On taas kurja olo. En tiedä oikein että mikä nyt sitten on, mutta mahdollisesti olen odottanut liikaa tältä syyslomalta (tai mid-term breakiltä), ja nyt sitten turhauttaa ja ahdistaa, kun syysloma on melkein ohi ja en ole saanut tarpeeksi aikaan. Joo, osaan tehdä lomailustakin jonkinlaisen haasteen, jonka aikana täytyy saavuttaa tiettyjä virstanpylväitä. Ja kai olen vain viime aikoina antautunut sille vaativalle puolelleni. Kai se on sitä psykofyysistä kokonaisuutta. Päätin, että koko lokakuun aikana en syö mitään epäterveellistä, tai siis, mitään "hyvää". Ja siihen sisältyy kaikki makea ja suolainen ja roskaruoka ja myös maustettu vesi. Joten olen syönyt lähinnä kananmunia, uunikalaa perunamuusin kanssa ja välillä jotain kanaa. Ja se on niin hemmetin tylsää, että nyt vihdoinkin melkein vuoden yrityksen jälkeen paino putoaa lopultakin. Mutta voi olla että syön nyt sitten taas liian vähän. Eilen tajusin, että söin koko päivänä suunnilleen sen verran mitä aikaisemmin söin pelkästään viimeisten parin tunnin hereilläolon aikana.

Ja olen väsynyt, olen todella väsynyt. Vähän väliä käy mielessä se, että jos vain lopettaisi opiskelun, kun tuntuu että olen ihan lopussa. Ja tänään terapiassa terapeutti käytti taas ilmaisua mitä yllättävän monet eri ihmiset ovat minulle vuosien aikana sanoneet: Nyt vihelletään peli poikki. Mutta nyt vähän vähemmän radikaalisti kuin viimeksi, kun nyt minun pitäisi olla muutama päivä tekemättä mitään, yrittää rauhoittua. Mutta kun tuntuu siltä että ei voi! Kun pitäisi lukea sitä yhtä viestinnän kurssin kirjaa, kun en ole lukenut ensimmäistäkään vielä loppuun ja eilen kävin lainaamassa toisen, jonka maksimilaina-aika on kaksi viikkoa. Ja kahden viikon sisällä pitäisi olla luettuna myös Frankenstein ja kirjoitettuna essee. Tuntuu että en vain voi pysähtyä, en voi. Mutta nyt yritän sitten "pakkolomailla" vaikka tämän päivän ja huomisen, mutta se tuntuu vaikealta, kun yleensä jos olen pitänyt päivän taukoa lukemisesta, siitä on tullut niin järjettömän syyllinen olo. Ja nyt pitäisi olla lukematta ja opiskelematta, ja vieläpä olla tuntematta syyllisyyttä siitä.

Ja toisaalta tuntuisi todella helpolta vain antautua sille vaativalle puolelle, kun tuntuu että sillä lailla asiat saa hoitumaan. Mutta se on kai kuin ottaisi lainaa, koska sitten tulee se kohta, kun pitäisi maksaa ne henkiset velat vaikka ei ole mitään mistä maksaa. Mutta vaativa puoli ratkaisisi tämän väsymyksenkin niin, että minullahan on todella vähän opintoja ja kaikki muutkin pystyvät opiskeluun, joten on turha edes ajatella sitä että olisi väsynyt. Ja tuntuu että ainoa asia, josta saa mielihyvää, ainoa asia jolla voi mitata omaa arvoa ja saavutuksia, on se, että miten paljon opintopisteitä saa kasaan ja mitä arvosanoja. Vaikka äitinikin yritti sanoa, että eihän sitä tarvitse aina vitosta saada tentistä - johon sitten kommentoin että enhän minä olen saanutkaan vitosta ikinä, mihin hän sitten sanoi, että no ei sitä tarvitse saada aina nelostakaan.

Lisäksi tuntuu, että ainoa asia mitä minulla nyt on elämässäni, on yliopisto, ja jos kerran ei ole mitään muuta, niin ainakin voin varmistaa, että pärjään sentään siinä. Ja terapeuttinikin kyseli tänään, että onko jotain tapahtunut kahdessa päivässä, kun olen yhtäkkiä näin väsynyt ja surkea, ja kysyi, että onko Jaska ollut mielessäni paljon viime aikoina, ja siihenkin sanoin, että tänään aamulla tuntui siltä, että hyvä, että me ei olla enää yhdessä, koska en yksinkertaisesti jaksaisi sitäkään.

Ja nyt voisi lopettaa tämän kirjoittamisenkin tähän, kun alkaa tuntumaan raskaalta. Jos kokeilisi kuitenkin sitä pakkolomailua pari päivää, vaikka koko ajan tuntuu siltä, että tekisi mieli lukea vähän. Ja puoliksi rikoin sääntöjäni, kun söin tänään kananugetteja. No, mutta palaan mauttomuuteen taas ainakin reiluksi viikoksi, voi olla että senkin jälkeen jatkan samalla linjalla, kun onhan sitä kiva laihtua.