Voihan saasta. Ihan justiinsa olisi lähtö mökille ja minä tietysti muistin juuri, että se yksi takapenkin turvavyö ei toimi. Se tarkoittaa sitten sitä, että joko minun tai veljeni pitää istua keskellä. Ja se tarkoittaa sitä, että koko matka on tappelua tilasta, kun veljeni on rakenteeltaan sellainen, että hän vie enemmän tilaa, mitä yhdelle paikalle on tarkoitettu. Kun siihen lisätään sitten vielä se, että hän ei tykkää siitä, että minä haluan myös tilaa itselleni, niin tappelu on valmis.
Viime matka meni niin, että minä istuin keskellä ja ensimmäisen matkan jälkeen oli molemmilla jalat mustelmilla. Paluumatka sujui - jos mitenkään mahdollista - vielä huonommin, kun veljeni sai kiukkukohtauksen, kun hän röyhtäisi tahallaan minun korvaani ja minä sanoin hänelle siitä johtuen erinäisiä v-mäisiä asioita. Hän sitten riehui ja melkein rikkoi etupenkin selkänojan. Tosi ihanaa. Kello kuusi aamulla, suunnilleen kolmen tunnin ajomatka edessä, veli kirkuu kuin syötävä ja hakkaa edessäolevaa penkkiä ja koira haukkuu takana.
Minkäköhän takia minua ei erityisemmin innosta lähteä mökille? No joo, kuulostaa siltä, että veli on taas epätavallisen kiukkuisella tuulella, niin tulee olemaan yhtä kidutusta istua kylki kyljessä hänen kanssaan koko matka. Luojan kiitos ei sentään ole kauhean kuuma. Ja onneksi minulla on sopivan mittaiset (=tarpeeksi pitkät, mutta ei niin pitkät, että ne katkeaisivat pienimmästäkin hipauksesta) kynnet, kaiken varalta. Veljeni on jotenkin oppinut vuosien mittaan pelkäämään minun kynsiäni, mitenköhän?
Ja äiti on hankkinut mökille digiboxin. Kotona sitä ei ole, niin kai hän ajattelee, että saisi minut sillä houkuteltua sinne loukkoon edes joskus. Ja tietokoneella on se yliopistokirjoituspätkä, joka minun on tarkoitus kopioida CD:lle ja tuoda kotiin.
No niin, ei kun vain nauttimaan automatkan ihanuuksista. Se tiekin on suunnilleen maailman tylsin tie: suoraan koko ajan, ei mäkiä, molemmilla puolilla on 90% ajasta pelkää tiheää metsää... Ah, sitä mökille menemisen nautintoa.