Ahdistuskohtaus iskee taas. Sellaisia tulee taas vähän väliä. Joka päivä tulee ainakin yksi. Miten minä selviän tämän päivän harjoituksista? Tai huomisesta? Saan jo muutenkin ahdistuskohtauksia, niin miten sitten kiristävässä puolikorsettimekossa, kun elämäni on tullut päähänsä ja pitäisi aloittaa uusi ja kaikki hemmetin ihmiset tulevat toivottamaan onnea?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

En ole keksinyt mitään hyvää keinoa voittaa tuollaista ahdistuskohtausta. Paitsi sellaisen, jossa tuijotan yhteen kohtaan ja yritän olla ajattelematta mitään ja uskottelen itselleni, että olen hyvin väsynyt. Kun on hyvin väsynyt, ei voi olla ahdistunut. Eihän? Mutta nyt ahdistus on melkein koko ajan päällä. Se pahenee heti kun syön tai juon yhtään mitään. Yritin juoda jo kamomillateetäkin, mutta siitäkin tulee vain paha olo. En voi syödä tänään ainakaan ennen harjoituksia enää mitään enkä tänään illalla enkä huomenna aamulla. Jos en syö mitään, niin sitten vatsa on tyhjä, eikä oksentaminen ole kovinkaan mahdollista.

 

Jos nämä minun kohtaukseni jatkuvat tällaisina, niin sitten minun pitää kohta mennä selittämään siitä jollekin tyypille, että minä tarvitsen rauhoittavia tai jotain, kun mistään ei tule yhtään mitään, kun se kokonaisvaltainen ahdistus käy päälle. Ei kai ole normaalia, että tulee näin ahdistuneeksi ihan yhtäkkiä? Eilenkin siellä yliopistolla... Ei se koe jännittänyt kauheasti, vaan jonkin verran se, että olenko oikeassa paikassa ja ajoissa. No, pääsin sitten perille ja luin ovesta sen salin, jossa minun piti olla ja menin sisälle istumaan. Ihmisiä oli jo aika paljon ja heitä tuli koko ajan lisää. Sitten jotenkin alkoi ahdistaa ja ajattelin, että jos minä nyt saisin ahdistuskohtauksen ja oksentaisin siihen lattialle? Kaikki saisivat tietää, että minä olen ihan friikki. Minä vain istuin siinä yritin olla itkemättä ja oksentamatta ja tuijotin yhteen kohtaan lattiassa ja heiluttelin jalkojani.

 

Olen yrittänyt etsiä netistä joitain artikkeleita, joissa olisi jotain sellaisesta ahdistuksesta, mutta ei sellaista edes löydy! Kukaan muu ei tunnu kärsivän sellaisesta ahdistuksesta, että olo lamaantuu ihan ja näkymättömät kädet kuristaa kurkkua ja pelkää että kuolee siihen paikkaan. Ainoa, mikä löytyy, on paniikkikohtaus ja olen jo ajat sitten lukenut siitä ja se kyseessä ei ole. Tämä ei ole mikään sairaus ja kohtaus, joka tulee ilman syytä. Se tulee, koska minä itse pelkään, että se tulee. Se on ihan tyhmää. Alan pelätä, että alan pelätä ja menen paniikkiin. Ja kun alan pelätä, ajattelen, että nyt se tulee, nyt se pahentuu. Ja sitten se tietysti pahentuu, koska pelkään lisää. Joo, helppo juttu: pitää lopettaa vain pelkääminen. Mutta siihen ei pysty. Se on mahdotonta.

 

Ahdistus on kauhean yleinen tunne, mutta miksei siitä löydy mitään vinkkejä, miten sitä pystyisi torjumaan? En minä halua elää koko elämääni peläten, että kun lähden kolmen seinän sisältä, saan kauhean ahdistuskohtauksen ja nolaan itseni ja pilaan kaiken vähänkin, joka ei vielä ole pilalla.

 

Ennenkin se oli jo häiritsevä, mutta tämä pariviikkoinen... Minä en kestä tätä enää. En kohta uskalla syödä mitään enkä lähteä mihinkään enkä olla kenenkään ihmisen seurassa. Joka ikinen päivä. Joka ikinen päivä tarvitsee ainakin kerran tuntea, miten ne näkymättömät kädet kuristavat kurkkua niin, että ei saa lainkaan henkeä, vaan tukehtumisyskä alkaa, pahimmassa tapauksessa oksentaminen. Minä en kestä. Voiko tällaisen asian kanssa mennä terveyskeskukseen?

 

Ja kuudelta on ne harjoitukset. Hitto. Näin siitä jo untakin tänään, kun heräsin aamulla enkä pystynyt nukahtamaan, koska minua ahdisti niin paljon. NN ei tullut lainkaan. Kaikki näyttivät niin erilaisilta ja hienoilta ja minä säntäilin ympäriinsä yliaktiivisena ja juttelin kaikille ihmisille. Neiti M oli leikannut tukkansa ihan lyhyeksi ja värjännyt sen vaaleaksi. Hän näytti törkeän hienolta.

 

Nyt olo on sen verran parempi, että voi juoda lisää kamomillateetä. Pitää ehkä soittaa kuitenkin Ghost Love Score vielä ennen sitä. Soittaminenkin auttaa jonkin verran, kun ei voi ajatella sinä aikana niin paljon.

 

Apua.