Nyt on taas kipuvaihe päällä. Mieli on suhteellisen kirkas, mutta siitä riemuitsemista syö vähän se, että kipu on niin kova, että siihen hienoon ja kirkkaaseen mieleen ei mahdu paljon mitään muuta kuin se kipu.

Sain nukuttua kuitenkin suhteellisen hyvin. Kuuden aikoihin aamulla heräsin kipuun, mutta kävin ahmaisemassa kourallisen kipulääkkeitä. Se lievitti kipua sen verran, että sain nukuttua. Nyt heräsin sitten jokus puoli yhden tienoilla - kipuun taas, mihinkäs muuhunkaan. Ja taas kourallinen kipulääkkeitä naamaan. Ei vain tunnu siltä, että yhtään jaksaisi odottaa sitä, että ne alkavat vaikuttaa.

Viimeinen blogikirjoitukseni on muuten aika hieno. Herätessäni mietin, että olinko kirjoittanut moista ollenkaan vai olinko nähnyt vain unta. Ja sitten kun tulin tarkistamaan sen, niin piti lukea koko teksti uudestaan, kun en oikein muistanut yhtään, mitä olin sinne kirjoittanut. Kyllä sitten lukiessa muistui mieleen, mutta osa tuntui kyllä aika ihmeelliseltä. Eikä siinä ollutkaan edes kirjoitusvirheitä, vaikka arvelin kirjoituksessa niitä olevan paljon.

Mutta ehkä tämän kivun yhdeksi positiiviseksi puoleksi voisi sanoa sen, että mieliala on ehkä vähän parempi. Jotenkin hullua, mutta se vain on. Ei tule pyöriteltyä surkeuksia mielessä, kun kipu vie kaiken tilan. Ja jotenkin kun tulee jotain tällaista konkreettista kipua, jota kuvaillaan ihan oikeasti yhdeksi pahimmista kiputiloista, niin minulle tulee automaattisesti tarve selvitä siitä. Ja vaikka minulla olisi MS-tauti, niin tulee heti tarve selvitä siitäkin. Äiti sanoi niissä lastenpsykiatrian papereissa, että minulla on alhainen kipukynnys, mutta ei se nykyään ainakaan voi kovin alhainen olla, kun en ole vielä pimahtanut tähän kipuun, enkä itkenyt kuin siinä kivun pahimmassa vaiheessa, ja pystyn tekemään ainakin jotain, vaikka kipu on välillä äärettömän voimakkaasti läsnä pitkiäkin aikoja.

Oikea poski on hieman turvonnut kylläkin. Ja niissä myös epilepsialääkkeinä käytetyissä hermokipulääkkeissä mainitaan haittavaikutuksena painon nousu. Prkl. Olen nyt tämän kiputilan "ansiosta" jättänyt aika runsaasti aterioita väliin ja paino onkin pudonnut vielä siitä -3,5 kilosta. Ei paljon, mutta on kuitenkin.

Ja kipulääkkeistä piti vielä sanoa, että tämän mennessä paras kipua lievittävä lääke on ollut kultaiset pikkuiset rottaseni. Pelkästään kun niitä silittää tai halaa, niin tuntuu heti paremmalta. Olenkin nähnyt kauheasti vaivaa taas niiden häkin parantamiseen. Jaksoin vihdoinkin laittaa riippukeinut niille, ja olen sitä niiden jyrsijäverkosta tehnyt toisen kerroksen häkkiäkin rakentanut ja suunnitellut. Paljon ei enää tarvita ennen kuin sen voi liittää siihen toiseen häkkiin ja pienet pääsevät nauttimaan siitä.

Joo, ei muuta nyt. Teki vain mieli valittaa taas jonnekin, että sattuu niin hemmetisti. Ja muistaakseni (jos en taas ole nähnyt unta) lueskelin sitä Lyrica-lääkkeen (hieno nimi muuten) selostetta, niin nyt minulla on ainakin lääke, jolla saa hengen pois. Ei nyt kauheasti tunnu siltä että huvittaisi, paitsi tietysti silloin, kun kipu on kaikkein kovimmillaan, eikä mikään tunnu auttavan. Silloinkin kyllä suurempana vaarana tuntuu olevan särkylääkkeiden yliannostus, kun nappailen niitä epätoivoisesti vähän enemmän kuin saisi ja vähän useammin kuin saisi.

Se epilepsialääke tuntui kuitenkin lievittävän sitä kipua illalla melkein heti lääkkeen ottamisen jälkeen. Mutta sitäkin otetaan aluksi vain yksi kapseli iltaisin 4-5 päivää ennen kuin annosta nostetaan. Mutta ne kapselit ovat pieniä ja kaksivärisiä ja söpöjä. Paljon kivempia kuin Efexorin mammuttikapselit.

Nyt tuntuu siltä, että Buranat alkavat lievittää kipua ainakin hieman. Olo on vähän siedettävämpi kuin kirjoituksen alussa, vaikka koko ajan sattuukin.