Joskus kun herää, on outo olo. Sitä oloa on vaikea kuvailla ja siksi se tuntuukin aina niin jännältä. Se on sillä lailla outo olo, että herätessä ei oikein muista sitä, missä on. Paitsi että muistaa. Ymmärryksessä ei ole mitään vikaa, mutta jossain mielen perukoilla viipyilee jokin tunne, joka muistuttaa jostain menneestä ajasta.

Kun herää tuollaisessa tilassa, tuntee olonsa todella omituiseksi, sillä herääminen ei tunnu niin pahalta kuin normaalisti. Siitä tunteesta, joka herätessä on, tulee hieman mieleen jonkinmoinen kesäloma-aamu monta monituista vuotta sitten. On sellainen olo, että on nukkunut pitkään ja tarpeeksi ja hyvin. Vaikkei olisikaan. Olo muistuttaa myös hieman sitä, kun on ollut ankarassa kuumeessa, mutta sitten yhtenä aamuna herännytkin täysin terveenä.

Jos oikein keskittyy, pystyy muistamaan nähneensä jotain unta. Unessa oli sama tunne, sen muistaa. Todennäköisesti uni oli todella elävä ja vaikuttava – samalla lailla kuin useimmat pahimmat painajaiset ovat, sellaiset, joihin herää kauhistuneena ja valmiina huutamaan. Paitsi että näistä unissa herääkin hymy huulilla ja rauhallisena. Tuollaisten unien sisältöä on hyvin vaikea muistaa. Vaikka miten keskittyisi, ei pysty ihan täysin muistamaan, mitä unessa oli. Sitten kun mielessään miettii joitain asioita, joista normaalisti näkee unta, sillä lailla testatakseen, oliko se tämä, niin jokainen ajankohtainen seikka haukkaa aina palasen siitä tunteesta.

Todennäköisesti minä olin unessa onnellinen. En ollut unessa täällä, en yksin. Luultavasti ihmisten joukossa. Sellaisten ihmisten, jotka välittivät minusta ja joista minä välitin takaisin. Ja kaikki oli hyvin. En ollut peloissani, en ollut surullinen enkä yksinäinen.

Mutta sitten kun herää... Se tunne kestää hetken, mutta hiipuu sitten pois. Se saa olon hieman surulliseksi. Olo on voimakkaampi ja terveempi kuin muina aamuina, mutta tulee surullinen olo, koska tietää, ettei sellaista oloa ole kuin muutaman kerran vuoden aikana, jos käy tuuri.

Normaalisti minä herään ylionnellisiin uniinkin. Tämä siksi, että minä olen kai liian skeptinen ja negatiivinen. Aina kun näen unessa jotain, joka tekisi minut todella todella onnelliseksi, minä tajuan, että se on vain unta. En kykene uskomaan sitä, että jotain sellaista hyvää tapahtuisi minulle. Mutta joskus näköjään sekin on mahdollista. Näkee jotain hyvää unta ja herää tuntien olonsa onnelliseksi ja turvalliseksi. Sellaista unta vain harvoin muistaa. Tästäkin unesta muistan vain, että saattaa olla, että minä piirsin jotain. Tai saattaa olla että en. Jossain vaiheessa olin kuitenkin menossa pyörälläni jonnekin. Se oli kotona päin. Olin ehkä menossa kouluun. Tai ehkä en. Jonnekin olin kuitenkin menossa ja oioin kulmakarvojani, koska olin kauhean huolestunut siitä, että tuuli saisi ne menemään sotkuun. Heh.

Olo on hieman parempi. En saanut illalla oikein nukuttua, vaikka otin puolikkaan rauhoittavan. Katselin Death Notea taas vaihteeksi. Nyt on sellainen fiilis, että tekisi mieli syödä pannaria. En tiedä miksi, tuli vain sellainen olo. Saa nähdä, teenkö sellaista.

Huomenna olisi se tentti, mutta en tiedä vielä, menenkö siihen. Toisaalta se aihealue on sellainen, että todennäköisesti pääsisin läpi lukemattakin, kunhan vain menisin siihen tenttiin. Sitten saisi ne opintopisteet ja jos joskus menen opiskelemaan edes suhteellisen samaa alaa, tuolla kurssilla voi saada jotain korvattua. Ja olenhan ollut jo laskuharjoituksissakin ja osannut laskeakin ne, ja olin siellä laboratoriossakin eristämässä sipulin DNA:n, niin toisaalta tekisi mieli mennä vaikka väkisin, kun sitten nuo aikaisemmat uurastukset eivät menisi hukkaan. Toisaalta sitten taas: mitä väliä? En ole opiskellut kurssia lainkaan, en lukenut tenttiin, joten en ole sitä asiaa täydellisesti sisäistänyt. Se olisi vain menemistä läpi, ei mitään oppimista oppimisen takia.

Ja torstaina on se lääkäri. Minua ärsyttää, kun en edes tiedä, mihin aikaan se on, kun hukkasin sen lapun, jossa se luki. Minulla on veikkaus siitä, mutta varma en ole. Minulla oli kyllä veikkaus siitä sähköpostiosoitteestakin, jonne lähetin postiakin ja pyysin lukukuittauksenkin, mutta ei mitään ole kuulunut. Nähtävästi sitten oli väärä osoite. No, eiköhän torstaina sitten korjaannu sekin.

Ärsyttää vain se, että nähtävästi kaikkia mielialalääkkeitä saa vain sellaisen 14 pillerin annoksen apteekista yhdellä reseptillä. Sitten täytyy mennä uudestaan lääkärille, joka miettii, että tarvitaanko sitä vielä ja sitten määrää sitä lisää. Rasittavaa.

Minulla on taas mustelmia, joista en tiedä, mistä ne ovat tulleet. Melkein voisin itsekin jo olla taipuvainen uskomaan siihen, että nekin ovat oire jostain psykologisesta, kun kerran niitä ei ole moneen viikkoon ollut, mutta heti sinä iltana, kun olin täällä ensimmäistä päivää, niitä ilmestyi. Jaa-a...

Nyt on tiistai. Jos tämä päivä lasketaan, niin vielä viisi päivää ennen kuin äiti tulee tänne. Sunnuntaitakaan ei voi laskea enää kunnolla täällä vietetyksi päiväksi, kun pyritään lähtemään täältä heti aamulla. Ja sitten ei tarvitse tulla tänne enää takaisin. Mitä sitten sen jälkeen teen... No, jos kokeilisi vielä hieman parantua. Nämä muutamat viime päivät ovat tuntuneet ainakin osoittavan, että minulla ei ole paljon ylimääräisiä voimia mihinkään suureen muutokseen tai vastoinkäymiseen.

Vähän yksinäinen olo taas. Ikkunasta näkyy vain rumuutta. Likaisia teitä ja ruskeaa lunta. Ja sitä luntakin on vähän. Kotona oli paljon enemmän ja se oli sellaista puhdasta ja valkoista.

Ei muuta. En ainakaan usko. Tällä viikolla tulee näköjään liuta tällaisia typeriä ja pointittomia kirjoituksia, kun kerran on niin yksinäinen olo ja yritän tällä tavoin torjua sitä. Vähän niin kuin saisi puhuttua edes jollekulle. Heh, vähän samalla tavalla kuin The Sims 2:ssa (jota olen taas pelannut kotona viime aikoina), kun jonkun simin tavoitepalkki menee kauhean alas: esimerkiksi perhetavoitteinen sim sitten kaivaa esiin sellaisen jauhopussin, johon on piirretty hymyilevä naama ja sitten se paijaa sitä ihan innoissaan ja heittelee ilmaan ja kaikkea. Se on minusta jotenkin aina huvittavaa. Oikeassa elämässä itse koettuna se ei tosin sitä ole, mutta kuitenkin.

Olisipa tämä viikko jo ohi.