Tänään oli taas tiimikokous, jonka takia päädyin poistamaan järjestön nimen, jossa työskentelen, koska voisin saada ongelmia. Jatkossa tämä työpaikka on sitten aina Järjestö, vaikka olen ylipäätään todella harvoin sitä nimeä käyttänyt.

Meille on tullut paljon tiukempia sääntöjä nyt viime aikoina, joihin kuuluu esimerkiksi se, että me ei saada julkisella paikalla puhua lainkaan tästä työstä tai mistään, mikä liittyy siihen. Tämä sisältää siis juttelun bussissa kahden feissarin välillä. Mielestäni se on ylireagointia, mutta paras nyt noudattaa kaikkea, etten saa ongelmia. Lisäksi joku meidän järjestön feissari oli kirjoittanut nimettömänä Helsingin Sanomien Nuorten Palstalle jonkun kirjoituksen ja vaikka se kuulemma oli todella ihanasti kirjoitettu, jne. niin siitä olisi pitänyt keskustella ensiksi järjestön viestintävastaavan kanssa. Lisäksi meille sanottiin, että jos yhtään ketään lähestytään jonkun toimittajan, yms. toimesta, niin me ei saada sanoa yhtään mitään ilman lupaa.

Samassa se meidän nykyinen pomo sanoi senkin, että sama koskee esim. blogikirjoittelua tai keskustelupalstoja tai omia nettisivuja, jne. Siis periaatteessa, että kaikki mitä sanotte, voidaan käyttää teitä vastaan ja siitä voi TODELLA joutua ongelmiin, vaikka sanoisi vain hyviä asioitakin. En ole ihan varma, pidänkö tuota hyvänä asiana, koska se tavallaan luo vähintäänkin vallihaudan meidän työntekijöiden ja "tavallisten" ihmisten välille. Lisäksi se minun toimintani ja kaverini toiminta erottamissotkussa oli vastoin työsopimusta. No, siinä kuulemma sanotaan, että ensisijaisesti riita-asiat selvitettävä järjestön sisäisesti. Se meidän pomo silloin kahdenkeskisen keskustelun aikana vihjasikin, että mikäli sitä kohtaa rikotaan esim. ottamalla yhteyttä lehdistöön, niin minua vastaan voidaan aloittaa jopa oikeustoimet sopimuksen rikkomisen takia.

Periaatteessa siis kädet on sidottu ja suu on tukittu, paitsi työvuorossa, jossa meidän pitää olla ystävällisiä ja hymyileviä vaikka meille miten huudettaisiin. Ei saa olla myöskään sarkastinen, ei saa sanoa pahaa sanaa mistään toisesta järjestöstä, ei saa kommentoida esim. jos kysytään, että onko ihmiset lähteneet täällä hyvin mukaan, jne. Saadaan sanoa tietyt asiat ja vain tietyssä tilanteessa. Minusta tuo on huono juttu. Toki maine on äärimmäisen tärkeä tällaisessa asiassa, mutta tavallaan siinä vaikutetaan meidän työoloihin, kun ei voida tavallaan olla ihmisiä lainkaan, vaan pelkkiä koneita, jotka on rakennettu vain yhtä tehtävää varten. Luonnollisesti sitten esim. ammattiliittokin tulee kyseenalaiseksi, mutta en aio erota siitä, koska se on ainoa turva, mikä minulla on.

Olin psykillä taas eilen ja siellä käsiteltiin osittain tätäkin. Minulla on kuulemma todella vahva oikeudentaju, mikä on toisaalta hyvä, mutta toisaalta se voi muuttua todelliseksi taakaksi, sillä ei aikuisten, lasten tai työpaikan maailmassa vain voi luottaa siihen, että yhteisiä sääntöjä noudatetaan. Se on fakta, jota ei vain saa tehtyä olemattomaksi. Ja jos sääntöjä rikotaan, niin sekään ei ole mikään poikkeus, että siitä ei tule mitään seuraamuksia. Eli minun pitäisi kuulemma oppia vielä enemmän "itsekkääksi", koska minun täytyy ajatella ensisijaisesti itseäni. Meillä on Järjestössä tavoite, joten minun on ajateltava sitä, enkä ole maailman pahin ihminen tai edes mitenkään tavallista ilkeämpi, jos toivon, että muilla ei mene paremmin kuin minulla.

Kuulemma olen myös murrosvaiheessa, kun toisaalta ajattelen, että minun on pidettävä huoli itsestäni ja puolustettava oikeuksiani, mutta toisaalta sitten se aiheuttaa minulle todella paljon ahdistusta ja syyllisyyttä. Sain kotitehtäviäkin, mitkä todella avasivat minulle tarkemmin koko työsotkua. Sanoin nimittäin totuuden: olen heinäkuusta lähtien tehnyt vain töitä töitä töitä. Aamulla herään, alan töihin. En ajattele mitään, vaan alan töihin. Koko päivän teen töitä "automaatiolla" ajattelematta mitään, koska olen niin suuren paineen alla koko ajan, että jos pysähtyisin kuulostelemaan, miltä minusta tuntuu, en kestäisi sitä. Suljen siis ajatukseni pois päältä ja vapaa-ajallakin - jota minulla ei liiemmin edes ole - turrutan itseni televisiolla tai jollain muulla, jotta en käsittelisi niitä tunteita ja olotiloja, joihin olen päivän aikana törmännyt. Tämä siksi, että kun käsittelen niitä ja mietin niitä, siitä seuraa 99%:sti se, että tulen surulliseksi ja ahdistuneeksi ja joudun esim. kirjoittamalla purkamaan sitä, jotta en purkaisi sitä esim. satuttamalla itseäni. Siihen menee aikaa, jota minulla ei ole, mikä johtaa siihen, että se vähentyy yöunistani, joka huonontaa oloa entisestään.

Otan esimerkiksi tämän kotitehtävän ja yhden esimerkin siitä. Ensiksi on kohta AJATUKSET, johon voidaan laittaa esimerkiksi hyvin ajankohtainen feissaus. Siis ajatuksia siihen liittyen on esim. "olenko tarpeeksi hyvä?", "tämä on raskasta", "pakko olla positiivinen, pakko tehdä tulosta", "voinkohan saada potkut?", "mitähän muu tiimi ajattelee minusta?", "koska pääsen kotiin?" "muistanko sanoa kaiken tarvittavan?" "voisinko tehdä jotain toisin?" "minun on pakko onnistua", "minä haluan onnistua".

Sitten on kohta MIELIALA / TUNTEET. Siihen tulee sitten ne tunteet ja mielialat, joita kyseisessä tilanteessa tulee, joita ovat tässä tapauksessa ahdistuneisuus, epävarmuus, turvattomuuden ja avuttomuuden tunne, väsymys, surullisuus, pelko.

Seuraavaksi vuorossa on TOIMINTA / KÄYTTÄYTYMINEN. Edelleen tässä samassa tapauksessa tähän kohtaan tulevat seuraavat asiat: tunteiden sulkeminen pois, rutinoituminen, itsensä turruttaminen, itsensä pakottaminen oikeaan mielentilaan tai ainakin vaikuttamaan sellaiselta, jännittyneisyys, rehellisten ja vilpittömien ihmissuhteiden välttäminen, oman persoonallisuuden piilottaminen, täydellisyyden tavoittelu, ihmisten miellyttäminen.

Viimeiseksi tulee FYYSISET TUNTEMUKSET JA REAKTIOT. Niitä ovat väsymys, uupumus, ahdistuneisuus, hengästyneisyys, hengitysvaikeudet, ruokahaluttomuus / ylensyönti, jännittyneisyys, päänsäryt, lihaskivut, hallitsemattomat itkukohtaukset.

Tänään huomasin, että olen todella lähellä burn-outia. Tänään oli ensimmäinen vapaa keskiviikko ja minä nukuin heti yli 12 tuntia, minkä jälkeen herätessäni tunsin olevani melkein väsyneempi kuin normaalisti. Lisäksi kun mietin sitten sitä eilistä, niin ymmärsin, että en vain voi jatkaa tällä tavalla. En ymmärrä, miten olen jaksanut edes tähän asti, mutta varmaan se on sitten taas imenyt jaksamista jostain syvältä varastosta. Nyt varasto alkaakin olla jo aika tyhjillään, mikä tulee ilmi siinä, että olen jatkuvasti väsynyt. Jos miettii jotain masennustestiä, niin tällä hetkellä ruksaisin kohdan: "Olen jatkuvasti niin väsynyt, että en kestä enää." Todennäköisesti saisin erittäin korkeat pisteet, mikä tarkoittaa vaikeaa masennusta. Siis sen tasoista kuin silloin kun olin osastolla.

Nyt viikon tai parin aikana olen huomannut myös, että ruokahaluni on kadonnut. Se ei ole vain vähentynyt, vaan se on kokonaan kadonnut. Tiedostan sen ja pakotan itseni syömään ja ostan kaloripitoista ruokaa, jonka syön väkisin. Tänään kun ensiksi nukuin pitkään, sitten kävin töissä viemässä yksiä papereita, sitten olin tiimikokouksessa, sitten menin suoraan kouluun, minkä jälkeen tulin kotiin noin kahdeksalta illalla. Siihen mennessä olin syönyt koko päivänä vain 400 gramman jogurtin, alle 400 kaloria. Pakotin itseni menemään kauppaan ja ostin karkkeja ja kokista. Olen syönyt pari hassua karkkia, mutta ei ole yhtään nälkä eikä tee mieli yhtään mitään. Paitsi tekee mieli nukkua ja nukkua ja nukkua.

Nyt on vielä todella kevyt viikko, kevyempi kuin kuukausiin, kun kerran minulla on vapaapäivä keskellä viikkoakin, mutta olen paljon väsyneempi kuin aikaisemmin. Koko ajan minusta tuntuu, että voisin romahtaa hetkenä minä hyvänsä. Olen huolissani ennen kaikkea siitä, että mitä jos en pysty jatkamaan töitä, vaan joudun ns. sairaalakuntoon taas. Toisaalta tiedostan asioita paremmin ja yritän saada kaloreitakin edes sen 1000 joka päivä vaikka väkisin ja yritän keskittyä jaksamiseeni. Se on vain erittäin vaikeaa juuri nyt, koska on feissaus, jossa minun pitää muita enemmän todistaa, että pystyn työhön ja rotanpoikaset. Rottaihmiset ovat osa suoraan sanottuna ihan perseestä, kun jokaiseen virheeseen tartutaan ja haukutaan ja mollataan toisia. Pahimmillaan foorumillakin on julkaistu ihmisten nimiä ja yhteystietoja ja kuvia rotista ja sanottu, että tuo rääkkää eläimiään, kun ei karsi poikueita tai se lisäännyttää vain rottia eikä kasvata, ei se piittaa väreitä ja kuvioista, ei se tiedä, se kyselee tyhmiä, sillä on terraario, se syöttää väärää ruokaa, se siivoaa huonosti tai liian harvoin, se lopettaa rotat liian helposti, se ei lopeta rottia tarpeeksi aikaisin, vaan antaa niiden kärsiä.

Psykillä käyminen sai minut kylläkin ensimmäistä kertaa kuukauteen selviämään feissausvuorosta ilman rauhoittavia. Kun se nainen saa asiat tuntumaan niin helpoilta ja järkeviltä ilman että siihen liittyy syyllistämistä minua kohtaan. Yksi tällaisista "rautalankaväännöistä" meni näin:

Psyk: "Pitääkö miellyttää kaikkia?"
Amia: "Ei."
Psyk: "Voiko miellyttää kaikkia?"
Amia: "Ei."
Psyk: "Haluatko sä miellyttää kaikkia?"
Amia: "Joo."

Siis tiedän, miten asia on, mutta tunnetasolla en pysty reagoimaan sen mukaan. Toisaalta pelkään myös olevani tylsä ja persoonaton, mutta toisaalta sitten piilotan persoonani, koska haluan miellyttää kaikkia ja olla ystävällinen kaikille, ja uskon, että niin tehdäkseni minun täytyy olla jotain muuta, mitä oikeasti olen. Se johtaa sitten siihen, että olen persoonaton ja ehkä sitten vielä tylsäkin.

Lisäksi jotain voi olla meneillä minun ja Markuksen välillä. Mikä on sitten tietysti tyhmää, koska meillä ei ole oikein mitään yhteistä, eikä edes työvuoroissa tulla läheskään aina toimeen. Minun puoleltani juttu on ihan fyysinen, Markuksen puolelta en tiedä. Tässä eilen vuorossa jouduin ensimmäistä kertaa ihan tosissaan miettimään, että voiko hän oikeasti olla ihastunut minuun tai jotain.

Tosiaan tehtiin paljon vuoroja kaksistaan ja sen jälkeen kun minä muutin vuorojani sellaisiksi päiviksi, kun Markus ei yleensä ollut vuoroissa, hän muuttikin niitä vuorojaan niille päiville kun olin vuorossa, vaikkei se ollut edes välttämätöntä. Lisäksi hän viime viikolla tuli kipeänä töihin, kun me oltiin vuorossa kaksistaan. Hän selitti että ajatteli, että minä pääsisin kuitenkin vuoroon. Loppuviikon vuorot, kun hän olisi ollut vuorossa Natalian kanssa, hän oli sairauslomalla. Nyt sitten eilen hän oli taas vuorossa ja jotenkin minulle tuli kumma olo hänen käytöksestään. No, ensinnäkin aika suoraan "hyökkäsin" verbaalisesti hänen kimppuunsa siitä, kun hän aina valittaa, että kerrostalot on ihan tyhmiä ja niissä menee aikaa hukkaan verrattuna omakotitaloihin. Se on ihan päinvastoin, koska kerrostaloissahan ei tarvitse kävellä sitä suurta välimatkaa ovelta ovelle, jne. Markus ei kuitenkaan suuttunut, ei edes vähän hermostunut, vaikka "tökin" häntä aika selkeästi ja nostin esille vielä sen matkan, mitä kerran piti kävellä hänen autolleen. Siitä Markus oli eri mieltä, kuinka pitkä se matka oli, vaikka olin netin kartasta jälkeenpäin mitannut sen.

Lisäksi kun minä, Markus ja yksi uusista, sanottakoon häntä vaikka... Henkaksi. Niin me kolme oltiin yhden kerrostalon rapussa ja odotettiin muita, niin Henkka sanoi jotain, että tähän mennessä hänelle oli tullut lähinnä ystävällisiä ihmisiä vastaan ja me Markuksen kanssa sanottiin, että todella pahoja tulee todella harvoin, mihin minä selitin sen viimeisimmän pahan. Ensimmäistä kertaa Markus kuuli kokonaisuudessaan, mitä törkeyksiä se mies oli sanonut, vaikka hän oli silloin vuorossakin ja olin hänelle lyhyesti sanonut, että joku alkoi huutamaan minulle, niin nyt Markus suuttui. Eikä hän ole ikinä suuttunut mistään, vaan hän on tiimissä tunnettu siitä, että hän ottaa kaikki asiat niin rennosti. Nyt hän kuitenkin sanoi, että minun olisi pitänyt sanoa siihen, kun hän sanoi vaimonsa työskennelleen Afrikassa kaivojenrakennuksen yhteydessä ja kyllä hän tietää mihin ne kaikki rahat menee, niin kuulemma sopiva kommentti siihen olisi ollut, että ehkä sun vaimos sai siellä Afrikassa ollessaan sydämensä kyllyydestä... en voi edes sanoa sitä nyt, saatikka, että olisin sanonut sitä TÖISSÄ yhtään kenellekään.

Lisäksi kun kerran Markuksen kanssa kaksistaan odoteltiin Juuliaa yhden kerrostalon ulkopuolella, juteltiin Intiasta ja Markus kertoi, miten oli ollut siellä tyttöystävänsä kanssa, minkä jälkeen hän keskeytti juttunsa ja korjasi: "Siis ex-tyttöystävän kanssa, ex, ei me enää olla yhdessä." Lisäksi hän eilen kertoi jotain hämärää silmäjuttua, että hänen kaverinsa oli vahingossa tökännyt häntä silmään niin että se itse silmä oli paikallisesti mustunut ja hänellä oli mennyt siitä näkö hetkeksi. Hän periaatteessa selitti sitä minulle, koska vaikka meitä oli yhteensä siinä viisi, hän näytti olevan kiinnostunut lähinnä siitä, että minä kuulin sen koko jutun ja sanoisin siihen jotain.

Sitten tänään tiimikokouksessa hän katsoi minua silmiin jotenkin kummalla tavalla ja näytti ilahtuneelta siitä, että ilmestyin. Tulin siis myöhässä, mutta niin. Ja minähän aikaisemmin olen yliteoretisoinut tällaisia, mutta olen edelleen sitä mieltä, että olen ollut ainakin noin suunnilleen oikeassa. Eilenkin kun neljästään odotettiin sitä viidettä, joka oli tulossa parinkymmenen metrin päässä suoraan meitä päin ja mietittiin, että olikohan hän saanut lapun vai ei. Hän sitten minuun katsoessaan sulki silmänsä ja käänsi hieman päätään. Minulle se oli selkeä: "Ei tullut", mutta Natalia sanoi sitten siihen, että kyllä se ehkä näyttää vähän lapulta, mihin minä sanoin ihmeissäni, että sehän sanoi jo, ettei tullut. Mikä oli tyhmä ilmaisu, kun kerran hän ei ollut edes puhe-etäisyydellä.

Vaihteeksi lörpötän, mutta joo. Tiivistettynä tuo lörpötys voidaan ilmaista seuraavasti: Markus ehkä pitää minusta enemmän kuin kaverina ja minä tunnen fyysistä vetoa häneen (olen itse asiassa tuntenut jossain määrin ihan alusta asti, kun koulutuksessa jo liikuttiin kaksistaan), mutta koko juttu olisi tyhmä, koska työkavereiden kanssa tällainen ei ole yhtään fiksua, etenkin kun ei yksinkertaisesti ole mitenkään mahdollista, että me mitenkään voitaisiin edes järkevästi seurustella. Me ollaan ylipäätään hereillä yhtä aikaa vain jotain 6 tuntia vuorokaudessa ja ollaan ihan eri maailmoista. Siksi onkin outoa, että tunnen häntä kohtaan vetoa, vaikka hän ei ole edes mitenkään sellainen, että se olisi loogista. Eeroon olisi loogisempaa tuntea vetoa, kun hänellä on ne pitkät hiukset ja tummat silmät, kun taas Markuksella on lyhyet hiukset, silmälasit ja se takki, jolla tulisi toimeen vaikka Pohjois-navalla. Plus korvakoru, joka on harvinaisen ruma: ei mikään rengas, vaan sellainen nappimainen, jossa on iso koristekivi. Jos miehellä on korvakoru, se saisi olla edes jotenkin gootti/hevi, eikä "juppimainen" venytyskorvakoru tai pröystäilevä kimalteleva kökkö.

Tämä on myös sitten syy siihen, miksi en harrasta nettideittailua: siinä ei yksinkertaisesti ole mitään logiikkaa, keneen tunnen vetoa. Viimeisimmät vetävät ihmiset ovat olleet ensin vaaleatukkainen ujo silmälasipäinen kilttipoju verkkareissa, sitten mustat pitkät hiukset omistava perusnegatiivinen ja ärtyisä hevari, japanilaissyntyinen lyhyehkö tyyppi, brasilialainen isonenäinen hieman tukeva tyyppi, jolla oli ajeltu pää ja nyt sitten joku rikas skidi, joka kiertää yöt baareissa ja bileissä mm. ruohon ja pillereiden avustuksella, ja paras apu krapulaankin on diapam, ilmeisesti katukaupasta. Sentään tiedän, että ei ole mitään järkeä edes yrittää mitään hänen kanssaan, kun siitä ei tulisi mitään.

Tulipas avauduttua taas, mutta ehkä tämä edes auttaa jotain energiaa ja jaksamista palautumaan sinne tyhjennettyihin varastoihin. Pienet örkit muuten kävelevät jo ympäri häkkiä, vaikka ne eivät näekään vielä mitään. Punnitsin ne myös jo ja nyt kahden viikon iässä ne painavat n. 30 grammaa, mikä on ihan hyvä.