Hieno päivä! Minä sitten niin tykkään aprillipäivistä. Harmi, ettei tänään ollut koulua ja että koko lukion ajan ne ovat osuneet viikonloppuihin. Mutta yläasteella päätettiin koko luokka huijata opettajille, että ei olla tehty lainkaan läksyjä ("Ai mitä? Oliko toi muka läksynä? En mä ainakaan oo tehny!" "En mäkään!") ja luokanvalvojan kohdalla se onnistuikin, kun hän alkoi muuttua aika punasävyiseksi. Mutta lukioaikana ei yhtään mahdollisuutta. Törkeää.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Minun piti herätä tänään aikaisin, jotta saisin huijattua äitiäni "missä meidän auto on?" –pilalla, mutta en sitten saanutkaan itseäni hereille. Höh. Ja netti on pursuillut tietysti piloja ja niitä on ollut hauska lueskella. En tosin keksinyt mitään hienoa pilaa tänne blogiini. Sen olisi pitänyt liittyä jotenkin johonkin, joka voisi olla edes etäisesti uskottavissa eikä mitään sellaista epäjulmaa olisi ollut.

 

Tykkään kyllä kauheasti piloista. Olen aina tykännyt. Omistan kauheasti kaikennäköisiä pilailutarvikkeita, jotka on kätkettyinä jossain. Ikävä kyllä koko muu perhe on aina omannut äärettömän vähän leikkimielisyyttä, niin minun jekkujani ei ole erityisemmin arvostettu.

 

Tänään olen tuhlannut aikaani katsomalla Komissaario Morsea DVD:iltä. Hieno sarja. Vähän erilainen verrattuna niihin amerikkalaisiin: "IT'S FBI! OPEN THE DOOR!!!" *potkaisee oven auki, syyllinen pakotetaan lattialle ja korvaan karjutaan "FREEZE!!!"*

 

Auts. Tuli juuri mieleen, että olen selittänyt tuosta joskus aikaisemminkin ja piti etsiä, missä kohtaa ja mitä, mutta en voi. Kun ensimmäinen vanhempi kuukausi latautui, niin ensimmäisen kirjoituksen ensimmäinen asia oli "November dressed in May on your face" –lainaus. Aivan kuin olisi kaadettu saavillinen jääkylmää vettä päälle. Ei kivaa. Vaikka minä olen miten okei asian suhteen, niin en vain VOI lukea niitä kirjoituksia, joissa olen niin onnellinen NN:n takia. Tyhmää.

 

Mutta mutta. Tykkään aprillipiloista ja olen metsästänyt niitä joka paikasta koko päivän. Enkä ole mennyt lankaan. Paitsi eilen ihmettelin, vähän, kun Kylässä oli muuteltu sanoja, että miten olin onnistunut lukemaan yhden viestin ihan toisella lailla miltä se näytti. Mutta muuten en. Olen luontaisen skeptinen ihminen jo muutenkin, niin minua on kauhean vaikea ihan normaalinakaan päivänä saada uskomaan mitään. Aprillipäivänä sitten olen vainoharhainen kaikkien virallistenkin uutisten suhteen. On kyllä toisaalta kiva tulla myös huijatuksi. Paitsi sellaisilla "huijauksilla", joita ala-asteella oli: "Kato, sulla on tarha paidassa, kato nyt, kato nyt, kato nyt, kato nyt! *repii käsillään toisen pään alas* HAA! Sä katoit! Menit halpaan, aprillia!"

 

Jäähdytän vaihteeksi niskaani kylmägeelipussilla. Migreeni vaivaa taas useammin kuin ennen. Mutta mieli on melkein okei. Niin kauan kun ei tarvitse ajatella NN:ää. Tämä menee lainauksella: "For me the grief is still too near." Miten minusta muuten tuntuu, että nämä lainaukset liittyvät yleensä juuri johonkin NN-asiaan? No jaa... Minkäs teet, kun leffoissa käsitellään juuri tuollaisia asioita ja minä en niistä puolestani osaa kirjoittaa tuntematta oloani ja ajatuksiani täydellisen hölmöiksi.

 

Hankin pääsykoekirjankin tänään. Sen kaunokirjallisen. Olen jotenkin kauhean innostuneempi pyrkimisestä sinne kirjallisuus –paikkaan kuin farmasiaan. Se tuntuu sellaiselta, että jes jes jes, kumpa sitä voisi tehdä elämänsä loppuun asti. Mutta ei, haen sinne oikeastaan vain... En edes tiedä miksi. Olen lukenut pitkän matikan, fysiikan ja kemian, niin mitä ideaa minun olisi tuollaisen jälkeen hakeutua kirjalliselle alalle? Ja sitä paitsi ammattinäkymät olisivat huonot ja muutenkin se on vain niin täysin järjetöntä verrattuna esimerkiksi farmasiaan.

 

Äidin kanssa on otettu taas pariin otteeseen aika pahasti yhteen. Eilen vaihteeksi huudettiin pääsykokeista. Loppui sitten siihen, kun minä äärettömän rakentavaan 19-vuotiaan naisen tapaan kiljuin kurkku suorana: "SE ON MUN ASIA! MUN – ASIA! MÄ PÄÄTÄN SIITÄ, ET SÄ! JA JOS SÄ VIELÄ JANKUTAT SIITÄ, NIIN MÄ EN HAE YHTÄÄN MINNEKÄÄN!!!" Ja sitten painelin omaan huoneeseeni ja pamautin oven kiinni niin, että ikkunalasit suunnilleen helisi.

 

Joo. Olen vähän tuollainen joskus. Olen aina ollut, jopa ennen varsinaista "murrosikää", jota en oikeastaan tunne edes kokeneeni kunnolla. Tai ehkä olen koko elämäni murrosikäinen. Ei sillä, en minä koskaan kavereilleni kilju, pelkästään äidille, koska hän sattuu ärsyttämään todella pahasti joskus. Ei kuitenkaan mitään sellaisia pahoja riitoja mitä isäni kanssa joskus. Äidin kanssa ollaan aika hyvissä väleissä, vaikka huudetaankin aika usein. Tai oikeastaan se menee aika lailla siihen, että äiti valittaa ja jankuttaa minulle jostain asiasta, ja sitten minä hermostun ja kiljun hänelle. En kyllä väitä yhtään, että olisi mitenkään järkevää tai hienoa, mutta äiti lähinnä tekee minut hulluksi välillä.

 

Varmaan tänäänkin tulee taas valvottua myöhään, kun heräsin aamulla vasta puoli yksi. Jotenkin tuntuu heti paremmalta, kun tuntuu, että on niin paljon asioita, joiden opettelu pitäisi aloittaa. Jotenkin sekopäistä, mutta niin vain on. Pitäisi lukea biologiaa ja kemiaa pääsykokeita varten ja sitten sitä ylijättimammuttia pääsykoekirjaa. Mutta kun ajatus liukuu jonnekin muualle... Kun en ajattele tiiviisti jotain muuta, vaan vaikka katson ikkunasta ulos, tulee jotenkin surullinen olo.

 

Varmaan tämä NN-juttu toimii minussa vähän niin kuin kummallisesti viiveellä. Aluksi se ei tuntunut yhtään pahalta, mutta nyt kun pitäisi jotenkin päästä eteenpäin, niin se tuntuu pahemmalta kuin aluksikaan. En voi lukea vanhoja blogikirjoituksiani, en kuunnella Nightwishin vanhoja biisejä... Kaikki muistuttaa hänestä, kaikki muistuttaa niistä kummallisista tunteista, joita tunsin häntä kohtaan ja jotka saivat minut välillä tuntemaan oloni niin voimakkaaksi ja sellaiseksi, että minä jaksan ja haluan elää. Se sattuu. Itse NN:n ajattelu ei sinänsä satu kauheasti, vaan se fakta, että hän vaikutti minuun niin positiivisesti.

 

Tjaa-a... Katsoisiko vaihteeksi koneelta lisää Komissaario Morsea? Jaa, siihen liittyen voisi mainita sen seikan, että tykkään katsella leffoja ja tv-sarjoja niin, että niistä kuulee äänet ja puheenkin kunnolla. Minä tunnen jonkin verran näyttelijöitä, mutta en tunnista heitä kauheasti ulkonäön perusteella, vaan äänestä. Muistan, miten Merry näytti minulle ensimmäistä kertaa Star Wars ykkösen. Siis sen Pimeä Uhka –leffan. Olin nähnyt ne vanhemmat jo aikaisemmin ja olin luontaisen skeptinen sen suhteen, olisiko niistä uusista mihinkään.

 

No, en tykännyt kauheasti, mutta kun Ian McDiarmid puhui Palpatinena ensimmäistä kertaa, minä innostuin ja kysyin Merryltä, että näytetäänkö leffassa sekin, miten keisarista tulee keisari. Merry oli kuin puulla päähän lyöty ja kysyi, että mitä minä oikein tarkoitin. Sitten minä selitin, että kun tuo tyyppihän oli se sama, joka näytteli Keisaria myöhemmissä leffoissa. Merry näytti edelleenkin vain hämmentyneeltä ja tajusin sitten, että se varmaan olisikin jokin hieno paljastus, joka selviäisi jossain seuraavista leffoista. Joo, en ole lainkaan kuunnellut Jedin Paluuta liikaa. Mutta Ian McDiarmid on loistava näyttelijä. Yksi kaikkien aikojen suosikeistani.

 

Ja Komissaario Morsessa se Morse itse näyttää jonkin verran meidän matikanopettajaltamme, ainakin silloin, kun hänellä on happamin ilmeensä. Eikä meidän matikanopettajallamme ole yhtä valkoista tukkaakaan. Hän näyttää vain sellaiselta ylikyyniseltä ja happamalta vanhalta ja lyhyeltä käppänältä, mutta välillä kun hän innostuu jostain vitsistä, niin hän hymyilee sillein kivasti ja hänen silmissään on sellainen lapsenomainen pilke. Mahtava tyyppi, toivottavasti jotkut ovat tehneet hänelle tänään edes jonkinlaisen aprillipilan koulussa.

 

Nyt Morselle.