Kylläpäs olo tuntuu typerältä tuon edellisen kirjoituksen jälkeen. Tekisi melkein mieli poistaa se kirjoitus kokonaan. Ääh...

On tylsää ja yksinäistä ja muutenkin tyhjää. Tänään olisi ollut se tentti, johon en mennyt. Oli tarkoitus tänään aamulla soittaa sinne lääkäripaikan puhelinajanvaraukseen ihan sen takia, että olisin voinut kysyä sieltä, että mihin aikaan minulla se aika olikaan, mutta en sitten soittanut. Olin kyllä hereillä jo silloin ja etsin sen numeronkin ja otin kännykän valmiiksi, mutta en soittanut. Minä vihaan puhelimella soittamista, kun se saa olon niin epämukavaksi. Ja kun mietin etukäteen sitä, että mitä sanoisin, niin se kuulosti mielessänikin jo niin käsittämättömän typerältä, että päätin sitten luottaa siihen, että se on silloin kun minä muistelisin sen olevan.

Todella fiksua tuokin. En vain voinut ottaa puhelinta käteen, soittaa ja kysyä, vaan luotan mieluummin epävarmaan mielikuvaani, ihan vain sen takia, koska johonkin paikkaan soittaminen on mielestäni niin epämukavaa. Pitäisi vielä keksiä, mitä sanon äidille, jos menenkin väärään aikaan. Hän käski minun soittaa sinne ja minä sanoin vain: ”Joo joo.” Mutta toivottavasti muistan oikein. Toivottavasti...

Tänään on kai keskiviikko. Huomenna torstai: täytyy käydä lääkärissä, sähkölaitoksella ja kaupassa. Ylihuomenna perjantai: ei mitään. Kolmen päivän päästä lauantai: Kylä-miitti (ehkä), äiti tulee. Neljän päivän päästä sunnuntai: muuttaminen takaisin kotiin. Ja sitten onkin määrittelemättömän pitkän ajan ”ei mitään” ohjelmassa. Paitsi että kotona on oikeasti jotain, millä voi jaksottaa edes hieman elämistä. Aina silloin tällöin on sauna, joskus tulee televisiosta jotain ohjelmaa, ruoka on suunnilleen samaan aikaan... Kun minulla ei täällä ole mitään ohjelmassa, niin se todellakin on ”ei mitään”. En poistu asunnosta, syön koska sattuu, herään koska sattuu, nukun koska sattuu, roikun koneella koko päivän, vaikka sitten pelaamassa pasianssia, jos ei mitään muuta tekemistä ole.

Näin taas unen vanhoista koulukavereista. Siinä oli yksi vanha opettajakin, josta minä aina pidin. NN ei ollut unessa konkreettisesti, mutta minä ajattelin häntä siinä. Siinä oli paljon tuttuja ja minulle jopa puhuttiinkin.

Kämppä alkaa tulla taas sotkuisemmaksi. En käsitä, miten niin voi olla, kun en kerran tee mitään. Ja minä olen vielä yrittänyt pitää tätä siistinä, mutta silti lattialla alkaa olla tavaraa. Ärsyttää.

Olo on taas voimaton ja päämäärätön. Mutta senhän me kaikki jo tiesimme, kun kerran olen hokenut samaa eri lausemuunnoksilla viimeiset neljä kuukautta. Olisipa joskus edes jotain uutta sanottavaa, eikä aina vain tätä samaa vanhaa jankutusta.