Oli harvinaisen hyvä ilta eilen. Hengailin koko illan oikeastaan vain osastolaisten miesten kanssa ainoana naisena. Porukka jakautui, kun osa halusi mennä jonnekin puistoon jatkamaan Thomasin luona aloitettua iltaa, mutta minä sain sitten parit tyypit ylipuhuttua siihen, että jäädään vain paikalleen ja protestoidaan passiivisesti, niin ehkä ei tarvitse lähteä jonnekkin hemmetin kylmään puistoon kököttämään. Meitä sitten jäi sellainen kuuden hengen porukka sinne Thomasille ja muut häipyivät.

Sitten olikin taas juomapelin aika heti. Perhana. Miesten kanssa se menee aina tuohon, kun melkein kaikki haluavat vetää shotteja ja sitä ei sitten malta lopettaa. Viiteen pekkaan tuhottiin sellainen 0,75 litran viinapullo, kun normaalisti pelin yhteydessä otettavat pienet kulaukset jotain mitä alkoholillista kenelläkin nyt oli, korvattiin shoteilla. Itse pääsin aika helpolla, mutta varmaan jouduin vetämään silti varmaan jotain kymmenen shottia pelin aikana ja kyllä sitten siinä loppuvaiheessa oli sellainen törkeän epätasapainoinen olo. En edelleenkään kokenut, että arvostelukykyni olisi jotenkin heikennyt - lähinnä se kokemus oli sellainen että päässä heitti.

Sitten seurasi jotain lisää miesmäisyyksiä: tyypit menivät vielä porukalla lähikauppaan, joka oli vielä auki ja rahtasivat sitten valtavat määrät syötävää sinne kämpälle ja vetivät kaiken. Vielä sitten kun mentiin viimeisille jatkoille myöhemmin illan lopuksi, tyypit hakivat lisää safkaa ja minä vain ihmettelin, kun vetivät valtavat määrät ruokaa ja minulla ei oikein ollut nälkä ollenkaan. Kai ne miehet on tuollaisia.

Mukana oli myös yksi tyyppi selvinpäin. Se oli se, joka silloin aikaisemmin oli sanonut, että ei tykännyt siitä yhdestä ainoastaan kerrasta aikaisemmin. Eilen kysyin häneltä osastolla, että onko hän tulossa ja hän sanoi, että ei. Sitten tuli kuitenkin. Ja tyyppi niin taatusti kuvittelee, että olen ainakin jonkin verran ihastunut häneen, koska juttelin hänelle sitten aika paljon, jotta hänelläkin olisi kivaa. Ja sitten illan aikana ensimmäisillä jatkoilla istuttiin jonkun kaikille ihan tuntemattoman tyypin kämpässä jossain sohvalla pimeässä (valoja ei vain ollut!) ja käytin sitten tämän tyypin olkapäätä tyynynä. No, käytin myös yhden toisen osastolaisen olkaa tyynynä hetken sitä aikaisemmin, mutta se on sellainen läppätyyppi, joka moisesta tuskin mitään ajattelee.

Ja siis ei, kyse ei ole siitä, että olisin ajattelemattomuuttani epähuomioinut Thomasia, vaan hän rupesi jollekin tytölle juttelemaan bussissa ja tarjosi tälle juomaansakin pariin otteeseen ja oli sellainen hieman flirttaileva, mistä minä sitten hieman ärsyynnyin ja kelasin, että jos tämä menee kerran näin, niin mikä minuakaan estäisi sitten yhtä tyyppiä hieman lähentelemästä. Enkä kyllä sitten muuta tehnyt kuin nojasin häneen ja tökin olemaan pehmeämpi, tms.

No, sitten kuitenkin häivyttiin pian sieltä pimeästä kämpästä ja nähtiin pari Thomasin kaveria keskustassa ja mentiin sieltä hetkeksi yhteen baariin, jossa ei ollut ihan kauhea ryysis. Siellä vedin vain kokiksen, mutta niistä shoteista oli jo sen verran aikaa, että tuntui, että tulee harvinainen paha laskuhumala tai ehkä jopa krapula jo vähän päälle, kun päätä oli alkanut särkeä ja oli välillä sellainen fiilis, että vitsit minä oksennan kohta, mutta onneksi fiilis meni ohi.

Sitten käveltiinkin pari kilometriä sinne tyypilliseen jatkopaikkaan ja tosiaan matkalla tyypit (meitä oli siinä vaiheessa enää viisi, koska se yksi lähes selvinpäin ollut lähti kotiin) hakivat kauheita hampurilaisia sun muuta roskaruokaa. Kyllä minäkin sitten hieman pummin ranskalaisia, mutta muuten ei ollut yhtään nälkä.

Oli kyllä hyvä, kun se tyyppi asuu seitsemännessä kerroksessa, niin minä sanoin, että menen portaita, koska hissiin ei oltaisi kaikki mahduttu, niin keksin sitten, että hitto minähän olen siellä ylhäällä ennen teitä hissiläisiä! Sanoin, että vitsit, olen ollut feissari, niin kyllä ne parit kerrokset menee tuosta vain. Parasta sitten oli, että minä vielä ehdin ennen heitä! Juuri ja juuri, kun juoksin ne hiton kerrokset sellaisella tasaisella tahdilla, eikä ollut mikään kovin raskas juttukaan. Okei, olin kyllä hengästynyt sen jälkeen, mutta kuka ei? Oli kyllä niin hienoa, hitto vieköön, miten minä ainoana naisena juoksen portaat ylös sinne seitsemänteen kerrokseen ja ehdin justiin ennen heitä.

Mitähän me siellä jatkoilla tehtiinkään? Kuunneltiin jotain musaa ja Thomas soitti taas kitaralla ja mitäs muuta...? Juteltiin, mikä on noiden miesten kanssa vähän harvinaisempaa, mutta oli siis tosi kivaa heidän kanssaan. Ehkä vähän edelleen kallistun hieman siihen suuntaan, että naiset on hankalia ja vie kauheasti huomiota itseensä. Ei sillä että en sitten naisten kanssa toimeen tulisi, mutta jotenkin minun on helppo olla miesten kanssa samalla aallonpituudella. Ei mitään "voi kun te ootte ihania, te ootte niin ihania" -lässytyksiä.

No, Thomas ja sitten yksi uusista osastolaisista, joka puhuu minulle liikaa ja keskeyttää koko ajan, istuivat vierekkäin sängylle, mutta minä sitten sanoin, että minä tulen tähän teidän väliin, koska tarvitsen Thomasin tyynykseni, koska hän on sopivamman mittainen. No, lopultakin sitten monen viikon pähkäilyn ja epäröinnin jälkeen pääsin nojailemaan Thomasiin. Jes! Thomas kun sitten soitti kitaraa ja vähän lauloikin jotain ja minä nojasin päätäni hänen yläselkäänsä ja vitsailin jotain, että kuulin Thomasin nyt "stereona", koska sieltä selän läpi kuului sitä laulua sillä lailla jännästi.

No, Thomas ja se uudehko tyyppi sitten häipyivät läheiseen baariin vetämään parit juomat, kun kenelläkään ei ollut enää omia ja jäätiin sitten kolmestaan sinne. siinä vaiheessa minua väsytti jo jonkin verran ja oli sellainen fiilis, että hitto tarvitsen ihmistyynyn viereeni, koska muuten rupean kohta makaamaan siinä sängyllä ja nukahdan siihen. No, sitten käytin tyynynä kitaraa, kunnes Thomas ja se toinen palasivat. Sitten siirryin takaisin Thomas-tyynyyn.

Sitten taas kuunneltiin jotain musiikkia, ihan kaikenlaista. Olin tosiaan tässä viikolla kuuntelemassa Beethovenia yhdessä oppilasillassa ja tulin tulokseen, että minä en vain tykkää Beethovenin teoksista oikein yhtään. Thomas sitten kuitenkin halusi välttämättä, että kuuntelen Beethovenin 7. sinfonian toisen osan, koska hän oli ihan varma, että siitä tykkäisin. No, kuunneltiin sitä sitten pariin otteeseen, mutta en oikein päässyt siitä perille, kun minun pitäisi keskittyä sellaiseen musiikkiin vähän enemmän.

No, minulla kun oli se selviäminen tuossa vaiheessa jo aika hyvällä mallilla, huomasin taas sen, että aina siinä vaiheessa minulle tulee ihan järkyttävän kylmä! Siis ei vain vähän kylmä, normaalisti kylmä, vaan sellainen, että melkein tärisen, koska olen NIIN kylmissäni! Lisäksi kun se oli taas se paikka, jossa poltettiin sisällä, siinä Thomasin vieressä oli ikkunaluukku auki, josta tuli sitten vielä sellainen kauhean kylmä tuulenvire aina välillä. Senkin takia oli kiva, kun oli lämmin Thomas-tyyny siinä.

Yhdessä vaiheessa Thomasiakin alkoi kai väsyttää, kun hän sitten siinä istuma-asennosta vain kaatui sinne taakse makuulle ja minä sitten valitin heti, että eikä, minun tyynyni otti loparit. Thomas sitten siihen sanoi, että eikä ottanut, vaan että kyllä se tyyny vielä siellä on, mutta eri asennossa vain. No, tartuin (tarjottuun?) tilaisuuteen ja asetuin sitten siihen Thomasin viereen makaamaan pää hänen rintakehänsä päällä. Söpöä, eikö? Ja sitten Thomas vielä kietoi vähän käsiään ympärilleni ja silittelikin vähän ja minulla ei ollut kylmä enää.

Mutta realismi iski ja parin minuutin päästä Thomas sanoi, että pakko päästä ylös tai hänen niskansa kuolee. Hah. Tähän sitten sanoin hieman liioitellusti, että voi ei, minä liiskasin hänet. Varmaan huomaatte jo tätä minun tyyliäni, että miten suhtaudun yksinkertaisesti kaikkeen. On kyllä hyvä keino välttää hankalia tilanteita ja ylipäätään kaikkea pintapuolista syvempää keskustelua, mutta voi olla, että pitemmän päälle se alkaa ärsyttää. Oli tilanne mikä tahansa, minä olen siellä vitseineni.

No, sitten juteltiin jotain yleistä taas kaikkien kanssa ja jossain vaiheessa yksi tyyppi lähti ja heilutti vain moikat ja häipyi. Sitten Thomas taas meni sinne makuuasentoon ja taas valitin, että taas tyyny lähti, mihin hän sanoi saman jutun kuin aiemmin ("eikä lähtenyt, vaan täällä se on eri asennossa taas"), mihin minä sanoin, että sitten liiskaan hänet taas, mihin hän sanoi, että nyt hänellä oli tyyny niskan alla. Ja sitten siinä vain taas maattiin melkein sylikkäin ja vitsit oli kivaa. Siinä sitten Thomasia tyynyä käyttäen kuuntelin vain sitä hänen hengitystään ja se muuttui aina välillä vähän: oli välillä pinnallisempaa ja välillä syvempää ja mietin sitten siinä, että mitähän hän ajattelee. Sitten se hengitys muuttui todella paljon ja siitä minä sitten huolestuneena pomppasin ylös ja se sananvaihto oli niin hieno, että pitää laittaa oikein lainauksena!

Amia: *pomppaa ylös* "Kuolitsä? Kuolitsä?!"
Thomas: *hätkähtää* "Mitä? Mitä?"
Amia: "Kuolitsä? Liiskasinko mä sut taas?"
Thomas: "Häh? Ei kun mä taisin nukahtaa."

Joo, pitää selittää näin tarkkaan, vaikka olisin voinut kuitata koko jutun vain yhdellä lauseella, mutta haluaa sitä nyt vähän fiilistellä, kun ei ole ikinä mitään tuollaista aikaisemmin tullut tehtyä ja se oli niin mukavaa siinä Thomasin kanssa ja lämmintä ja kivaa ja lämmintä ja mukavaa. Joo, Amia on niin ihastunut taas.

Sitten Thomas sanoi kaikille, että nyt hän varmaan lähtisi ennen kuin nukahtaa siihen. Kysyi sitten minulta, että Amia, lähdetkö samaa matkaa ja kyllähän minä sitten olin lähdössä. Sitten vain se ainoa jäljellä oleva osastolainen jonka kämppä se ei ollut, se uudehko höpöttäjä, sanoi lähtevänsä sitten samalla. No, lähdettiin sitten yhdessä ja sitten peruseroamispaikassa taas Thomasin kanssa halattiin. Vitsit se yksi tyyppi vain katseli, kun me Thomasin kanssa halattiin jotain minuutti ja siinä sitten samalla "rupateltiin" jotain yleistä... Osaan taas englanninkielisen sanan: chit-chat, mutta en suomalaista, onkohankaan sellaista? No, näköjään "jutustelu" voisi olla sopiva sana.

Mutta siis halattiin, pitkään, ja Thomas sanoi hiljaa korvaani, että oli kiva ilta, minkä jälkeen minä sanoin, että niin oli, mihin hän sanoi, että no mutta viimeistään lauantaina sitten seuraavan kerran, mihin minä mumisin taas jotain hänen korvaansa. Ja se yksi tyyppi siinä vain seisoi ja katseli, mitä lie ajatteli. No, sitten oltiin sanomassa heippoja ja ajattelin, että pitää tasapuolisuuden nimissä halata sitä toistakin tyyppiä, jotta mikään ei olisi enää yhtään epäilyttävämpää, mutta kun sitten halasin tätä toista aika kundimaiseen tyyliin pikaisesti ja taputin pari kertaa selkään, niin kelasin, että paljon vähemmän epäilyttävää olisi ollut, jos en olisi halannut ollenkaan. Mutta on jotenkin sellainen fiilis, että ehkä pikkuhiljaa aika turha kelata noita epäilyttävyysjuttuja enää illan päätteeksi erottaessa, kun osan illasta kuitenkin makaan tuon tyypin kanssa niin että molemmat melkein nukahdetaan siihen toistemme syleilyyn. Aika lailla ehkä peli jo menetetty tuon epäilyttävyyden suhteen. Tai en tiedä, ehkä ne tyypit eivät pidä sitä sillä lailla... no hitto, pakko niiden on kyllä jotain ajatella, tuo ei nyt kai ole niin peruskamaa enää.

Tai siis, Thomasia pystyy halaamaan lähemmin kuin oikein ketään muuta, koska hän on niin hoikka ja minäkään en ole enää niin iso ja jotenkin kun ollaan melkein samanpituisia, niin se halaaminen on sillä lailla kuin... laittaisi niitä halaavia suola- ja pippurisirottimia yhteen. Ja kun ei ole mitään häiritseviä vatsakumpuja tai tällä lailla, niin ne kädet ylettyy niin paljon pitemmälle, jolloin saa paremman otteen, jolloin ne kädet saa paremmin "lukittua" halaukseen. Ja sitten kun molemmat ollaan ainakin nyt hoikahkoja, niin jotenkin olen kelannut, että meidän sisäelimet on lähempänä toisiaan halatessa kuin sitten vaikka sen uushöpöttäjän kanssa halatessa, kun juuri ja juuri ylettyy selkään taputtamaan, kun taas Thomasin tapauksessa saan käteni kiedottua kokonaan hänen ympärilleen.

No, sitten vielä sanottiin moikat ja Thomasin kanssa vaihdettiin muutamia pitkiä katseita ja lähdin sitten omaan suuntaani ja nämä kaksi muuta omaan suuntaansa. Hymyilin ensimmäiset kymmenen sekuntia, minkä jälkeen minulle tuli ihan järkyttävän kylmä. Oli hämmentävää kävellä kotiin kun aamu melkein jo sarasti, mutta silti kaikki vielä auki olevat kebab-kioskit oli täynnä ihmisiä, kun normaalisti tuohon aikaan on ihan tyhjää joka paikassa.

Pääsin kotiin ihan hyvin, vain todella kylmissäni, oikeasti taas hampaani kalisivat ja minä tärisin kylmästä. Olin törkeän väsynyt ja kotiin päästyäni kaivoin laukustani iltalääkkeet ja piilarikotelon, koska ensimmäistä kertaa olin ottanut ne mukaani, koska ensimmäistä kertaa olisin ollut valmis viettämään yöni jossain muualla vaihteeksi, mutta kun oli vain parinsadan metrin matka sieltä osastolaisen kämpältä minun kämpälleni, niin olisi ollut aika järjetöntä mennä muualle. Ja minne sitä olisi mennyt?

No, oikein sopivasti kuitenkin sattui, että kun olin lääkkeet ottanut ja piilari laittanut silmistäni niihin koteloihin, huomasin, että minulla oli tullut tekstiviesti. Se oli Thomas, joka kysyi, että haluaisinko tulla heille. Vitsit, tuossa vaiheessa ärsytti. Toisaalta se oli myös hemmetin siistiä ja houkuttelevaa, mutta perhana, minullakin on ylpeyteni. Jos tyyppi olisi kysynyt sitä ennen kuin erottiin, olisin voinut lähteäkin hänen mukaansa, ihan että saisi sellaisen ihmistyynylämmikkeen nukkumakaveriksi. Ja siis nimenomaan nukkumakaveriksi, ei muuta. Mutta olin jo päässyt kotiini ja mitenkään ei houkuttanut enää mennä ulos kylmään, joten vastasin viestiin vain, että pääsin jo kotiin ja olen niin väsynyt, että just ja just omaan sänkyyni jaksan kävellä, mutta että hän oli ollut kyllä kivan lämmin. Hän sitten siihen vastasi, että joo, mieluummin teille kun meille, kun taksijono on loputtoman pitkä, minkä jälkeen hieman epäloogisesti toivotti hyvät yöt.

Ja nyt analysointiin, kun tuossa tuli mahdollisimman neutraalissa muodossa tuo homma! No, ensinnäkin tuo varmaan oli sellainen heitto, että siinä oli ehkä tarkoituksenakin, että voisin sanoa kuitenkin sitten vielä, että tule tänne minun luokseni yöksi, mutta kun siinä oli se hyvää yötä lopuksi, oli helppo päättää viestittely siihen, että toivottaa vain hyviä öitä, kuten sitten teinkin.

Mietin sitäkin tänään ja eilenkin, että loppujen lopuksi kuitenkin Thomas on ehkä hieman ujo. Ei siis sellainen klassinen ujo poika, vaan minun suhteeni ujo. Kun silloin mentiin keskustaan tapaamaan niitä Thomasin kavereita, osa porukasta meni hakemaan ensimmäisestä jatkopaikasta unohtunutta reppua ja toinen osa meni katsomaan, josko jostain torin kojusta saisi vielä lettuja. Jäätiin sitten Thomasin kanssa kaksistaan siihen ja se oli hieman kiusallinen hetki. Ei mitenkään paha, mutta hieman sellainen vaikea. Hänen kanssaan on todella helppo jutella, jos ympärillä on muita ihmisiä, jotka joko kuuntelevat tai sitten itse keskustelevat jostain, mutta kaksistaan Thomasin kanssa kumpikin on jotenkin vähän ujoileva, eikä kumpikaan oikein keksi mitään small talkia (edes minä, small talkin mestari!), eikä oikein kehdata toisimme niin pitkään katsoakaan, vaan kumpikin on sitten jotenkin hiljaa ja tuijottelee jalkoihinsa tai katselee ympärilleen tai jotain. Mutta tuo tuli niin yllättäen, että uskon, että muuten kyllä pystyisimme kaksistaankin juttelemaan ja viihtymään.

Mutta niin, miksi tyyppi sitten ei siinä halauksen aikana illan lopuksi ehdottanut sitä, että tule meille yöksi? Joko asia ei tullut hänelle mieleen, mitä en pidä kovinkaan todennäköisenä, sillä hän jo kämpällä kuitenkin kysyi, että lähdetkö Amia samaa matkaa, mutta siihen tuli sitten vain se kolmas pyörä. Entäs sitten, että nolottiko Thomasia kysyä sitä sen toisen tyypin kuullen? Pelkäsikö Thomas, että tämä toinen tyyppi saisi tietää jotain? Mahdollisesti. Ja sitten ehkä silläkin oli tekemistä sillä ujoudella, että jos tyyppi ei vain kehdannut kysyä kasvotusten, koska jos olisinkin teilannut hänen ehdotuksensa täysin, se olisi voinut olla aika kauheaa. Tyyppi on itse asiassa aina ne kaikki kaksistaan ajanviettojuttuehdotukset tehnyt kirjallisesti, usein Facebookin kautta kylläkin, eikä tekstiviestinä.

Tietysti minulle negatiivisena ihmisenä tulee mieleen se ajatus väkisinkin, että tyyppi jotenkin häpeilee minua, eikä haluaisi kenenkään tietävän, että hänen kaltaisensa cool tyyppi ehdottaa yhtään mitään minunkaltaiselleni outolinnulle. Vaikka siis kuulemma tämän illan jälkeen olenkin yksi "jätkistä". Sitäkin kelaan vähän, että mitenhän paljon Thomasilla näitä yövieraita on, onko se enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että hänellä on joku nainen sängyssään.

Joten kuten näette, en ole ihan kaikkea arvostelukykyäni menettänyt ihastuttuanikaan, vaikka pakko myöntää, että olen edelleen aikalailla lumoutunut Thomasin seurasta. Tyyppi tietää niin paljon ja kaikenlaista ihan hullua, josta minulla ei ole yhtään mitään käsitystä, kuten eilen hän valisti minua, että itse asiassa antiikin Roomassa Colosseumilla peukalo alaspäin tarkoitti sitä, että tyyppi säästettiin ja käsi nyrkissä sitä, että tyyppi tapettiin. Ja sitten hän jossain vaiheessa mietti ääneen sitä, että mitkä ne olivatkaan ne toiset vandaalit, jotka sitä Roomaa tuhosi, toiset oli Länsi-gootit eli visigootit ja toiset oli jotkut toiset gootit, ai niin joo, ostrogootit. Tuo on niin hienoa, kun joku muukin osaa tuollaista periaatteessa ihan hyödytöntä nippelitietoa.

Ja sitten se lauluääni. Voi, se ääni. Olen kelannut mielessäni, että se on ehkä kaikkein hienoin miesääni ikinä missään. Marko Hietala on mielestäni aika keskinkertainen, eikä mitenkään poikkeuksellinen. Ei ole oikein mitään mieslaulajaa, jonka ääni olisi samalla lailla poikkeuksellinen ja tietyllä tapaa hieman "raaka" ääni, mutta silti voimakas. Esimerkiksi juuri Marko Hietalan ääni on minusta aika heikko ja melko yksiulotteinen. Ei edes se Gerard Butler tai mikälie oopperan kummitus ei laula niin hyvin kuin Thomas. Erityisesti rakastan niitä älyttömiä alaääniä, joita tyyppi pystyy vetämään. Jostain syystä ehdoton suosikkini niistä heidän bändinsä biiseistä on se Folsom Prison Blues, jonka linkitinkin kerran.

Ja hän näyttää hyvältä myös. Kaikki tuttuni ovat sanoneet niin, kun olen heille Thomasin kuvia näyttänyt, että hitto, tuo tyyppihän on komea ja seksikäs. Ei ehkä ihan perinteisellä tavalla, tai en tiedä. Itse en häneen heti osastolla aluksi kiinnittänyt oikein huomiota, mutta olen silti sitä mieltä, että ihan yleisellä asteikolla hän on ainakin seksikäs, jos nyt ei erityisen komea. Käsittääkseni tyyppi saa myös aika hyvin treffikutsuja ja naisia ilman mitään erityisempää vaivannäköä. Tuon takia ehkä toisaalta pidän hyvänä sitä pientä ujoutta Thomasissa, joka tuntuu kohdistuvan minuun, koska ehkä se sitten viittaisi siihen, että en ehkä olisi hänen mielessään sellainen liukuhihnaiskettävä, kerran pantava, jälleen uusi nättityttöpuumerkki hänen loputtomaan listaansa.

Vitsit olen kirjoittanut tätä kirjoitusta pätkissä koko päivän. Kävin krapulaisena kaupassakin ja otin parin tunnin nokoset tässä jossain välissä aina, kun on ollut niin hemmetisti asiaa, jonka haluaisi sanoa. Vielä pitää sanoa hieman negatiivisemmasta asiasta. Hieman huolissani olen välillä Thomasista. Eilen kun joku sanoi, että pitää heittää Thomasille pari euroa jostain drinkistä tai tupakoista tai jotain, niin Thomas sanoi, että antaa olla, koska hänellä on sellainen periaate, että niin kauan kuin hän vielä elää, hän haluaa tehdä kivoja asioita kanssaihmisille. Tuo oli kai osittain jonkinlainen vitsi, mutta se kuulosti minusta jotenkin huolestuttavalta. Lisäksi vähän kurja fiilis siitä eilisestä, kun en sitten hänen luokseen yöksi mennytkään, enkä kutsunut häntä minun luokseni yöksi, kun tyyppi oli kotiin päästyään laittanut Facebookiin tekstin: "Ain't got nothing but the blues."

Mutta lauantaina uudestaan, toivon todella, että tyypit eivät hanki sitä hemmetin kahden litran viinapulloa kuten meinasivat, koska minä en vain kestä toista samanlaista päivää kuin tänään. Edelleen päätä särkee ja kaupassakin kun kävin, olin sellainen hieman zombi olo. Mutta ehkä porukka taas hajaantuu hieman, että se yksi ex-osastolainen nainen ei mene Thomasille yöksi, kuten aika usein on ilmeisesti mennyt, jotta minä olisin sitten ainoa yövieras, mikä olisi minusta kivempaa. Mutta ehkä pitää ottaa taas iltalääkkeet ja piilarikotelo mukaan tämän varalta.

Voi hitto, sentään sain siivottua parina viime päivänä todella hyvin, niin ei ole siitä kurja fiilis, vaan voi vaan ruveta tekemään jotain ruokaa tässä vaiheessa sitten. Hitto, ihmissuhteet olisivat niin paljon helpompia, jos vain voisi lukea toisten ajatukset.