Päivän keskustelu<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Matikanopettaja: Ja (herra) V voisi myös ottaa kirjan esille ja alkaa laskemaan näitä tehtäviä.

Oppilas V: No kun kirja jäi kotiin.

Matikanopettaja: No katso kaverin kirjasta ja kirjoita ne vihkoon muistiin.

Oppilas V: Mutta kun vihkokin jäi kotiin.

Matikanopettaja: No kopioi vaikka uskonnonvihon takakanteen tai jotain. Ja katse tänne taululle.

Oppilas V: No kun mun lasitkin jäi kotiin, enkä mä näe yhtään mitään.

Matikanopettaja: Jäikö kuulolaitekin kotiin?

Oppilas V: Ai mitä?

 

Päivän sitaatti

 

Fysiikan (& matikan) opettaja: No niin ja nyt kuunnelkaa tänne.

Oppilas J: Kuunnelkaa sinne?

***

Kyllä, lumi on vihdoinkin täällä. Yön aikana oli satanut mutaman sentin lunta ja nyt maisema näyttää paljon kauniimmalta ja jouluisemmalta. Kaikkia joululahjoja en ole saanut vielä hankittua, mutta ei sekään paljosta puutu. Tänään olisi tarkoitus alkaa työstää Nanin lahjaa. Juoduin sitten turvautumaan johonkin vähemmän täydelliseen, mitä halusin, mutta pitänee yrittää sitten löytää hänelle joku enemmän täydellinen syntymäpäivälahja huhtikuuksi...

Eli mitä Nan sitten saa? Nan saa kaurapussin. Ei siis sellaista muovipussia, jossa on kauraa, vaan kankaasta tehdyn ja mikrossa lämmitettävän pitkulaisen pussin, joka on lämmitettynä mukavan reutouttava hartioilla. Ajattelin sitten tehdä siitä vielä monikäyttöisemmän siten, että muotoilen pussista käärmeen. Vihreää ja pehmeää fleece -kangasta, johon kirjailen silmät ja selän salmiakkikuviot. Eli tällöin pussia voisi joko käyttää tai sitten sen voisi käyttämättömänä antaa olla vain pehmolelu. No, ei mikään huippulahja, mutta ajatushan se on tärkein. (<-- Maailman huonoin puolustus.)

Minä en ole oikein joulutunnelmissa vielä. Tänään taas hieman angstitti ja olo ei muutenkaan ole mikään erikoisen priima. Pitäisi tänään vielä soittaa ihotautilääkärillekin. Varmaan hänkin tykkää kauheasti, kun sanon, etten ole niitä tököttejä naamaani tunkenut. Minkäs kuitenkaan teet, vähän tuskallista on, jos jotain voidetta, jota pitäisi käyttää viitenä päivänä viikossa, voi käyttää korkeintaan vain kaksi päivää peräkkäin, jonka jälkeen kasvot ovat ihan tulipunaiset, polttavat ja kirveltävät, ihan kuin todella pahasti palaneet. Sitten paranemiseen menee viikko, kun iho hilseilee, punottaa ja kuoriutuu ihan kokonaan. No ehkä kasvoni näyttävät hieman paremmilta, mutta hyvin hieman.

Kylän miittiin mennessä saavat kuitenkin luvan kadota. Niin siis mikäli sellainen järjestetään. Minä olen sanonut ties kuinka monta kertaa ties kuinka monelle ihmiselle, että minä en taida olla miitti-ihmisiä. Silti olen nyt menossa seuraavaan miittiin, joka vain järjestetään Tampereella. Vihjaisin äidillenikin, että joskus voisi olla joku mitti ja että pääsisinkö minä sellaiseen. No, aluksi äiti oli sitä mieltä, että se on huono ajankohtakin, kun hän on juuri tammikuun alussa leikkauksessa ja silloin on niin pimeäkin ja kylmäkin ja muutenkin kaikinpuolin hankalaa. Sitten hän lopulta sanoi, että voisin kyllä mennä, jos haluaisin.

Niin, nyt se on kiinni taas siitä, että haluanko minä mennä. Tavallaan kyllä, mutta tavallaan ei. Minusta olisi hauska tavata heitä, mutta minua hermostuttaa se, että en ole tarpeeksi kaunis ulkomuodoltani, ääneni ei ole tarpeeksi nätti, enkä pysty käyttäytymään täydellisesti. Minä kuvittelen oikeastaan kaikki netti-ihmiset aina hyvännäköisiksi ja filmaattisiksi, mutta usein he eivät ole sitä. Mitä jos muut kuvittelevat minut kauniiksi ja muutenkin hyväksi, mutta saavatkin sitten tietää, miten epätäydellinen olen? Sitten myös arveluttaa se, että jos en sopisikaan joukkoon. Minä en ole popcorn-sota tyyppiä, enkä piirrustusvihko-taistelija tai edes heliumin hengittäjä. Mitä jos he ovatkin niin paljon erilaisempia kuin minä, ja minä jään tylsänä ihmisenä taas syrjään, kuten niin monesti ennenkin?

Viime päivinä on outoa ollut myös se, että olen ajatellut rutkasti ihmisten sijaan koulua. Yleensä olen ollut aina äärettömän kiinnostunut ihmisistä, välillä vähän liiankin kanssa, mutta nyt on sosiaalisuuspuhti pois. NN istuu englannin luokassa edessäni, mutta sen sijaan, että tuijottelisin koko ajan hänen niskaansa (tai itseasiassa hiuksia, koska niskaa ei niiden alta näy), tunnenkin oloni ärsyyntyneeksi, kun hän nojailee pulpettiini tai keikuttelee tuolillaan kolauttaen sen aika-ajoin pulpettini reunaan. Muutkaan ihmiset eivät jaksa innostaa. Nanin kanssa riitti juttua, mutta onnekseni näin hänet vain kerran lyhyen ajan. Tunnen oloni juuri nyt erityisen epäsosiaaliseksi.

Eilen tuli TSH Kuninkaan Paluu. Siitä ei oikein voi siteerata paljon mitään; se on TSH -leffoista se, josta pidän vähiten. Siistihän se on, mutta silti ykkönen on suosikkini. Kirjoista sen sijaan suosikkejani ovat joko ykkönen tai kutonen. Koko TSH -kirjojen lempikohtaukseni oli leffassa, mutta sitä oli muunneltu niin, etten pitänyt siitä erityisemmin. ("Sneaking...") Tietysti ne sotaisat kannustuspuheet ja koko Rohirrimin ratsastus (etenkin Pellenorin kentillä) saivat aikaa kylmiä väreitä, mutta mitään erikoissuosikkisitaattia leffasta ei löydy. Niin, paitsi tietysti: "What ever happens, stay with me. I will look after you." Paljon järkevää leffassa puhuttiin, mutta minä en vain jostain syystä saa niistä kiinni paljon mitään, jonka voisin liittää itseeni. Ja Mordor. Oli. Liian. Valoisa. En ikinä kyllästy jauhamaan siitä.

Tänään pitäisi mennä vielä musiikinteoriaankin, ja koska enempää kertomista ei ole, turha sitä tyhjästäkään on selittää.