Taas on yliopisto alkanut lomaviikon jälkeen. Essee ei ole vielä niin kauhean hyvällä mallilla, mutta tiedän jo mistä aiheesta kirjoitan: "representation of gender" eli miten eri sukupuolet kuvataan teksteissä. Se on kyllä aika hankala aihe, koska pitäisi kirjoittaa jotain luovaa, jotain, minkä pystyy perustelemaan, mutta tuntuu, että jos minulla onkin jokin teoria, vaikka että naisia ei esitetä niin stereotyyppisesti kuin voisi etukäteen kuvitella, mutta onko se sitten teoria, vai onko se vain pelkkä fakta, jonka totean? Pelkästään faktojen toteaminen esseessa ei vie kauhean pitkälle. Mutta tuntuu, että jokainen asia on niin monitulkinnallinen, että miten pystyn "todistamaan" jonkun näkemykseni? Ja se pitäisi todistaa, ainakin niin tehtävänannossa sanotaan.

Ja lopultakin sain selville sen, miksi yksi kurssi ei ole tullut ilmoittautumiseen: siihen ei kuulemma tarvitse ilmoittautua. Kiva kun tuntuu taas tyhmältä, kun piti laittaa sille kurssia vetävälle opettajalle sähköposti ja sitten kävi myös ilmi, että ei ole mitään kahta erillistä ryhmää niin kuin olin myös kuvitellut, vaan tätä kahden opintopisteen kurssia on neljä tuntia viikossa. Joo, se on tosi vähän, kun vertaa vaikka Kuopio-aikoihin, mutta kun tähän asti minulla on ollut viikossa yhdeksän tuntia opetusta, siihen tulee yhtäkkiä kolmanneksen verran lisää. Mutta aion suoriutua siitä. Ei siinä voi ainakaan olla mitään läksyjä enää tuon lisäksi, kun siinä on niin paljon noita viikkotunteja jo.

Ja Jaskan hienot suunnitelmat kuntoutusjakson loputtua vaihtelevat melkein viikoittain, niin on todella vaikeaa tietää, mitä pitäisi milloinkin siihen kaikkeen sanoa. Mietin, että ovatko miehet vain sellaisia, että innostuvat jostain asiasta ja sitten hetken kuluttua innostuvat jostain ihan muusta. Viime viikolla hän jo innokkaana selitti, miten hänestä tulee copywriter, mainoksiin. En vain osannut sanoa mitään koko juttuun, koska se tuntui vain niin hullulta. Minä olen aina tykännyt mainoksista ja Jaska on aina välillä kyllästynyt siihen, kun selitän mainoksista jotain. Nyt sitten hän kokikin, että hän tietää, mitä ihmiset haluavat ja millaisia mainoksien kuuluisi olla. Ja tämä koulutus siihen olisi sijainnut Turussa ja Jaska sanoikin viime viikolla jo, että kulkeehan sieltä junia.

Nyt tällä viikolla Jaska palaa silloin joskus 2,5 vuotta sitten keskeyttämiensä opintojen pariin. Yhtäkkiä päätti eilen, että hän jatkaakin sitä vanhaa juttua, kun sittenhän hänellä olisi ainakin tutkinto. Uusi jakso kuitenkin alkoi jo eilen, niin häneltä jäi ensimmäinen luento välistä siitä kurssista jonka hän aikoo suorittaa. Mutta sentään aikoo vaihtaa pääainettaan, mikä tuntuu fiksulta. Ainakin tuo tuntuu minusta fiksummalta idealta kuin se että hän hakisi toiseen kaupunkiin opiskelemaan jotain mitä hän ei vain yksinkertaisesti pääsisi opiskelemaan. Mutta pyrin silti kannustamaan häntä mitä hän nyt haluaakin tehdä, koska niin minä haluaisin, että minun tekemisiini suhtauduttaisiin.

Ja uskaltauduin lopultakin ottamaan esiin sen Jaskan aikaisemmin mainitseman aiheen, yhteen muuttamisen. Kysyin, että oliko se hänen esilleottonsa lähinnä pelkkä ajatus (sellainen päähänpisto) vai kysymys vai ehdotus. Ja kuulemma se oli ollut sekä kysymys että ajatus, mutta ei ehdotus. Ja molemmat oltiin sitä mieltä, että vielä on ehkä vähän aikaista, vaikka toisaalta kun Jaskan pitää kuitenkin vuoden lopussa muuttaa pois nykyisestä kämpästään, niin varmaan ihan hyvä että edes jotain ajatuksia aiheesta vaihdettiin.

Terapiassa puhuin tänään lähinnä siitä, että tuntuu, että on sellaisia tyhmiä asioita, jotka todella ärsyttävät minua ja olen jotenkin vihainen ihmisille joita en edes tunne. Kai tämä tunne pohjautuu siihen itsenäisyyspäivän Kiekkovieras-juttuun, josta joidenkin tuttujen kanssa puhuttiin. Kun minua silloin ärsytti yhtäkkiä yllätyksekseni melkein koko anarkismi. Ja jotenkin se on jatkunut. Vähän väliä saa lukea lehdessä jotain juttuja, joissa vaikka nuori mies valittaa, että jäi työttömäksi ja liiton rahat alkavat rullata vasta vähän ajan kuluttua, mutta pitäisi päästä työkkäsin koulutukseen eikä ole rahaa, ja työkkäristä kuulemma oli käsketty hakemaan lainaa. Ja kaikki ihmiset ryntää huutamaan, että yhteiskunta on rappiolla ja kuinka ihmisiä oikein voidaan kohdella noin ja kehuttiin niitä paria ihmistä, jotka sitten olivat lahjoittaneet tälle nuorelle miehelle ne rahat tähän koulutukseen. Se kuitenkin sivuutettiin, että ensiksi työkkäristä oli neuvottu menemään sossuun, josta sen rahan saisi, mutta mies oli kieltäytynyt, koska ei halua mennä sinne koska se peritään sitten takaisin kun ne liiton päivärahat tulevat. Ja sekin sivuutettiin, että ne työkkärin kurssin kustannukset korvataan sitten jälkikäteen. Joten periaatteessa ongelma oli vain siinä, että tämä nuori mies ei suostunut ottamaan vastaan yhteiskunnan tarjoamia avustuksia.

Tai sitten kun joku vanhus jossain palvelutalossa roikkui kädestään vessan kaiteessa monta tuntia, niin se oli sitten myös yhteiskunnan vika, ja samalla se oli myös esimerkki, miten sairaanhoitajista kukaan ei välitä työstään eikä ihmisistä välitetä. Kuulutettiin, että oikeastiko ei viitsitä käydä öisin kierroksella katsomassa että kaikki on hyvin, vaikka siitähän heille maksetaan. Syytettiin myös, että hälytysrannekkeet (jollainen vanhuksella oli) ovat liian monimutkaisia eikä vanhuksia viitsitä opettaa käyttämään niitä. Tässä tapauksessa todella harvat huomioivat sitä, että kyse oli sellaisesta palvelutaloasumismuodosta, että jokaisella vanhuksella on oma "asunto", jonne ei saa ilman lupaa mennä, vaan sopimuksessa määritellään se, kuinka monta kertaa hoitaja käy vanhusta katsomassa. Ranneketta haukuttiin, koska vanhus ei jostain syystä osannut käyttää sitä, ja ainoa mahdollinen tulkinta vaikutti olevan, että se oli vain jonkun muun vika kuin sen vanhuksen, ja nimenomaan jonkun vika, tahallinen laiminlyönti, vanhuksen kiusaaminen, jne.

Tai sitten viimeaikaisin jonkun kuuttakymppiä lähentelevän naisen valitus siitä, miten hän ei halua hakea enää työtä, koska samaan paikkaan hakee 200 muutakin, ja että hän ei saa paikkaa vain hänen ikänsä ja työnantajien syrjinnän takia. Aina sanotaan, että "valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun" ja sitten nainen vielä valitti, että yhteiskunta ei auta häntä, eikä hän saa hyvää eläkettäkään, koska on nyt työtön ja aikaisemmin tehnyt työtä ulkomailla ja ollut kotiäitinä. Kirjoitti nimimerkillä "Eutanasiaa odottaessa" että Suomi ei vain huolehdi vanhoista ihmisistä ja hän joutuu ehkä myymään talonsa, koska ei saa töitä. Kaikki kommentoivat että törkeää ja pitäisi päättäjien hävetä toimintaansa ja yhteiskunta on mätä ja jos joku edes viittasi siihen, että olisiko myös osittain ehkä peiliin katsomisen syytä, niin hänen kimppuunsa käytiin, sanottiin, että aina huonossa asemassa olevia ihmisiä haukutaan ja jos on ongelmia, niin niistä syytetään törkeästi sitä ihmistä jolla niitä on.

Mutta en ymmärrä, että ketä muutakaan niistä sitten pitäisi syyttää. Kyllä, on harmi, että tällä naisella ei ole työtä. On myös harmi, että vanhempia ihmisiä syrjitään työmarkkinoilla. On myös kurjaa että nuorilla ei ole töitä. Ja itsekin olin kahdessa vähemmän hohdokkaassa työpaikassa, koska muutakaan töitä en saanut ja kun etsin jotain muuta työtä, niin oli täsmälleen sama tilanne kuin tuolla naisella, siis sen suhteen, että jokaiseen paikkaan haki vähintään se 200 muutakin ja edes haastattelukutsuja ei tullut, vaan pelkästään se "valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun".

Mutta miten minä koin sen? No, ärsytti se, että halutaan aikaisempaa työkokemusta, mutta miten sitä voi saada jos ei anneta mahdollisuutta. Mutta en missään vaiheessa kokenut, että nyt minun pitää syyttää jotakuta muuta tästä kurjasta tilanteestani. En saa työtä, jota haluaisin, jolla tulisin paremmin toimeen, mutta tein silti töitä siellä mistä olin paikan saanut. Ja jos haluaa vain työtä, niin sitähän löytyy, mutta jos asettaa paljon rajoitteita siihen että millaista sen työn pitää olla, millaista palkan pitää olla, niin luonnollisesti nyt huonon talouskauden aikaan niitä on vaikeampi saada, koska hakijoita on niin paljon. Ja jos ei tule valituksi paikkaan, johon on hakenut 200 muutakin, niin se ei välttämättä ole syrjintää tai vääryyttä, vaan mahdollisesti työnantaja on löytänyt jonkun muun, jonka kokee sopivan paremmin tehtävään. Siihen, kuka valitaan, ei pysty vain vaikuttamaan pelkillä tutkintotodistuksilla (koska todennäköisesti monilla sellaisia on), vaan sitten ne muut pienet ja epätärkeimmiltä tuntuvat asiat ratkaisevat. Joten jos ei saa paikkaa, niin minä ainakin koen sen niin, että okei, työhön löytyi joku muu, joka oli minua parempi.

Jaska on viime aikoina pistänyt tuon merkille, että kun luen jonkun tuollaisen uutisen, niin olen todella pitkään huonolla tuulella. Ei hän pahalla mitään ole sanonut, vaan sanonut, että olen hassu, kun sitten kuitenkin luen niitä uutisia, jotka ärsyttävät minua ja vielä niitä uutisiin tulleita kommentteja, jotka ärsyttävät entistä enemmän. Mutta Jaska sitten sanoi, että hän on aikaisemmin ollut enemmän anarkisti mieleltään, mutta nyt viime aikoina, kun olen tuskaillut tuon asian kanssa, että anarkismi ärsyttää, niin hän sanoi, että on oppinut näkemään sen toisenkin puolen.

Hän jopa sanoi, että laita Facebookiin lainauksena se, mitä Richard Dawkins sanoi yhdessä viimeaikaisessa dokumentissa, niin ehkä ihmiset sitten alkavat ymmärtää vähän paremmin, vähän niin kuin hänkin alkoi juuri sen jälkeen ymmärtää. Se, mitä Richard Dawkins sanoi, että nykyäänhän kun on talouskriisi, niin siitä syytetään rikkaita ihmisiä. Ja niinhön Suomessakin tunnutaan olevan aika paljon sitä mieltä, että rikkaat jotenkin sortavat köyhiä ja pyörittävät yhteiskuntaa ja että se, että on ihmisiä, joilla on asiat huonommin, on jotenkin heidän vikansa. Niin kuin silloin Kiekkovierasjuhlassa haluttiin osoittaa, että köyhät eivät ole tyytyväisiä. Se raha, minkä he saavat ilmaiseksi ja joka on näiden paremmin toimeentulevien ihmisten veroista kustannettu, ei ole tarpeeksi, vaan he haluavat enemmän. Ja sitten kaupungilla menestyvien yrityksien ikkunoita rikottiin hakkaamalla lätkämailoilla.

Ja siis Richard Dawkins totesi, että kun Saksassa oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen talouskriisi, niin silloin siitä oltiin vihaisia myös ja haluttiin löytää joku muu, jota syyttää. Ja koska Saksassa niiden menestyviempien ihmisten joukossa oli paljon juutalaisia, niin se oli yksi syy, miksi saksalaiset tunsivat vihaa heitä kohtaan. En tarkoita syyttää, että Suomen anarkistit ovat natseja, vaan että historiassa on paljon esimerkkejä, miten tällaisissa tilanteissa halutaan löytää joku, jota syyttää, ja koska esimerkiksi taloudellisiin kriiseihin ei vain ole useimmiten mitään selvää syyllistä, niin sitten väkisin etsitään joku ryhmä ja syytetään sitä. Talouskriiseissä se taho jota syytetään, ovat useimmiten niitä rikkaampia. Ja jos siitä mennään vielä pidemmälle, niin kuin natsit tekivät, seuraava askel on hienosti englanniksi sanottuna "dehumanization", eli "epäinhimillistäminen", joka ei kuulosta suomeksi yhtä informatiiviselta mielestäni.

Ja kun olen katsonut paljon niitä natsi-dokumenttejakin, niin niissä on valotettu sitä, että miksi ne tavalliset saksalaiset sitten lähtivät tähän kaikkeen mukaan, niin siinä oli tämän "epäinhimillistämisen" toinen puoli, eli se, että ihmiset halusivat uskoa siihen, että juuri he olivat jotenkin parempia kuin muut. Ja sitten kun otetaan toiselta se inhimillisyys pois, niin sitten ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa, jos jotenkin vahingoittaa näitä, vaan se koetaan oikeutettuna. Ja tuntuu, että näen sellaista mustavalkoista katsantotapaa kaikkialla nykyään. Ihmiset näkevät asioista sen puolen, minkä itse haluavat nähdä, jotta voisivat syyttää mahdollisesta omasta tai jonkun muun huonosta olosta jotain sopivaa syntipukkia, vaikka asiat harvoin ovat niin yksinkertaisia. Ja kun tuntuu, että se lisääntyy, että reagoidaan asioihin tunteella, nähdään se mitä halutaan nähdä, ja näiden perusteella vaaditaan muutoksia yhteiskunnan menetelmiin. Millainen yhteiskunta sellainen olisi?

Varmaan sellainen, millainen Englanti oli sisällissodan aikaan. Meillä käsiteltiin sitä tällä viikolla kirjallisuudessa. Eli lyhesti, oli kuningas, joka halusi hallita vain yksin, eikä kutsunut parlamenttia koolle lainkaan, ja koska kuningas oli ainoa joka saattoi kutsua parlamentin koolle, niin sitten hän oli käytännössä yksinvaltias. Mutta. Parlamentti oli se, joka toiminnallaan keräsi rahaa kuninkaalle, joten kuninkaan piti itse kerätä rahat itselleen, joten hän sääti uusia veroja. Kansalaiset eivät tykänneet veroista. Lisäksi ohessa oli kaikenlaista kirkkohöskää, joka johti siihen, että lopulta kuninkaan olisi pitäny maksaa joitain korvauksia skoteille, mutta hänellä ei ollut rahaa, joten hän joutui kutsumaan parlamentin koolle. Lyhyesti ilmaistuna parlamentissa päätettiin, että kuninkaan valtaa on kavennettava. Siitä, miten se tehtäisiin, oli eri mielipiteitä, joista yksi oli se, että kuningas pitää teloittaa. Osa oli eri mieltä ja kuningas pyysi apua näiltä ja sitten tuli vähän kränää näiden muiden tyyppien kanssa. Lopulta päätettiin, että parlamentissa äänestetään tästä, mutta koska suurin osa oli sitä mieltä että kuningas on palautettava valtaan, mutta valtaa kavennettava, nämä muut päättivät, että otetaan se oma armeija sinne äänestyspaikalle ja kielletään niitä kuningasta puolustavia tulemasta äänestämään. Ja niin tehtiin ja kuningas teloitettiin. Parlamentista ilmeisesti pidettiin ulkona siitä lähtien nämä jotka kuninkaasta olivat ajatelleet toisin ja ajan myötä tuli myös siinä omassa porukassa niitä, jotka ajattelivat toisin, jotka hekin potkittiin pois, koska he olivat eri mieltä kuin heidän johtajansa, Lord Protector, joka sitten lopulta johti tätä Englannin "tasavaltaa" yksinhallitsijana, eli käytännössä kuninkaana, mutta kielsi nimittämästä itseään kuninkaaksi. Tyyppi myös kielsi kansalaisilta tanssin ja teatterin ja muuta sen sellaista, koska nehän olivat selkeästi todella paheellisia juttuja. Ja sitten kun tyyppi kuoli, hänen poikaansa yritettiin saada uudeksi johtajaksi, mutta siitä ei tullut mitään, niin sitten palattiin takaisin kuninkaisiin.

Periaatteessa kuin Eläinten vallankumous. Ehkä tuon takia on sitten ärsyttänyt itseä taas kaikki tuollaiset uutiset entistä enemmän, kun tuntuu, että ihmiset vain ovat tyhmiä ja ympäri maailmaa siitä on todisteita, miten on tehty tällaisia tyhmyyksiä vallankumouksen ja kansalaisten nimissä, mutta niin että niillä ei sitten loppujen lopuksi olekaan ollut mitään väliä tai mitään merkitystä mihinkään suuntaan.

Ja kai minäkin sitten syyllistyn siihen yksisilmäisyyteen, kun minua ärsyttävät nämä ihmiset, jotka käyttäytyvät niin, että haluavat nähdä vain sen yhden puolen asioista. En tiedä. Ja minua itseänikin vaivaa se, että tuollaiset ihan vieraat ihmiset saavat minut ärsyyntymään ja pysymään ärsyyntyneenä pitkään, koska en halua olla vihainen. Haluan olla iloinen ja ymmärtäväinen, mutta tuntuu, että tällä hetkellä se on liian vaikeaa tuollaisia ihmisiä kohtaan. En vain halua, että ihmiset ovat niin vihaisia vaikka Suomea kohtaan, koska meillä on asiat kuitenkin ihan hyvin. Itse koen olevani todella onnekkaassa asemassa, että olen ollut sairauslomalla ja eläkkeellä ja että yhteiskunta on tukenut minua silloin, vaikka en ole tähän asti kauheasti antanut mitään sinnepäin. Ja nyt opiskelen, ilmaiseksi yliopistossa, ja koen jotenkin, että melkein saan enemmän kuin koen ansaitsevani, koska nyt opiskelen, mutta saan silti kuntoutustukea, mikä mahdollistaa sen, että pystyn vain opiskelemaan tekemättä töitä. Ja jos olen sairas, voin mennä lääkäriin ja minua autetaan käytännössä ilmaiseksi.

Ja minulla silti on kuitenkin asiat kai monien mittapuiden mukaan huonosti, ja kyllä vaikka tämä masennus, joka tuntuu vaikuttavan niin moneen asiaan (etenkin jaksamiseen yhtään missä asiassa tahansa) on todella kurja juttu, mutta silti koen, että minulla on asiat hyvin, että minusta pidetään huolta. Ja saan sen minimieläkkeen, josta niin monet valittavat että sillä ei elä. Ja jotkut saavat sitäkin enemmän ja silti kokevat, että joku on heille jostain jotain velkaa. Jotenkin kai suututtaa se, että ihmiset eivät tunnu olevan kiitollisia mistään, eivät tunnu tajuavan mitä kaikkea heidän puolestaan tehdään jo nyt.

Tietysti on epäkohtiakin ja niihin tulisi keskittyä, mutta kaikkia yksittäisiä kurjia tapauksia ei voida vain estää. Niin kuin vaikka se, että vanhus jää jumiin vessan kaiteeseen. Tai että joku 57-vuotias nainen ei saa uutta työpaikkaa. Tokihan vaikka vanhojen ihmisten työllistymistä voisi parantaa esim. tarjoamalla joitain tukia vanhemman ihmisen palkkaavalle yritykselle, mutta mietin vain sitä, että mikä on syynä siihen, että vanhemmat ihmiset sitten eivät työllisty. Kun heillä on kokemusta ja koulutus, ja kuten tämä 57-vuotias nainen väittää, että on vielä ajantasalla kaikesta, niin en ymmärrä, miksi heitä ei palkata. Paitsi jos kyse on sitten siitä, että heissä on muuten jotain, mikä ei miellytä työnantajaa, kuten esimerkiksi luonne tai palkkavaatimus tai joku muu sellainen.

Ja kun minä en saanut töitä, niin en vain lopettanut ja sanonut, että en halua hakea enää töitä (kuten se jutun nainen), vaan yritin pieniä juttuja, kuten muutin CV:ni ulkomuotoa ja nyt olen innoissani, kun vihdoinkin saan listata sinne CV:hen, että olen tehnyt vapaaehtoistyötä myyjäisissä. Ja nyt kun opiskelen, uskon, että saan töitä kun valmistun, koska en vain aio luovuttaa. Aion tehdä kaikkeni, että olisin sellainen työntekijä, jonka joku haluaa palkata. Ja ehkä joidenkin mielestä tämä on väärä ajattelutapa, ja että minun tulisi ajatella, että saan vain itselleni tyhjän tutkinnon, jolla ei kukaan mitään tee ja valmistun kortistoon.

Terapeuttini sanoi, että ehkä tämä asenteeni johtuu siitä, että lapsuudessani jouduin itse aikuistumaan aika nopeasti, ja jotenkin minulle tuntuu kehittyneen tavallista voimakkaampi velvollisuudentunne, ja että minua siksi ärsyttävät ihmiset, jotka eivät näytä sitä velvollisuudentunnetta lainkaan kokevan.

Pitkä juttu, mutta piti jotenkin avautua tuosta, kun se on vaivannut minua. Ja nyt pitäisi sitten taas miettiä kaikkia koulujuttuja, mutta se tuntuu todella rohkaisevalta, että tämän viikon jälkeen meillä on enää viisi viikkoa tunteja. Toki on paljon tehtävää ja sekin stressaa, että Keskukselta tuntuu aina muutaman viikon välein tulevan "mitä kuuluu, tule joskus käymään" -tekstareita. Ja samalla kun tekee kaikkea, pitäisi taas laihduttaa, koska painoni ei joulu jälkeen ole vieläkään laskenut vaan päinvastoin noussut hieman, niin vaatteeni eivät kohta mahdu minulle enää. Ja en halua hankkia uusia vaatteita vaan mahtua vanhoihin, joten kilojen saaminen pois on ainoa vaihtoehto.

Mutta tuntuu ainakin nyt siltä, että on jotenkin edes suht ok olo. Etenkin tämän kirjoituksen jälkeen, koska jotenkin taas huomaan, että uskon, että tulevaisuudella on minulle jotain tarjottavaa. Ja Jaskan kanssa on ollut kivaa ja yksinäänkin on ollut ihan kivaa, ja nyt kun Jaska sen kuntoutusjakson jälkeen on tuntunut olevan innostunut tekemään ainakin jotain, niin siitäkin on ihan hyvä mieli. Vaikka ne Jaskan suunnitelmat vaihtuvatkin välillä vähän tiuhaan. Hän suunnitteli hakevansa vielä johonkin muuallekin kuntoutumaan, mutta ilmeisesti nyt on päätavoite se yliopistokurssi. Rotillakin menee ihan hyvin, kaikki ovat pysyneet nyt terveinäkin ja tuleva poikuekin on ainakin jollain tasolla suunnitteilla, niin niitäkään asioita ei tarvitse nyt kauheasti huolehtia.

Ja ehkä se on tämä aurinko, jota on näkynyt nyt parina päivänä, joka on saanut mielen myös kohoamaan hieman. Tänään tosin laitoin terapiaan mennessäni kesäkengät jalkaan, mikä ei mennyt niin hyvin. Niissä on vähän korkoa ja toisin kuin talvikengät, niissä ei ole mitään vartta tukemassa nilkkaa, joten vaihteeksi meinasin kaatua muutamaan kertaan, kun nilkkani ilmeisesti haluavat vain tulla nyrjäytetyiksi tai katkaista vaihteeksi jonkun luun jostain kehostani. Lisäksi nämä nimenomaiset kengät kopisevat kivasti, mutta ne hiertävät kantapäästä, niin nyt on kummassakin jalassa rikkihiertynyt läntti. Mutta sai kopistella kesäkengissä ja ulkona paistoi aurinko, niin ei tuo nyt haittaa, etenkin kun en kompuroinnistani huolimatta kaatunut tai muutenkaan loukannut itseäni. Ehkä pitäydyn kuitenkin vielä talvikengissä jonkun aikaa...