Päivän klippi (tarkoittamani uutinen alkaa kohdasta 11:10)<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

http://areena.yle.fi/toista?id=1036143&pladd=1036143

 

***

 

Biologiantunnilla

 

Herra M(P): "Ja mä näin kesällä kaupassa sellasen muijan, joka oli ostamassa uusia perunoita ja se syynäs jokasen perunan ylitarkkaan läpi."

Biologianopettaja: "Ehkä se halus vaan ostaa hyviä perunoita."

Herra M(P): "Mutta se osti vaikka miten monta kymmentä perunaa ja joka ikisen perunan kanssa sama episodi. Teki mieli sanoa, että mee ny siitä."

Herra PK: "Ehkä se oli niin köyhä, että sillä ei ollu varaa ostaa huonoja perunoita lainkaan."

Herra M(P): "Se näytti kyllä enemmänki sellaselta snobilta."

Herra PK: "Tai ehkä se oli niin köyhä, että sillä ei ollu varaa ostaa perunoita ollenkaan, mutta se oli siellä kaupassa vaan ihailemassa niitä."

 

***

 

Neiti EH: "Hei, NN! Saitko sä sen herra MO:n viestin?"

NN: *imitoi kimeällä äänellä* "Hei, NN! Saitko sä sen viestin?" Ei, en saanu."

Herra Entti: "Mikset?"

NN: "Mun kännykkä ei ota vastaan multimediaviestejä."

Herra MO: "Kato tästä mun kännykästä se, niin näet mistä jäit paitsi."

NN: *katsoo* "No huh huh..." *lähtee*

Neiti EH: "Hei, NN, odota!"
NN: *ei odota*

Neiti EH: "Odota nyt!"

NN: *ei odota*

Neiti EH: *juoksee NN:n perään*

 

***

 

Amia & Nan: *ovat kyttäyspaikalla oppilaskunnan huoneen oven tietämillä*

Amia: "Mutta mä en käsitä, minkä takia sen pitää ylipäänsä edes istua siinä tuolissa! Minkä takia se istuu siinä aina? Miksei se voi istua jossain muualla? Miksi aina justiin siinä samassa tuolissa?"

Nan: "No, ollaanhan mekin suunnilleen aina justiin tässä kohtaa, ku sä haluat niin usein vilkuilla sinne."

Amia: "Niin, mutta – " *huomaa Nanin myhäilevän ilmeen* "Hah hah! Tosi hauskaa, joo."

 

***

 

Tänään ei ollut mikään kauhean erityinen päivä. Paitsi että NN vaikutti siltä, että hänellä oli aika huono päivä. Tai ei kauheasti muuten, mutta johtuu joko Nanin eilisestä kommentista (siis siitä, kun hän sanoi NN:n näyttävän siltä, että pimahtaa neiti EH:hon kohta) tai jostain muusta, mutta NN vaikutti tänään aika kärttyisältä aina kun neiti EH oli jossain hänen lähellään. Voisi sen toisaalta tulkita aika negatiivisestikin: neiti EH saa NN:ssä aikaan vahvoja tunteita. Hmph.

 

Ei mene hyvin. Maanantai oli hyvä päivä. Suhteellisen hyvä ainakin. Ja perjantai. Mutta eilinen... Ja tämä päivä... No, selittynee osittain sillä, että meillä ei tosiaan tänään ollut yhtään ainutta yhteistä tuntia, mutta kuitenkin. Tai sillä, että minä arastelen taas. Tai jostain muusta, ihan sama. Okei, jotenkin tuntui kummalta, kun hän käveli vastaan portaissa (hän oli yksin, minun perässäni tuli Nan ja hänen kaverinsa). Aina kun tullaan johonkin ei niin selkeästi liikuttavaan paikkaan (tullaan portaista käytävälle ja mennään käytävältä portaisiin), minulla ja NN:llä on tapana säätää kauheasti, kun minä yritän olla oikein tyylikäs ja looginen ja NN yrittää olla oma ylpeä itsensä, mutta sitten se kaikki romuttuu, kun kumpikaan meistä ei ole ihan varma, kumpi väistää ja mihin suuntaan ja millä hetkellä. Tällä kertaa ei käynyt niin, vaikka se tuntui täsmälleen yhtä sekavalta. Minä kuitenkin tein niin suuren väistöliikkeen kuin saatoin, jotta tyyppi ymmärtäisi, että mitä kautta minä aion väistää.

 

Maanantaina olisin voinut sanoa, että oli hänen osaltaan melkein kuin sellainen hätäilevä fiilis taas, mitä joskus ennen jouluakin, mutta nyt en sanoisi enää niin. En tiedä. Minä arastelen kauheasti. En minä välttämättä edes ajattele arastelevani, mutta kyllä minä arastelen. Juuri ja juuri kehtaan vilkaista häneen silloin tällöin, mutta kaikki, että hommaisin itseni jonnekin hänen lähelleen tai koskisin "vahingossa" kulkiessani ohi... Se tuntuu siltä, että se on liikaa. Että jos teen jotain sellaista, katson häneen usein tai hankkiudun lähelle tai kosken, niin hän ottaa sellaisen "mitä toi oikeen meinaa" ilmeen ja vetäytyy kauemmas. En halua edelleenkään nolata itseäni. Montakohan kertaa olen sanonut tuonkin tämän viikon aikana...

 

Olen tosin yrittänyt psyykata itseni tekemään edes jotain. Tänäänkin mietin sitä koskemista ja laskin kolme tilaisuutta: portaissa, ennen ruokailua ja englannintunnin jälkeen. Minä ajattelin sitä joka kerta. Silti ensimmäisellä kerralla tein informatiivisen suuren väistöliikkeen. Toisella kertaa vaihdoin käytävän toiselle puolelle ja kolmannella kertaa kävelin vain kauempaa ohi. Minä en kyllä käsitä, miten se voi olla noin vaikeaa. Pahus.

 

En kuitenkaan ole mitenkään kauhean hysteerinen (vielä). Tänään aamulla tuntui taas ne kuristavat kädet, mutta olo oli parempi koulussa. Ja NN tuli vasta myöhään kouluun (puoli yksitoista) ja lähti aikaisin (puoli kaksi), joten eipä siinä kauheasti olisi ehtinytkään. Kuitenkin.

 

Paitsi että hoksasin äärettömän hienon asian. Kun minulla on "feikkienglantia" (eli sitä toista, missä tehdään YO-vihkoja) ja NN:llä on viereisessä luokassa ruotsia, me satutaan istumaan sellaisissa paikoissa, että jos molempien luokkien ovet on auki, niin minä näen heidän luokkaansa sen käytävän toisen puolen lasivitriinin heijastuksesta. Ja tällä kertaa huomasin ensimmäistä kertaa myös sen, että NN istuu sellaisella paikalla, että minä näen hänetkin siitä. Harmi vain, että ovet on useimmiten kiinni, mutta kuitenkin. Fysiikka on sitten ihmeellistä.

 

Okei, ehkä vähän alkaa jo hätä iskeä. Tänään ilmoittauduin tentteihin (taktisesti näin myöhässä, jotta näkisin aiemmin ilmoittautuneet), mutta NN ei ole ilmoittautunut yhtään mihinkään. Ei myöskään ole mitään takuita siitä, että hän ilmestyy koululle penkkaripäivänäkään. Joten... Se jättää kolme päivää aikaa. Jotenkin hermostuttaa, mutta yritän pitää sen kurissa. Jos minä jo nytkin arastelen paljon entistä enemmän, niin sitten en ainakaan saisi yhtään mitään tehtyä, jos antaisin hermostukselle ja hätäilylle vallan. Näin minä sen järkeilen.

 

Ja nyt suurin suunnitelmani on sellainen, että yritän jotenkin telepaattisesti saada ujutettua NN:n aivoihin ajatuksen, että minulle puhuminen on tosi hyvä idea. Joo, ehkä hieman ei niin satavarma suunnitelma, mutta minkäs teet.

 

Näin hänet tänään taas yksin siinä vitriinintuijotus –paikallaan. Oli taas jotenkin kiusallinen tilanne, kun tyyppi on ehkä kymmenen metrin päässä yksin seisoskelemassa ja minä seisoskelen sitten omalla vakipaikallani (yksin). Niin ja meidän välissä ei ole keitään, vaan kaikki on jossain ihan muualla. Sitten jos molemmat satutaan katsomaan toistemme suuntaan samaan aikaan, niin tulee kauhean kiusaantunut olo. Ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Molemmat on yksin ja siinä olisi loistava tilaisuus heittää jotain ja se koko tyhjä käytävä melkein painostaa siihen, mutta etäisyyttä on liikaa. Joten periaatteessa (loistoratkaisut vol. 268743) minä pyrin olemaan vain mahdollisimman tyyni ja katsomaan häneen vain vähän, jos ollenkaan.

 

Mutta sanon vain, että jos tyyppi lintsaa huomisilta englannintunneilta, niin minä pimahdan. Paitsi että on tyypillä paljon pokkaa, jos lintsaa, kun saisi sitten jo viisi poissaoloa, mistä tulee jo keskeyttämisvaroitus ja lisäksi meillä on huomenna vielä kuuntelukoekin. Onneksi minulla on mennyt viime aikoina kuuntelut kauhean hyvin. Eilenkin niissä harjoituksissa sain 27/30. Olisi voinut mennä paremminkin, mutta olen ihan tyytyväinen.

 

Viimeinen viikko koulua, mutta porukka ei puhu siitä lainkaan. Ei laske päiviä tai hehkuta, että enää niin vähän normaaleja koulupäiviä. Kaikki vain ovat kuin koulunkäynti jatkuisi samanlaisena ikuisuuksiin. Että mikään ei muuttuisi vaan että kaikki pysyisi samanlaisena. Ehkä muistakin tuntuu hermostuttavalta eivätkä he halua ajatella sitä.

 

Ja minä vaivaan mieltäni NN:llä. Minun kun on pitänyt viimeaikoina (= suunnilleen koko kolmosen) yrittää saada omaa asennettani "vapauden menettämistä" kohtaan muuttumaan, niin olen äärettömän typerästi ja naiivisti ja lapsellisesti ja muutenkin, kuvitellut mielessäni, mitä minä ja NN tehtäisiin yhdessä, jos hänkin pitäisi minusta ja meistä tulisi jotain. Nyt sitten kun yhtäkkiä ajattelee, että mitä jos ei tulekaan, niin sitten ei tehdäkään niitä ikinä yhdessä. Siitä tulee orpo olo.

 

Se on ihan tyhmää, siksi minä en olekaan puhunut siitä. Mutta kun ajattelee jotain, mitä haluaisi NN:n kanssa tehdä (yksi henkilökohtainen kuvitelmani on, että me katsottaisiin TSH:t), niin kun miettii, miten hienoa se olisi, niin sitä alkaa vastoin kaikkea järkeä jo melkein odottamaan. Se on tyhmää, tiedän, ja jos/kun meistä ei tule mitään ja haave jää toteutumatta, niin joskus myöhemmin, kun katson TSH:ta, mieleeni saattaa tulla, miten aikaisemmin ajattelin, että joskus me katsottaisiin sitä yhdessä.

 

On tyhmää ja noloa. Hävettää myöntääkin. Mutta ne ovat unelmia. Haaveita. Enkä minä saa tehtyä niitä todeksi. Minä päinvastoin tunnun pitäväni ne niin tiukasti erillään kuin mahdollista. Voin kotona haaveilla kaikkea tuollaista ja kuunnella jotain imelää rakkausbiisiä ja kaivata NN:ää ja kirjoittaa tänne blogiin kaikkea hänestä, mutta IRL, kun hän kävelee vastaan tai seisoo jossain lähellä, minä suljen mieleni ja yritän olla kuin en tuntisi häntä kohtaan suunnilleen mitään. Suljen kaikki naiivit haaveet jonnekin sisälleni ja pessimisti ottaa vallan.

 

Tuli tuosta mieleen yksi hieno kuva, jonka kerran löysin Deviantartista. Törkeän kaunis ja ihana ja nappaava. Tekijä on Auriond ja teoksen nimi "I can't Make Her Real". Kuvan tyypillä on ilmeisesti sama ongelma kuin minullakin. *huokaus*

 

I_can_t_make_her_real_by_auriond.jpg