En mennyt viime viikolla siihen tenttiin. Se on nyt sitten ensi viikolla. Ihan sama. Yritän asennoitua siihen jotenkin hyvin ja samalla lukea toiseen kirjatenttiin samalla.

Mutta! Olen saanut sen koodauksen lopputyön tehtyä. Vielä mietin, että tekisin siitä ristinollapelistä sen tietokonetta vastaan pelattavan, mutta pitää katsoa, jos saisin sen jotenkin järkevästi. Tällä hetkellä ainoa keino, minkä sen koodaamiseksi keksin on kirjoittaa jokaiselle vaihtoehdolle erilinen käsky: jos ruudussa 4 on rasti, mutta ruuduissa 1, 5 ja 7 ei ole, arvo satunnaisesti, mutta jos ruudussa 4 ja ruudussa 5 on rasti, laita nolla ruutuun 6, jne. Mutta eihän tuossa ole mitään järkeä, sen koodaamiseen on pakko olla joku looginen yhtälö, joka tarkistaa oikeat ympäröivät ruudut. Jos saan sen toimimaan, tiedän jo, mitä laitan tekstiksi ja se on tällä hetkellä suurin motivaation tuon ongelman ratkaisemiseksi. Jos saan koodattua ristinollapelin, jota ei voi voittaa, aion kirjoittaa lopetusruutuun: "Peli päättyi tasapeliin. Mitä jos pelaisit uudestaan - ehkä voitat seuraavan pelin!" Tähän kahden pelattavaan peliinkin laitoin voittotapauksiin ascii-kuvan (eli siis tekstisymboleista muodostuva ja siten plain text -muodossa toimiva kuva), joten on siinäkin jo jotain mikä näyttää minulta. Muistan edelleen sen, kun Koodariopettaja palautti sen deletoimani - häneltä sensuroimani - koodin ja kai jotenkin haluan osoittaa hänelle, että... en tiedä. Että en tee sitä enää? Että luotan häneen? Että hän on sellainen ihminen, että voin paljastaa hänelle koodin, jonka olen tehnyt itse omalla tyylilläni alusta loppuun ja joka näyttää myös minulta?

Lisäksi sain juuri äsken ehkä tehtyä loppuun sen helpoimman lopputyön, joten voin todennäköisesti nyt auttaa Annia sen kanssa. En ole testannut sitä vielä ja sekin on vähän siinä ja siinä, että onko sitä mieltä testata, koska koodissa kysytään kansiota ja tiedostoja ja kopioidaan kamaa paikasta toiseen, joten sinänsä on ihan sama, mihin muotoon ne sijainnit laitan, kun Annin sijainnit voi olla ihan erilaiset. Sitä pitää katsoa sitten. Mutta teoriassa sen pitäisi toimia. Tosin niin piti sen pelikoodinikin toimia mielestäni silloin kun siinä oli vielä virheitä, mutta en jaksa nyt innostua niin tuosta tehtävästä.

En jotenkin haluaisi saada koko koodausjuttua loppuun, koska sitten se on lopullinen sinetti tälle kurssille. Ja nyt voin vielä kuvitella, että ehkä Koodariopettaja pitääkin minusta, mutta lopputyön palauttamisen jälkeen tulee seuraava askel, ensin kyselen koodauksesta lisää ja sitten sanon hänelle, että haluaisin nähdä häntä jatkossakin. Ja sitten jokin on ainakin selkeämpää, mutta se voi tietysti tarkoittaa sitä, että ne unelmointini joutuvat loppumaan kuin seinään. Koska kaikkien kuvitelmienikin täytyy olla edes jotenkin mahdollisia ja kun se loppu tulee, se unelmoinnin loppuminen ottaa melkein kovemmalle kuin torjutuksi tuleminen. Sama oli sen Oxford University Pressin paikan kanssa; kun sain tietää, etten saanut sitä paikaa, se tietysti harmitti, mutta jotenkin yllätyin siitä, miten tyhjäksi päiväni muuttuivat, kun en voinut hukata vapaa-aikaani vain kuvitellen mitä kaikkea siellä voisikaan tapahtua. Ja sama tunne tuli, kun ne Koodariopettajan tunnit loppuivat, kun en voinut enää kuvitella, että mitä kaikkea seuraavalla tunnilla voisikaan tapahtua.

Jotenkin hölmöä, että mielikuvitusmaailmani täyttää niin suuren osan jokapäiväisestä, arkisesta elämästäni. Mutta niin se menee. Kun vaikka kävelen töihin tai töistä tai kaupasta tai mistä ikinä, niin tavallaan laitan itseni autopilotille ja sukellan mielikuvitusmaailmaani. Kun onhan pelkkä kävely tai bussissa istuminenkin muuten niin äärettömän tylsää! Ja vaikka selkeästikään totuudenmukaisuus ei ole välttämättä kauhean oleellinen osa niitä kuvitelmia, niin ne silti loppuvat välittömästi, jos todellisuudesta ei saa edes lähtökohtaa ajattelulle.

En tiedä. Jotenkin tuntuu ikävältä ajatella, että jos Koodariopettaja torjuukin minut, niin onhan sitten vielä Lester. Kun haluaisin, että minulla olisi selkeä valinta, jotenkin niin, että tietäisin, että haluan juuri tämän ihmisen, enkä ketään muuta. Mutta nyt se on niin, että mietin, että haluan tehdä jonkinlaisen aloitteen Koodariopettajalle, mutta samalla mietin Lesteriä. Kumpikin tuntuu jotenkin potentiaaliselta ja se on jotenkin vaivaannuttavaa.

Äh. Olin yön taas töissä ja nyt alkaa väsyttää niin, että varmaan pitää miettiä nukkumista. Jotenkin pitäisi vain ensin laskea ja miettiä, että miten paljon minä voin antaa itselleni luvan nukkua, koska rytmikin pitäisi taas kääntää, että voisin olla hereillä vaihteeksi joskus taas ihan valoisaan aikaankin. Ihan vain siksikin, että voisi käydä pyykkituvassa ja tehdä ruokaa ilman että tarvitsee pelätä, että palohälytin herättää koko talon, jos jotain kärähtää jossain. Ehkä 4-5 tunnin unet riittävät nyt, niin saan sitten illalla taas nukahdettua toivottavasti ihan ihmisten aikaankin.