Katkelma salaisesta keskustelusta aiheesta ”Suunnitelma NN”<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Amia: *selittää teoriaansa siitä, että NN loukkaantui joskus kakkosella sen takia, että Amia ryhtyi viettämään kaiken aikansa Nanin kanssa ja NN jäi yksin sohvalle istumaan, jonka jälkeen NN laittoi aina reppunsa niin, että se vei tilan koko sohvalta, eikä Amia päässyt siihen enää*

Nan: ”Tuo käy kyllä tosi hyvin järkeen! Tai en mä tiedä on tuo sulle vaan joku yks mahdollinen vaihtoehto, mutta mulle tuntui äsken ku kaikki olis loksahtanu paikoilleen. Eli sun pitäis heivata mut jonnekin... Hmm... Tai ei niin, että sä olisit liikaa yksin, mutta edes vähän, että NN näkee, että sä annat tilaa sillekin. Hmm...”

Amia: ”Odota hetki, mä käyn hakees mun lukujärjestyksen, niin katotaan!” *käy hakemassa* ”Okei, siis nämä tunnit meillä on yhteisiä ja kun mulla on hyppytunti, sillä on lakitietoa. Ja tossa mulla olis hyppytunti ruokailun jälkeen ja sillä olis sillon lakitietoa, niin jos mä lähtisin vähän aikasemmin ruokalasta ja valtaisin paikan sohvalta, ku se luokka, minne se menee sitte, on siinä ihan vieressä... Ja sulla on sillon...”

Nan: ”Hmm... Mulla on tuossa äikkää! Ja koska sitä on sielä toisessa rakennuksessa, niin sitten ei olis yhtään epäilyttävää, jos sä olisit siellä sen luokan edessä, ku siinä on sohvakin!”

Amia: ”Joo! Ja jos mä keksisin itelleni jotain tekemistä... Ottaisin CD-soittimen mukaan ja... Ei kun ei! Ei CD-soitinta! Ajattele nyt jos se istuis mun viereen, niin sitten sille ei vois sanoa mitään ennen ku on laittanu musiikin pois...”

Nan: ”Joo, musiikki ei tosiaan toimi. Mutta jos sä vaikka... Teet joitain läksyjä?”

Amia: ”Joo, tai biologian tehtäviä, ku mun pitää tehdä niitä itsenäisenä niin paljon.”

Nan: ”Hyvä idea. Miten sitten muina päivinä...”

Amia: ”Ja ei kuitenkaan liian usein, että se ei oo liian ilmiselvää. Enkä mä halua tehdä liikaa senkään takia, että mä en olis... Liian helppo tai silleen? Tai siis jos se haluaa mut kans niin saa sitte tehdä jotain sen eteenki!”

Nan: ”Joo, okei. Mutta jos tuossa ja tuossa ja tuossa tekis jotain, niin olisko se hyvä?”

Amia: *silmäilee lukujärjestystään* ”Mm... Joo. Ja jos se ryhtyy viettämään aikaansa oppilaskunnan huoneessa, niin voinhan mä aina ”mennä tekemään läksyjä” sinnekin sitten.”

Nan: ”Joo, Suunnitelma NN. *nauraa* Pitää parin viikon päästä kattoa, että miten tää toimii ja jos se ei toimi, niin keksitään jotain uutta sitten, ku tota aikaa ei oo mitenkään liikaa.”

Amia: *nauraa* ”Kuulostaa ihan joltain lääkäriltä!”

Nan: *on olevinaan lääkäri* ”Krhm. Parin viikon päästä katsotaan, miten nämä aloitushoidot ovat auttaneet ja sen jälkeen – jos tarvittavaa – ryhdytään vaativampiin toimenpiteisiin.”

 

***

 

Keskiviikon päivän keskustelu

 

Herra PK: ”Ja mä näin mäyrän tiellä! Vai eikö mäyrä oo se mustavalakoonen?”

Smile-tyyppi: ”Joo, sellanen pienehkö joo. Miltä se näytti?”

Herra PK: ”Ihan pallolta! Mä katoin aluksi, että mitä hemmetin pallo siinä menee, mutta sitten lopulta se näytti ihan siltä ku apulantasäkki olis pyöriny tiellä.”

 

***

 

Ei ole mennyt vielä viikkoa, ei. Tänään täytyi kuitenkin miettiä oikein tarkkaan, kumpi käy hermoille enemmän: blogittomuus vai nettielämä. Tällä nimenomaisella hetkellä ainakin blogittomuus. Tänään oli Studia-messut – minä olin kylläkin koulussa – joten ihmisiä oli aika paljon pois. Meillä ei myöskään ollut äidinkielen tuntia, koska opettaja oli mukana siellä messuilla, joten minulle tuli sen takia kaksi hyppytuntia putkeen.

 

Minulle oli aika selvää alusta asti, miten minä ne hyppytunnit viettäisin. Uuden Suunnitelma NN:n mukaan minä yritän järjestää itseni enemmän sinne, missä NN:kin on. Nan on tarjoutunut antamaan minulle paljon tilaa tuota NN-suunnitelmaa varten ja on myös omalla tavallaan täysillä mukana. Se suunnitelma stressaa minua hieman, sillä NN:nkin läsnäolo saa minut nykyisin hieman tavallista stressaantuneemmaksi. Ja etenkin, kun... No, jos minä itse luottaisin omiin tulkintoihini ja huomioihini, niin asiat menee hyvin jo muutenkin.

 

Ei, mitään hienoa ja dramaattista ei ole tapahtunut. Tai ainakaan yleishienoa ja dramaattista, minulle niillä on tietenkin merkitystä – tai siis sillä, miten minä tulkitset nämä pienet asiat. Mutta kun ne asiat sanoo ääneen, ne tuntuvat ihan merkityksettömiltä teini-ihkutuksilta. Äh...

 

Mutta hän melkein-koski minuun. Hänen takkinsa koski minun jalkoihini, lasketaanko se koskemiseksi? Hän tunkeutui taas minun suojavyöhykkeelleni kävelemällä ohi takki kädessä. Ja laitoin taas merkille, että hänen ei olisi ollut yhtään mikään pakko kävellä siitä, vaan hän olisi voinut kävellä toisestakin kohdasta (josta muun muassa hänen edellään kävelevä tyyppi käveli). Joten, koska minä ajattelin, että hän vain haluaa kulkea siitä, niin annoin tietysti tilaa. Ja hän käveli silti niin läheltä, että koskeminenkoskeminen oli senteistä kiinni. Ja hänen takkinsa osui minua polviin. Miten niin minun elämäni perustuu harhakuville ja tavallisten tapahtumien suurentamisille? Niin, ja lauseelle ”olisi voinut”.

 

Hän on katsonut minua silmiin keskimääräistä useammin. Kyllä – taas tulkinnanvaraisuus siitä, mikä sen merkitys on, koska minä itse katson ihmisiä vaikka miten paljon silmiin ilman mitään erityistä tarkoitusta, mutta kuitenkin. Ja äidinkielenluokassa hän on käyttäytynyt jotenkin hämmentävästi katsomalla taaksepäin aina välillä ja kääntymällä nopeasti takaisin melkein heti sen jälkeen. Tuosta minä en tiedä lainkaan, miten suhtautua. Onko siellä minun lähistölläni jotain mielenkiintoista, jota hän silmäilee vai olenko se minä? Ja minä en ainakaan ikimaailmassa silmäilisi NN:ää noin ilmiselvästi. Oletankin pääasiallisesti, että se on jotain muuta, mutta ei siitä ota hullukaan mitään varmuutta.

 

Ja tänään sitten. Ne hyppytunnit. Ne olivat ruokailun jälkeen, joten koska Nan halusi ”antaa minulle aikaa NN:n kanssa”, hän häipyi yläkertaan lukemaan englannin sanakokeeseen ja jätti minut alakäytävälle. Olin saanut ruokalassa puoliahdistuskohtauksen. Ruokana oli makaronilaatikkoa. Minua ahdisti enkä pystynyt syömään sitä loppuun. NN oli myös (ensimmäistä kertaa varmaan kuukauteen) syömässä taas ruokalassa. Sen jälkeen Nan tuuppi minua henkisesti menemään sinne oppilaskunnan huoneeseen ja häipyi itse. Minä jäin kuitenkin alakäytävälle seisoskelemaan, enkä mennyt sinne huoneeseen. Minua ahdisti yhä hieman, enkä halunnut nähdä NN:ää.

 

Tiesin hänen olevan oppilaskunnan huoneessa, koska hänen autonsa (jonka olen oppinut tunnistamaan pelkästään yhdellä silmäyksellä, jolla näkee vain takarenkaan ja perän) oli parkkipaikalla (jonka näkee siis lasioven läpi käytävälle asti). No, odottelin siihen asti, että tunnit alkoivat ja suuri lauma kakkosia vaelsi huoneesta pois. Sitten minä vihdoin ja viimein uskaltauduin sinne myös. NN oli – kuten olin arvellutkin – pelaamassa fuskua yhdessä pyöreistä pöydistä. Minä istuin neliskanttisen pöydän ääreen, jossa oli juuri sopiva tehdä läksyjä. Ja seurata, miten molemmissa pyöreissä pöydissä pelattiin fuskua. Ja siis arabia-fuskua. Jos se siis on eri asia.

 

Tein biologiantehtäviä, joita olin saanut tänään aikaisemmin taas lisää. Ja välillä unohduin seuraamaan vuorotellen molempia pelejä. Sitähän sanotaan, että armeijassa jutut menevät alas. Eikä pelkästään vain alas, vaan ne menevät vielä sitäkin alemmas. Tosi alas. Alimmas. Mutta jos ne ovat kauhean paljon pahempia kuin nuo tämän päivän jutut, niin olen hyvin vakavissani harkitsemassa sittenkin sitä, että jättäisin armeijan väliin.

 

Okei, tyttöjenkin jutut menevät joskus vähän alas, mutta sanoo kuka mitä tahansa, niin kyllä pojat löytävät paljon luontaisemmin sen alhaisimman alhaisen puolen itsestään. No, pelatessa tietysti kiroiltiin KOKO AJAN ja haukuttiin toisia aina kun itse joutui nostamaan ylimääräisiä kortteja. Ei mitenkään yllättävää, edellisen kokemuksen perusteella osasin jo odottaa sitä.

 

Mutta hyppytunteja oli kaksi. Ja hyppytuntien välisellä välitunnilla kakkosen pojat ryntäsi koneelle. Oltiin sovittu Nanin kanssa, että hän tulee sinne, joten me juteltiin siinä pöydän ääressä. Minä sitten kysyin pohtien, että mitähän ne oikein tekivät siellä. Miten viatonta. Viaton pikku-Amia. Nan sanoi, ettei edes halua tietää. En minäkään tosin olettanut, että he mitään järkevyyksiä siellä katsoisivat (oletin, että joitain mopojen tai autojen kuvia, tms.), mutta myöhemmin, kun kävi ilmi, mitä he olivat katsoneet, minä voin fyysisesti hyvin pahoin.

 

Kun ne kakkosen pojat häipyivät tunnille, fuskussa mukana ollut herra MO meni katsomaan, mitä he olivat oikein katsoneet sieltä. Ja samoin tekivät tietysti kaikki muutkin (eli NN, herra Entti, herra SY ja Aksu). Minä en tietenkään nähnyt koneen ruutua (olin täysin päinvastaisessa suunnassa (luojan kiitos!)), mutta ensimmäisen huomautuksen jälkeen se, mitä ruudulla näkyi, vähän valottui minulle. NN nimittäin töni Aksua kauemmas ja sanoi: ”Aksu, mee pois, tää ei oo lapsille, tää on K-18, sä et saa kattoo tätä.” (Ja Aksuhan ei ole vielä 18, vaan täyttää vasta ensi vuonna. Hän aloitti koulun 6-vuotiaana.)

 

Sitten kun jäljellä oli vielä yksi kakkonen, hän selitti herra MO:lle laveasti sen juonen, mitä kyseisessä nettileffassa tulisi tapahtumaan. Tämä poikajoukko tuijotti koko ajan näyttöruutua suunnilleen silmää räpäyttämättä. Mutta selityksen edetessä kaikki alkoivat näyttää jotenkin huonovointisilta. Toivottavasti NN:kin. Minulla ei oikein ollut mitään hinkua katsoa häneen juuri silloin, mutta ainakin herra MO näytti aika lailla pahoinvoivalta.

 

Joo, he katsoivat pornoa. Koulun koneella! K-18 pornoa. Eikä edes mitä tahansa pornoa, vaan sellaista väkivaltaista (ja minun mielestäni hyvin sairasta), jossa ensiksi on kuulemma suunnilleen peruspornokamaa ja sitten ne tyypit oksentaa toistensa päälle ja sitten nuolee toisensa puhtaiksi siitä. Todella viehättävää.

 

Tai siis, minulla ei ole pornoa vastaan. Paitsi ehkä vähän, mutta kenellä ei olisi? Ja henkilökohtaisesti minä en saa siitä paljon mitään irti, vaan se on samanlaista ja tylsää ja aika paljolti epätasa-arvoista naisten kannalta katsottuna. Olen silti realisti, enkä oleta mitään turhia. Kaikki pojat katsoo pornoa. Eikä tuo ole mikään yleistys, vaan se on yleinen fakta. En usko, että yksikään – edes niistä nörteistä ja kiltinoloisista – pojista on sellainen, että ei olisi ikinä koskaan yhtään ainutta kertaa katsonut mitään sen tyyppistä. Mutta kuitenkin, en nyt sanoisi mitenkään innostuneeni siitä, että minä olin todistamassa (ja vielä ainoana tyttönä huoneessa: ei ollut ketään jolle pyöritellä silmiään), miten ne pojat katsoivat sellaista todella sairasta pornoa kesken päivän ja vielä koulussa.

 

Eikä siinä vielä kaikki. Tuosta videosta ne sai vähän suuntaa niille keskusteluilleen. Yhdessä vaiheessa (NN oli tässä välissä häipynyt kauppaan) herra Entti ja herra VL (joka oli myös ilmestynyt paikalle) väittelivät siitä, miksi herra VL:n ranne oli kipeä. Herra VL sanoi, että hän on soittanut liikaa kitaraa. Herra Entin mielestä syy oli eräs toinen. Kun herra MO liittyi vielä mukaan keskusteluun, siitä tuli aika... No, meni aika alas. Sitten kun siihen tuli mukaan vielä yhdessä vaiheessa kaikki tekemisten selitykset eleillä, niin... No, voitte varmaan kuvitella, että jotenkin alkoi päätä särkeä siinä kahden tunnin jälkeen.

 

Liikaa miespuolisia ihmisiä tänään. Ja liikaa NN:ääkin. Hän oli oikeastaan äänessä melkein koko ajan. Hänellä on kiva ääni, ei sillä mitään, eikä hän laukonut kovin paljon typeryyksiäkään. Huomatkaa: ”Kovin paljon.” Ja kun pelin aikana joku haukkui toista homoksi, NN sanoi aina siihen väliin: ”Senkin hetero!” En sitten tiedä, oliko se pelkkä heitto, mutta jos hän on homo, niin minä kyllä tapan hänet. Piste. Ei hän vaikuta tippaakaan siltä (joo, älkää syyttäkö yleistyksistä, kaikki tietoni homoista rajoittuu vain leffoihin, tarinoihin ja tv-sarjoihin), mutta jos on, niin pahempi hänelle. Ei sillä, että minulla olisi mitään homoja vastaan, mutta tässä tapauksessa minun suhtautumiseni on oletettavastikin ymmärrettävä.

 

Jaa, voisinhan minä kirjoittaa vielä näytteen siitä puheestakin, kun he pelasivat fuskua:

 

”Kaks huoraa.”

”Ei muuten oo! V*ttu k*setat oikeen kunnolla, s*atanan p*skiainen!”

 

Että niin. Tuollaista minä kuuntelin aivan vapaaehtoisesti kaksi tuntia putkeen pelkästään. Mutta selvisin hengissä, enkä edes inhoa NN:ää. Tämä on suuri voitto. Okei, nyt tuntuu vain yliuupuneelta, koska se oli äärettömän stressaavaa, mutta se meni ihan hyvin.

 

Ja sen jälkeen oli uskontoa ja meidän luokasta oli seitsemän paikalla. Herra MR (NN:n jengiläinen) kysyi minulta ohimennen, että tiesinkö minä, oliko joitain vielä tulossa. Siis vau, NN:n jengiläinen puhui minulle! Ja kun me kaikki seitsemän (eli minä, neiti M ja herrat MR, JuT, MO, Aksu ja NN) odotimme tunnin alkua, me muodostimme sellaisen täyden ympyrän, jossa minäkin olin mukana. Neiti M:n takia vain, mutta kuitenkin. Ihmeellistä. Siinä me sitten olimme kuin yhtä joukkoa: Minä, neiti M sekä NN jengeineen (+ herra MO, häntä ei lasketa jengiin).

 

Täytyy kyllä sanoa, että oli aika outoa, oikeasti. Neiti M jutusteli herra JuTin kanssa oikeastaan melkein koko ajan. Minusta tuntuu, että heillä on jotain epäplatonistakin, mutta mutta... Ei minulla mitään sitä vastaan ole (paitsi että yhden uuden melkeinkaverin menettäminen jollekin pojalle ei innosta), ja sitä paitsi jos ajattelisin itsekkäästi omalta kannaltani, niin olisihan se kätevä keino päästä NN:n lähistölle.

 

Ei sillä, jotenkin se on viime aikoina luonnistunut muutenkin. Tänäänkin uskonnontunnin jälkeen me olimme naulakoilla vierekkäin ja minä katsoin ihan ihmeissäni, että NN on minua pitempi. Oikeasti! Hän näytti sellaiselta ihmiseltä, josta minäkin voisin käyttää sanaa ”pitkä”. Yleensä kaikki ikäiseni ovat joko lyhyitä tai keskimittaisia. Ja NN oli ykkösellä ainakin ihan pikkuisen lyhyempi kuin minä. Ja nyt hän on pitempi. Kunhan vain ei kasvaisi enää kauheasti, tykkään eniten omanpituisistani tyypeistä.

 

Voi toisaalta olla, että se vain näytti siltä, että hän oli niin pitkä. Ruokalassa satuin kuulemaan, miten herra JuT ja herra Hartsa (joka oli NN:n huonekaveri Rooman-matkalla) kiistelivät siitä, kumpi on pitempi. Ja he tulivat tulokseen, että herra JuT on: huikeat 168 senttiä. Minä alan olla vihdoinkin melkein sujut oman pituuteni kanssa. Minusta on ihan kivaa olla pitkä. Ainakin nyt, kun en ole enää päätä pitempi kuin kaikki pojat.

 

Painon kanssa en ole sujut, vaikka tuossa alun lainauksessa mainittu Smile-tyyppi, joka on suunnilleen minun mittaiseni (veikkaisin, että pari senttiä lyhyempi), painaa suunnilleen viisitoista kiloa enemmän kuin minä. Eikä muuten näytä mitenkään lihavalta. Tietysti se riippuu kauheasti ruumiinrakenteesta, mutta jos kerran minun mittaiseni tyyppi painaa 15 kiloa enemmän, eikä näytä lihavalta, niin eikö se periaatteessa tarkoittaisi sitä, että minäkään en näytä?

 

Joka tapauksessa. Minä ja NN oltiin yhtä aikaa naulakoilla, ja häivyttiinkin siitä melkein yhtä aikaa. Ja koska uskontoa on pihan toisessa päässä, pyörille ja autoille päästäkseen on käveltävä pihan poikki. Joo, täydellinen tilaisuus sanoa jotakin, kun on reilut 50 metriä käveltävää ja toinen kävelee yksin pari metriä jäljessä. Mutta minä en sanonut mitään. Minä en voinut edes kääntyä vilkaisemaan, miten kaukana hän oli, koska minä olin tehnyt tänään niin paljon ja olin ihan totaalisen uupunut kaikesta henkisestä tasapainottelusta, että kävelin suoraan kertaakaan taakseni vilkaisematta pyörälleni. Liika on aina liikaa. NN:nkin tapauksessa.

 

Niin. Mutta minä en pitänyt viikkoa taukoa. Jossain vaiheessa oli tarkoitus pitää pari viikkoa ja jossain vaiheessa mielessä käväisi ajatus, että en tulisikaan lainkaan takaisin. Olen saanut selvitettyä ajatuksiani hieman ja rauhoituttua myös jonkin verran. Vieläkin ahdistaa. En minä usko, että tämä on mikään vaihe; tämä on vain jotain, millainen minä olen. Mutta niin, se ei taida olla mitään, mitä minun tarvitsee kirjoittaa tänne. Halusin vain mainita, että olen suonut tällekin ajatuksiani. Aika paljon ajatuksiakin itse asiassa. Ajatukset ovat paljon selkeämmät.

 

Tänään oli hyvä päivä. Kauhean uupunut olo tuosta NN-jupakasta (oikeasti, ei uskoisi, että siinä on noin kova työ!) ja kun oli vielä soittotunti, johon piti keskittyä, niin... No, olen aika kuitti. Päätä särkee vieläkin hieman ja väsyttää. Onneksi huomenna on jo perjantai, niin sitten on taas viikonloppu. Ja kun kaikki tuntuu menevän IRL niin kauhean hyvin...

 

Huomasin sen kesätauonkin aikana, että kun en vietä 90% kaikesta ajastani netissä, niin keskityn enemmän IRL:iin. Ja kun vertaa sitä, miten olen IRL onnellinen siihen, miten olen netissä onnellinen... Se on ihan eri asia. Ehkä jotkut pystyvät elämään koko elämänsä netissä, mutta minä olen IRL-ihminen. Ja etenkin nyt, kun kaikki menee hyvin... Se on melkein kuin eläisi taas jotenkin hieman enemmän. Ja sillein.

 

Ai niin, piti laittaa pari kuvaa. 

 

SimsNN.jpg

 

Tämä kuva on yhdeltä The Sims 2 ladattavien sivuilta. Minun piti ladata hiuksia ja törmäsin sitten miesten hiuksissa tuollaiseen kuvaan. Oli pakko tallentaa tuo omaan kansioon, kun se on kuin ilmetty NN! Paitsi tietysti niin, että NN:llä on mustat hiukset, mutta muuten ihan täsmälleen! Kun NN laittaa poninhännän, se näyttää juuri tuolta. Hänellä on tuollaisia lyhyempiä hiuksia, jotka jäävät tuohon kasvojen reunoille noin. Ja hän laittaa muut hiukset juuri noin taakse. Ja tuo kuvan simi on jopa kasvoistakin törkeän lähellä NN:ää. Okei, huulet ja kulmakarvat ovat jonkin verran erilaiset, mutta muuten... Äärettömän paljon samannäköiset. Että koska en voi laittaa NN:stä oikeaa kuvaa, saatte tästä ainakin kuvaa, minkä näköinen hottis hän on. *enkelihymy*

 

possullepusu.jpg

 

Ja tuossa oli se meidän uskonnonopettaja, joka laitettiin pussaamaan possua. Kuva oli lehdessä, eikä henkilö ole tunnistettavissa (ainakaan kauhean hyvin) kuvasta, joten en koe rikkovani mitään oikeuksia. ”Koska kuvaajat olivat hitaita, temppu piti uusia vielä muutamaan kertaan.” Heh heh...