntuu siltä, että hän varmaan kieltätyy kohteliaasti. Ja vaikka ei kieltäytyisikään, niin sitten joutuisin kuvittelujen sijaan tekemisiin ihan oikean elämän kanssa, joka ei toimi ihan niin suoraviivaisesti. Ja tällä hetkellä tuntuu, että se, että Koodariopettaja torjuisi minut suoraan, olisi melkein se vähemmän huono vaihtoehto. Ja sitten mietin, että ehkä se kertoo minulle, että kyseessä on ihan väärä tyyppi. Toisaalta järkevä puoleni sanoo, että tämä vain jännitystä.

Haluaisin kovasti olla rohkea ja kun luen sitä kirjoittamaani viestiluonnosta uudestaan ja uudestaan, tuntuu, että siitä osaltaan välittyy kuva, joka ei ole ihan todenmukainen. Se on totta, kun luen sitä, minusta tuntuu, että on oikeasti se, miltä minusta tuntuu, mutta jotenkin siitä saa sellaisen kuvan, että oikeasti olisin vahvempi kuin olen. Toisaalta uskoudun hänelle siitä, että se avaukseni on varmaan jotenkin outo ja että itsekin mietin kyllä sitä, että jos olisinkin vain sanomatta mitään, etenkin kun en tunne häntä oikeastaan lainkaan. Yritän myös keventää tunnelmaa sanomalla, että hänen Star Wars ja Marvel -viittauksensa antavat vihiä siitä, että hän ei kuitenkaan olisi ihan täysi urpo. Ja sitten palaan takaisin asiallisuuteen ja sanon, että todella harvoin tulee kuitenkaan yhtä mielenkiintoisia miehiä vastaan, joten ajattelin, että sanon jotain. Ja kun lopuksi sanon sen, että hänen ei tarvitse stressata siitä, jos ei ajattele minusta samoin, sekin tuntuu jotenkin... En tiedä. Tuon kirjoittaminen sai koko Koodariopettajan muodostumaan enemmän todelliseksi. Kun totuushan on se, että hän on ollut vain opettaja ja tiedän hänestä oikeastaan vain sen, mitä tunneilla on tullut ilmi, joten kovin iso menetys ei ole kyseessä, vaikka hän torjuisikin minut.

Ja toisaalta kun luen sitä viestiäni, niin mietin toisaalta, että mitä hävettävää siinä olisi? Sanon, että se, mitä olen hänestä kurssien aikana oppinut, on saanut hänet vaikuttamaan minun silmissäni mielenkiintoiselta ja että mielelläni näkisin häntä jatkossakin. Kyllähän minä sanon myöhemmin, että en tapaa mielenkiintoisia miehiä kovin usein, millä osoitan, että olen kiinnostunut hänestä miehenä, en vain kiinnostavana ihmisenä, joten toivon ainakin, että se minun kiinnostukseni laatu välittyisi siitä viestistäni. Ja päätän koko jutun sanomalla, että jos häntä kuitenkin kiinnostaa, niin laittaisi viestiä. Ja sitten nimi ja puhelinnumero alle.

Kai tuo on ihan okei? Ja se jotenkin tuntuu nyt niin todelliselta. Ja petaan paitsi hänelle helpon mahdollisuuden kieltäytyä ja samalla itselleni mahdollisuuden säilyttää kasvoni vetämällä sen klassisen vähättelevän "ei sillä nyt niin väliä ole, jos et pidä minusta" -kortin, vaikka kyllähän sillä on väliä. Natalia oli yrittänyt soittaa minulle eilen ja minä yritin soittaa hänelle tänään, mutta meidän aikataulut on ilmeisesti menneet ristiin. Haluaisin niin vaikka lukea hänelle joitain niitä pätkiä tuosta viestistä ja kysyä, että miten hän on lähestynyt miehiä ja miten tullut torjutuksi, jne. Toisaalta tuntuu, että tuo viesti on kokonaisuudessaan vain Koodariopettajalle ja siksi haluan selittää ne kirjoittamani asiat epäsuorasti tässäkin suoran lainaamisen sijaan. Kun eihän tämä sinänsä kuulu kenellekään muulle, eikä kukaan muu voi tietää minua paremmin, millainen sen viestin pitäisi olla.

Haluaisin olla rohkea ja uskaltaa. Mutta olenkin vain sellainen helposti huolestuva ja stressaava ja panikoiva, jolle ajatus seikkailusta kiehtoo loputtomasti - mutta käytäntö ei. Niin kuin silloin kun vajaa vuosi sitten sinne Birminghamiin lähtiessäni istuin varmaan 30 minuuttia keskellä yötä linja-autoaseman edessä jättiläismäisen laukkuni päällä ja vain tärisin ja yritin vain keskittyä hengittämään, jotta en oksentaisi. Muistan sen edelleen niin selvästi. Mietin, että haluaisin vain mennä takaisin kotiin ja jättää koko Birminghamin väliin. Harkitsin sitä ihan oikeasti, että menisin vain laukkuineni takaisin kotiin ja ilmoittaisin, että en tulekaan. Olisi hauska sanoa, että jotenkin voitin pelkoni ja kasasin itseni ja rohkaistuin, minkä johdosta lopulta nousin siihen bussiin ja lentokoneeseen. Niin ei kuitenkaan käynyt. En lainkaan samaistu tuohon mielikuvaan. Minä en voita pelkojani, vaan vain opin elämään niiden kanssa ja seuraan voimattomana aikaisemmin tekemääni suunnitelmaa luottaen siihen, että olen silloin rauhallisemmassa mielentilassa osannut ottaa kaiken tarvittavan huomioon. Se ei ole mitään kauhean hohdokasta.

Sama pätee tämän asian kanssa. Minua pelottaa. En tiedä kylläkään, että mikä, koska kuten sanoin, en tunne Koodariopettajaa käytännössä yhtään, eikä tässä ole pelissä mitään elintärkeää asiaa. Ja itsekin koen, että se viestini on ihan ok ja ihan asiallinenkin ja että en ole menettämässä kasvojani lopullisesti. Mutta silti pelottaa. Ja jotenkin haluaisin ajatella, että voitan pelkoni ja lähetän sen viestin, mutta tiedän kuitenkin, että kyse ei ole siitä. Kyse on sen sijaan siitä, että olen täällä blogissakin toistanut sitä jo miljoona kertaa, että sitten kun kurssi on ohi ja lopputyö on palautettu ja olen saanut kaiken ammattimaisen kysyttyä, niin sitten kerron hänelle, että olisin kiinnostunut hänestä. Sitten kun lopputyö on palautettu, kerron että olen kiinnostunut hänestä. Sitten kun lopputyö on palautettu... Toistan sitä niin monta kertaa, että siitä muodostuu kuin pieni polku aivoissani. Koska silloin kun on toiminnan hetki, minun aivoni vain lakkaavat toimimasta ja mielestäni tulee melkein kuin vauhko hevonen, joka on hirveän peloissaan siitä, mitä polun päässä on, mutta on siinä aivottomassa tilassa liian kauhuissaan poistuakseen siltä tutulta polulta.

Sellaista se oli silloinkin, kun muutin ensimmäisen kerran pois kotoa. Olin vihdoin vapaa, mutta kauhuissani, enkä voinut ajatella mitään muuta kuin sitä, että haluan takaisin siihen hirveään taloon niiden hirveiden ihmisten kanssa - koska se oli ainut, mikä oli minulle tuttua. Ainut rutiini ja tuttuus, jonka tiesin. Minun pitäisi kai olla ymmärtäväisempi itseäni kohtaan, mutta kun julkisuudessa puhutaan aina siitä, miten idiootit naiset menevät takaisin heitä pahoinpitelevän puolison/perheenjäsenen luo, niin on vaikea olla näkemättä tuota piirrettä heikkoutena. Ja vaikka tilanteet tuon jälkeen ovat olleet hyvin erilaisia, niin se malli, jonka mukaan toimin kun pelko iskee, on edelleen ihan se sama.

Sanotaan, että rohkeutta ei voi olla ilman pelkoa, mutta mitä rohkeus muka on, jos ei pelon puutetta? Itse asiassa, ehkä tarkistan, mikä on rohkeuden määritelmä, ennen kuin alan puhua asiasta enempää.

"Courage involves deliberate choice in the face of painful or fearful circumstances for the sake of a worthy goal."
- Aristoteles

"The ideal in courage is not just a rigid control of fear, nor is it a denial of the emotion. The ideal is to judge a situation, accept the emotion as part of human nature and, we hope, use well-developed habits to confront the fear and allow reason to guide our behavior toward a worthwhile goal."
- Daniel Putman

Ja joukko sanakirjoja määrittää rohkeuden pelon voittamiseksi. Ristiriitaisia määrittelyjä. Jotenkin itse olen aina mieltänyt rohkeuden tunteeksi, joksikin, joka tuntuu joltain, enkä vain tavaksi toimia pelon alla. Ehkä siksi pidän niin supersankareista, haluaisin olla niin kuin he - selkeästi pelottomia. Tai ehkä siksi samaistun niin paljon Lokiin, joka on kai vähän pelkurimainen hahmo.

En tiedä. Ehkä käyn suunnitelman läpi varmuuden vuoksi vielä kertaalleen. Ja sitten huomenna annan pelon johdattaa.