Ääh, tulin juuri vähän aikaa sitten koulusta. Lauantaikoulupäivät pitäisi kieltää lailla. Lauantait on tarkoitettu nukkumiseen, ei rästikokeiden tekemiseen. No, ei minun tullut kauheasti luettua, joten olen yllättynyt, miten hyvin se itse asiassa meni. Kirjoitin viisi sivua, kun kysymyksiä oli kolme. Ihan hyvin, itse ainakin olettaisin saavani vähintään kahdeksikon.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Yö oli taas tosi ihanteellinen. Luin yhteiskuntaoppia hieman yli kahteentoista, eli siihen asti, kun kirja alkoi tipahdella käsistä toistuvasti (minulla on tapana tiputella tavaroita, kun olen väsynyt). Sain luettua vähän alle puolet. Nukahdin sitten melkein heti, mutta puoli kolmelta heräsin siihen, että huoneessani oli ärsyttävästi pörisevä kärpänen, joka kimpoili välillä napsahtaen minun lukulampustani. Yritin sitten huitoa sitä, mutta aika turhaan. Pariin otteeseen kärpänen lensi kattoon ja valui puolilentämällä sitten minun julisteeni taakse. Siellä se sitten surisi sillä lailla surkeasti, kun oli jäänyt jumiin hetkeksi. Argh! Ja miten nukut sitten tuossa? Päätin sitten lopulta laittaa valon pois päältä, vaikka minä useimmiten nukun yksin kotona ollessani aina valo päällä. Auttoi ja sain nukuttua aamuun.

 

Aamulla sitten heräsin hätkähtäen siihen, että olin nukkunut liian pitkään. En paljon, suunnilleen kaksikymmentä minuuttia, mutta oli se tarpeeksi aiheuttamaan kivan sätkyn, kun tajusin, että se, mikä soi, onkin kännykkäni herätys (jonka olin laittanut soimaan myöhemmin jos en vaikka heräisikään herätyskellooni). Kännykän herätyksen soidessa yritin näpelöidä aluksi herätyskelloani ja taputella sitä ja kaivaa lopulta pattereita ulos ennen kuin heräsin kunnolla. Sitten se iski, että mitä hittoa, minä olen nukkunut liian pitkään. Vähän tuli kiire, mutta ehdin silti ajoissa ja ehdin vielä kerratakin ne asiat vihkosta.

 

Ja eilen unohdin mainita, että minulla on ammatinvalinnanohjaus –keskustelu opon kanssa ensi perjantaina. Hän sanoi, että jokaisen abin täytyy tulla sellaiseen 45 minuutista tuntiin kestävään ohjaukseen, jossa keskustellaan siitä, minne meinaa hakea. Niistä, joilla ei ole mitään käsitystä, minne hakea, opo valitsee noin kymmenen "onnekasta" (=pahimmat tapaukset), jotka saavat sitten ajan marraskuussa ammatinvalintapsykologille.

 

Ohjeeksi annettiin, että tuohon opon kanssa keskusteluun pitäisi valmistautua tekemällä niitä AVO-testejä, joita on tehty yläasteelta asti. Pitäisi listata aloja, jotka kiinnostavat tai jos niistä ei ole selvillä, niin sitten aloja, jotka eivät kiinnosta. Minulla ei ole oikeastaan aavistustakaan, mitä minä listaisin kumpaankaan. Mikään ei kiinnosta, mutta silti kaikki kiinnostavat. Tai siis sillä lailla, että ei ole mitään "jee, minä haluan työskennellä tulevaisuudessa tuolla ja tuolla alalla / jee, minä haluan opiskella tätä ainetta", mutta ei myöskään "tätä minä en ainakaan halua!". Paitsi että tuohon jälkimmäiseen kategoriaan voisi yhtä hyvin laskea kaikki alat.

 

Mitä tulee sitten AVO-testiin... No, kerran kakkosella meillä oli opoa ja se sama opo käski meidän tehdä sen testin koska "te ette varmaan ole kovin monta kertaa tehneet sitä". Siihen Jumpula totesi, että ei niin – vain jotain seitsemäntoista kertaa. Sitten testi kuitenkin tehtiin ja sen jälkeen opo sanoi, että varmaan tuli aika lailla eri tuloksia kuin aikaisemmin. Siihen Jumpula täräytti: "Ei, kun ykkösammatiksi tuli aina vaan se lasinpuhaltaja!"

 

Tuo antaa minun mielestäni aika hyvän kuvan AVO-testistä. Kun niihin kysymyksiin vastaa, niin sitten loppujen lopuksi se kone toteaa, että parhaiten minulle soveltuva ammatti on joku ulosottomies tai jotain. Okei, ei minulle ole tullut ulosottomiestä, mutta ammatteja, jotka olisivat vähintäänkin yhtä älyttömiä.

 

Olen miettinyt myös penkkariasuani. En tiedä vielä, miksi pukeutuisin. Ajattelin pukeutua tylsästi vain velhoksi, koska minulla on kaapu jo valmiina. Äiti suhtautuu siihen nihkeästi, koska olen tehnyt sen kaavun itse, eikä se välttämättä ole joka kohdasta mitenkään täydellinen. Nan reagoi tuohon minun velho-toteamukseeni aika pettyneesti. Kun sitten toissapäivänä kysyin häneltä, että miksi minun pitäisi hänen mielestään pukeutua, hän innostui ja sanoi, että minun pitäisi pukeutua sellaiseksi metsähaltiaksi tai keijuksi. Hän selitti pitkät pätkät, että millainen asu olisi mahtava: sellainen erisävyisen vihreä mekkomainen puku, pitkä viitta, suipot korvat, tukka auki, keijumeikki...

keiju.jpg   keijumeikki.jpg

Etsin sitten erilaisia kuvia keijuista ihan vain harkitakseni asiaa ja tuollainen näyttäisi melkein siedettävältä vihreänä. Vähän pitempi hame ja erilainen yläosa ja ehkä ei siipiä (?), vaan se pitkä viitta. Tuossa on sitten yksi esimerkki keijumeikistä. Eri värisenä tuollainen voisi olla todella siisti oikeanlaisen asun kanssa. Minä pukeutuisin kaikkein mieluiten joksikin tietyksi henkilöksi. Ja näistäkin mieluiten joksikin mieshenkilöksi, koska minä en tunne olevani erityisen naismainen. Mutta minusta silti tuntuu, että minä en erityisemmin näytä kauheasti mieheltä.

 

Minulle sanottiin itse asiassa vähän aikaa sitten että minä näytän aikuiselta. Enkä pelkästään aikuiselta, vaan että näytän naiselta. En tytöltä vaan naiselta. Täytyy kyllä sanoa, että minä en ole suunnilleen kertaakaan ajatellut itseäni naisena, joten aika järkyttävää kuulla jotain tuollaista. Mutta niin. Jos minä näytän ihmisten mielestä naiselta, niin varmaan kannattaisi sitten kanssa pukeutua penkkareissakin sen mukaisesti, ettei vain näyttäisi tytöltä, joka on pukenut ylleen miesten vaatteita. Hitto. Olen kylläkin hyvin epäilevä tämän nais-asian suhteen.

 

Sitten siinä tulee tietysti vielä se ongelma, että jos pukeudun joksikin keijuksi, niin minulla olisi itse vaikeuksia olla halveksimatta itseäni. Haltiat ja keijut on nättejä, joten se olisi ihan käsittämättömän epäsopivaa, että joku rumannäköinen yrittäisi käydä keijusta. Ja keijut ovat pieniä ja siroja ja kauniita, eivät lainkaan sellaisia kuin minä. Keijuksi pukeutuminen olisi luultavasti ihan kivaa, mutta tuo ajatus jarruttaa sitä kaikkein eniten. Ihmiset tuhahtelisivat minulle ja nyrpistelisivät nenäänsä, koska luulisivat, että kuvittelen olevani tarpeeksi nätti pukeutumaan joksikin keijuksi/haltiaksi. *huokaus*

 

Ai niin, tein AVO-testin uudestaan ja sen mukaan minulle sopivimmat ammatit olisivat: Copywriter, dramaturgi ja sisustusarkkitehti. Miten käsittämättömän typeriä ammatteja, jotka eivät sovi sitten yhtään siihen, mitä olen opiskellut.

 

Copywriter: Koulutuksena viestinnän AMK-tutkinto tai humanistisen alan / yhteiskuntatieteiden yliopistotutkinto. Avoimia työpaikkoja/hakijoita: 28/271. Työmarkkinat: Alalle pääsy on vaikeutunut. Ala on hyvin suhdanneherkkä.

 

Dramaturgi: Koulutuksena teatterikorkeakoulun tutkinto dramaturgian koulutusohjelmasta. Työ jää yleensä ohjaajien ja näyttelijöiden näkyvien suoritusten varjoon. Työmarkkinat: Teatterit työllistävät yleensä vain yhden dramaturgin, joten työpaikkoja on rajoitetusti.

 

Sisustusarkkitehti: Koulutuksena taideteollisen korkeakoulun tutkinto tai kulttuurialan AMK-tutkinto. Yksityisyrittäjällä tulot saattavat ainakin alkuaikoina jäädä hyvinkin niukoiksi. Sisustustehtävät ovat kuitenkin vähentyneet.

 

Ja jos säädän sen painotuksen toisin, niin sitten noiden lisäksi listan kärkipäähän tulevat kielenkääntäjä, tutkija ja arkkitehti. Nämä ovat kaikki oikeastaan sellaisia "ei ainakaan tätä" -ammatteja. Minä haluan ammatin, johon opiskellaan ja josta sitten saa kanssa melko varmasti työn, josta maksetaan vielä hyvin. Tuollaiset olisivat varmaan huippualoja, jos minua oikeasti kiinnostaisi, mutta kun minua ei kiinnosta ja jos minua ei kiinnosta oikeasti, niin turha laittaa kaikkea jonkun tyhmän alan varaan, joka on kauhean epävakaa ja työllistyminen on hyvin epävarmaa.

 

Hah! Juuri äsken vaihdoin sulakkeen ja lampun. Ja sitä muka sanotaan, että tarvitaan mies vaihtamaan sulakkeita. Minun äitinikin, joka antoi vähän ohjeita puhelimitse, sanoi, että hän on vaihtanut koko elämänsä aikana sulakkeen itse vain yhden kerran.

 

Selkeästi, miehiä ei tarvita mihinkään. Eikä tämä ole vain mikään minun seksistinen mielipiteeni, vaan melkein yleinen tieteellinen fakta: Naisia on politiikassa ja kaikilla aloilla, nykyisin armeijassakin osallistumassa maanpuolustukseen, naiset korjaavat itse rikkimenneitä tavaroita ja vaihtavat sulakkeita. Kaikki ennen selkeästi miesten tehtävät ovat nyt sellaisia, joihin naisetkin kykenevät. Miehiä ei tarvita enää edes biologisesti: Yksinäiset naiset ja lesboparit voivat jo hankkia lapsia ilman miestä (ainakin käytännössä siis), mutta vielä ei ole keksitty konetta, joka kykenisi synnyttämään naisten sijaan.

 

En tiedä miksi, mutta minulla on ollut viime aikoina taas joku miesvastaisuus-mieliala päällä. Se on kaikista oudointa, että minä en oikeasti ole tuota mieltä. Minä en haluaisi, että maailmassa olisi pelkästään naisia. Minä tuntisin oloni luultavasti paitsi tylsistyneeksi, myös lannistuneeksi ja yksinäiseksi. Kummaa. Minä haluaisin, että sukupuolet olisivat tasa-arvoisia, mutta silti minusta tuntuu joskus siltä, että haluan korostaa naisten hyviä ominaisuuksia ja lytätä miehiä kaikin mahdollisin tavoin. Vanhat tavat ja tunteet on lujassa kiinni, eikä niistä ole helppo päästä eroon, vaikka miten haluaisi ja vaikka miten saisi osakseen erilaista kohtelua kuin aikaisemmin.

 

Paljon hajanaisia ajatuksia näköjään taas tänään. Nyt on kylmä. Pitää mennä keittämään jotain lämmintä juotavaa.