No niin. Siinä se sitten oli. Kaikki meni jo liiankin hyvin. Sain juuri muutama hetki sitten kuulla, että C:n äiti on kuollut. Hän oli vasta 53-vuotias ja lehden mukaan kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen. En ole kuullut C:stä mitään Uudenvuoden aaton tekstiviestin jälkeen ja nyt sitten tuskailen sitä, pitäisikö ottaa yhteyttä.

Olen tuntenut oloni tänään normaalimmaksi. Olin matikan tukiopetuksessa kahden muun henkilön kanssa ja tänään oli viimeinen päivä varsinaista jaksoa. Nyt on edessä enää koeviikko. Minä olen siis viime päivinä stressannut matikan käänteisfunktioita ja sitä, ovatko tanssikenkäni liian korkeakorkoiset. Tunnen oloni kamalaksi ihmiseksi. C on ollut luultavasti ihan törkeän surullinen ja minä olen vain hössöttänyt itsekseni mitään tietämättä. Mikä ystävä minäkin muka olen?

Minulla on ollut taas Leijonakuningas-vaihe meneillään ja siitä sopiikin yksi lainaus juuri tähän kohtaan. Pystyn samaistumaan Leijonakuninkaankin hahmoihin, joten kun yritän samaistua C:n tilanteeseen, minä alan ihan oikeasti itkeä sen takia, koska pystyn melkein tajuamaan, miltä C:stä tuntuu.

"Isä? Isä, tule! On pakko nousta ylös! Isä, on pakko mennä kotiin! Hei! Joku! (Joku!) Kuka tahansa. (Kuka tahansa.) Apua."

Ei. Minä en voi kirjoittaa tästä vielä. Vasta myöhemmin. 

YouTubessa (http://www.youtube.com/watch?v=ZgdzVKu9pag) olen leffan kohtia katsellut, vaikka videollakin se on.