On jonkun verran läksyjä vielä tekemättä ennen huomista, mutta ajattelin silti kirjoittaa jotain. Nähtiin taas Jaskan kanssa ja mietittiin, että mitä nyt. Puhuttiin suhteen mahdollisen jatkamisen hyvistä ja huonoista puolista. Puhuttiin todella paljon, eikä oikein päästy mihinkään lopputulokseen. Tai no, kun Jaska teki lähtöä, minä sitten kysyin taas sen kysymyksen, että mitäs nyt. Jaska ehdotti, että jos nähtäisiin joskus taas, ja juteltaisiin, vaihteeksi ilman seksiä. Sitten kun yritin kysyä häneltä, että mitä me sitten ollaan, mikä tämä juttu meidän välillä on, ollaanko me suhteessa vai eikö olla. Mietittiin, että tarvitseeko sitä määritellä nyt heti niin tarkasti, jos tehdään juuri niin kuin se terapeuttini ehdotti ja minkä sitten kuitenkin sanoin Jaskalle, että tapaillaan, nähdään silloin tällöin.

Mietin sitten, kun Jaska oli lähdössä, että taas se hänen päätöksentekonsa lykkääntyy ja sanoin hänellekin, että nyt kun ollaan taas sovittu seuraava tapaaminen, niin hän meinaa päästä vähän kuin pälkähästä sen päättämisen suhteen. Sitten hän sanoi, että hänhän on siinä nyt, ja ehdotti uutta tapaamista, eikö se kerro aika hyvin, mitä hän on päättänyt?

Joten tavallaan en saanut sitä kyllä/ei -vastausta, jota alunperin olin hakemassa, mutta tuntuu, että ainakin tältä osin tuo hänen kommenttinsa on minulle tarpeeksi. Mutta olen päättänyt erittäin syvästi todistaa Jaskan terapeutin väitteet vääriksi, ja ylipäätään aika monet epäilyt, että eikö se suhde ole sitten sitä samaa kuin tähänkin asti. Mutta haluaisin ajatella oppivani hyvästä ja pahasta. Nyt mielessäni on jotenkin selkeänä, että minulla on tämä elämäni, on yliopisto, on rotat, on kaikki omat juttuni, mutta silloin tällöin näen Jaskaa. Hän ei tule olemaan elämäni, ja ehkä ei voisi sanoa, että jakaisin elämäni hänen kanssaan, vaan että hän tulee olemaan osa tätä nykyistä elämääni.

Yritän myös pitää sen siinä, että hän pysyy osana sitä elämää, koska kun katson taaksepäin, ymmärrän hyvin, miten Jaska selitti tänään, että vaikka tavallaan minä vaikutin välittävän hänestä todella paljon, niin hän koki välillä itsensä silti laiminlyödyksi, koska koki, että minä ennemminkin tarvitsin jonkun ihmisen siihen lähelle. Hän sanoi jopa miettineensä, että ehkä se johtuu menneisyydestäni, että minulla tuntuu olevan niin kova tarve saada joku ihminen lähelle, kun taas Jaskalla se ei mene ihan samoin. Ja Jaska koki myös, että tarvitsin vain jonkun ihmisen, jonkun, kenet tahansa, enkä nimenomaan häntä.

Jaska mietti myös, että ehkä se oli huono alku, ehkä hänessä on liikaa samaa kuin hänen isässään ja siskossaan, jotka ovat molemmat lääkäreitä, että hänellä on tarve parantaa ihmisiä. Lisäksi Jaska sanoi jotain, mitä minä itse en ole tiedostanut olevan. Hän sanoi, että silloin kun hän tapasi minut, niin vaikka vaikutin aktiiviselta, sosiaaliselta ja iloiselta, niin minusta kuulemma jotenkin huokui sellainen syvä surullisuus, ja hän sitten sanoi, että tavallaan hänellä on tarve hoivata ihmisiä, auttaa, parantaa, niin ehkä hän siksikin se meidän alkuvaihe ei mennyt niin hyvin.

Itse en ole ajatellut vaikuttaneeni tuollaiselta, en ajatellut minusta "huokuvan" yhtään mitään tuollaista, vaan että kaikki näkisivät sen roolini, sen pintaminän, joka oli ollut feissari ja puhelinhaastattelija, ja joka puhui aina kaikille. Melkein olen toivonut kaikki vuodet, että jotenkin se sisimpäni edes vähän näkyisi minussa, joten tavallaan tuntui hyvältä kuulla, että niin oli, ainakin Jaskan tapauksessa. Toisaalta outoa, että en halua olla pelkkä kuori, mutta jos minun pitäisi olla jotain muuta, jos joudun tilanteeseen, jossa minun on oltava jotain muuta, turvaudun siihen kuoreeni, teen asioista vitsin, hymyilen ja puhun paljon ja nopeasti, vähättelen kaikkea vaikeaa.

Tänään tuntui yliopistolla, että koska olen nyt näiden ensimmäisten viikkojen aikana epähuomiossa ensimmäistä kertaa jättänyt yhden aineen läksyt tekemättä, olenkin yhtäkkiä valtavasti jäljessä. Aihe on fonetiikka, ääntäminen, jonka ajattelin olevan vahva puoleni, mutta kaikki tuntuu menevän niin nopeasti, ihan kuin ensimmäisen kahden viikon aikana olisi pitänyt jo oppia "uusi kieli", kun pitäisi osata kirjoittaa kaikki kuulemansa niillä foneettisilla aakkosilla ja erottaa, että missä lauseyhteydessä se yksi ja sama sana kuulostaa miltäkin. Ja me luettiin lauseita, jotka oli kirjoitettu pelkästään foneettisilla aakkosilla ja se on todella vaikeaa. Ja samalla pitää muistaa, että missä ne kaikki äänteet muodostuvat ja onko se nyt affricatiivi vai fricatiivi vai glottal vai mikä, ja yhdellä äänteellä ei ole vain yhtä tuollaista sanaa, vaan kaikilla on kolme.

Jotenkin tuntuu kuitenkin jotenkin lämpimältä, kun tuo Jaska-asia on vähän kuin "hoidettu", sille nykyiselle tilanteelle on annettu joku muu leima kuin epätietoisuus. En kuitenkaan aio kertoa ihmisille sitä mitenkään kauhean oma-aloitteisesti, koska ensinnäkään sille ei ole tiettyä termiä, ja toiseksi, mitä se oikeastaan kuuluu muille ihmisille, ja kolmanneksi, luulen, että ihmiset voisivat olla huolissaan minusta, siitä, että kesän totaalisen hajoamisen jälkeen palaan vuorovaikutukseen juuri sen ihmisen kanssa, joka oli lähinnä tämän romahduksen laukaisijana. Ja onhan Jaska möhlinyt, ja pelkään, että minua pidetään sellaisena, millaisena Salla pitää melkein kaikkia ihmisiä: hyväksikäytettynä lampaana. Jos Salla tietäisi tästä, hän varmaan sanoisi, että tee mitä haluat, mutta selittäisi sitten kaikille muille, että ei aio enää yrittää edes puhua minulle asiasta, kun selkeästi en arvosta hänen kommenttejaan, että varmaan huomaan sitten kun jokin menee pieleen, että hän ei olekaan ottamassa minua kiinni.

Noin hän puhuu siitä naisesta, joka on vähän-niin-kuin suhteessa sen yhden tutun miehen kanssa ja jotenkin pystyn samaistumaan tuon naisen tilanteeseen, vaikka koenkin, että se ei kuitenkaan ole ihan sama.

Ai niin, pitää vielä hykerrellä tänne siitä Jaskan yrityksestä löytää tämä blogini, kun puhuttiin siitä taas ja hän sanoi, että hän on oikeasti kokeillut kaikkea, hän on käyttänyt kaikkia mahdollisia eri hakukoneita, hän on käyttänyt blogisivustojen sisäisiä hakukoneita, hän on yrittänyt lähestyä asiaa kyllä todella hyvistä suunnista, mielenterveysaiheisilla hakusanoilla, pianoon liittyvillä hakusanoilla, Nightwishiin liittyvillä hakusanoilla, opintoihin liittyvillä hakusanoilla... Kun puhuttiin tuosta, Jaska sanoi, että hän tietää kyllä juuri, miten innoissani olen noista epäonnistuneista yrityksistä löytää blogini, että hän tietää, että minä taatusti hykertelen asialle päivät pitkät kyllästymättä siihen lainkaan.

En oikein edes tiedä, mistä moinen salailunhaluni on lähtenyt ja milloin se on alkanut lähennellä pakkomiellettä, mutta ehkä se liittyy siihen, miten jotkut ihmiset ovat pystyneet jäljittämään minut, jopa muutamia vuosia sitten löytämään oikean nimeni vain joidenkin faktojen avulla. Mietin myös sitä, että jos tulevat työnantajat googlaisivat minua, tai jotkut muut ihmiset, niin mitä he löytäisivät. Eivät paljon mitään, mutta juuri huomasin, että kun oikealla nimelläni googlaa, sieltä löytyy jopa ainakin kaksi osumaa, joissa kyse on nimenomaan minusta, molemmat jopa ensimmäisellä sivulla. Muut ovat muita samannimisiä. Niitä on ilmeisesti ainakin kaksi, Facebookista löytyy nykyisin vai yksi toinen samalla nimellä. Mutta oikeasti, aikaisemmin oli oikeasti pelottavaa huomata, miten helppoa minusta olisi voinut kaivaa esille vaikka mitä tietoja! Better safe than sorry. Anglismi tähän taas loppuun.

Ja sitten harjoittelemaan kielioppia.