Nyt se on ohi. Erikoistumisopinnot ja Koodariopettajan tunnit. Tiesin sen kyllä ja viime viikolla olin asian suhteen vielä ihan sujut, mutta nyt tunnin loputtua se jotenkin iski, että niin, me ei nähdäkään ikinä sillä porukalla siinä luokassa. Koodariopettajakin oli taas jotenkin ihana. Ei hän tehnyt mitään tai muutenkaan ollut poikkeava, vaan hänellä oli se Space Invaders -t-paita päällä ja niin. Tunsin itseni aina jotenkin näkyväksi hänen tunnillaan. Tosin toisaalta hyvä, että tunnit on nyt ohi, koska tämä viimeinen tunti oli jotenkin vaikea. Asiat joita me käytiin läpi oli ihan jees, mutta nyt minuun iski se tyypillinen "mihin minun pitäisi katsoa"-kompleksi. Kun silloin kun sinne taululle heijastetaan jotain uutta asiaa, niin silloin tietysti katson sitä. Opettajaan tietysti voi myös katsoa aina välillä ihan jotta osoittaa kuuntelevansa. Plus, siksi koska hän on upea. Mutta jotenkin tänään se ei vain sujunut. Mietin kauheasti, mihin katsoisin ja miten pitkään ja tänään siitä ei vain tullut mitään. Voisin tietysti tuijottaa sitä opettajaa vaikka sen neljä tuntia putkeen, mutta aina jos hän katsoo minuun silloin kun minä katson hänen, katson äkkiä jonnekin muualle, ihan kuin olisin jäänyt kiinni jostain kielletystä. Yritin niiden tämän päivän tuntien aikana järkeillä sitä ja palauttaa mieleen, miten käyttäytyisin, jos en olisi ihastunut häneen ja käyttäytyä sen mukaan, mutta en onnistunut siinä kauhean hyvin.

Tunnin lopussa kun osa lähti ja osa jäi tekemään sitä lopputyötä, jäin itse hetkeksi miettimään sitä myös, koska siinä luokassa pystyy keskittymään jotenkin hyvin. Opettaja jäi sinne myös ja siinä vaiheessa kun tajusin, että kaikki muut minua ja Korpinkynttä lukuunottamatta olivat jo lähteneet, minuun iski ihan hirveä paniikki, että ei saakeli, jos Korpinkynsi lähtee, niin olen sen opettajan kanssa kaksistaan. Luonnollisestihan tuo olisi voinut olla hyvä tilanne jotenkin vuorovaikuttaa hänen kanssaan, mutta se tuntui ihan hirveältä. Pakkasinkin siis äkkiä kamani ja lähdin kotiin. En tiedä, miksi panikoin. Kai se olisi ollut liian todellista. Ja jotenkin tuon tunnin aikana kun yritin niin kiivaasti miettiä sitä että mihin oikein katsoisin ja kuinka usein siihen opettajaan olisi luonnollista katsoa, olin vakuuttunut siitä, että olen niin ilmiselvä sen ihastumiseni kanssa, että se ei ole mitenkään voinut jäädä epäselväksi sille opettajallekaan. Olisihan siinä tilanteessa ollut ihan äärettömän kiusallista jäädä kaksistaan luokkaan hänen kanssaan.

Toisaalta, nyt on enää lopputyö ja sen jälkeen hän ei varsinaisesti ole enää opettajani, joten sen jälkeen häntä voisi yrittää lähestyä jotenkin. Jos siis uskaltaisin. Kai tuossa tänään pelkäsin, että hän sanoisi jotain ja vaikka sen kai pitäisi olla juuri minun tavoitteeni, niin se pienen pienikin mahdollisuus että niin voisi käydä, tuntui ihan ylitsepääsemättömän hirveältä. Ja ehkä vuorovaikutuskiintiöni Koodariopettajan kanssa tuli täyteen jo siinä, kun tunnille tullessani satuttiin hänen kanssaan siihen luokan ovelle samaan aikaan. Siihen tarvitsee kulkukortin, joten luokan ovi ei ole ikinä auki, joten kun se opettaja sai sähellettyä sen kulkukorttinsa kanssa sen oven auki, siinä vaiheessa minäkin olin ehtinyt jo ovelle. Hän sitten avasi sen oven minulle ja päästi minut ensin sisään. Ihan perustoiminto, mitä ihmiset tekee toisilleen, mutta minä olin vain ihan ihastunut, että oo, herrasmies.

Ehdotin nyt siellä meidän WhatsApp-ryhmässä, että mentäisiin porukalla katsomaan se Avengers Endgame. Olen miettinyt tuon kysymistä jo varmaan kuukauden, mutta en ole vain uskaltanut. Nyt sitten katsotaan että miten käy. Yritin muotoilla sen sillä lailla, että on ihan ok, vaikka ihmiset eivät haluaisikaan. Siis sen sijaan, että olisin ehdottanut suoraan "mennäänkö katsomaan porukalla" käytin ylimääräistä mutkaa "kiinnostaisiko ihmisiä mennä katsomaan porukalla", vielä lisäten alkuun "ai niin joo, olen miettinyt".

Ah! Ensimmäinen vastaus! Ei ollutkaan, vaan yksi tunnilta pois ollut kyseli oliko meillä ollut jotain läksijäisrituaalia siellä. No, ehkä ihmiset vastaa siihen kysymykseeni myöhemmin tai sivuuttaa sen, kumpikin on ihan fine (paitsi että ei oikeasti ole). Kysyinpäs nyt kuitenkin. En ole itse ehdottanut vielä mitään tällaista, niin nyt tulee testattua. En tiedä mitä, mutta ihan sama. Minulla on näköjään kauhea tilanteen väheksyminen nyt päällä, mutta kun onhan tuo aina vähän vaikeaa. Minulle ainakin.

Ehkä laitan sille Koodariopettajalle sitten lopputyön jälkeen tosiaan sen personoidun pyynnön siellä LinkedInissä. Ja kun aikomuksenani on tehdä vaikein niistä lopputyötehtävistä (kahden pelattava tekstimuotoinen ristinolla-peli). Melkein itse asiassa ratkaisin sen jo, että miten saan sen tehtyä, joten minulla on ihan hyvä fiilis sen suhteen. Hän on vain niin upea! Hän jopa viittasi itseensä vähän väheksyen: "Mua nyt kiinnostaa tämmöiset kun oon tällainen koodari." Hän on vain niin upea, yrittäkää ymmärtää, minusta tuntuu, että todella harvoin tapaa hänen upeustasollaan olevia ihmisiä: koodari, joka näyttää Marvel-hahmolta, käyttää Marvel-viittauksia ja Star Wars -viittauksia, hänellä on Space Invaders ja Stormtrooper -t-paitoja, ja hän on paitsi hyvä opettaja, niin myös ihan pikkuisen piruilevan oloinen. Siis UPEA!

No, ollaan samalla alalla, jolla tyyliin kaikki tuntevat toisensa, joten eiköhän me jossain törmätä. Ja voin testata sillä LinkedIn-pyynnöllä, että miten hän suhtautuu minuun kun opettaja/opiskelija -yhteys on tavallaan ohi. Ja se on vähän kuin hallittu tilanne, kun minun ei tarvitse olla face-to-face -kontaktissa hänen kanssaan. Voin panikoida ihan miten paljon haluan, eikä hän näe sitä.

No, ei minulla mitään tärkeää asiaa ollut. Kumpa se yksikin firma soittaisi jo. Hmph, insinöörit.