On taas paljon ajatuksia. Tulin tänään kotiin joskus puolenpäivän jälkeen ja koska olin unohtanut avaimet kotiin, jouduin soittamaan huoltoyhtiöön ja odottamaan melkein puolitoista tuntia portailla. Oli sitten aikaa miettiä siinä.

Olin yön Jaskan luona. Taas. Olemmekohan olleet nyt kolmena peräkkäisenä päivänä hänen kämpällään. Hengaamme aina siellä, jos olemme kaksistaan. Jostain syystä olen hänen kanssaan mieluummin siellä kuin minun kämpälläni vaikka tämä on melkein tuplasti isompi. Ihan perusilta taas: juteltiin, katsottiin jotain sarjaa ja käpälöitiin toisiamme. Minulla oli eilen päällä yksi Venäjältä ostamani mekko ja mustat nahkasaappaat. Näytin aika hyvältä. Oltiin yhden päiväkeskuslaisen luona ja sitten tultiin keskustaan ja sitten se nainen lähti kotiinsa. Käveltiin sitten Jaskan luo ja matkalla hän yritti ottaa minua kädestä kiinni. Vähän säpsähdin, mutta Jaska viittasi ympärilleen ja sanoi, että missään ei yksinkertaisesti ole ketään, joka voisi nähdä. No, en sitten tiennyt mitä tehdä, paitsi että annoin hänen pitää kiinni kädestäni, kunnes näin vastaan tulevan joitain tuntemattomia, jolloin vetäisin käteni salamannopeasti pois. Jaska totesi, että jos vedän käteni aina sitä vauhtia pois, ihmiset luulisivat kyllä että se oli jossain ihan muualla kuin hänen kädessään.

Hänen kämpällään käpälöinti ei ole ongelma. Lähinnä minä tykkään käpälöidä häntä, se on helpompaa niin. Hän kyllä haluaisi yhtä lailla päästä käpälöimään minua, mutta vaikka olen aika käytännön ihminen, niin kun yhden kerran annoin hänen koskea itseeni, sen jälkeisenä päivänä oli todella nolo fiilis. Tuntui siltä, että hitto minä voi enää ikinä näyttää naamaani yhtään missään. Tänään juteltiin siitäkin aamulla, kun sanoin tuosta fiiliksestä Jaskalle. Hän sanoi, että hänestä se oli vain ollut jotakuinkin hienointa mitä hänelle on ikinä tapahtunut. Seuraavana päivänä hän oli kuulemma ajatellut, että se nainen siinä oli ollut Amia, se oli oikeasti ollut Amia, se joka näyttää vähän söpöltä ja niin viattomalta.

Perjantaina oli yhden päiväosastolaisen synttärit ja Thomaskin oli siellä. Sitä ennen oli katusoittokilpailu, johon heidän bändinsä osallistui. Oltiin Jaskan kanssa siellä ja törmättiin aika sattumalla heihin, kun he vaihtoivat paikkaa. Kuunneltiin heitä ja minä esitin toivomuskappaleenkin, jonka he soittivat. Se on hieno coveri Kate Bushin biisistä Army Dreamers. Thomas laulaa kertosäkeitä, se toinen mieslaulaja laulaa kaiken muun ja se on suosikkibiisini kaikista heidän kappaleistaan. Ärsyttävä kiharatukkainen tyttö, joka katsoo Thomasia kuin jotain jumalaa, oli myös siellä. Samoin joitain muita tuttuja, lähinnä Thomasin uusia kavereita.

Illalla sitten kysyin tästä toiselta laulajalta, miten heillä oli mennyt kilpailussa. Hän sitten sanoi, että yksi ihan surkea bändi, joka lauloi vanhoja mainosbiisejä, voitti, koska oli tuonut eniten kavereita mukaansa. Siinä vaiheessa minä hieman loukkaantuneena sanoin, että hetkinen, ei se mikään surkea bändi ollut, koska minäkin olin äänestänyt heitä. Se kommentti herätti kauhistuneita henkäyksiä - paitsi Thomasissa. Thomas oli vain vaisu, kun kuuli, miten se hänen kaverinsa sanoi, että nyt me ei ikinä enää puhuta Amialle, niin hän kysyi vain että ai kenelle ei puhuta ja miksi, ja kun hänelle selitettiin tilanne, ja minä puolustauduin sanomalla, että he esittivät "Yks kakkaa, kaks kakkaa" päälläseisonnassa ja olin voimaton sen edessä, niin Thomas ei vain sanonut mitään. Ihan kuin olisi odottanut sitä.

Illan myötä tilanne pysyi aika samana. Ihmiset kävivät juttelemassa minulle, moikkaamassa, kun istuin Jaskan vieressä hänen henkisenä tukenaan, sillä tuollaiset "vanhan porukan" tapaamiset ahdistavat häntä sen jälkeen, kun hän kuuli, miten Thomas oli hänestä puhunut. Minä kuitenkin viihdyin ihan hyvin, vaikka moni tuttu jättikin tulematta. Thomasille en tosiaan puhunut paljon. Yhdestä biisistä, jota en ollut kuullut aikaisemmin, kysyin vanhaan pinttyneeseen tapaani, että hei Thomas, mikä biisi, mutta siinä se. Hän oli jotenkin alakuloisen oloinen ja nyt jälkeenpäin minua hiukan kaduttaa se, että olen pienten asioiden kautta yrittänyt satuttaa häntä, koska hän satutti minua. Juuri niin kuin se bändikilpailu ja sitten se, että en ole häneen enää missään yhteydessä, olen tehnyt mielestäni aika hyvin selväksi sen, että hän on nyt menettänyt minut, menettänyt seurani ja sen erityisasemansa lähempänä minua ja ajatuksiani kuin kukaan muu.

Viimeisellä kahdella kerralla olen lähtenyt aikaisessa vaiheessa menemään kaksistaan jonkun miehen kanssa. Kummallakin kerralla erin, mikä mielestäni on hieman huvittavaa. Vaikka olen saanut noista jutuista hieman voimaa itselleni, kun olen pystynyt ajattelemaan, että siitäs sai taas, sai taas nähdä, etten ole itsestäänselvyys, että minulla on muitakin ottajia, että tulen ja menen miten itse mielin, niin jotenkin minulla on nyt kurja olo. He soittivat joitain biisejä silloin illalla sen kaverinsa kanssa, joitain ihan sattumanvaraisia biisejä. Yksi niistä oli Paratiisi ("kun vierelläsi näin olla saan"), jonka Thomas esitti minulle silloin sen kerran jälkeen, kun olin suudellut häntä. Sen biisin kuuleminen oli jotenkin kiusallista, yhdessä vaiheessa - sattumalta, se on sanottava - katsoin Thomasiin ja hän sattui katsomaan sillä hetkellä myös minuun ja jotenkin siinä tuli sellainen fiilis, että molemmat on hieman surullisia tästä, miten meidän välien kävi.

Olen Alisalle hieman puhunut Thomasista, mutta hänellä on selkeä kanta asiaan: Thomas on rontti, käytti minua hyväkseen silloin keväällä, kun olin ihastunut häneen ja sen jälkeen jätti oman onnensa nojaan. Hän kysyy minulta, että kuinka sellainen tyyppi sitten voisi olla hyvä tyyppi, kun minä yritän joskus puolustella, että minulla on ollut sellainen fiilis, että meillä oli yhteistä ja että oltiin tasaveroisia ja että meillä oli poikkeuksellisen hyvä yhteys. Myös Jaska on saanut Alisan reaktioista rohkeutta sanoa yhä useammin, että hän sai Thomasista jo ennen mitään yhteisiä vapaa-ajanviettokokemuksia sellaisen kuvan, että tässä tyypissä on kyllä jotain vikaa. Jokin ei ole kohdallaan, joten tämä tyyppi on vain läpensä paha. Hän oikeasti sanoo noin ja olen hänen kanssaan aiheesta väitellyt, mutta hän pysyy dramaattisessa mielipiteessään.

Aion huomenna ottaa yhteyttä terveysasemalle ja hankkia jonkun ajan, jotta saisin e-pillerit. Jaska menee puolestaan testauttamaan itsensä, ettei hänellä ole mitään tauteja. Tänään sain tietää myös sen, että hän ei ole ollut vain yhden prostituoidun vaan kahden prostituoidun kanssa, kaksi erillistä kertaa siis. Tuntuu tyhmältä puhua asiasta täällä, mutta ihan sama. Tällaista elämäni nyt on. Käytännön asioiden hoitamista. Jos Jaska kysyy minulta että miten voisitko tehdä näin, entä noin, niin minä yleensä mietin hetken ja sanon sitten, että miksipäs ei. En oikein ymmärrä, miten voin olla näin tunteeton sellaista miestä kohtaan, jonka kanssa teen vähän vaikka mitä.

Hän on kylläkin hieman omituinen yhä. Emme voi nukkua samassa sängyssä, koska hän ei pysty silloin nukkumaan ollenkaan. Hän on muutenkin koko ajan todella jännittynyt ja huolehtii kauheasti koko ajan. Jutellaan joskus hänen exästään, ei minulla ole mitään sitä naista vastaan, paitsi että tämä pahoinpiteli Jaskaa ja jos Jaska piti häntä käsistä kiinni niin ettei tämä pystynyt lyömään, tämä alkoi huutaa kovaan ääneen, että häntä raiskataan. Jaska oli soittanut joskus poliisitkin, kun se nainen oli käynyt niin väkivaltaiseksi, mutta hänelle oli lähinnä naureskeltu puhelimessa. Jaska on jotenkin tosi säälittävä ja pikkuinen, joka on nyt minun hoivissani ja jolle minä nuorempana ja kokemattomampana opetan kaikenlaista uutta. Tänäänkin kun juteltiin hänen exästään ja minä kysyin ehkä hieman kliseisenkin kysymyksen: oliko hän yhtään hyvä? Jutellaan kaikesta tuollaisesta todella suoraan ja ilman liiallisia tabu-kauhisteluja, mutta kyllä voin sanoa, että mieltä lämmitti, kun Jaska sanoi, että ei mitään verrattuna sinuun! Kuulemma vaikka olemme tehneet vähemmän kuin he exänsä kanssa, niin olen vain niin rento, enkä skitsoile ja olen nopea oppimaan ja se harjoitteleminenkin ja osaamattomuuskin on hauskaa sen sijaan että se olisi ahdistavaa ja suorituskeskeistä.

Jaska ei vain osaa sanoa kilttejä asioita vain ollakseen kiltti. Tuli tällä viikolla vastaan tapaus, jossa paljastui, että ala-asteen englannintunneilla minun "englanninkielinen nimeni" oli ollut Diana. Se ei liiemmin muistuta oikeaa nimeäni, joten sitä ihmeteltiin, että miksi sinulle sitten annettiin se. Siinä vaiheessa Jaska sanoi, että hänellä tulee siitä mieleen vain se prinsessa - ehkä olin sen englanninopettajani mielestä näyttänyt auto-onnettomuudessa olleelta ja siksi sain sen nimen. Aika uskomatonta joo, mutta en edes välittänyt - hän sanoo niin paljon tuollaisia asioita. Myöhemmin hän sanoi, että olisihan sitä voinut sanoa niinkin, että ehkä näytin niin paljon prinsessalta, että siksi sain sen nimen. Siihen sanoin, että tuo on yksi niistä isoista eroista hänen ja Thomasin välillä: Thomas olisi sanonut sen prinsessa-jutun, kun Jaska sen sijaan sanoi auto-onnettomuus-jutun.

Huomenna on se lääkäri, jossa lääkitystäni "tarkistetaan". En kyllä halua mitään uusia lääkkeitä, nykyiset toimivat ihan tarpeeksi hyvin, enkä usko, että lääkkeistä on minulle apua. Ensimmäinen psykoterapiakäynti on sitten ylihuomenna. Keskiviikkona on peli-ilta yhden päiväosastolaisen luona - toivoisin Thomasin tulevan, mutta en usko että tulee. Olen säälittävä. Tykkään sen peli-illan pitäjämiehen koiristakin ja hän on itsekin kiva. Minun odotetaan pitävän jonkinlaisen leffaillan, koska yksi tyyppi, joka harrastaa valokuvausta, sanoi, että hän haluaisi kuvata rottiani - ja minuakin, koska olen kuulemma niin kuvauksellinen. Muutkin halusivat ehdottomasti päästä näkemään kämppäni.

Leevi on poissa maasta. Hän lähti yhtäkkiä jollekin leirille Keski-Eurooppaan ja viipyy siellä kai parisen viikkoa. Harmitteli, ettei päässyt näkemään muotinäytöstäni. Kaikki meni hyvin siellä. Yksi asuni vaihdettiin esityspäivän aamuna toiseen, mutta kuitenkin kaikki sujui ja olin pyytänyt Alisan ottamaan kuvia ja nekin onnistuivat ihan hyvin. En kaatunut, opin lopulta mallikävelynkin ja tukka ja naama laitettuna osasi paremmin eläytyä siihen itsevarmuuteen, jota minun oli tarkoitus tuntea.

En ole kuullut veljestäni mitään, toivon, että hän on palannut ennalleen. Siirsin musiikkia MP3-soittimesta koneelle ja ajattelin, että sitten on leffaillassa paljon jotain, mitä pitää kuunteluttaa. Jos Thomas tulisi, niin sitten olisi joku joka ymmärtäisi sitä musaa, Jaska kun kuuntelee vain räppiä. Olen kuullut niin monta kertaa Eevil Stöön Titanicin, että olen jo unohtanut, että siinä soundtrackissa on hyviäkin biisejä, kuten "Rose", johon minulla on nuotitkin pianolle. viikkoa olen nyt lopettelemassa ja uutta kai aloittelemassa ja olen surullinen. En huutoitkutavalla, vaan sillä lailla syvästi surullinen, välinpitämätön. Nyt kun kuuntelee tuota "Rose"-biisiä, muistaa taas, että on vieläkin olemassa niitä suuria tunteita, jotka saavat sydämeni melkein pakahtumaan, kuten hienon musiikkikappaleen hieno kohta ja pienet yksityiskohdat taustalla, joita kaikki eivät huomaa.