No joo, kaikki tietävät jo tähän mennessä varmaan, että tykkään siteerata sitä sun tätä vähän liian usein. Nyt siteeraan sitten vähän liian pitkästi, mutta ihan täyttä asiaa (ja englanniksi):

"The more things change, the more they stay the same. I'm not sure who the first person was who said that. Probably Shakespeare. Or maybe Sting. But at the moment, it's the sentence that best explains my tragic flaw: my inability to change.

I don't think I'm alone in this. The more I get to know other people, the more I realize it's kind of everyone's flaw. Staying exactly the same for as long as possible, standing perfectly still... It feels better somehow. And if you are suffering, at least the pain is familiar. Because if you took that leap of faith, went outside the box, did something unexpected... Who knows what other pain might be waiting out there. Chances are it could be even worse.

So you maintain the status quo. Choose the road already traveled and it doesn't seem that bad. Not as far as flaws go. You're not a drug addict. You're not killing anyone... Except maybe yourself a little.

When we finally do change, I don't think it happens like an earthquake or an explosion, where all of a sudden we're like this different person. I think it's smaller than that. The kind of thing most people wouldn't even notice unless they looked at us really, really close. Which, thank God, they never do. But you notice it. Inside you that change feels like a world of difference. And you hope this is it. This is the person you get to be forever... that you'll never have to change again."

Ne, jotka ovat seuranneet Everwood -tv-sarjaa tietävät jo tämän lainauksen, ja se on katsottavissa myös videona (http://www.youtube.com/watch?v=Xnsw606vyoQ). Se oli pitkään suosikkilainaukseni koko Everwoodista. Se oli vähän sellainen TSH-siteerauksen mukaan "tarina, joka tarkoitti jotain, vaikka olisi ollutkin liian pieni ymmärtääkseen miksi". Kun ensimmäistä kertaa kuulin tuon (Everwood) selostuksen, niin en ihan ymmärtänyt sitä. Silti se tuntui sellaiselta tärkeältä ja hienolta. Minun piti katsoa se uudestaan vaikka miten monta kertaa, mutta sitten pikkuhiljaa sitä alkoi ymmärtää.

Miiteistä... Minä en halua, että ihmiset vihaavat minua, mutta se on silti tavallaan se helpompi vaihtoehto. Minä olen hokenut itselleni iät ja ajat, että ihmiset vihaavat minua, ja yritän aina etsiä jotain, mikä tukisi omia käsityksiäni. Sitten se on niinkuin matikan kokeessa: kaikki tulkinnanvarainen tulkitaan minua vastaan. Ei se ole vieläkään mukavaa ajatella, että nyt tuokin vihaa minua, mutta se on silti tuttua. Ja niin kuin tuossa Everwood-esseessä sanotaan, se tuntuu jotenkin paremmalta. Ja vaikka kärsii, niin ainakin se kipu on tuttua.

Minä ajattelin tätä kaikkea silloin angstin alkuvaiheessa. Siis silloin yläasteella, kun minulla oli ongelmia Thesin ja Merryn kanssa. Silloin minä olin syyslomalla Helsingissä äitini kanssa. Kiertelin kaupoissa samalla kun äitini kävi koulutuksessa, ja löysin kirjakaupan alelaarista täydellisen joululahjakirjan Merrylle. Minä olin riidellyt Merryn kanssa ennen loman alkua, mutta silti ajattelin, että sopisin hänen kanssaan ennen joulua ja voisin siten ostaa sen kirjan jo valmiiksi. Se ajatus, että en olisikaan ollut väkisin sovussa Merryn kanssa, ei ollut tullut mieleenikään. Se oli jotain liian erilaista ja ihmeellistä.

Silti. Minä jätin sen kirjan sinne. Minä ajattelin, että mitä ihmettä minä oikein teen: rakennan elämäni helppojen vastausten varaan. Niin minä sitten laitoin sen kirjan nätisti takaisin siihen alelaariin ja lähdin pois. Paria viikkoa myöhemmin minun ja Merryn välit menivät poikki lopullisesti. Merry oli se helppo vaihtoehto, jonka kaikki olettivat minun valitsevan. Opettajatkin tulivat minun ja Merryn välirikon jälkeen kyselemään, että onko minulla ja Merryllä jotain kränää, ja sanoivat, että varmasti me sovimme pian. Merry on aina ollut se helppojen valintojen ihminen ja kun me emme olleet enää kavereita, hän ystävystyi niiden kanssa, jotka olivat helpoin ja odotettavin vaihtoehto.

Ja minä valitsin silti se oman tieni. Se oli ihan täydellisen oma, ja se tuntui jotakuinkin siltä, että olisi hypännyt päällystetyltä tieltä suoraan jonnekin pusikkoon (jos vertausta haluaa käyttää). Ja kun Thesin päätti alkaa vihata minua, minä jatkoin yhä siellä pusikossa. En kääntynyt takaisin ja kulkenut sitä raivaamaani polkua pitkin takaisin isolle tielle Merryn luo. Nyt sitten se on johtanut minut jonnekin, mitä en ikinä olisi uskonut. Nykyisin koulusta ne ihmiset, jotka merkitsevät minulle eniten, ovat Nan, neiti R, neiti M ja NN. Nan oli ennemmin se, josta pidin aina vähemmän kuin Merrystä ja Thesistä. Ja neiti R ja neiti M olivat sellaisia ihmisiä, joiden kanssa minä ja Merry emme tulleet aikaisemmin toimeen. Sellaisia ei niin kaikille ystävällisiä, vaan sellaisia aidompia ihmisiä.

Ja NN. Jos joku olisi sanonut minulle, että alan pitää jostain muualta muuttaneesta ruskeasilmäisestä, pitkätukkaisesta ja vielä heviä kuuntelevasta osin eristäytyvästä pojasta, en ikimaailmassa olisi uskonut sitä. No, tässä minä kuitenkin olen. Nyt viime aikoina kuitenkin olen siellä pusikossa kulkiessani päätynyt tallaamaan ympyrää. Olen raivannut sellaisen pikkuruisen polun, jota pitkin pystyy kulkemaan, mutta se kulkee pelkästään ympyrää. Ainakin joidenkin asioiden suhteen. Nyt kun asiat ovat edes jollain lailla hyvin, pyrin pitämään ne muuttumattomina. Olen jumittunut taas siihen muutos-ajatteluun, enkä uskalla lähteä raivaamaan taas uutta polkua, koska se on hankalampaa, enkä tiedä mihin se vie. Ajatelkaa nyt jos asiat lähtisivät taas alamäkeen ja minulla olisi oikeasti joku syy olla angst!

Se on kai angstinkin kanssa sama. Etsin niitä pahoja asioita ja selitän itselleni, miksi minulla on syytä olla angst. Kuitenkin minusta tuntuu yhä enemmän, että olen angst, vaikka minulla ei ole mitään syytä olla. Se sattuu. Sitten tulos on se, että vikaa ei ole missään muualla, pelkästään minussa. Ja jos miitissä saan ihmisistä kuvan, että he eivät pidä minusta, vika on minussa itsessäni, eikä siinä että he oikeasti ajattelisivat niin. Ja jos jonkun mielestä olen kaunis, niin onko vika sittenkin minun pääni sisällä sen sijaan, että kyse olisi siitä että he valehtelevat?

Nuo ovat niitä asioita, joihin olen jumittunut. Ei uskoisi, että voisi jumittaa tuollaisissa asioissa, mutta kyllä niissä voi. Jos on törkeän pitkän aikaa tottunut olemaan epäpidetty, ruma ja surullinen, niin kun pitäisi yhtäkkiä ollakin jotain muuta, se on kauhean vaikeaa.

Mutta se on yksi niistä harvoista asioista, joista minä olen koskaan ollut ylpeä itsessäni. Minä en tee niin kuin on helpointa, en tee niin kuin ihmiset olettavat minun tekevän. Minä teen niin kuin minä itse haluan. Vaikka minusta tavallaan tuntuukin, että olen oman itseni vanki. Se, mitä minä olen, on pelkästään sisälläni, ja ulkokuori on jotain, jonka kanssa on vain tultava toimeen. Sitten se vapauteni on ollut se, että olen kulkenut niitä polkuja, joita haluan kulkea. Se on loppujen lopuksi paljon kiinnostavampaa kuin elää elämänsä jossain laatikon sisällä ja tuijottaa eteenpäin laput silmillä katsomatta lainkaan sivuille.

Elämä on muuttumista. Jokainen meistä muuttuu pikkuisen ihan koko ajan. Jokainen sana, jonka kuulemme, jokainen asia mitä näemme, jokainen oma ajatuksemme muuttaa meitä hieman. Sitä ei tietenkään voi huomata, mutta kun pitkän ajan päästä vertaa itseään johonkin, joka ennen oli, huomaa, että onkin aivan erilainen kuin silloin. Jokainen teko muuttaa meitä, samoin kuin jokainen teko, jonka jättää tekemättä. Ei sitä kai pysty oikeastaan säätelemään. Paitsi suuntaa vähän niin kuin yleisesti. Ei voi ajatella, että minä haluan olla juuri tuollainen ja tuollainen, vaan ympäristö muokkaa meitä joskus täysin tahtojemme vastaisestikin. Ja jos emme halua olla täysin sattumusten vietävänä, meidän on välillä otettava se suuri loikka. Se, joka tuntuu suurelta, mutta joka ei kuitenkaan ulkopuoliselle ihmiselle sitä ole. Kyllä minä tiedän sen; se vain unohtuu minulta joskus.

Kesä 2007

- Matematiikan kesäkurssi 23. – 27.7<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

- Kesätöihin (???) 25.6. - 13.7

- Mökin aidan maalaaminen alkukesä (muista ötökät loppukesästä!)

- Hiuksien vaalentaminen toukokuu – syyskuu

- Helsinkiin äidin kanssa (sukulaisille?)

- Kylän miitti Helsingissä (päivämäärä tuntematon)