Tuli siitä yhdestä kuvasta vähän parempi kun sitä muokkasi, hmm.

 muokattuvalokuva.png

***

Lainauksia murha.infosta

"Kustannusleikkausten vuoksi on tunnelin päässä näkyvä valo tilapäisesti sammutettu."

”Sain vastikään mielenkiintoista tietoa nuorisopsykiatrian palveluiden tasosta PKS:lla. Kun ilmoitat olevasi aikeissa tapaa itsesi, saat mielialalääkereseptin ja pyydetään ottamaan 3 kk kuluttua uudelleen yhteyttä, jos vielä tunnet tarvetta. Näin se toimii.”

”Olisi tietysti mahdollista ottaa kiusaaminen vakavasti, pienentää päiväkotiryhmiä ja parantaa mielenterveystyön resursseja. Kun syihin puuttuminen kuitenkin olisi tylsää eikä siitä syntyisi puuhakasta vaikutelmaa, niin ehkä on parempi keskittyä asepuoleen.”

***

TSH

Saruman: ”Minua nauratti katsella teitä, oikeat pikku hobittiruhtinaat, kun ratsastitte kaiken hienon väen joukossa turvassa ja tyytyväisinä oman pikku itseenne. Te kuvittelitte päässeenne kaikesta, että voisitte kaikessa rauhassa käyskellä kotiin jossa mukava rauhallinen maalaiselämä odottaisi teitä. Sarumanin koti voidaan kyllä tuhota ja hänet lähettää mieron tielle, mutta teidän kotiinne ei kukaan voisi koskea. Ehei! Kyllä Gandalf teistä huolta pitäisi.

- -

Mutta te vain roikutte hänen lipeissään, lorvailette ja juttelette ja kierrätte kaksinkertaisen matkan. ’Vai niin’, ajattelin minä, ’jos ovat noin typeriä, niin minäpä ehätän edelle ja annan pikku läksytyksen. Kova kohtalo huutaa kostoa.’ - - Mutta jo nyt olen tehnyt paljon sellaista jonka parantaminen tai purkaminen ei ehkä onnistu teidän elinaikananne. Ja sitä on sitten hauska ajatella ja verrata vääryyksiin joita olen kärsinyt.”

Frodo: ”Jos saatte siitä hauskuutenne. Minä säälin teitä. Ilonne jää muistin varaan, pahoin pelkään. Menkää heti, älkääkä enää palatko!”

Kylien hobitit olivat nähneet Sarumanin tulevan ulos eräästä vajasta ja he tungeksivat nyt Repunpään ovella. Kun he kuulivat Frodon käskyn, he mutisivat vihaisesti: ”Älkää päästäkö häntä! Tappakaa hänet! Hän on konna ja murhamies. Tappakaa!”

Saruman katsoi heidän vihamielisiä kasvojaan ja hymyili.

- -

Frodo: ”Älä, Sam! Älä tapa häntä nytkään. Sillä hän ei vahingoittanut minua. Enkä minä tahdo että hänet surmataan tuossa tilassa. Hän oli kerran suuri, ja kuuluu jaloon sukukuntaan jota vastaan meidän ei sovi kättämme nostaa. Hän on langennut, emmekä me kykene häntä auttamaan; mutta siltikin tahtoisin hänet säästää, siinä toivossa että hän löytää avun.”

Saruman nousi seisomaan ja tuijotti Frodoa. Hänen silmissään oli outo ihmetyksen, ihailun ja vihan sekainen katse.
Saruman: ”Puolituinen, olet kasvanut. Olet kasvanut aimo lailla. Olet viisas ja olet julma. Olet ryöstänyt kostoltani suloisuuden ja katkera on lähtöni täältä sillä jään kiitollisuudenvelkaan armosi vuoksi.”

***

Vieläkö olisi jotain? Ajatuksia kouluampumisesta. Siis lainauksia. Minä kyllä haluisin olla niitä ihmisiä, jotka sanovat jotain täydellisen osuvaa, mutta tällaisissa tapauksissa alan vain sekoilla sanoissani ja joku lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaistava asia muuttuu jaaritteluksi.

Paitsi että miten sitten TSH liittyy kouluampumiseen? Minä mietin tuota ja ajattelin, että ehkä näiden ampumisjuttujen osamotiivina on juuri tuollainen kosto. Ei siis niin, että saisi tapettua ihmisiä, koska ihmiset ovat satuttaneet itseä joskus, eikä siksikään kouluammuskeluna, että saisi ”mahtipontisen kuoleman”, vaan siksi, että sillä saisi muut ihmiset vihaiseksi. Jos itse tuntee suunnatonta vihaa ihmiskuntaa kohtaan, niin... No, kun minä olen jostain syystä kiukkuinen esim. äidilleni ja hyvin kypsästi haluan kostaa sen hänelle, pyrin tekemään hänet vihaiseksi myös. Sitten kun olen onnistunut siinä, on jotenkin tyytyväinen olo. Tai siis tuolla lailla.  Maailman huonoiten verrattavissa olevat asiat: kina äidin kanssa ja kouluammuskelu. Mutta periaate on sama.

Se toimii paremmin ajatuksena kuin sanoiksi muotoiltuna. Mutta suunnilleen: ”Tämä saa heidät havahtumaan kuten minä olen havahtunut. Tämä saa heidät pelkäämään, kuten minä pelkään. Tämä saa heidät vihaamaan, kuten minä vihaan. (Tämä saa heidät kuolemaan, kuten minäkin kuolen.)” Kun ei osaa muotoilla hyvin, niin ei osaa.

Minä olen lisäksi itse ollut hyvin pettynyt niihin psykologi/psykiatrityyppeihin, joita minä olen nähnyt. Sen jälkeen, kun on yrittänyt avautua jollekin, jotta voisi paremmin, mutta se tyyppi onkin ollut sanoinkuvaamattoman ärsyttävä, niin senkin jälkeen, kun siellä koulupsykologilla kerran kävin, olin sanoinkuvaamattoman vihainen ja ajattelin, että kun se typerä nainen ei suostunut auttamaan minua jonkun typerän periaatteensa takia, niin olisi hänen syy, jos minä kilahtaisin ja tappaisin itseni. Minä yritin hakea apua, mutta en saanut sitä, joten minun kuolemani olisi hänen vikansa. Tai sitten se psykiatri, joka minun kanssani jutteli silloin, kun olin ala-asteella, enkä pystynyt menemään kouluun. Hänkin vain sanoi: ”Raahatkaa kouluun väkisin”, määräsi lääkkeitä ja syyllisti minua. Hänet näin... joko lukion alussa tai yläasteen lopussa sattumalta. Äitini oli siinä myös ja hän tervehti tätä naista ystävällisesti ja siten kuin olisi elämänsä velassa tälle. Minä en sanonut mitään. Joskus olen leikitellyt ajatuksella, että jos olisin yrittänyt itsemurhaa vielä kotona asuessani, minut olisi kiikutettu todennäköisesti samaan sairaalaan, jossa hän työskenteli, ja sitten hän olisi voinut sattumalta nähdä minut ja saada tietää, että hän epäonnistui. Hän ei korjannut minua, hän sai minut vain pitämään asiat vastedes pelkästään omina tietoinani.

Joskus minä olen hyvin vihainen myös. En kylläkään lähellekään niin vihainen koskaan, että voisin harkita muiden vahingoittamista, mutta välillä tuntuu, että olen silti liian vihainen. Ei se tunnu yhtään kivalta. Minulla on täällä blogissa muistaakseni kaksi totaalisen vihaista kirjoitusta. Muistan sen noin tarkkaan, koska harvoin olen niin vihainen ja tuollainen jää muistiin kauhean hyvin.

”Ehkä tuon takia nyt vihaisena olo tuntuu siltä, että haluaisi tehdä sen Jumalan kiroamisen ja (oman) kurkun auki leikkaamisen. Itsemurhaa ei saa anteeksi. Itsemurhaajat joutuvat Helvettiin. Jumalan kiroajat joutuvat helvettiin. Joten jos tekisin molemmat uskovien nähden, he eivät voisi tehdä mitään muuta kuin ajatella: ’Se sielu meni Helvettiin.’ Minä en ole koskaan satuttanut Nania yhtään mitenkään. Hän sanoo toivovansa ja rukoilevansa sen puolesta, että minäkin alkaisin uskoa ja että pelastuisin. Se olisi todennäköisesti täydellinen shokki hänelle. Jos NN välittäisi minusta yhtään, niin se satuttaisi häntäkin. Kukaan uskova, joka on pitänyt minusta, ei voisi ajatella, että varmaan Jumala pitäisi minusta nyt huolta. He eivät löytäisi uskosta lohtua minun kuolemaani. Se päinvastoin satuttaisi heitä, kuten heidän uskonsa nyt satuttaa minua.”
17.3.2008

Olen itse sanonut noin täällä, mutta en siltikään tiedä, miksi minusta tuntui tuolloin tuolta. Jos ymmärtäisin tuota, niin eikö se sitten ainakin todennäköisesti tarkoittaisi sitäkin, että voisin ymmärtää edes hieman paremmin noita kouluampujien motiiveja? En tiedä edes miksi haluan ymmärtää paremmin. Useimmat eivät halua, useimmat eivät edes yritä. Sen sijaan minä olen aina se, joka on miettimässä ”miksi”. Minä haluan ymmärtää niin paljon kuin mahdollista. Haluan kuulla Nanilta hänen käsityksistään uskosta, minä haluan tietää mahdollisimman paljon kouluampujien taustasta ja mielenliikkeistä. Minä vain haluan tietää. Minä haluan ymmärtää.

Tänään yliopistolla ihmeekseni jopa puhuin yhden ihmisen kanssa – Kate Austenin, joka tervehti ensin minua ja myöhemmin sitten kyseli huomisen aamun labratyöstä (jonne hän ei pääse). Lisäksi koska yleinen mielipide vaati sitä, että kaksi luentoa pidetään yhteen, jotta jäisi aikaa käydä syömässä, minä syömisen sijaan jumitin sohvalla. Enkelin kanssa. Mutta minä olin siinä ensin, se on mainittava. Enkeli tuli siihen vasta hetken jälkeen. Näin sivusilmällä, miten hän jutteli sen herra JuT:n näköisen kaverinsa kanssa ja sanoi jotain syömisestä. Ajattelin, että hän menisi syömään, mutta hän sitten tulikin istumaan siihen minua vastapäätä. Luki luentomuistiinpanoja koko 45 minuuttia, joka siinä oli aikaa. Minä kuuntelin musiikkia ja aluksi työskentelin lukujärjestykseni parissa yliviivaten mahdollisimman pitkälle ne harjoitusvuorot, joissa minä en ole. Sitten sen jälkeen katselin ympärilleni ja odotin, että aika kuluisi, jotta tunti alkaisi ja pääsisin pois yliopistolta.

Jotenkin on melkein NN:mäinen olo. En mene syömään – lainkaan. Sitten seuraani liittyy vaivihkaa välillä joku kiltinnäköinen blondi, joka normaalisti menee syömään, mutta jostain syystä löytää silti aikaa lukea muistiinpanoja sohvalla. Ja jos Enkeli pyytäisi minua ulos, niin jos olisin rehellinen häntä kohtaan, minun pitäisi vastata melkein täsmälleen samoin kuin NN vastasi minulle. Minä jopa näytän enemmän NN:ltä kuin viime vuonna. Heh.

Mutta taas tuohon kouluampumisjuttuun liittyen... Vaikka en ole koskaan harkinnut mitään sellaista, enkä voisi harkitakaan, niin silti se saa miettimään itseä uudestaan taas kerran. Että ehkä pitäisi mennä hankkimaan jostain taas apua, jotta ei koskaan tulisi ainakaan enää vihaisemmaksi tai surullisemmaksi. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti hankkia itselleni jotain psykologista apua, kun muutan opiskelemaan. Mutta täällä minä olen, en ole tehnyt asialle mitään. Lähinnä siksi, että en tiedä yhtään, mistä minun tulisi tuollaista apua hakea. Ja vaikka tietäisinkin, kynnys sen tekemiseen tuntuu kauhean suurelta. En tiedä ihan tarkkaan miksi. Kai se tekisi asioita vain hankalammiksi minun mielestäni.

Kyllä on taas hankalaa. Pitäisi muka keksiä jotain ruokaakin syötäväksi. Eilenkin söin vasta myöhään illalla, kun ei ole mitään, mitä huvittaisi syödä. Kaapissa on kyllä vieläkin jauhelihakastiketta, jota tein joskus ikuisuus sitten, mutta yhdistelmä ”jauhelikastike&perunat” ei ole niin hyvää, että minua huvittaisi syödä sitä joka päivä.