Oli ihan jees ilta taas. Jotenkin olen ärsyyntynyt itselleni itsekeskeisyydestäni kuitenkin. Paikalla oli ensimmäistä kertaa toinen Thomasin pitkäaikaisista kavereista ja tämä oli tullut ihan Jyväskylästä asti. Hän on myös välillä sen Thomasin bändin naissolisti, minkä lisäksi hän on todella hyvännäköinen ja hauska.

Toisaalta olen jostain syystä hieman mustasukkainen nimenomaan siitä, miten nyt Thomasin huomiolla oli yksi toinenkin merkittävä jakaja, vaikka tosiaan vain kavereilta vaikuttivat. Lisäksi kun tämän naisen kanssa esittelimme itsemme toisillemme, niin hämmennyin taas kerran aika paljon siitä, että hän sanoi: "Aaaaa! Sä olet se Amia! Mä olen kuullut susta kyllä tosi paljon, niin on kiva tavata!" Kun Thomasin kaverit sanovat tuon, niin minulle tulee luonnollisesti mieleen, että mitä hittoa se Thomas on minusta sitten oikein puhunut, kun ylipäätään ikinä minun kuulteni hän ei edes viittaa minuun millään lailla. Ja sitä paitsi, vaikka joskus tapaisikin jonkun, josta on joskus kuullut jotain, tarvittaisiin ainakin minun itseni kohdalla todella paljon puhumista, että se saisi aikaan sellaisen "aaaah!" -äännähdyksen ja tokaisun, että sä olet se. Mutta tietysti olen todellakin otettu siitä, että näin käy Thomasin tuttujen tapauksessa, kun tulee sellainen fiilis, että olen Thomasille jotenkin erityinen.

Lisäksi pelattiin Thomasin kanssa taas sitä yhtä antiikkista peliä, jossa on se shakkilauta, mutta vain ne sotilaat nappuloina. Siinäkin tämä Thomasin naispuolinen ystävä kannusti minua ja sanoi, että ei ole koskaan nähnyt Thomasin häviävän kenellekään yhtään missään logiikkapelissä, saati sitten että hän olisi voittanut tämän. No, peli oli todella tasaväkinen, mutta voitin sitten kuitenkin ja oli kivaa, kun tuntui jotenkin siltä, että sillä lailla sain "vankistettua asemiani" Thomasin silmissä, kun jos kerran pystyn tarjoamaan todellisen älyllisen vastuksen hänelle.

Lisäksi kun tuli sitten tuohon peliinkin tauko, kun tupakoitsijat menivät tupakalle, niin joku huomautti Thomasille, että nyt sitten shakkilaudalla nappulat liikkuu, kun käännät selkäsi Amialle - mikä viittaa siihen, että esim. juomapeleissä minä käytän tupakkataukoja hyväkseni pienten jekkujen tekemiseen, joihin kuuluu muunmuassa korttien katsominen ja muu huijaaminen. Minä sitten sanoin kuitenkin mukamas verisesti loukkaantuneena, että minäkö huijaisin, pois se minusta. Sitten Thomas sanoi vain minulle, että hän tietää kyllä, että en huijaisi. Hän sanoi, että tietää ihan 100% varmasti, että en huijaisi shakissa tai muussa logiikkapelissä tai sitten Trivial Pursuitissa. Perusteeksi Thomas sanoo aina sen, että tietää, että ne ovat asioita, joissa minulle on tärkeää ja kunniakysymys, että pärjään ja että pärjään nimenomaan oikeudenmukaisten sääntöjen mukaan. Siihen Thomas sitten lisäsi pienenä vittuiluna, että minä niin alkaisin itkeä, jos erehtyisin kaikesta huolimatta huijaamaan.

Tuokin on asia, josta pidän Thomasissa: hän on todella tarkkanäköinen. Toistaiseksi en ole tavannut ketään, joka olisi huomannut ainakaan noin nopeasti tuon puolen minussa, joka on yksi todella vahva ominaisuuteni. Siis tämä oikeudenmukaisuuden vahva taju ja tarve tehdä oikein, joka näkyy jotakuinkin kaikessa, mitä teen. Osastolla omahoitajani kanssa keskustelussa ollaan mietittykin, että vaikka se on sinänsä todella hyvä ja arvostettava ominaisuus, niin se voi olla minulle myös melkoinen taakka. Tai siis, tälläkin hetkellä kelaan tuota puhelinhaastattelutyöpaikan sairauslomaani, joka kuitenkin oikeuttaa minut kerryttämään vuosilomapäiviä, joista saan sitten työpaikasta virallisesti erotessani ylimääräistä rahaa.

Ja siis silloin kun nähtiin kaksistaan Thomasin kanssa ja pelattiin sitä Trivial Pursuitia ja Thomas aina välillä kävi keittiössä, koska teki samalla ruokaa itselleen, ja minä sitten pelasin sillä välin vuoroni loppuun. Pariin otteeseen pääsin tuurilla sellaiseen isompaan kohtaan, josta sitten oikein vastatessa saa sellaisen kakkupalan, ja kun Thomas sitten palasi pelin ääreen kysymään kysymyksen ja katsomaan, että mihin olin päässyt, sanoin sitten pariin erilliseen otteeseen, että pääsin kyllä ihan oikeasti sitten siihen tärkeimpään ruutuun. Se oli hieman vitsinäkin heitetty, koska siinä juomapelissäkin aina kun ihmiset poistuu ja jättää minut pelin ääreen, jotain vilunkipeliä AINA tapahtuu. Thomas sanoi tuohon kuitenkin aina vain tyynesti: "Joo joo, mä tiedän." Sitten kun kerrankin katsoin häntä hieman kummeksuen, että miksi hän sanoi noin tunnetuimmalle fuskaajalle koko osastolla, niin hän sitten jatkoi, että tietää tosiaan, että sellaisessa pelissä en huijaisi, koska sillä on väliä, kun taas juomapelit on jotain samantekevää.

Välillä tuntuu sillä lailla jännältä, että Thomas näkee tuolla lailla tarkasti jonkun ominaisuuteni, jota muut eivät tunnu välillä huomaavan vuosienkaan tuntemisen jälkeen. Lisäksi oli jotenkin erityistä silloin torstaina Thomasin luona, kun juteltiin ja Thomas sitten kertoili jotain itsestään ja tästä hajoamisestaan ja myös tästä silloisesta tyttöystävästään. Sanoi, että silloin vain stressasi siitä, että tämä huomaisi, että hän ei olekaan täydellinen ja pelkäsi, että tämä ei sitten pitäisikään hänestä, eikä sitten loppujen lopuksi halunnut edes nähdä tätä tyttöä enää lainkaan, koska pelkäsi sitä niin paljon. Ja sitten hän jatkoi, että pystyy nyt jo sanomaan, että ylipäätään se tyttö oli ollut oikeastaan aika yksinkertainen ja tyhmä. Lisäksi hän sitten mainitsi - mistä jäin miettimään että puhuiko minusta - että oli itse asiassa vieläkin pariin otteeseen miettinyt samaan tyyliin, että onko se hän ihmisenä, josta pidetään vai sitten esim. se, että hän soittaa kitaraa ja laulaa. Sitten kuitenkin meinasi, että ei jaksanut enää miettiä sitä niin paljon.

Juteltiin myös vähän siitä, että sanoin, että minulla ei ole ollut oikein koskaan keitään läheisiä kavereita ennen kuin vasta viime vuosina, enkä taatusti ole ainakaan ollut suosittu ikinä. Siihen Thomas sanoi, että ei hänelläkään oikein koskaan ollut ketään, paitsi nyt tytöt tosiaan jahtasivat häntä joskus ala-asteella pussatakseen häntä ja yläasteella hänellä oli sitten kännykässä pari-kolmesataa numeroa ja vähän väliä kännykkä soi ja melkein jokainen moikkasi käytävällä, mutta hän oli omasta mielestään ollut silti ihan yksin, koska se kaikki sosiaalisuus oli ollut sellaista häiriötekijää hänelle, joka auttoi häntä unohtamaan ne omat ongelmat edes hetkeksi.

Sitten hän sanoi, että oikeastaan vasta sitten hajottuaan hän on tavannut sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluaa oikeasti olla. Hän sanoikin siinä, että tosiaan hänellä on tällä hetkellä vain kaksi kaveria, jotka hän on tuntenut pitemmän aikaa. Sitten hän sanoi, että on ollut niin mahtavaa ja upeaa tavata osastolaiset ja ystävystyä heidän kanssaan. "Ja tavata sut", hän sanoi.

Oli myös loistavaa nyt eilen, kun oltiin kaikki Thomasilla ja siellä oli yksi Thomasin kaveri, joka on ollut vain kerran siellä aikaisemmin, ja hänkin oli Taru Sormusten Herrasta -fani ja sitten aina kun kaikki muut menivät tupakalle, me laitettiin heti telkkari auki, kun sieltä tuli Kaksi Tornia -leffa. Aina sitten kun Thomas tuli sisään, hän säntäsi telkkarille ja laittoi sen kiinni ja minä päästin aina tuskaisan "Eeeeeeeeeeiiiii!" -huudon. Thomas sitten sanoi, että en voi katsoa sitä nyt, koska se ei kuulu aikakauteen, ja että nyt tulevalla viikolla järjestetään hei sellainen maraton, että katsotaan hänen luonaan ne kaikki kolme pidennettyä versiota putkeen!

Illan loppu oli hieman tylsä, kun mentiin suoraan jatkoille sen yhden toisen osastolaisen luo ja Thomas ja se ystävätär vetivät duettona biisejä ja muutkin saivat laulaa. Minä en istunut edes Thomasin vieressä, vaan syrjimmäisenä ja vieruskaverini nukahti siihen, joten ihmisenä, joka ei laula, tuli hieman aika pitkäksi. Ja siis nämä tyypit olivat olleet katusoittamassa aikaisemmin päivällä ja minä sitten itse asiassa olin se, joka ylipuhuin heidät vetämään niitä biisejä duettona.

Mutta oli kiva tavata tämä ihminen silti, kun kerran on Thomasin yksi läheisimpiä kavereita. Hänenkin kanssaan sitten halattiin ja sanottiin, että kiva oli tavata ja hyvää jatkoa. Hyvä tyyppi oli ja me muodostettiinkin illan aikana "pyhä kaksinaisuus", kun molemmilla oli sellainen kultainen laakeriseppele (ai niin joo, siis taas oli toogabileet) niin julistettiin itsemme sitten bileiden kahdeksi jumalattareksi. Tällä lailla vaatimattomasti. Olin tällä kertaa ottanut vaihtovaatteet mukaan, niin jatkoille lähdön yhteydessä otin toogan pois. Thomas valitti, että sinäkin Amiani, ja tämä ystävätär sanoi koko loppuillan ajan aina noin kymmenen minuutin välein, että hän ei varmaan ikinä pääse yli siitä, että "hylkäsin" hänet. "Amia, Amia, kuinka sä saatoit! Meidän jumalattarien piti pitää yhtä!"

Thomasin kanssa halattiin tietysti myös. Tällä kertaa olin jotenkin itse hieman varovainen, kun oli tosiaan se Thomasin ystävätär siinä vieressä katsomassa, mikä on pahempi kuin vaikka se yksi osastolainen mies, joka oli nukahtanutkin siellä jatkopaikassa, joka oli siinä myös ja näpytteli kännykkäänsä, mutta oli kiva huomata, että Thomas ei ollut yhtään varovaisempi. Hieman vain oli kiusaantunut olo siinä sen perinteisen pitkän halauksen aikana tuon takia, mutta ne nykyisin uudeksi "perinteeksi" muodostuneet pitkät katseiden vaihdot siinä sen halaamisen jälkeen kyllä lämmittivät mieltä. Vähän väliä kyllä tuijotan Thomasia silmiin, kun puhutaan niin paljon ja ylipäätäänhän kuuluu hyviin tapoihin katsoa toista jutellessa, mutta tuo on jotenkin aina niin eri juttu ja jotenkin minusta Thomas näyttää silloin niin erilaiselta. Jotenkin tulee kai vähän se salaisuus-fiiliskin, kun monet halaa aina illan päätteeksi, mutta se meidän halaus on vähän erilainen ja sen jälkeen sitten vielä katsotaan toisiimme vähän myhäillen, että molemmat tiedetään se, vaikka muut eivät sitä ehkä tajuakaan.

Nyt ehkä jotenkin olen tämän viikon aikana olen tuntenut itseni erityiseksi. Normaalisti tunnen oloni vain erilaiseksi, mikä on ihan eri juttu: aika surullinen ja yksinäinen. Nyt sitten on tullut ensimmäistä kertaa ikinä mieleen, että ehkä on jopa mahdollista, että joku joskus olisi yhtä innoissaan jostain minussa kuin minä olen innoissani vaikka siitä, että Thomasille voi sanoa esim. siitä, että se Mozartin Requiem oli siinä Kekkilä-mainoksessa ja hän ymmärtää sen. Ei vitsit, eilen muuten puhuin yhdestä toisesta mainoksesta ja Thomas oli taas ainut, joka muisti sen. Pakko laittaa tilannekuvauksena, kun oli niin mahtava juttu.

Osastolainen liikaa juonut mies: *ottaa mahdollisten läikytysten varalle sängylle asetetun vessapaperirullan ja käyttää sitä tyynynään*
Amia: "Haa! Haa! Tuo on siitä mainoksesta! Siitä mainoksesta joskus ajat sitten! Siinä oli se lapsi, joka käytti sitä vessapaperirullaa mukamas tyynynään!"
Thomas: "Hei! Mä muistan sen kanssa!"
Muut: *näyttävät epätietoisilta ja hieman hämmentyneiltä*
Thomas: "Se oli Lambi-mainos ja se lapsi nukkui siinä ja sitten se lammas tuli siihen ja katsoi sitä tyyliin että 'MITÄ VITTUA?!'"

Ja minä kyllä repesin ihan totaalisesti nauramaan, kun Thomas esitti tuon mainoskuvauksen. Mutta tuo on tuollainen elämää suurempi hetki. Koko elämäni olen vähän väliä kelannut joitain tuollaisia juttuja ja heittänyt jollekulle, mutta 99%:sti ne ovat menneet ohi ja silloinkin kun olen yrittänyt selittää asiaa, niin oikeastaan kukaan ei ole kunnolla siltikään tajunnut, että mikä idea oli selittää jostain oudosta mainoksesta.

Taru Sormusten Herrasta on yksi asia, jossa Thomas kai tuntee olonsa hieman ulkopuoliseksi. Päättelen tämän siitä, että aina kun puhun Taru Sormusten Herrasta - ja minä puhun siitä aika usein - Thomasilla on pari kolme kommenttia, jotka hän voi heittää, mutta ne ovat aina ne samat pari kolme, jotka olen kuullut jo ties miten moneen kertaan. Ne ovat: 1) "Mulla on ne kaikki pidennetyt versiot koneella ladattuina, on pitänyt pitkään katsoa ne". Tämän olen kuullut kai kolme tai neljä kertaa ja kaksi kertaa se Thomasin bändin toinen laulaja on ollut paikalla (joka sen numeronsa antoi ja Thomasin mukaan oli kai hieman ihastunut minuun) ja kommentoinut kummallakin kerralla tarkalleen samalla tavalla, että hänelläpä on ne kaikki pidennetyt versiot DVD:inä kirjahyllyssä.

2) "Yksi mun ex-tyttöystävä oli Taru Sormusten Herrasta -fani ja sen kanssa katsottiin usein niitä leffoja." Tuon olen kuullut ehkä vain kaksi kertaa, mikä on hyvä, koska se hieman ärsyttää minua.

Nyt en sitä kolmatta toistuvaa kommenttia muista, mutta eilen muuten kuulinkin Thomasilta vielä yhden kommentin aiheesta, joka oli vieläpä ihan entuudestaan kuulematon: "Mun kaveri sanoi yhdessä vaiheessa vähän väliä melkein joka tilanteessa sen jonkun puheen, jonka se Aragorn pitää jossain leffassa ja sanoo jotain 'This is the day' vai mitenhän se meni..." Ehkä olen hieman puolueellinen tulkitsemaan tätä, mutta jotenkin tuo, miten Thomas yrittää aina osallistua noihin Taru Sormusten Herrasta -keskusteluihin, vaikka ei yksinkertaisesti tunnu tietävän aiheesta mitään, mutta silti sanoo aina jotain kuin yrittäen tehdä vaikutuksen minuun, että kyllä hän pystyy keskustelemaan tästä minulle tärkeästä aiheesta kanssani.

Ei, ei, ei! Vielä oli yksi TSH-kommentti Thomasilta eilen! Minä vedin sitä kakkosleffan Aragornin ja Arwenin uni -kohdan haltiaosuutta (jonka osaan siis ulkomuistista, luonnollisesti) ja höpötin vain: "Minlû pedich nin i aur hen telitha. - Ú i vethed...nâ i onnad. Boe bedich go Frodo. Han bâd lîn." Ja sitten kun minulle tuli pieni tauko, kun rupesin muistelemaan seuraavaa kommenttia, niin Thomas vain hymyili leveästi ja sanoi: "Mellon." Eikä sille voinut kuin nauraa. Ja olen muuten TSH-hehkutuksellani tällä viikolla saanut yhden osastolaisen lukemaan sitä kirjaa! Hän kuulemma joskus vuosia sitten aloitti sen, mutta ei lukenut kovin montaa sivua, kunnes lopetti kesken. Nyt sitten oli kuulemma päättänyt aloittaa uudestaan, kun minä olin puhunut siitä niin intohimoisesti, että siinä oli pakko olla jotain siinä kirjassa. Nyt hän oli sitten lukenut sitä jo suunnilleen 100 sivua! Ja tasan tarkkaan vien oman kasaan teipatun TSH:ni sinne leffamaratoniin!

Ihan hyvä fiilis on, odottava. Toivottavasti viikosta tulee hyvä. Pitäisi kyllä vaihteeksi siivota taas tätä kämppää, että voisin joskus taas kutsua jonkun kylään, vaikka Thomasin lopulta katsomaan rottia, kun niistä kuulemma niin paljon tykkää. Homma vain on kuin ikuisuusprojekti: koko ajan pitää tehdä jotain, mutta silti epäjärjestys lisääntyy nopeammin kuin ehdin tehdä sille jotain.

Toivon kuitenkin että nyt lähi viikkoina asiaan tulisi muutos, koska äiti on tulossa tänne perjantaina ja mennään yhdessä IKEA:an ja hankitaan minulle ainakin kirjahylly ja mahdollisesti jonkinlainen lipasto. Ja toivottavasti lopultakin kahteen pekkaan saadaan heivattua se hemmetin pesukone vaatehuoneestani pois, kun kerran koko Tampere-aikani se on siellä ollut eikä kertaakaan toiminut, vaan vie vain turhaa tilaa. Ehkä vielä tänään siivoan tätä hemmetin kämppää vähän, jos joku arki-ilta menee siihen leffamataroniin. Ja jos se kestää n. 12 tuntia, niin mahdollisesti sitten lopultakin pääsen yöpymään Thomasin luona. Tällä kertaa luonnollisesti se ystävätär oli siellä yötä, niin taaskaan päästy Thomasin kanssa samaan paikkaan nukkumaan. Ja edelleenkin vain nukkumaan.

Hitto, koko päivän olen pätkissä kirjoitellut tätä ja lukenut ja miettinyt, että onko tämä nyt järkevää ja sanonko liikaa, mutta eiköhän se nyt ole kuitenkin ihan ok. Nyt on tuolla päiväosastolla vielä seuraavat kaksi täyttä viikkoa, minkä jälkeen jatkan samaan paikkaan, missä Thomas on ja myös muutama muu ex-osastolainen. Kuitenkin pelottaa aika paljon, kun se on taas jotain uutta ja samalla hoitoni muuttuu taas täysin avo-hoidoksi ja käyn vain poliklinikalla juttelemassa taas jollekin ehkä kerran kuussa tai jotain. Ei sillä, viime viikollakin jäi keskustelu tuolla osastollakin väliin, joten on taas kaksi viikkoa edellisestä hoitajakeskustelusta, vaikka olen vain puoliavoimessa hoidossa, niin ei se ero käytännössä varmaan niin iso ole. Silti olen ihan kauhuissani ja pelkään todella, että hajoan taas jostain syystä, eikä ole mitään paikkaa mihin mennä ja sitten tekisin itselleni jotain.

Tämä on vähän tällainen tämä nykyinen olotila. Välillä menee ihan hyvin ja jaksan, mutta välillä sitten olen todellisen hajoamisen partaalla, koska tulevaisuus on yksi iso kysymysmerkki, enkä vain osaa suhtautua siihen mitenkään muuten kuin kokonaisvaltaisella kauhulla. Hetket kivojen uusien ja vanhojen ystävien kanssa tuntuvat olevan vain häiriötekijöitä, jotka saavat minut hetkeksi olemaan ajattelematta, mutta lopulta juhlat aina loppuvat ja ihmiset lähtevät koteihinsa, eikä minun ja todellisuuden välissä ole enää mitään.