Tekisi mieli vaihteeksi kiroilla. Tänään ei ole ollut hyvä päivä, vaikka kyllä se aamulla vielä sellaiselta vaikutti. Jotenkin ihan mitättömätkin asiat saavat päiväni menemään ihan totaalisesti pilalle.

Punnitsin Dostojevskin tänään, kahden viikon lihotusyrityksien jälkeen. En ollut jaksanut lihotusyrityksissäni niin hyvin kuin olin toivonut, sillä on sydäntäsärkevää erottaa Dostojevski muista rotista, jotta se saisi ylimääräistä syömistä. Ja välillä kärsivällisyyteni on koetuksella, sillä kun minulla olisi hyvä hetki, niin silloin Dosku haluaa vain nukkua, tai jos se syökin, niin se syö vain vähän, jonka jälkeen se päättää ruveta pesemään itseään oikein juurta jaksaen. Ja jotta se sitten saisi syötyä sitä extra-ruokaa, niin sitä pitäisi tarjota sille vaikka kuinka monta kertaa päivässä. Ja isoon häkkiin ei voi antaa sille mitään, sillä pikkuiset ovat kuin rasvattuja salamoita ja nappaavat herkun Doskun suusta ennen kuin se ehtii edes silmää räpsäyttää.

Ja Dostojevskille oli tarjolla kermassa keitettyä riisipuuroa, johon oli sekoitettu pähkinäjauhetta. Se oli kaikki yhdellä isolla lautasella ja laiskana sitten aina vein sen koko lautasen Doskun eteen ja yritin saada sen syömään sitä. Ja sitten piti miettiä, että onkohan Dosku nyt syönyt kaiken mitä se syö, vai pitäisikö jättää vielä lautanen, vai viedä se jääkaappiin, jotta se ei pilaannu.

Dostojevski on nyt sitten aika lailla lopen kyllästynyt siihen riisimuhemmokseen. Toivoin kuitenkin, että se olisi saanut edes vähän painoa nousemaan, mutta kun punnitsin sen tänään, niin sen paino oli LASKENUT kolmekymmentä grammaa. Siis nyt on taas huoli siitäkin, vaikka se on selkeästi paremmassa kunnossa kuin kaksi viikkoa sitten ja haluaa välillä ihan väkisin tulla häkistä ulos ja osoittaa silloin aina välillä myös sitä pitkään kateissa ollutta yliuteliasta ja pirullistakin puoltaan, kun se menee sohvan taakse tai livahtaa tutkimaan eteistä. Se myös kulkee häkissä kerrosten väliä ihan eri lailla kuin ennen. Että ehkä se on polttanutkin enemmän energiaa, mutta kyllä sen pitäisi saada vähän lihaa luiden ympärille.

Ja maanantaina olin vaihteeksi Tampereella katsomassa asuntoja. Kävin katsomassa kahta asuntoa. Ensimmäisessä oli ruuhkaa, mikä oli ymmärrettävää, sillä asunto oli todella hyvällä paikalla ja hieno. Eikä se ollut vain vähän hieno, vaan hienoin asunto, jonka olen ikinä nähnyt! Aikaisempi vuokralainen oli kuulemma halunnut vähän remontoida sitä kämppää ja vuokranantaja oli antanut vapaat kädet. Upeaa. Ei ehkä kaikille sopiva, mutta minä ihastuin siihen.

Toinen asunto oli myös kiva. Hyvin persoonaton, mutta ihan kiva. Olen tullut tulokseen, että haluan sijoittaa tuohon asumiseen ja sitä paitsi minusta tuntuu, että mitään vuokra-asuntoa ei saa alle 500 eurolla kuussa. Nan maksaa siitä keskustan 20 neliön kämpästään yli viisisataa ja kuvittelin, että se on ihan ryöstöhinta, mutta näköjään se ei ole.

Mutta siis se toinen asunto oli hemmetin tornitalossa, yhdeksännessä kerroksessa ja hissi oli niin pieni, että hyvä että siihen mahtui edes ihmisiä se maksimimäärä - kolme. Muutto pitäisi siis tapahtua lähinnä portaita. Yhdeksänteen kerrokseen. Tilaa oli runsaasti, mutta se oli selkeästi yksiö, eikä siellä oikein mitenkään olisi asunut kahta ihmistä. Ja lähemmäs kuusisataa euroa kuussa.

Hain tietysti tuohon ensimmäiseen asuntoon, mutta niin haki kaksi muutakin paikalla esittelyssä ollutta. Toisen asunnon olisin saanut heti, mutta halusin jättää sopimuksen hieman auki, ennen kuin tietäisin siitä ensimmäisestä asunnosta. Ja siis periaatteessa se on maailman tyhmin asia tehdä, mutta mitä muutakaan voisi tehdä, kun näkee monta asuntoa samana päivänä?

No, suunnilleen sekosin, kun sieltä ensimmäisestä paikasta soitettiin ja sanottiin, että se asunto vuokrattaisiin minulle. Se oli niin unelmakämppä, suhteellisen lähellä yliopistoa, eikä rautatieasemallekaan mieletöntä matkaa ollut. Kämppä on pieni kaksio. Äitini kyllä oli sitä mieltä sen nähdessään, että se on kyllä pikemminkin iso yksiö, sillä se "toinen huone" ei ole oikein huone, vaan se on keittonurkkauksen vieressä, muutaman neliömetrin tila. Mutta kyllä siellä pystyy paremmin kaksi ihmistä asumaan kuin siinä toisessa.

Vuokra on yli kuusisataa euroa, mutta toiveena olisi, että tutustuisin puolen vuoden aikana joihinkin tamperelaisiin joko töissä tai yliopistolla, ja sitä kautta sitten löytäisin jonkun kämppikseksi, jolloin vuokra olisi siedettävä. Mutta en edes voinut olla oikein kunnolla onnellinen siitä, että sain sen asunnon, koska se tarkoitti sitä, että ne muut ihmiset eivät saaneet sitä. Ja siellä asuntoa katsomassa oli yksi punatukkainen tyttö, joka oli minun mielestäni ihan todella hienon näköinen. Laiha, kirkkaanpunainen tukka, lävistyksiä, tatuointeja... Ja minusta tuntuu nyt sitten pahalta, koska minä sain sen kämpän eikä hän.

Tänään tuli myös postitse vuokrasopimus allekirjoitettavaksi. Luin sen läpi ja huomasin yllätyksekseni, että siinä lukee: "Huoneistossa ei saa ilman vuokranantajan etukäteen antamaa kirjallista lupaa pitää kotieläimiä." Eikä siitä ollut siinä asunnon ilmoituksessa mitään mainintaa, eikä todellakaan ollut aikomuksenani kysyä siitä sen esittelyn yhteydessä, sillä vaikka lemmikit olisikin sallittu, niin hyvä vuokralainen ilman lemmikkejä menee kyllä miltei poikkeuksetta hyvän lemmikillisen vuokralaisen ohi.

Eli nyt pitää miettiä, että soitanko vuokranantajalle vai mitä. Jos soitan, niin voihan olla, että pelkkä asiasta kysyminen saisi hänet antamaan asunnon jollekin toiselle, mutta en haluaisi allekirjoittaa ensin jotain ja sitten rikkoa sitä tietoisesti ja salakuljettaa rotat sinne.

Vaikka tänään selasin nettiä epätoivoisesti ja huomasin, että moni pieneläinten omistaja oli saanut luvan eläintensä pitämiseen, kun oli kysynyt, ja osa oli vain vienyt eläimensä asuntoon mitään sanomatta, vaikka lemmikit oli kielletty. Luin myös, että itse asiassa Suomen laki ei salli esim. lemmikkikieltoa. Sanottiin, että koska lemmikkikielto ei ole lainvoimainen, sitä ei tarvitse noudattaa. Jossain sanottiin kuitenkin myös, että vaikka ei olisikaan lainvoimainen, niin jos vuokranantaja sanoo, että kuusisataa euroa kuussa, aluksi kahdenkuukauden vuokravakuus, ei tupakointia, ei lemmikkejä, kotivakuutus pakollinen, luottotiedot oltava kunnossa, niin jos joku vuokralaiseksi haluava ei ole valmis noudattamaan niitä ehtoja, niin aina tulee joku muu, joka on.

Vähän niin kuin täällä pienellä paikkakunnalla kesätöissä. Kun olin kunnalla siivoamassa pari vuotta sitten, tein samoja hommia kuin ne ammattisiivoojat, mutta palkkani oli luonnollisesti alle Suomessa määritellyn minimipalkan. Kevyimmän mahdollisen siivouksen minimipalkka on 6,90 euroa tunnissa. Koulussa siivoaminen ei ollut edes mitenkään erityisen kevyttä, kun piti kantaa tuoleja ja pulpetteja ja kaikkea. Ja minulle maksettiin suunnilleen kahden euron tuntipalkkaa. Ja tein kahdeksan tunnin työpäiviä viitenä päivänä viikossa. Ei reilua, eikä lainmukaista, mutta sopimus lähetetään vain allekirjoitettavaksi, eikä palkasta voi missään nimessä neuvotella, sillä joko sen hyväksyy tai töihinotto perutaan, koska aina on joku, jolle se palkka käy.

Joten ottaa päähän tällaisten ihmisten terrori. Ihan kuin rottani tekisivät jotenkin järjetöntä tuhoa asunnossa - ovathan ne kerran häkissä suurimman osan ajasta ja vapaanakin vain vahdittuna. Joten pitäisi vain olla lemmikitön ja opiskella tai olla töissä (jos mainitsisin olevani tällä hetkellä sairauseläkkeellä, ei kukaan yhtään missään antaisi minulle asuntoa vuokralle!) ja vanhempien pitäisi taata se asuminen ja pitäisi olla vakuutukset ja maksaa hillittömiä summia vuokraa. Niin, eikä saisi olla tupakoija, mutta se ei koske minua, niin se ei haittaa. Ja kyllä sisällä tupakoinnin kieltämisen ymmärtää paremmin kuin jonkin lemmikinpitokiellon. Tai siis jos olisi joitain jättiläiskoiria puolitusinaa jossain kolmenkymmenen neliön kämpässä, joka on juuri uusittu parketteineen päivineen, niin sen ymmärtäisi, mutta mitä muutama pieni rotta muka haittaa? Joo, on allergikkoja, mutta on olemassa kokonaan allergikoille rekisteröityjä asuntoja, joissa on ehdoton lemmikkikielto, mutta miksi kaikki tampereen asunnot vuokrataan vain työssäkäyvälle/opiskelijalle, jolla ei ole lemmikkejä, eikä yövieraita, eikä mitään?

Mutta ehkä kysyessäni rottien mahdollisesta pidosta sanon, että voin jättää ne kotiin, jos ei sovi, mutta sitten vain laittaisin häkin kasaan (se menee yllättävän pieneen) ja salakuljettaisin rotat vaikka taskuissani sinne kämppään. En aio menettää taas mahdollisuuksia yhteen kämppään siksi, että rakastan rottiani.

Ja tänään olisi pitänyt mennä omahoitajalleni, mutta muistin, että se olisi vasta huomenna, joten omahoitajani soitti ihan yhtäkkiä, että oletko tulossa kun aika alkoi jo vartti sitten. No, sain uuden ajan perjantaiksi.

Ja tein uuden ylivoimaisen ennätykseni juoksussa, kun pääsin alle kahdenkymmenen minuutin tuossa reilun kahden kilometrin lenkissä. Sillä nopeudella juostuna juoksisin cooperissakin jo lähes 1500 metriä. Mutta eipä paljon ilostuttanut, kun kerran tavoitteena on juosta vähintään tuon lenkin pituinen matka siinä kahdessatoista minuutissa, mikä näyttää nyt ihan sulalta mahdottomuudelta.

Ja lenkin loppuvaiheessa Nanin poikaystävä ajoi minun ohitseni pyörällä. Ja se otti päähän. En ole kuullut Nanista yhtään mitään, mutta näköjään hänellä on aivan entiseen malliin aikaa poikaystävälleen, mutta minuun ei ota yhteyttä moneen kuukauteen. Ja mikä on vielä kaikkein ironisinta, kun käyn juoksemassa, niin juoksen nykyään yhden tietyn lenkin ja sattumalta se lenkki kulkee melkein Nanin talon edestä, niin olen kyllä hänestä parinsadan metrin päästä suunnilleen kolme kertaa viikossa, mutta en näe häntä koskaan enkä kuule hänestä mitään. Hän ei edes tiedä, että olen menossa Wieniin.

Minua alkaa turhauttaa Nanin toiminta yhä enemmän ja enemmän. Tuntuu, että silloin kun pidin kaiken sisälläni ja olin siksi etäinen, Nan oli ihan sopiva kaveri, mutta nyt kun olen avoimempi ja spontaanimpi (olen olen, ihan oikeasti!), niin nyt Nanista on tullut minulle riittämätön. Hänellä on vain poikaystävänsä ja vaikka hän asuu suunnilleen kilometrin päästä minussa koko kesän, niin häneltä ei liikene minulle lainkaan aikaan, vaikka poikaystävää hän näkee joka päivä aamusta iltaan.

Joo, on helppo sanoa, kun minä en ole rakastunut ja minulla ei ole poikaystävää, niin en voi ymmärtää millaista se on ja jäkä jäkä jäkä. Minä kun luulin, että yleensäkin naispuolisten ihmisten mielestä ystävien yhtäkkinen hylkääminen poikaystävän takia on erittäin paheksuttavaa.

Ja kyylään edelleen huippumalli haussa -ohjelmia ja vihaan, kun ne kaikki tytöt ovat niin laihoja, mutta minä olen edelleen samanpainoinen, vaikka ruokahaluni on vähentynyt ja syön maksimissaan 1500 kilokaloria päivässä ja tasaisesti, enkä kaikkea kerralla. Ja sen lisäksi juoksen kolme kertaa viikossa ja kolmena muuna päivänä teen joko lihaskuntoa tai poljen pyörällä. Enkä siitä huolimatta laihdu! Ja pienille pitäisi vaihteeksi pilkkoa vesimelonia, mutta minä vihaan vesimelonia yli kaiken, jo sen hajuakin. Joidenkin mielestä ei ole mitään niin hyvää kuin vesimeloni, mutta minä en edes halua rotiltani pusuja sen jälkeen, kun ne ovat syöneet vesimelonia.