Ei tullut eilen kirjoitettua. Päätä särki törkeästi ja olo oli väsynyt. Ja lisäksi minulla on taas vaihteeksi kausi, kun minun kasvojeni iho on vain ilmeisen haluton toimimaan yhteistyössä kanssani. Nukkuminenkin on tuskallista, kun iho vain tuntuu palavan koko ajan, eikä mikään auta. Se näyttää ihan täysin normaalilta, mutta tuntuu kauhealta. Vähän niin kuin jos kesällä olisi polttanut itsensä ylipahasti auringossa. Minun on vaikea keskittyä yhtään mihinkään, kun koko ajan sattuu.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mutta eilen oli koeviikon ensimmäinen koe, joka me saatiin jo eilen vielä takaisinkin. Kyseessä oli siis fysiikka ja tulos jäi ihan törkeän lähelle tavoitettani. Sain 5+, millä ei saa sitä kutosta, joka oli tavoitteenani. Hitto. Viimeksi sain 4½ ja melkein hypin riemusta, nyt sain 5+, joka on melkein numeron parempi ja olen pettynyt.

 

Niin, ja piti vielä mainita siitä, että me saatiin maanantaina meidän runoanalyysitkin takaisin. Minä kirjoitin sen puoliksi yöllä ja puoliksi koulussa oppituntien aikana. Ja olin ihan tyytyväinen. Sain pisteiksi 50/60. Ihan hyvä, vaikka siellä oli törkeästi kohtia, jotka jälkeenpäin tuntui jotenkin tyhmiltä. Loppukin oli iso klisee, jonka jouduin raapustamaan vain paria minuuttia ennen kuin se piti antaa parille luettavaksi. Opettaja oli kirjoittanut palautteeksi näin:

”Rakenne ja tulkinta kulkevat hyvin yhdessä. 2. kappaleessa teet havaintoja rytmin muutoksesta. Korostetaanko tällä keinolla jotain sisältöjä? Tulkintasi ovat perusteltuja, mutta niitä kannattaisi havainnollistaa lainaamalla runosta.”

 

Miten tuo minun korviini kuulostaa kauhean negatiiviselta? Mutta laskin juuri, että jos saisin kirjoituksissa niistä tekstitaitovastauksista jokaisesta vaikka viisi pistettä (olen kursseilla yleensä yltänyt joko viiteen tai kuuteen, harvoin on jäänyt alle viiden) ja esseestä vaikka tuon 50, niin sillä irtoaisi kuitenkin vielä L ainakin viime aikojen pisterajoilla. Huh huh. Stressaan kauheasti äidinkielestä, kun minä olen koko lukion ajan ollut opettajien arvioiden mukaan sillä tasolla, että saisin L:n ihan nykyisinkin, mutta minusta itsestäni tuntuu, että en olisi näillä taidoillani L:n arvoinen. Tai siis, ne kaikki esimerkkivastaukset joistain vanhoista L:n papereista on tuntuneet niin kauhean paljon hienommilta ja syvällisemmiltä, että minä en ikimaailmassa pääsisi keväälläkään siihen. Tuntuu siksi kauhealta ajatella, että jos opettajat onkin arvioineet minut väärin ja sitten ylioppilaskirjoitusten tuloksien tullessa totuus vasta iskee, kun ei tulekaan sitä L:ää.

 

Olen myös miettinyt, mitä tavoitteita laittaisin muista aineista. Englanti on toinen aine, josta minä niin haluaisin L:n, mutta minusta tuntuu, että en ole ihan tarpeeksi hyvä. Etenkin kuunteluissa lannistaa se, että en ole yhtään ainutta kertaa onnistunut saamaan kaikkia oikein. Sanavarastoni on kai ihan hyvä, mutta silti hermostuttaa kauheasti. Olen yrittänyt nyt kyllä laajentaa sitä sanavarastoa, pääasiassa katsomalla Sinkkuelämää englanniksi tekstitettynä ja lueskelemalla Nightwishin lyriikoita. Joo, nyt tiedän ne kaikki arveluttavat sanat (kiitos Sinkkuelämän), joita ei ainakaan esiinny kirjoituksissa, mutta ymmärtääpähän kuitenkin jotain.

 

Biologiasta on ainakin pakko tulla L. Se on kai ihan realistinen, kun maantietokin meni noin hyvin. Ja maantiedosta saa aika hyvin pohjaa tuohon biologiaan. Ja jos vaikka kokeilisi lukea siihen vähän aikaisemmin kuin tuohon maantietoon. Tuohon ei onneksi vaadita paljon mitään muuta kuin ahkeruutta. Muut aineet (äidinkieli, englanti, matikka, kemia) on sellaisia, että niissä tarvitaan taitoakin, eikä pelkästään ulkoaopettelua, mutta tuossa selviää oikeastaan aika hyvin pelkällä lukemisella.

 

Kemiaa en ole edes ajatellut. Se on vain ollut jotain, minkä kirjoitan ”huvin vuoksi”. Mutta jos M irtoaisi, niin olisihan sekin kiva. En usko kauheasti, että yltäisin korkeampaan, kun se kuitenkin tuottaa välillä vähän ongelmia.

 

Matikassa on sitten se C haaveena. En tiedä yhtään, millä tasolla nykyisin olen, mutta ihan syksyn alussa kylmiltään tehdyssä vanhassa YO-kirjoituksessa olisin jäänyt vain pisteen päähän B:stä (ja ne arvosanathan meni L, E, M, C, B, A, I), joten sen mukaan minulla olisi periaatteessa ihan realistiset mahdollisuudet siihen C:hen.

 

Tänään minulla ei ollut koetta lainkaan, joten sain nukkua myöhään. Huomenna on uskonto, josta en ota turhaa stressiä (oikeasti, koeviikot eivät tunnu stressaavan minua enää suunnilleen yhtään). Sitten perjantaina on kemia, jota pitää kyllä katsoa vähän jo tänään. Olen ollut aika laiska kurssin ajan, niin paljon opeteltavaa, mutta onneksi kemia on ollut minulle jostain kumman syystä jotenkin helppoa opeteltavaa. Ainakin paljon helpompaa kuin fysiikka, vaikka ei ne niin kauheasti kai eroa toisistaan. Fysiikankokeessakin piti käyttää radiohiiliajoituksen laskukaavaa, mutta aluksi piti laskea se aktiivisuus moolimassan ja massan perusteella. Sehän on suoraan kemiasta, niin minä osasin sen törkeän hyvin, mutta heti sen jälkeen alkoi ajatukset puuroutua, vaikka minä olin opetellut sen laskemisen törkeän hyvin (opettaja oli sanonut etukäteen, että tuollainen lasku kokeeseen tulee).

 

Viime päivinä en ole tehnyt oikeastaan paljon mitään muuta kuin soittanut pianolla Nightwishin biisejä. Olen tonkinut nettiä läpikotaisin nuotteja etsiskellessäni ja sitten sen jälkeen tehnyt biisien taustakuvioihin omia muunnelmiani. Äitini alkaa pimahtaa jo pikkuhiljaa. Ehdotti toissapäivänä, että mitä jos minä etsisin sen pianon käyttöohjeet, jotta hän voisi ostaa siihen kuulokkeet. Heh, pitäisiköhän rajoittaa vähän. En kyllä osaa mitään biisiä vielä kokonaan. Tyypillistä minua: minulla ei ole tarpeeksi pitkäjänteisyyttä koko biisin opetteluun, vaan jauhan pelkästään niitä kohtia, joista tykkään. Pitäisiköhän soittaa vähän soittoläksyjäkin joskus, hmm?

 

Koska en ollut tänään koulussa en myöskään nähnyt NN:ää. Eilenkin näin hänet vain vilaukselta ja silloinkin vain siksi, että hän tuli tuntia aikaisemmin kouluun mitä hänen olisi pitänyt. Toi pikkuveljensä. Vaikea yhtään määritellä, millaiset heidän välinsä ovat. NN ei ole puhunut hänelle käytävillä sen alkusyksyn jälkeen, mutta tönäisee/potkaisee/sekoittaa hiuksia/jotain muuta vastaavaa aina kulkiessaan veljensä ohi. Ja kerran kun NN oli lähdössä koulusta ja käveli autolleen, niin sitten satuin olemaan juuri oikeassa kohtaa, kun juuri luokasta tulleen Mitchin kännykkä soi. Mitch pääsi kotiin, mutta NN oli jo autollaan. En tiedä, mitä NN Mitchille puhelimessa sanoi, mutta Mitchin vastaus oli: ”No joo joo! Etkä lähe! Mä oon koko ajan tulossa!” Ah, veljesrakkautta, ihan selkeästi.

 

Mutta mitä nyt katsoin seuraavasta lukujärjestyksestäni, niin minulla ja NN:llä pitäisi olla ainakin kaksi kurssia, joilla me molemmat olemme. Parhaimmassa tapauksessa se menee kaiketi neljään. Yhteiskuntaoppi on pakollinen ja oman luokan kanssa, joten siellä hän on taatusti, ja sitten englannin syventävästä on kaksi ryhmää, mutta toinen menee päällekkäin juuri tuon yhteiskuntaopin kanssa, niin hänen täytyy olla siinä ryhmässä kuin minäkin. Sitten on vielä toinen kurssi englantia, josta on myös kaksi ryhmää ja sitten äidinkieltä, josta on niinikään kaksi ryhmää. Kävisikin hyvä tuuri. Neljä kurssia tekisi jo 20 tuntia viikossa samassa luokassa. Tässä jaksossa on ollut vain tuo kaksi kurssia, vaikkakin se äidinkielenluokan istumajärjestys on vähän korvannut sitä. (Toisaalta, vaikka me oltaisiinkin samassa äidinkielen ryhmässä, niin en usko, että hän istuisi enää siinä samalla paikalla. Harmi kylläkin.)

 

Höh, sain hetkeksi laannutettua sen törkeän polttavan tunteen leuassani vähemmän polttavaksi tunteeksi, mutta nyt se alkaa taas palata siksi pahemmaksi. Hitto. No, varmaan minun pitäisikin mennä lukemaan taas sitä uskontoa. Osaan selkeästi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen: kun saan kivun hetkeksi laantumaan, käytän sen ajan kirjoittaakseni blogiini, mutta kun kipu palaa ja keskittymisestä tulee törkeän vaikeaa, niin sitten on sopiva aika lukea uskontoa. Noh... Onneksi uskonnossa ei ollut kauheasti paljon mitään erityisen vaikeita asioita. Paitsi että se on lykännyt meille suunnilleen koko kirjan paksuisen pinon monisteita, jotka kuulemma tulee kokeeseen myös. Tosi reilu tyyppi.