Tänään oli ensimmäinen terapia ja jäi siitä sitten paljon miettimistä. Puhuin siitä että olen hakenut töitä useammasta paikasta jo ja kaikista siihen liittyvästä. Niin kuin siitä että mietin kauheasti nyt sitä, että haluaako kukaan minua ja sitten mietin kaikkia kommentteja joita joihinkin uutisiin on tullut, niin kuin vaikka Helsingin Sanomien itsekurista ja nukkumaanmenon lykkäämisestä. Sinänsä se ei liity työhön, mutta joku oli kommentoinut, että itsekuri näkyy paitsi nukkumisessa, niin myös esimerkiksi painossa, ja hän ei ikimaailmassa palkkaisi mihinkään työhön ylipainoista ihmistä, koska se kertoo, että itsekuria ei ole. Ja jos itsekuria ei ole syömisen suhteen, niin sitä ei sitten ole töidenkään suhteen. Ja tuo ei ole yksittäistapaus, muistan lukeneeni useita kommentteja kaikenlaisten lehtien nettisivuilla, että lihavia ei haluta palkata juuri siksi, että se lihavuus kertoo sen että heistä ei saa hyvää työntekijää.

Ja kun sanoin tuon terapiassa, niin sitten terapeuttini sanoi, että no haluaisitko saada pomoksi jonkun sellaisen joka ajattelee noin. Ja sanoin että en, mutta että minulla ei ole oikein varaa nirsoilla. Lisäksi sanoin, että olen aika varma, että jos pääsisin edes haastatteluun, voisin puhumalla saada itseni paljon pidemmälle kuin pelkällä CV:llä. Ja nyt olen taas sitten jälkeenpäin miettinyt kaikkea. Mietin entisiä pomojani ja tulin tulokseen, että eivät hekään kauhean ihania olleet. Toinen olisi kai halunnut olla pyörittämässä omaa koruyritystä joten purki turhautumistaan alaisiin. Ja kun kerran hän taas tiukkasi tuloksia, ja sanoin, että meille ei ole annettu tarpeeksi aikaa tulosten saamiseksi ja nekin mitä saamme on tehty sutaisten, niin sitten hän räjähti ja sanoi kaikkea että täällä ei ole pakko olla, joten sopii etsiä uusi työpaikka jos ei kelpaa. Ja sitten mietin, että olinko minäkään niin hyvä työntekijä. Sanoinhan pomolle vastaan.

Sitten toinen pomoni paitsi irtisanoi minut laittomasti, käytti itse puolestaan puhumista saadakseen mitä halusi. Ja hänhän oli ennen tehnyt sitä mitä minä tein siinä työssä: ylipuhunut ihmisiä luopumaan rahasta (vieläpä kuukausittain) saamatta itse mitään konkreettista hyödykettä sitä vastaan. Ja kun hän erotti minut, hän käytti parhaita kykyjään - ei myydäkseen minulle jotain, vaan saadakseen minut vakuuttuneeksi siitä, että en ollut tarpeeksi hyvä, että minusta ei ollut siihen, että olin pelkkä menokulu ja siksi minua ei haluttu sinne enää. Ja se ei ollut mitään että olisi sanonut noin, vaan se puhelu kesti muistaakseni noin puoli tuntia. Ja siinä ei sanottu mitään muuta kuin väännettiin tuosta yhdestä asiasta. Ja taas, olinko minä sitten hyvä työntekijä, kun sanoin pomolleni että aion ottaa yhteyttä ammattiliiton asianajajiin ja viedä eteenpäin tämän irtisanomisen. Ja lopulta heidän oli pakko ottaa minut takaisin.

Kun vielä sitten lisää tuohon sen, että minulla on nyt yli kaksi vuotta tyhjää CV:ssäni, niin se ei taatusti ainakaan lisää työllistymistäni. Ja uskon, että olisin hyvä monenlaisessa työssä, koska minulle itselleni on tärkeää tehdä työni hyvin. Ehkä se vaikutti siihen, että tuli sitten se romahdus, kun teki kahta työtä ja olisi pitänyt olla skarppina välillä 12 tuntia putkeen (koska asian myyminen ihmisille ei onnistu 90% tehoilla), ja sitten kun ei pystynyt kahdessa työssä loistamaan (okei, noin puoli vuotta minulla meni aika hyvin), niin sitten se lannisti entisestään. Joten olen hyvä työntekijä, jos en pala loppuun. Ja jos meneillä ei ole mitään laitonta. Niin olenko minä sitten hyvä työntekijä?

Mietin sitä artikkeliakin, sitä itsekurista ja sen yhteydestä nukkumaanmenon lykkäämiseen. Olen miettinyt sitä viime päivinä. Unirytmini on taas kääntynyt vähän liikaa ja olen yrittänyt mennä nukkumaan aikaisemmin, mutta se ei ole oikein onnistunut. Ajattelin aluksi, että se johtuu varmaan siitä että en saa nukahdettua. Sitten ajattelin, että okei, korjatakseni rytmiä voisin ottaa illalla rauhoittavan, koska se väsyttää minua niin paljon että melkein pakosta sitten nukahtaa. Mutta sitten kun tuli ilta ja olisi voinut ottaa sen rauhoittavan ja olisi sitten saanut nukahdettua aikaisin, niin sitten huomasin, että minä en halunnut ottaa sitä. Se tuntui todella oudolta. Halusin korjata rytmiäni, mutta vaikka minulla oli helppo keino siihen, en silti tehnyt sitä.

Sitten luin sen uutisen, jossa sanottiin muunmuassa seuraavaa:

"Tulokset nostivat jälleen esiin itsekurin ja huonojen yöunien yhteyden. Ihmiset, jotka raportoivat nukkuvansa huonoiten, yksinkertaisesti viivyttelivät nukkumaan menoa niin kauan. että he olivat aamulla väsyneitä. He osoittivat huonoa itsekuria myös muilla elämänalueilla."

Mietin sitten, että sitäkö se sitten on? Niinkö yksinkertaista se on, että minulla on vain huono itsekuri. Se tuntui jotenkin pahalta. Vaikka niinhän se tietysti on, että minä itse en mene nukkumaan, tai laihtumisen suhteen, minä itse en vain syö vähempää ja liiku enempää. Jotenkin tuntui silti siltä, että tuossa vedettiin jotain mutkia suoriksi. Yleisesti ottaen koen, että minulla on melko hyvä itsekuri, joidenkin asioiden kannalta liiankin hyvä, koska välillä vaadin itseltäni liikaa.

Painonpudotuskin, jota olen nyt jonkin aikaa (eli varmaan jotain puoli vuotta) oikeasti yrittänyt, ei ole onnistunut. Aikaisemmilla kerroilla se on onnistunut aika vaihtelevasti, mutta välillä erittäin hyvinkin. Joten onko se entinen itsekuri kadonnut jonnekin? Itse ajattelen, että kyse on siitä, että tunnen oloni hyväksi ja että koen näyttäväni näinkin ihan hyvältä. Silloin kun laihdutin "onnistuneesti" eniten, eli kun laihduin noin 50 kilon painoiseksi (näin 180 senttisenä), koin silti olevani liian lihava ja niin häpeissäni siitä, että välillä tuntui siltä että en voi mennä kouluun kun olen niin läski ja sitten kaikki näkevät. Okei, tuo toinen on ääripää, mutta silti se on "onnistunein" painonpudotukseni. Ja se esti minua myös lihomasta, koska ajattelin, että jos ikinä painan 70 kiloa, tapan itseni. Olisinko ollut silloin parempi työntekijä kuin nyt? Olinko silloin itsekurillisempi ja jos olin, niin onko se automaattisesti hyvä asia? Kun eikö itsekuri ole hyvä ja itsekurittomuus huono?

Muistan myös sen, kun tein silloin muutama vuosi takaperin niitä kahta työtä yhtäaikaa, ja sitten vielä oli se kansalaisopiston englanninkurssi (joka toinen viikko kolme tuntia, joka toinen viikko kuusi), niin vaikka tiesin, että pitää seuraavana aamuna mennä töihin kahdeksaksi, silti valvoin liian pitkään. Silloin löysin sille syynkin, joka on ollut joskus syvinä masennusjaksoinakin samantyyppinen: en halunnut mennä nukkumaan, koska jos menisin nukkumaan, se uni tuntuisi kestävän vain muutaman sekunnin ja sitten havahtuisi siihen, että kello herättää. Ja sitten pitäisi taas herätä seuraavaan päivään, pitäisi taas jaksaa tehdä jotain, kasata itsensä ja hoitaa asiat, vaikka se kaikki tuntui joka päivä mahdottomuudelta. Onko tuo nukkumaanmenon lykkäämiseni sitten osoitus huonosta itsekurista?

Miten ylipäätään tutkitaan itsekuria? Siinä jutussahan sanottiin, että "he osoittivat huonoa itsekuria myös muilla elämänalueilla". Siis millä ja miten? Aikaisemmin jutussa mainittiin myös esim. herkkujen syöminen tai se ettei lähde lenkille. Meneekö se sitten niin, että herkkujen syöminen ja lenkille lähtemättömyys on automaattisesti itsekuriasia?

Tuli mieleen koe jostain tv:n tiededokumentissa, jossa tutkittiin lapsia. Siinä laitettiin lapsi yksinään huoneeseen, jossa hänen eteensä laitettiin karkki. Lapselle sanottiin, että jos tämä ei syö karkkia sinä aikana kun on yksinään, tämä saa enemmän karkkeja. Sitten tutkittiin, että syökö lapsi karkin vai ei. Ja jotenkin automaattisena taustaoletuksena oli, että pitäisi olla syömättä sitä yhtä, niin saisi enemmän. Mutta onko se sitten huonompi jos sen söi sen yhden ja jäi ilman muita? Jos halusi sen heti, jos halusi vain yhden, tai jotain muuta. Miksi jokin asia on automaattisesti parempi kuin joku toinen? Okei, jos siitä on haittaa toiselle tai itselle, niin sitten, mutta silti.

Sitten mietin sitäkin, että jos kaikki toteuttaisivat itsekuria koko ajan, niin millaista se olisi? Kaikki olisivat normaalipainoisia, söisivät terveellisesti, liikkuisivat tarpeeksi, joisivat kohtuudella, eivät tupakoisi tai käyttäisi huumeita, eivät roskaisi, eivät tekisi rikoksia, jne.

En tiedä mihin olin menossa tuolla ajatuskuvalla. Kai yritän puolustella itsekurittomuuttani. Mutta silti uskon että olisin hyvä työntekijä. Vähän rupeaa väsyttämään, ehkä voisi mennä nukkumaan pian.