Aloin miettiä taas asioita, kun Jaskan kanssa tänään juteltiin. Terapiassa puhuin taas siitä, miten Jaska on viime aikoina eristäytynyt entisestään. Hän käy todella harvoin keskuksella, me kaksistaankin nähdään ehkä kerran viikossa. Kyselin Jaskalta eilen, että mitä hän tekee sitten, kun on yksin kotona. Kuulemma istuu tietokoneella ja miettii asioita, jotka loppujen lopuksi päätyvät siihen, että mikä tarkoitus elämällä on, miksi en vain tappaisi itseäni. Kun sanoin siitä terapiassa tänään, terapeuttini kysyi sitten, että tietääkö Jaska, että hän on minulle tärkeä.

Jouduin oikein miettimään asiaa ja sitten sanomaan, että en tiedä. Siksi selitinkin tuon tapauksen Jaskalle tänään ja kysyin, että kai hän - huolimatta siitä, että hän on sanonut, että luottamus minua kohtaan kaikkien asioiden suhteen ei tule niin helposti - silti uskoo, että on tärkeä minulle. Vastasi siihen, että kyllä uskoo. Terapiassa aika loppui vähän kesken tuon asian suhteen, joten paitsi että se sai minut miettimään asiaa koko päivän, se sai Jaskan vastakysymyksen tuntumaan todella yllättävältä. Hän kysyi puolestaan, että uskoinko minä, että olin tärkeä hänelle. Tuntui heti siltä, että ei saakeli, miten tuo ei ole tullut mieleenikään, vaikka koko päivän asiaa mietin. Selitin, että haluaisin uskoa, mutta että välillä hän käyttäytyi tavalla, jota en osannut lukea, ja että kai muutenkin olen todella varovainen minkään tuollaisen luottamisen suhteen, koska ei tosiaan ole vuosi 2012 ei todellakaan ollut mikään luottamuksen voittokulku.

Jaska sitten selitti, että ymmärsi kyllä, koska hän on meistä kahdesta se, jolla on joskus vain sellainen olo, että haluaa olla vain yksin, omissa oloissaan, ja ahdistuu, jos joutuu liikaa olemaan ihmisten seurassa. Sitten hän sanoi, minulla ei sitä ongelmaa selkeästi ole, mutta että häntäkin kuormittaa se yksi negatiivinen piirteeni: puhun yksinkertaisesti liikaa omista syömisistäni ja omasta ruumiistni ja ihailen liikaa laihoja ihmisiä kaupungilla tai muotilehdissä. Nyt kun aloin oikein miettimällä miettimään, niin ehkä ymmärrän hieman, mutta tuo tuli minulle jotenkin niin isona yllätyksenä. Tuntuu nimittäin, että puhun ehkä prosentin noista asioista verrattuna siihen, miten paljon ne ovat minun mielessäni.

Mietin tätäkin viikkoa ja tajusin jotenkin, että ei hitto, paitsi että ne Ring-tyttö -tarkisteluni ovat palanneet sen hammaslääkärihajoamisen seurauksena, niin samaan tapaan syöminen ja kaikki siihen liittyvä on vallannut taas huomattavasti suurempaa osaa minusta. Tuntuu, että ajattelen ruokaa koko ajan, joka päivä, melkein kaiken aikaa kun olen hereillä.

Kun herään, mietin, että pitäisi punnita itsensä, koska yleensä punnitsen itseni kerran viikossa ja nimenomaan aamuisin, koska silloin nestetasapaino on suunnilleen sama. Nykyisin käyn kuitenkin puntarilla ainakin kerran päivässä, joskus useamminkin. Mietin hampaitani ja sitten menenkin jo keskukselle, tai sitten nukun. Niin joo, tällä viikolla nukuttiin Jaskan luona koko päivä, myöhäiseen iltapäivään asti. Muistin nyt vasta, että kommentoin asiaa, että olisi kyllä voinut mennä keskukselle ja pitäisi pitää unirytmi kunnossa, mutta ainakin kun tuli nukuttua suunnilleen 12 tuntia, niin sinä aikana ei tullut sitten syötyä yhtään mitään!

Jokainen suupala jonka syön, tai jätän syömättä, on koko ajan mielessäni. Olen ruvennut tekemään taas joitain lihaskuntojuttuja. Huomenna on Natalian hienot bileet ja mietin vain, että mitähän hän tai sitten ne kesällä siellä Venäjällä mukana olleet ajattelevat, kun olen siitä lihonut nyt ainakin viisi kiloa. He eivät ole nähneet minua aikoihin, niin varmaan se on sitten ensimmäinen asia, jonka he minussa näkevät.

Jaskan kanssa on helpompaa. Pystyn jo oikeastaan uskomaan, että hän pitää siitä miltä näytän. Hän sanoo aina, että ei sinun tarvitse laihduttaa, kun olet hyvä juuri noin, se on kiva, että sulla on jotain muutakin kuin vain luita ja nahkaa, se on ihan sairas kauneusihanne, Ja tulee taas mieleen tämä viikko ja se, miten sanoin Jaskalle, että nyt tiedän, miksi tykkäät minusta tällaisena: luin artikkelin, jossa sanottiin, että stressaantuneet miehet etsii keskimääräistä useammin hieman muodokkaampia naisia. Tämä siksi, että jotenkin automaattisesti se alitajunta laskee yhteen, että tuo näyttää enemmän naiselta kuin tytöltä - todennäköisesti se on myös kypsempi henkisesti, joten suhde ei niin helposti ajaudu massiivisiin riitoihin. Tuonkin tosiaan tajusin vasta nyt, miltä tuo kuulostaa...

Jaska lähti sitten keskustelun tuossa vaiheessa käymään kaupassa ja apteekissa, joten selitin sitten hänelle sinne Facebook-yksityiskeskusteluun, että ehkä tämä syömisjuttu on taas lähtenyt käsistä hieman, ensin Alisan kanssa ja sitten nyt entistä enemmän vielä, kun olen ollut stressaantunut ja taantunut ja saanut vanhoja ongelmia takaisin. Mietin, että joka päivä mietin sitä, että Alisa yhtäkkiä pelmahtaisikin taas keskukselle ja hän olisikin laihtunut, niin kuin hän oli laihtunut syksyn aikanakin jo kymmenisen kiloa. Mietin, että hän olisi laiha ja nätti silloin, ja sillä oli hänelle niin suuri merkitys! Hän jatkuvasti arvosteli ihmisiä ulkonäön perusteella, arvotti jokaisen ihmisen sen mukaan, miten nätti nenä heillä oli tai miten laihoja he olivat. Jos Alisa pelmahtaisi sinne keskukselle laihana, mutta minä olisin edelleen vain tällainen, niin se olisi jotain, jota olisi todella vaikea kestää. Tuntuisi siltä kuin olisin "hävinnyt", vaikka en oikeastaan tiedä edes että mitä.

Kuitenkin se, että tiedän, että Alisa laihduttaa koko ajan, ja että Leevi valitsi hänet minun sijaani, saa minut vain tuntemaan, että minun on jotenkin todistettava heille ja kaikille, että minua ei kohdella noin ja että vaikka en teidän kanssa enää ole tekemisissä, niin minulla menee hyvin ja olen laiha ja nätti, pitkäkin, ja vaikutan edes siltä, että olen tyytyväinen itseeni ja omaan kehooni. Alisa ei siihen pysty, ei yhtään, mutta ei myöskään ymmärrä, miksi "rumien" ihmisten pitäisi ylipäätään hyväksyä itsensä ja olla tyytyväisiä siihen, mitä heillä on, kun ovat vain ylipainoisia tai jotain muuta. Mutta se on vain se Alisan peli, jossa voin hänet enää voittaa. Jotenkin minun täytyy Alisalle näyttää.

Sain nyt postitse sen ajan sinne nukutushammaslääkäriin, joten ehkä ahdistus helpottaa nyt kun tiedän edes että koska se on. Siihen on pari viikkoa, mutta tosiaan toivon että pelkästään tämä tieto siitä rauhoittaa minua vähän. Ääh... Ehkä menen nyt ainakin vain nukkumaan, enkä vatvo asiaa enää tämän enempää tänään.