On ollut vähän vaikea viikko. Tulin kipeäksi alkuviikosta ja nyt on jäänyt koko viikon yliopistojutut väliin. Huomennahan olisi vielä jotain, mutta en usko, että menen sinnekään, koska olo on todella hutera. Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin vain flunssa eikä influenssa, joten jotain hyvää. Tänään oli myös hammaslääkäri. Yli viikon jotain hammasta vasemmalta alhaalla on särkenyt, mutta se on ollut todella outoa särkyä, koska en ole pystynyt paikantamaan sitä yhteen tiettyyn hampaaseen. Sain akuuttiajan YTHS:n hammaslääkäriin, mikä hermostutti, koska se olisi taas uusi paikka ja yleensä ihmiset eivät vain ymmärrä, vaikka sanon heille, että oikeasti pelkään hammaslääkäriä.

Valmistauduin taas huolella, tein taas uuden Hammasmusa-soittolistan mp3-soittimeeni, jonka sain korjattua kun kytkin sen tietokoneeseen ja se korjasi ilmeisesti jotain ongelmia. Ja otin rauhoittavia etukäteen, ensimmäisen rahoittavan kolme tuntia ennen sitä hammaslääkäriaikaa, sitten toisen kahta tuntia ennen ja viimeisen tuntia ennen. En ole ennen ottanut kolmea rauhoittavaa tuolla lailla putkeen, mutta oli kauhea pelko siitä hammaslääkäristä, ja kun esilääkitystä ei ensimmäisellä kerralla ainakaan saa, niin yritin tehdä kaikkeni, että selviäisin edes jotenkin tuosta hammaslääkärikäynnistä.

Ja tuo oli varmaan paras hammaslääkärikäynti ikinä! Kävin silloin viime vuonna yksityisellä ja vieläpä kysyin sellaista tyyppiä, joka olisi erikoistunut pelkopotilaisiin, mutta sekin tuntui vain kauhealta. Mutta tämä lääkäri ja hoitaja olivat ihan järjettömän kivoja, ottivat huomioon sen, että pelkäsin ja olivat todella ystävällisiä. Kuitenkin itkin ja tärisin ja olin kauhuissani, ja kotona sitten huomasin että olin ihan hikimärkä, koska olin pelännyt ja tärissyt niin paljon. Mutta se hoito onnistui! En oikein osaa sanoa edes että mikä teki tuosta helpompaa, mutta se ei tuntunut edes mahdottomalta. Kaikki tehtiin jotenkin minun tahdissani, ja kaikki völineet joita sinne suuhun oltiin laittamassa, esiteltiin ja kerrottiin etukäteen että mitä niillä ollaan tekemässä. Hekään eivät oikein osanneet aluksi sanoa, että mitä siellä on vialla ja koputtelivat hampaat ilmeisesti etsien sellaista juurihoidettavaa hammasta, mutta mikään koputus ei tuntunut yhtään mitenkään pahalta. Sitten puhallettiin sitä kylmää ilmaa ja löytyi yksi kohta, missä se tuntui ikävältä. Ja sitten otettiinkin röntgenkuvat, ja sitten paljastui se pahin mahdollinen juttu: juurihoidon paikka.

Terapeuttini kysyi aikaisemmin, että eikö minua suututa se, että kun edellisestä massiivisesta hammasoperaatiosta on niin vähän aikaa, ja nyt sitten tulee taas kovaa hammassärkyä, vaikka kaiken piti olla hoidettuna. Ja kyse on siitä hampaasta, jonka he viimeksi paikkasivat, ja joka sitten sen paikkauksen jälkeen oli todella pitkään kipeä. Ja nyt jotenkin turhauttaa, että miksi eivät sitten hoitaneet sitä jo silloin kuntoon, vaan paikkasivat pelkästään, vaikka miettivät sitten että jaa olisikohan pitänyt sittenkin juurihoitaa se.

Luonnollisesti siinä kohtaa aika pahasti hajosin, kun sanoivat, että kyllä se on tulehtunut ja pitää tehdä juurihoito. Tuossa kohtaa tuli kuitenkin sitten se todella iso ero aikaisempaan. Kun viimeksi sain hammaslääkärissä kuulla että se on juurihoidon paikka, niin sanoivat vain, että aloitetaan juurihoito ja olivat jo työntämässä välineitä suuhuni. Kysyin sekä silloin, että tänään, että onko se ihan varma, että se on pakollinen, eikö jotain muuta voisi tehdä. Vuosi sitten siihen vastattiin, että juurihoito tai sitten hampaan poisto, että kumman haluat. Nyt sitten sanottiin, että voi kun se on tulehtunut, eikä ole oikein mitään muuta, mitä voisi tehdä että sen kivun saisi pois. Katso näetkö tästä kuvasta, että siinä näkyy tuollaista tummaa, niin se on sitä tulehdusta ja siksi on se paras keino, että tehdään se juurihoito. Eikä sitä tarvitse pelätä, kun ei tällä kertaa tehtäisi muuta kuin porataan vain tuosta tuon paikan läpi, että päästään sinne hampaan sisään käsiksi ja laitetaan sinne sellainen lääke, joka sitten poistaa sitä tulehdusta ja usein sitten kuolettaa sen hermon siellä hampaassa ja sitten ne seuraavat kerrat ei tunnu lainkaan niin pahalta.

Ero oli kuin yöllä ja päivällä sen suhteen, että miltä minusta tuntui, vaikka tilanne oli ihan sama. Ja sitten kysyttiin vielä tänään, että jaksatko tehdä sen nyt, kun se olisi hyvä, että se tehtäisiin että pääsisit sitten siitä pahimmasta kivusta ainakin eroon. Ja sitten se tehtiin. Se puudutuskin oli jotenkin vähemmän kauheaa, kun samalla kun sitä puudutusta annettiin, se lääkäri selitti, että okei nyt se sattuu ja sitten kun se puudutusaine alkaa virtaamaan sinne, niin se sitten kirvelee vähän, mutta se alkaa heti vaikuttaa ja kun laitetaan toinen piikki, se tuntuu jo paljon vähemmän.

Ja taas kävi niin, että se puudutus ei ihan kokonaan auttanut. Eivät vähätelleet sitä, vaan uskoivat, että ottaa kipeää ja sitten sanoivat, että tehdään sillä lailla, että kun porataan, niin voit äännähtää, kun haluat, että lopetetaan ja sitten voidaan pitää pieni tauko ja sitten kun olet valmis, niin jatketaan taas. Ja niin tehtiin ja kun minulta on porattu ja paikattu aikaisemmin yksi reikä kokonaan ilman puudutusta, niin se tuntui aika lailla samalta kuin tämä. Tosin sanoivat, että se sattuu puudutuksesta huolimatta, koska se hammas on tulehtunut, mutta tuntuu, että niin käy melkein kaikkien hampaiden kanssa aina. Mutta ainakin uskoivat, että sattui.

Jälkeenpäin sanoivat sitten, että meni ihan hyvin ja olin siinä rohkeasti ja varataan uusi aika, ja vaikka ajattelin, että tuollaista kai sanotaan lähinnä lapselle, niin se tuntui silti ihan hyvältä. Tuntui ja tuntuu yhä oikeasti siltä että olen saavuttanut jotain hienoa.

Nolottaa vain hampaideni puolesta. Tuntuu hävettävältä, että on jo kaksi hammasta mennyt niin pahaan kuntoon että on pitänyt juurihoitaa. Ja nyt sitten tuolla sanoivat myös ohimennen, että viisaudenhampaassani on reikä, mutta että se on niin pieni, että sitä ei ruveta nyt hoitamaan. Olen viime aikoina miettinyt, että ehkä on olemassa juurihoitoa kauheampikin hammasoperaatio: viisaudenhampaan poisto. Tunnen monia joilta ne on poistettu ja se ei ole ollut heille ilmeisesti erityisen kauheaa. Mutta minulla on kaikki neljä viisaudenhammasta suussa kiltisti jonon jatkeena, joten niiden poistamisesta ei ole koskaan edes puhuttu. Mutta nyt jos viisaudenhampaassani on reikä, niin olen ainakin jostain kuullut tai lukenut, että viisaudenhampaita harvemmin ruvetaan paikkaamaan tai muuten hoitamaan, vaan ne usein vain poistetaan. Enkä vain pysty käsittämään, miten sellaisesta voisi selvitä, ainakaan siis paikallispuudutuksessa.

Joten vaikka nyt asiat ovat ihan hyvin, niin jotenkin löydän taas lisää murehdittavaa. Tällä viikolla terapiassa puhuin lopultakin jostain, mitä olen miettinyt viime aikoina. Vihaan ystävänpäivää, se on jotenkin niin teennäinen, ja sitten lehdet ovat täynnä "rakkausviikkoa" ja ihmiset selittävät, että kun ensimmäisen kerran tavattiin nakkikioskilla, niin tiesin heti, että tämän kanssa mennään naimisiin. Tai sitten yksi ihan kiva tuttu laittoi vähän aikaa sitten Facebook-päivityksen, että on päivälleen vuosi siitä, kun hän oli ensitreffeillä tämän nykyisen avomiehensä kanssa ja muistaa, miten silloin kun oli sitten menossa treffeiltä kotiin, hän itki ilosta, koska oli niin onnellinen.

Kaikka tämä saa minut tuntemaan itseni jotenkin oudoksi, ja minun ja Jaskan suhteen jotenkin huonommaksi. Meillä on kivaa ja ihanaa, mutta ei ole tullut ikinä sellaista fiilistä, että olen ihan varma, että haluaisin naimisiin Jaskan kanssa ja haluaisin viettää koko loppuelämäni hänen kanssaan. Tuntuu kivalta ja jotenkin olen ajatellut, että katsotaan nyt miten tämä menee ja että tuntuu tosi kivalta. Ja sitten kun lukee (aika tyhmää varmaan tehdä niin) joitain rakkaustarinoita jostain lehdistä, niin oma suhde tuntuu niin paljon huonommalta ja arkiselta ja sellaiselta. Ja mietin sitäkin, että mitä se rakkaus oikein on. Ainoat kokemukset jonkinlaisesta vahvasta "rakkaudesta" ovat sellaisia, että lähtökohtaisesti se kohde on ollut jotenkin etäinen tai muuten saavuttamattomissa. Kuinka voisi oikeasti rakastaarakastaa jotakuta, jonka kanssa ei ole käynyt edes treffeillä, ei ole edes seurustellut.

Otan kauheasti kai paineita tuosta, etenkin kun nyt ajattelen sitä, että ollaan oltu vuosi yhdessä, kai nyt sitten pitäisi olla jo jotain enemmän. Ehkä siinä on sekin, että ajattelen,  että muut olettavat, että pitäisi olla jotain jo enemmän, kun jotkut muuttavat paljon nopeammin vaikka yhteen tai menevät kihloihin ja kaikkea, ja tuntuu osittain, että jotain pitäisi kai sitten tehdä kun muutkin tekevät. Mutta toisaalta en halua kihloihin, enkä ole oikein innostunut yhteen muuttamisestakaan. Kyllä tuo yhteen muuttaminen on käynyt mielessä, ja ehkä se on käynyt Jaskankin mielessä, kun viimeksi kun lähdin hänen kämpältään, hän sanoi taas, että oli kiva viikonloppu, ja mietti sitten että mitäs hän nyt sitten tekee, kun jää yksin kotiin. Tuntuu, että ero on huomattava verrattuna vaikka kesään, tai muuhun aikaan, kun Jaska on tarvinnut niin paljon sitä omaa tilaa. Nyt tuntuu, että hänestä on tullut enemmän sellainen, joka mieluummin hengaa minun kanssani. kuin on yksin. Etenkin kun ollaan nyt sovittu siitä, että jos Jaskaa ahdistaa, niin hän voi tehdä jotain omaansa ja minä teen vaikka läksyjä.

Äitini tulee perjantaina ja pitäisi jaksaa häntä sitten taas. Etenkin jos huomennakaan en mene yliopistolle, kuten en todennäköisesti mene, koska olo on vain todella hutera. Piti peruuttaa tapaaminen Naninkin kanssa flunssan takia, enkä tiedä viikonlopustakaan mitään, kun en haluaisi Jaskaakaan tartuttaa, vaikka todennäköisesti on jo altistunut virukselle, kun viikonloppu oltiin yhdessä. Mutta nyt on tosi hutera olo muutenkin, ja se voi johtua niistä rauhoittavista, kun nyt otin sen kolme, niin vaikka nukuin vähän hammaslääkärin jälkeen, olin todella pihalla kaikesta huolimatta. Nyt kai sentään vähän alkaa vaikutus jo loppua, mikä on ihan hyvä.

Hammaslääkäri sanoi, että voi olla aiheellista ottaa särkylääkettä vielä tänään, mutta toivon, että ei enää tarvitse aamuyöstä herätä siihen, että tarvitsee ottaa uusi särkylääkekombo kun ei saa enää nukuttua. Mutta ehkä tämä tästä taas. Kohta on sentään puolet kevään yliopistojutuista mennyt, niin kai sitä voisi sanoa, että ollaan voiton puolella pian. En tosin siitäkään huolimatta odota innolla perioditaukoa ja sen aikana tehtävää esseetö. Se on vain jotain 600-800 sanaa, mutta kuulemma sitten tentin sijaan meidän pitää kirjoittaa uusi essee, 2000 sanaa. Ja toistaiseksi Britannian kirjallisuus on ollut todella vaikeaa. Todella paljon runoja, voisin jopa sanoa, että aika paskoja runoja, joissa on todella typeriä vertauksia, kuten että kirppu kuvaa seksuaalisuutta sen ajan runollisuudessa, tai sitten typeriä taikatemppuja, että 11 tavun säkeessä on kuitenkin vain 10 tavua, kun esimerkiksi "to admit" (kolme tavua) lausutaankin "t'admit" (2 tavua). Ja olen huono runoissa muutenkin, on vaikea yrittää kaivaa jotain ihmeellisiä teorioita siitä, että mitä tämä runo kuvastaa, tms. Sentään ollaan päästy jo 1600-luvulle, mikä tuntuu saavutukselta, kun sentään silloin puhuttiin jo ainakin selvempää englantia kuin joskus 1100-luvusta mistä me aloitettiin. Ja pitäisi panostaa tuohon esseeseen, kun haluan pärjätä, mutta tuntuu niin mahdottomalta, kun jos Amerikan kirjallisuus esseestä sain arvosanaksi 2,5 ja silloin koin vielä että minulla oli jotain sanottavaa aiheesta, niin miten nyt sitten muka käy,

Mutta pitäisi nyt kai yrittää chillata ja parannella itseään ja yrittää olla liikaa vatvomatta kaikenlaisia asioita. Terapeuttinikin mielestä mietin liikaa ja etenkin kun se menee melkein aina siihen, että alan murehtia jotain tai sitten mietin kurjia asioita ja kuvittelen mielessäni kurjia skenaarioita, niin ehkä on parempi välillä olla ajattelematta niin paljoa.