Muutama hetki sitten<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Äiti: "Amia! Ootko sä hereillä?"

Amia: "Joo, jotakuinkin." *umpiunessa*

Äiti: "Tuutko sä katsomaan CSI:n tänään?"

Amia: "En tuu."

Äiti: "Mitä, mikset? *tulee huoneeseen, näkee Amian unenpöpperössä sohvalla* "Nukuthan sää."

Amia: "Enkä nuku! Mä oon ihan hereillä, oon koko ajan ollu! Nyt mee pois, mun tarvii tsekata onko Dumbledore jättänyt mulle viestejä horcruxien olinpaikoista."

 

***

 

Eh. Tuo on joskus tosi huvittavaa. Vaikka olisin ihan umpiunessa, niin kun äitini huutaa minulle jostain toisesta huoneesta, että olenko hereillä, onnistun puristamaan itsestäni täysin luonnollisen kuuloisen vastauksen viimeistään toiseen huutokertaan. Ja se vastaus on poikkeuksetta edes jonkin verran myöntävä, koska minä hyvin harvoin tajuan nukkuvani. Tälläkin kertaa nukuin vähintäänkin tunnin (ja onnistuin näkemään oikein kivaa untakin, jossa olin Harry Potter ennen seitsemättä kirjaa ja minä olin vanhalla ala-asteellani huoneessa, jossa oli sellainen fakiirien pikkimattosysteemi (mutta sen nimi oli bakteeriofagi (joo, käsitellään niitä biologiassa), johon sai sidottua ihmisen, koska kaikki sanoivat, että se oli kannettava sauna. Sitten sain superoivalluksen, että tietystihän Dumbledore oli jättänyt minulle sinne koululle viestejä ennen kuolemaansa. Ja sitten äiti herätti.

 

Tämä on tämän päivän blogiteksti vol. 2. Ensimmäinen oli, jopa julkaisinkin sen. Annoin sen olla täällä ehkä kymmenisen minuuttia, sitten itsesensuuri iski ja deletoin sen. Joten jos satuitte ihmeellisen tuurin myötä lukemaan sen, niin ei se mitään, voitte unohtaa sen, jos ette sattunut, niin ette ole missanneet mitään oleellista.

 

Hmm... Minä kuitenkin tallensin sen sinne lukuisten julkaisemattomien blogikirjoitusten joukkoon, joten siitä on nyt hyvä lainata joitain järkeviä pätkiä, että minun ei tarvitse kirjoittaa tätä höskää ihan kokonaan uudestaan. Hmm...

 

Matikantunnilla

 

Oppilaat: *tekevät annettuja tehtäviä*

Matikanopettaja: "Ai niin joo, mullapas onkin yhdelle teistä postia!" *kävelee salkulleen, kaivaa kirjekuoren esiin ja vilkaisee kuoren sisällä olevaa uusintakoetta* "Kenelleköhän tämän antais... Voi voi voi, miten paljon punakynämerkintöjä, ai jai. Amia, tuu hakeen."

Amia: *kävelee hakemaan*

Matikanopettaja: "No niin, nyt kaikki kattokaa sen ilmettä, kun se kattoo minkä se sai!"

Amia: *taittelee kirjekuoren avaamatta sitä, laittaa sen laukkuun ja hymyilee seesteisesti*

Matikanopettaja: "Hmph. No ei se edes kato sitä nyt. Hmph."

 

***

 

Ja minä pääsin matikasta läpi. Oikein kirkkaasti vielä, kun sain 6-. Aika hyvin, kun ottaa huomioon, että yritin vain neljää tehtävää (kuutta olisi pitänyt) ja olin vielä ihan kuumehoureissa, kun laskin ne. Jee, vähänkö siistiä, ei tarvitse enää huolehtia tuosta derivoinnista! ...Ei ainakaan ennen kirjoituksia, mutta pääasia, että se on nyt läpi.

 

Ja NN:stä puheen ollen, hän ei ollut tänään koulussa lainkaan. Ilmeisesti hän on kipeänä, kun kerran häntä ei näkynyt missään vaiheessa (jos hän lintsaa, hän lintsaa yleensä vain tunnin tai pari), ja lisäksi suunnilleen koko koulu tuntuu aivastelevan ja niiskuttavan. Muun muassa NN:n pikkuveli Mitch, joten nyt minä voin etäsympatisoida häntä, kun olen itsekin kipeä, niin pystyn samaistumaan siihen tuskaan äärettömän hyvin.

 

Alan kyllä voida jo jonkin verran paremmin. Kurkku ei ole enää kauhean kipeä, eikä olokaan ole kovin kuumeinen enää. Vähän, mutta ei kauhean paljon. Kuulostan toisaalta ihan järkyttävältä nuhaisen ääneni kanssa, mutta sekään ei ole niin paha kuin mitä minä pelkäsin. Ärsyttää toisaalta koulussa, kun pitää olla aivastamatta, vaikka aivastuttaa, koska minä en vain voi mitenkään mahdollisesti aivastaa julkisella paikalla, kun kuulostaisin ihan tyhmältä (minä en osaa aivastaa yhtä tyylikkäästi kuin muut). Sitten sen lisäksi silmäni vuotavat vähän silloin tällöin ja niiskutan jatkuvasti, että varmaan ihmiset katsovat aluksi, että itkenkö minä tai jotain. Ei mitenkään hauskaa.

 

Nuo kohdat olivat ainakin hyviä lainattavia. Vähän jotain tästä päivästä, mutta ei niitä tylsiä jaaritteluja kaikesta. Mutta ainakin on taas todistettu, että minullakin on itsesensuuri. Mutta jaarittelin kuitenkin pitkät pätkät NN:stä, enkä usko, että ketään kiinnostaa se (ei sillä että ketään kiinnostaisi suunnilleen mikään muukaan tässä blogissa, miksen siis lopeta blogia saman tien? En tiedä). Mutta oleellista on, että olen miettinyt käyttäytymistäni, tullut tulokseen, että minun täytyy hienosäätää sitä hieman ja että minä en ymmärrä, miksi minusta tuntuu nyt tältä, miltä minusta tuntuu.

 

Joten periaatteessa ei mitään uutta, sitä samaa vanhaa. Sitä samaa vanhaa, mitä olen jankannut jankkaamasta päästyäni koko blogittamisaikani. Hmm… Jotenkin tuntuu, että tänään on tällainen itsensämollauspäivä taas. Ei ennen nukkumista ollut niin paha, mutta nyt näköjään on.

 

*deletoi sivun verran kirjoitusta*

 

Joo, ei mitään, taaskaan. Tässä onkin jo tarpeeksi, koittakaa joku ottaa jotain selvää. Tai älkää koittako. Ihan sama. *angst*