Huh. Huomenna on se osa pianotutkinnosta. Asteikot ja primavista. En tiedä, miten menee. Kai ihan okei. Tänään meni soittotunti ainakin paremmin kuin viime viikolla. Viime viikolla se opettaja höykytti minua vaihteeksi ihan törkeästi. Ei ihan huutanut, mutta melkein ja otti taas niitä tosi hienoja esimerkkejään. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Opettaja: ”No niin, soita joku sävel, ihan mikä tahansa.”

Amia: *näyttää hämmentyneeltä ja epäröi*

Opettaja: ”No soita!”

Amia: *on ihan pihalla, eikä tajua, mitä opettaja hakee, mutta soittaa a:n*

Opettaja: ”No niin, sitten kun sä haluat, niin nosta käsi koskettimilta, ihan koska sä haluat.”

Amia: *nostaa käden pois*

Opettaja: ”No niin. Oliko se vaikeeta? Oliko?!”

Amia: ”Ei.”

Opettaja: ”No niin, tee se uudestaan, soita taas joku sävel ja nosta käsi pois sitten kun sä haluat.”

Amia: *tekee saman uudestaan*

Opettaja: ”No? Oliko tällä kertaa vaikeeta?”

Amia: ”Ei.”

Opettaja: ”Niin. Mikset sä sitten tässä kappaleessa voi nostaa oikeessa kohtaa? Kun kerran se ei oo yhtään vaikeeta, niin miksi sä sitten et tee sitä oikein?”

 

Tuo on sen minun opettajani suosima opetuskeino. Vähän niin kuin sanoisi, että osaathan sinä kävellä, niin mikset pysty juoksemaan 100 metriä kymmeneen sekuntiin. Kappale on etydi ja toisessa kädessä tulee yhdessä vaiheessa niin, että on kolmi- ja nelisointuja vasemmassa kädessä ja oikeassa kädessä on nopeaa juoksutusta. Ne kolmi- ja nelisoinnut ovat tietysti erimittaisia ja ne pitää soittaa puolta lyhyempinä, että ehtisi lykätä käden seuraavalle soinnulle. Ja hän valitti asteikoistakin. Melkein sai minut itkemään taas kertaalleen, mutta ei ihan. Oli muutenkin ihan tarpeeksi paha olo, niin sitten tyyppi vielä huutaa.

 

Tänään meni ihan hyvin. Sen tietää siitä, että hän on tavallista hiljaisempi ja kun lopettaa soittamisen, hän on hetken hiljaa ja sitten sanoo jonkun kohdan, joka pitää ottaa uudestaan. Ei sano ”hyvä”. Ei melkein koskaan. Paitsi ilmeisesti silloin, jos hän tuntee huonoa omatuntoa siitä, että hän on taas melkeinhuutanut minulle koko tunnin. Tai jos kappale on ihan alussa ja se menee vähän miten sattuu, niin sitten hän sanoo joskus ”hyvä”. Mutta jos kappale on jo vanha, mutta vaikka sen osaisi miten hyvin, niin sitä ”hyvä” –kommenttia ei kuulu suunnilleen koskaan.

 

Joo, joskus minäkin ajattelen, että onkohan kaikkien opettajat tällaisia, vai olenko minä vain kauhea tunari, kun en osaa ja minulle pitää huutaa, mutta onneksi Nanilla on sama opettaja. Kun ennen edellistä esiintymistä oli ryhmäharjoitukset, se opettaja korotti vaihteeksi ääntään minulle kysyessään, että miten ihmeessä minä en osannut soittaa kappaletta, vaikka minulla oli nuotit edessäni. Jälkeenpäin Nan kertoi, että se opettaja on sanonut hänelle justiin samoin varmaan sata kertaa. Ja viimeisissä harjoituksissa ennen esiintymistä Nanin piti soittaa vielä kerran se hänen kappaleensa, niin kesken kappaleen se opettaja alkoi huutaa hänelle ja kysyi, että mitä ihmettä Nan oikein sekoili. Minusta se oli ollut vain juuri täydellisesti soitettu, mutta se opettaja oli kuin Nan olisi takonut flyygeliä jollain moukarilla.

 

Mutta paras opettaja, mitä minulla on koskaan ollut, ehdottomasti. Vähän omalaatuinen joskus, mutta törkeän hyvä. Hänellä on niitä outoja vertauksia aina silloin tällöin ja välillä hän innostuu puhumaan jostakin ja ajautuu sivupoluille ja kaikkea. Ulkoa opetteluakin hän vertasi jalkapallojoukkueeseen. Kun aluksi joukkue harjoittelee, se valmentaja (=aivot) sanoo, mitä kymmenen pikkupelaajan (=sormien) pitää tehdä. Sitten kuitenkin, kun on se matsi, niin valmentajan pitää olla vain sivussa, mutta sillä ei ole väliä, koska ne pikkupelaajat osaavat sen, mitä valmentaja on heille opettanut. Valaisevia vertauksia.

 

Ja ei sillä, välillä minä en harjoittele niin paljon kuin pitäisi. No joo, en oikeastaan koskaan, mutta jaa... Mutta ei kai minun pitäisi valittaa 45 minuutistani, kun hän vaatii Nanilta kahta tuntia harjoittelua joka päivä. Mutta Nan onkin Nan. Minä olen pelkkä harrastelija, joka ei kykene edes siihen kolmeen varttiin päivässä. No, joskus menee, mutta aika harvoin. Nytkin pitäisi kaikkien kappaleiden mennä jo ulkoa. Kiva. Minulla on ulkoa opettelussa aina se ongelma, että jos hermostun keskellä kappaletta, niin aivoihin tulee totaalinen plänk. Minä vain kesken kaiken unohdan totaalisesti sen, mitä minun pitäisi soittaa seuraavaksi, enkä muista koko kappaleesta yhtään kohtaa, josta voisin ottaa uudestaan.

 

Mutta huomenna vasta asteikot ja primavista. Olen kai hyvä primavistassa. Ei se opettaja tietenkään ole ikinä sanonut minulle mitään sellaista, mutta edellisen primavistan jälkeen hän näytti taas mietteliäältä ja sanoi minulle, että soitan varmaan kotona paljon muutakin läksyjen lisäksi. Melkeinkehu? No joo, hermostuttavaa silti. En tykkää primavistasta, koska siihen ei pysty harjoittelemaan. Pitää vain soittaa joku uusi biisi nuoteista, joita saa katsoa viisi minuuttia ennen soittamisen aloittamista. Jos sitä edes harjoiteltaisiin soittotunneilla joskus, niin tietäisi, millä nopeudella sitä olisi järkevintä soittaa ja mitä pitää huomioida ja sillä lailla. Mutta kun 3/3:n primavista, niin varmaan siinä biisissä on kauhea rypäs ylennyksiä tai alennuksia, jotka pitäisi muistaa.

 

Pitäisi varmaan harjoitella vielä asteikoita. Kaikki muut ovat jo nukkumassa niin varmaan harjoittelen kuulokkeiden kanssa, vaikka ne pahentavatkin päänsärkyä. Niin joo, ja se soitonopettajani antoi minulle tänään jatkamisilmoituksen. Se oli jotenkin niin outoa. En kuitenkaan sanonut mitään. En tiedä miksi. En kai kehdannut tai sitten halusin itsekin olla kuin jatkaisin vielä seuraavanakin vuonna. Mutta eipä se taida ikävä kyllä olla mahdollista. Jos se vain olisi, niin tekisin sen valinnan silmänräpäyksessä.

 

Mutta asteikkoja. Oli muuten mahtava jakso Lostissa. Vaikkei ollutkaan Sawyeria. Mutta Desmond on myös huippu. Tykkään skottiaksenteista enemmän kuin haluaisin. Ja onhan se Desmondin ja Penelopen juttukin kauhean liikuttava. Tämänpäiväisen jakson lopussakin aloin melkein itkeä liikutuksesta. Minkäs sitä outoudelleen mahtaa.

 

Niin joo! Vielä yksi asia. Minun tutkintopuoliskani alkaa 11:40, mutta se opettaja sanoi, että voisin tulla sinne vähän aikaisemmin. Hän sanoi, että ei siksi, että sillä olisi mitään merkitystä minun kannaltani, vaan että minun pitäisi tulla hänen takiaan aikaisemmin. Hän selitti, että joskus edeltävä tutkinto loppuu odotettua aikaisemmin ja jos seuraava oppilas ei ole vielä tullut, hän kävelee edestakaisin ja vääntelee käsiään ja on hermostunut ja kelaa mielessään, että muistiko hän varmasti sanoa oikean ajan tai että piti ylipäänsä tulla, tai ehkä hän oli sekoittanut päivämäärän tai sanonut väärän paikan.

 

Jotenkin kauhean huvittavaa. Joskus hän osaa kyllä olla aika symppis. Äiti sanoi minun ensimmäisen esitykseni jälkeen, että se opettaja oli näyttänyt hermoilevan melkein enemmän kuin minä. Toisaalta, yhdessä toisessa konsertissa häntä oli ilmeisesti tylsistyttänyt, koska hän oli taitellut käsiohjelmasta paperilennokin. Hän antoi sen Nanille ja sanoi, että sen pitäisi lentää hyvin. Outo tyyppi. Niin kuin kerran, kun hän käveli siinä soittotuntihuoneessa ennen minun tuntini alkua ja alkoi keittää kahvia, niin hän sanoi minulle: ”Jos kerran täällä on kahvia, niin eikö se tarkoita, että sitä pitää keittää?” Kun sanoin, että joo, niin hän sanoi siihen hajamielisen kuuloisesti: ”Kerrankin me ollaan jostain samaa mieltä.”

 

Joo, mutta pitikö minun niitä asteikkoja soittaa?