No niin, eilen sitten olin oikein viihteellä, kun nähtiin yhden keskuslaisen kotona, mutta kokoonpano olikin hieman erilainen kuin yleensä. Siellä oli niistä Thomasin bileistä yksi nainen ja tämän kihlattu. Tilanne muodostui aika kiusalliseksi, kun tämä nainen puhui Marionin kanssa, että ehkä soitetaan sitten Thomasille myöhemmin illalla ja kysellään, että missä menevät, niin voidaan liittyä näiden seuraan. Marion sitten meni aika vaikeaksi ja vilkuili minua ja sitten se nainen hieman kummasteli ja kysyi että ai etkö halua nähdä Thomasia tai jotain. Siinä vaiheessa Marion sitten kysyi minulta, että voiko hän sanoa, mihin nyökkäsin vain, kun miten muutenkaan tilanteesta selviäisi.

No, Marion sitten sanoi, että hänen käsityksensä mukaan minä ja Thomas ei olla oikein väleissä. Tämä nainen sitten katsoi minuun kummastuneena ja sanoin sitten, että tarkemmin se menee itse asiassa niin, että Thomas poisti minut Facebook-kavereistaan, eikä ole vastannut yhtään mihinkään yhteydenottoihini. Tämä nainen sitten oli entistä kummastuneempi ja sanoi, että ei ole kyllä yhtään Thomasin tapaista, ja että hän oli käynyt Thomasin bändin keikoilla ja nähnyt tätä useaan otteeseen syksyn mittaan, mutta että ei Thomas ollut hänelle sanonut lainkaan, ettei olisi minun kanssani enää väleissä. Hän kysyi sitten, että tiedänkö yhtään, että miksi, mihin sanoin, että minulla ei ole lainkaan käsitystä.

Myöhemmin tilanne sitten muuttui hieman saippuaoopperamaiseksi, kun Jaskakin ilmestyi paikalle. Heti ensimmäisellä kerralla kun tämä nainen mainitsi Thomasin ja sanoi, että he olivat joskus heidän kanssaan olleet jossain oudoissa bileissä ja nyt kun miettivät sitä, niin eivät edes tarkkaan tienneet miten sinne päätyivät, niin Jaska, joka on yleensä kuitenkin aika sävyisä, sanoi että niin mitenköhän päädyitte sinne, hmm, olisikohan ollut niin että JOKU on taas raahannut porukkaa oman mielensä mukaan ympäriinsä kysymättä näiltä mitään.

Marionin kanssa tuossa vaiheessa katsottiin toisiimme, hieman pahaa aavistellen, koska jotenkin Jaska muuttuu aina todella... en osaa edes selittää sitä, mutta sellaiseksi, että ihmiset hieman katsovat toisiinsa, että mitäs hittoa, aavistelevat pahaa ja tulevat tulokseen, että ehkä ei mainita tätä tyyppiä Jaskalle enää. Jotenkin tuli taas muistutus siitä, miten paljon Jaska ja Thomaskin vain jotenkin vihaavat toisiaan. Koskaan eivät sitä toisilleen ole ilmaisseet, vaan se ilmenee juuri noin, hieman epämääräisenä vihaisena puheena, kun toinen ei ole paikalla.

Sitten lähdettiinkin jo baariin ja pääsin hetkeksi tämän naisen kanssa jäämään kaksistaan, enkä vain voinut olla kysymättä, että onko tämä nähnyt Thomasia tosiaan paljon ja miten näiden bändillä menee ja niin edelleen. Myöhemmin sitten kun jäätiin uudestaan kaksistaan, kun muut menivät tupakalle ulos, tämä nainen sanoi, että kun olin ollut vessassa, Jaska oli kysellyt häneltä myös Thomasista ja kun tämä nainen oli tällekin ihmetellyt sitä, että miksi Thomas olisi tuolla lailla poistanut minut vain kavereistaan, niin Jaska oli kuulemma sanonut hänelle, että minulla ja Thomasilla oli ollut jotain juttua, ja sen jälkeen sitten kun me Jaskan kanssa alettiin hengaamaan yhdessä, Thomas poisti meidät molemmat kavereistaan. Tämä nainen oli sitten ihan innoissaan pohtimassa, että hei Thomashan on ihan selvästi mustasukkainen, oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa!

Jotenkin nolotti ja toisaalta ärsytti aika pahasti, joten sanoin aika kiivaaseen sävyyn, että meillä ei kyllä Thomasin kanssa ollut mitään juttua, paitsi minun puoleltani, ja että kun hänelle sitten kerroin tunteistani, hän oli vain sanonut, että hänestä minä ja Jaska sovittaisiin yhteen, joten ei vain käy järkeen mikään mustasukkaisuus, kun hän olisi saanut minut, ihan tuosta vain, minä paljastin itseni hänelle, mutta hän torjui minut, yritti ylipuhua harkitsemaan jotain toista miestä, joten hänellä ei vain ole yhtään mitään oikeutta olla mustasukkainen tuollaisen jälkeen.

Saa nähdä, mitenköhän nyt tämän jälkeen alkaa liikkua juoruja, ja mietin, että mitähän Thomas saa näistä sananvaihdoista kuulla. Marionille sanoinkin, että jotenkin pelkästään tuollainen muistutus vanhoista ajoista - soitetaan Thomasille ja liitytään porukkaan - sai minut vain niin kokonaisvaltaisesti surulliseksi.

Sitten päivän toiseen saippuaoopperaosioon. Kun olin päässyt paikanpäälle, niin minulta kysyttiin, että onko Jaska tulossa, mihin sanoin, että oli ainakin sanonut tulevansa. Tämä Thomasin tuttu nainen kysyi sitten heti, että onko se Jaska sun mies. Jotenkin menin todella hämilleni, enkä tiennyt oikein, mitä sanoa, kun kaikki siinä huoneessa sen kuulivat ja vaikka varmaan suurin osa on arvannutkin, niin Olin vain todella vaivaantunut, kohautin hartioitani ja sanoin, että on kai. Tämä nainen sitten koko illan ajan kommentoi jotain, että kyllä tuo sun poikaystävä on todella hyvännäköinen! Kylläpäs te olette yhdessä tosi söpöjä! Menkää nyt rakastavaiset tanssimaan yhdessä, kun on tällainen hidas biisi.

Olin vain todella vaivaantunut noista kommenteista, vaikka tosiaan istuttiinkin Jaskan kanssa vierekkäin ja välillä sitten jotain "söpöiltiin" siinä, ei pussailtu tai mitään sellaista tahditonta, mutta en kertaakaan tokaissut sitä perinteistä pako-repliikkiäni: "Mitä hittoa sä teet?" En kuitenkaan mennyt tanssimaan, vaikka Jaska yritti niin kovasti. En vain osaa! En ole ikinä tanssinut missään baarissa ja se on vain jotain todella kauheaa, ja olen vain lukossa aina kun kuka tahansa yrittää ylipuhua minua siihen.

Vaihteeksi join aika reippaasti, mutta en kokenut, että se olisi rentouteeni tai arvostelukykyyni vaikuttanut nyt, kun oltiin jossain julkisella paikalla, vaan se asiallisuuteni ei antanut periksi. Lisäksi yksi hämmentävä hetki oli myös yhdessä vaiheessa iltaa, kun menin hakemaan itselleni ja Jaskalle molemmille yhden Salmari-shotin, ja se baarimikko kysyi, että kenelle se toinen on ja sitten olin taas änkyttänyt, että se on tuolle tyypille tuolla, se istuu tuolla... Sitten lopuksi olin vain sanonut, että se on poikaystävälleni. En ole ikinä sanonut tuota ennen, joten se oli ahdistavaa. Ylipäätään tuntui, että kaikki korosti sitä minun ja Jaskan juttua, joka on tosiaan määritelty "semi-vakava ja semi-virallinen", joten nyt koin todella stressaavaksi sen, että jouduin ensinnäkin määrittelemään muille, mitä meillä Jaskan kanssa on ja sitten sen, miten minusta tuntui, että minua yritettiin ahtaa siihen perinteiseen parisuhdemuottiin.

En juonut kuitenkaan yhtä paljon kuin Jaska, joka oli juuri saanut kuun toimeentulotuen ja innostui siitä sitten. Hän oli myös jotenkin hieman painostava tämän meidän jutun suhteen. Menin hänen luokseen yöksikin, joten ollaan hänen kanssaan hengattu useampi päivä jatkuvasti yhdessä, kun perjantaina oltiin keilaamassa ja silloin Jaska oli minun luonani yötä. Mutta tosiaan eilen sitten kun päästiin Jaskalle joskus neljän aikoihin, minä olin todella väsynyt, mutta Jaska oli todella pirteä ja selitti todella paljon.

Jotenkin sekin hieman ahdisti, kun hän selitti, miten paljon minusta pitää ja miten pelkää, että minä en pidä hänestä yhtä paljon, ja että vaikka meillä on välillä aina jotain vaikeuksia niin hän ei siitä huolimatta halua luopua minusta. Sitten hän selitti, miten oli jo aikaisemmin ollut niin ihastunut minuun ja sitten sen meidän epämääräisen syksyisen jutun jälkeenkään hän ei vain voinut päästää minusta irti, koska minä olin jotain niin erityistä, sellaista mitä hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt missään.

Tuolloin sanoin myös, mikä minua oli vaivannut perjantaina. Se meni jotakuinkin todella pieleen se päivä. Oltiin keskuksen tyyppien kanssa keilaamassa, ja tämä oli minulle ehkä neljäs tai viides kerta. Olen vain todella paska keilaamisessa. Se oli hankala paikka minulle, kun yleensä jos todella yritän ja laitan kaikkeni peliin, pärjään edes keskitasoisesti, mutta keilaaminen ei ole niitä asioita. Olin vain huono, todella huono, vaikka oikeasti yritin ja sitten melkein heti keilaamisen alussa olin jotenkin vain niin hajalla jo, että minulla meni se selviytymismoodi päälle. En katsonut muita ollenkaan, yritin olla kuin minua ei haittaisi yhtään, mutta tunsin oloni rennoimmaksi, kun olin heittämässä, koska silloin olin selkä muita päin, joten minun ei tarvinnut yrittää näyttää mitenkään vahvalta ja iloiselta.

Lisäksi oltiin Jaskan kanssa juteltu aikaisemmin sulkapallosta. Minusta se voisi olla hyvä harrastus, mutta tosiaan en osaa sääntöjäkään kuin juuri ja juuri, kun taas Jaska joskus harrasti sitä yliopistolla opiskellessaan. Hän sanoikin sitten suoraan, että hänellä ei kyllä yleensä vain riitä energiaa pelata jonkun todella huonon kanssa. Se vähän satutti ja sitten laajensin sen mielessäni koskemaan kaikkea ja vain kelasin mielessäni, miten minun on onnistuttava kaikessa tai olen liian huono ja Jaska ei halua tehdä kanssani enää mitään koskaan.

Lisäksi minua ahdisti todella yksi asia, jonka Jaska oli sanonut aiemmin tällä viikolla. Hän sanoi, että hänellä oli todella paha koirakuume ja että hän tosissaan harkitsee koiran hankkimista. Tuo vain on edelleen jostain syystä suunnilleen pahin asia, jonka minulle voi sanoa. Tykkään kyllä koirista ja jos olen joitain koiria nähnyt, niin en ole niitä pelännyt, koska kaikki ne tapaamani koirat ovat vaikuttaneet yksinkertaisesti vain ei-pelottavilta, joten sitten olen silitellyt niitä ja lässytellytkin niille. Mutta kun mietin sitä, että joku, jonka kanssa vietän paljon aikaa, jonka luona vietän paljon aikaa, hankkisi koiran, niin ensimmäinen reaktioni on vain se, että alan itkeä.

Ne ovat ne minun "pakkoajatukseni", jotka koirien suhteen ahdistavat. Vaikka koira olisi miten kiltti, niin jossain vaiheessa aivoni tuntuvat ihan itse ajattelevan, että mitä jos se koira sekoaakin, mitä jos se yhtäkkiä käykin kimppuuni. Silloin tulee automaattisesti se pelko, ja minä vain pelkään sitä pelkoa todella paljon, koska koirathan haistaa tai muuten vaistoaa noita tunnetiloja. Ihmisille voin feikata olevani vahva ja peloton, mutta koiria ei voi huijata. Ja se meidän koira reagoi minun pelkooni niin, että alkoi vain murista ja käyttäytyä uhkaavasti minua kohtaan.

Mietin, että ehkä pitäisi lopettaa koko juttu Jaskan kanssa nyt, jotta en joutuisi taas elämään sitä vaihetta, missä jään toiseksi koiralle. Tiedän, että vaikka miten pyytäisin toisin, niin jos tämä koirakuume Jaskalla jatkuu, niin jossain vaiheessa hän vain hankkii sen koiran. En vain kestä sitä ajatusta, koska jos minun pitäisi olla Jaskan luona yötä tai jotain, niin se koira olisi aina siellä, sitä ei voisi vältellä, sen kanssa pitäisi oppia elämään tai lähteä itse vain pois. Kumpikin tuntuu vaikealta ja koko ajan mielessäni toivon, että Jaska muuttaisi mieltään koirasta.

Tuon sanoin Jaskalle eilen, kuten myös sen keilaamisjutun, ja vain itkin. Jaska sitten yritti jotenkin lohduttaa ja sanoi, että hyvä kun sanoit edes nyt. Perjantai meni sen keilaamisen jälkeen todella nihkeästi, koska minulla oli se selviytymismoodi päällä, mikä tarkoittaa sitä, että olen vain hiljaa ja vaikutan kärttyiseltä, jotta saisin naamioitua sen ahdistuksen ja estämään hajoamisen. Jaska sanoi, että hänen on välillä vain niin vaikea muistaa ja uskoa, että olen joidenkin asioiden suhteen vain niin herkkä, koska vaikutan koko ajan niin vahvalta ja itsevarmalta.

Sitten hän sanoi siitä koirastakin, että kyllä hän sen aikoo melko varmasti hankkia jossain vaiheessa edes, koska uskoo sen tuovan vain niin paljon lisäarvoa hänen elämäänsä. Sanoinkin hänelle, että ymmärrän sen, että hän haluaa koiran, enkä haluaisi, että hän yrittäisi luopua tuollaisesta minun takiani, koska minulla itselläni on rottia ja sekin ovat jo niin ihania ja antavat voimaa ja kaikkea, mutta että itselleni tulee vain se kauhistunut reaktio asiaan automaattisesti. Sitten oli suloista, miten Jaska sanoi, että hän ei uskonut, että minun ja tämän tulevan koiran kanssa olisi mitään isoja ongelmia, vaan että hän uskoi ja pystyi jotenkin kuvittelemaan, miten se koira pitäisi minusta yhtä paljon kuin hän pitää minusta ja aina kun tulisin kylään, se pieni koira hyppisi vähän jalkojani vasten ja olisi vain niin innoissaan siitä että minä tulin.

Nyt siis joudun tasapainottelemaan jotenkin tämän nykyisen roolini kanssa, koska en vain osaa päästää irti siitä roolista, joka minulla on ollut aina: olen ollut itsenäinen ja ylpeä ja vahva, enkä koe, että minun pitäisi tavoitella jotain vain koska muutkin tekevät niin. Tämä uusi "sivuroolini" tyttöystävänä on vain jotenkin hankala minulle. Olen jotenkin todella looginen ihminen ja jossain määrin ylenkatson hieman tyypillisiä parisuhdepiirteitä, joten koen oloni ajoittain todella ristiriitaiseksi, lähinnä näiden ulkopuolisten ihmisten taholta tulevien odotuksien takia.

Jaskan kanssa homma toimii, hänen taholtaan en koe painostusta tai odotuksia, ainakaan useimmiten, koska jotenkin me pystymme kuitenkin puhumaan asioista ja selvittämään niitä siten. Lisäksi molemmat tajuavat nyt sen syksyisen epämääräisen lyhyen suhteen jälkeen, että miten asiat menevät pieleen, joten molemmat on saaneet aikaa miettiä niitä omia kämmejään ja ottamaan opiksi niistä.

Joskus lukiossa mietin tätä seurusteluasiaa ja olin sitä mieltä, että sellanen perinteinen suhde ei ehkä sopisi minulle, vaan että ollaan yhdessä niin kauan kuin halutaan olla ja sitten jos ei haluta olla enää, niin sitten ei olla. Muutenkin minulle on aina ollut tärkeää säilyttää itsenäisyyteni, pärjätä yksin ja nyt kun mietin taaksepäin, niin tajuan, että olen toteuttanut tuota omaa ennustustani aika tarkasti. Thomasin kanssa ylpeyteni tuli tielle, Leevin kanssa epäluottamus, Jaskan kanssa ensimmäisessä kunnollisessa suhteessa se on sitten se itsenäisyys...

Lisäksi minun on välillä todella vaikea ilmaista joitain asioita. Jaska sanoi eilen, että välillä hänestä tosiaan tuntuu, että tämä välittäminen tulee enemmän hänen puoleltaan, eikä hän aina tunne oloaan pidetyksi tai halutuksi. Se on myös se ongelmani, koska vain pelkään, että tulen torjutuksi, pelkään nolaavani itseni tai jotain vastaavaa. Lisäksi mieltä kaihertaa se meidän syksyinen juttu ja se, miten Jaska vain päätti kaiken, ihan yllättäen tuosta vain, ilman että lainkaan näin sen tulevan. Nyt sitten välillä vain tulee pelko, vähän niin kuin ne pakkoajatukset koirien kanssa, että mitä jos Jaska yhtäkkiä jättääkin minut taas? Jos olen viikonlopun omissa oloissani, niin ehkä Jaska sitten tajuaakin, että eihän se nyt olekaan niin kauheaa olla ilman Amiaa, huomaa jotain tuollaista, jos otan omaa tilaa...

Siten toisaalta ripustaudun, mutta toisaalta olen todella itsenäinen. Ja niin kuin silloin perjantainakin olin jumissa siinä selviytymis-moodissa ja töksäyttelin vain, että ihan sama, ihan sama, ja katsoin vain muualle. Mentiin yhdessä syömäänkin sen keilaamisen jälkeen ja ajattelin koko ajan, että onko tässä esimerkki tyypillisistä suomalaisista treffeistä: molemmat istuu vierekkäin ja syö ja seuraa toisella silmällä leffaa ja on hiljaa. Onneksi sitten kun sovittiin, että mennään minun luokseni, sain kävellä yksin hetken, kun Jaska haki pyöränsä ja kävi kaupassa, niin jotenkin sitten pääsin irti siitä töksäyttelystä ja etäisyyden pitämisestä. Mutta ongelma on se, että en vain voi päästää irti siitä kontrollista, ylpeydestäni, sillä mitä jos jokin meneekin pieleen joko isolla tapaa tai jollain pienellä tapaa?

Mutta Jaskan kanssa menee kuitenkin hyvin, minkä lisäksi hän välillä yllättää joillain pienillä asioilla, jotka ovat minulle paljon hienompia huomionosoituksia kuin jotkut kliseiset parisuhdejutut. Esimerkiksi kun eilen oltiin baarissa, niin yhdessä vaiheessa Jaska sitten antoi minulle kännykkänsä ja ihmettelin aluksi, että mitä hittoa, mutta sitten näinkin, että hän oli käynnistänyt kännykkäänsä asennetun tyhmän Facebook-pelin jota me molemmat pelataan. Sanoi, että sun elämät on varmaan nyt tässä ajassa tulleet takaisin täyteen, niin haluat varmaan pelata ne. Se oli minulle se illan isoin "aww" -hetki, vaikka muut eivät sitä kai oikein sellaisena pitäneet.

Tuntuu, että tässä kirjoituksessani ei ole ollut pointin pointtia, joten ehkä sen voisi nyt päättää tähän. Tuleva viikko tuntuu jotenkin jännittävältä, koska nyt sitten tarkistetaan taas lääkitystäni ja sitten minulla on se nukutuksessa tehtävä hammashoito, jota TODELLA jännitän. En jännitä ikinä mitään verikokeita tai mitään, mutta nyt pelkään sitä vasempaan käteen laitettavaa kanyylin tyyppistä juttua, josta sitä anestesia-ainetta sitten laitetaan, koska luulisi sen sattuvan. Sitten jännitän sitä hoidon jälkeistä kipua hampaissa. Enkä vieläkään tiedä, mitä kaikkea siellä tehdään, mutta toivon, että myös reiät paikataan, eikä sanota, että juurihoidettiin tuo yksi hammas vain, voit mennä sitten paikkauttamaan reiät sille tutulle lääkärille, joka oli tosiaan yksi epämiellyttävimmistä hammaslääkäreistä, johon olen törmännyt. Ehkä voin yrittää sanoa, että pliis hoitakaa kaikki, koska pelkästään normaali elämä ilman tälläisiä ylimääräisiä stressitekijöitä on todella hankalaa ja nyt kun olen tätä hampaan hoitamista odottanut, on vanhat ahdistuksenhallintakeinot tulleet taas käyttöön pakonomaisen tarkistelun, ruoantarkkailun ja jatkuvan vartalojännityksen muodossa. Ehkä muuten sanon siitä sille psyk. lääkärille huomenna, niin ehkä hän voi myös suositella, että ne hampaat hoidettaisiin nyt kunnolla, että pääsisin osasta stressistä eroon edes.

Vuodatuksen uudistuminenkin ärsyttää, kun kaikki tuttu on kadonnut ja pitää odottaa, että kaikki tulee siihen kuntoon, että omaa blogia voi ryhtyä kunnolla muokkaamaan edes.