Ei kai pitäisi olla mikään yllätys, että siitä opiskelijaporukkahengauksesta ei taaskaan tule mitään. Huomenna sen olisi pitänyt olla ja nyt sitten kun kysyin, että onko meillä joku varasuunnitelma sille puistoilulle, mihin oltiin päädytty viikko sitten, kun säätiedotus lupaa sadetta huomiselle. No sitten tulee taas se tuttu kuvio, että yksitellen ihmiset, jotka ovat aikaisemmin sanoneet tulevansa, ilmoittavatkin nyt, että heille onkin tullut jotain muuta, niin he eivät pääsekään. Tällä hetkellä ainoat, jotka olisivat minun lisäkseni tulossa kaikesta huolimatta ovat Harjoittelupaikkarohmu ja Korpinkynsi. Ramona puhui aikaisemmin tänään vielä että olisi tulossa, mutta voi olla, että nämä massaperumiset saavat aikaan myös sen, että hänkään ei halua enää tulla.

Kai yritän ajatella, että tässä ei ole kyse minusta, vaan että jotkut ihmiset ovat vain tuollaisia. Me ollaan Natalian kanssa puhuttu tästä moneen kertaan, koska me ollaan tämän suhteen samanlaisia: kun joku tapaaminen sovitaan, se merkitään kalenteriin ja jos "tulee jotain muuta", niin sen voi aikatauluttaa 99% tapauksista jollekin toiselle päivälle tai jättää väliin. Joten en pysty itse lainkaan samaistumaan siihen, että sopisin meneväni jonnekin ja sitten sopisin siihen jotain päälle jälkeenpäin. En vain voi käsittää, miksi joku tekisi niin. Joten kun ihmiset tekevät niin, se tuntuu minulle siltä kuin he kokisivat, että a) jokin muu on tärkeämpää kuin meidän tapaaminen, ja b) minun aikani ei ole yhtä tärkeää kuin heidän aikansa. Koska minä varaan aina ajan kaikkiin sovittuihin juttuihin vaikka okei, eihän minulla niin kauheasti kaikkea ole, mutta hypoteettisesti olisin voinut tehdä jotain suunnitelmia huomiselle. Mutta vaikka olisi tullutkin jotain, olisin sanonut, että sori, en pääse, koska minulla on muuta - koska olen henkisesti varannut huomisen niille meidän opiskelijaporukan ihmisille. Joten sitten kun monet muut tuntuvat niin herkästi ottavan jotain siihen päälle, jos vain yhtään mitään tulee, eivätkä edes ilmoita asiasta tai pahoittele, vaan viime tingassa sitten sanovat, että "tuli jotain muuta", niin se tuntuu todella loukkaavalta.

Muutenkin viikko on ollut raskas, koska yksi rotista kuoli tällä viikolla. Ei se ollut suosikkini, mutta se oli melkein kaksivuotias ja siihen on niin tottunut. Ja se ehti mennä huonoon kuntoon. Noin kolme viikkoa sitten kuoli sitä edellinen rotta, se oli yksi suosikeistani, mutta sen kuolema oli suht "helppo", koska se oli hyvässä kunnossa viimeiseen asti, kunnes sitten yhtenä päivänä sen kunto romahti. Pääsin sen kanssa alle tunnissa päivystykseen, missä eläinlääkäri totesi, että sen tila vaikuttaa erittäin vakavalta ja hänen suosituksensa on, että se lopetetaan. Yleensä kyllä tiedän itse, milloin rotta on sellaisessa kunnossa, että se pitää lopettaa, mutta minun on välillä vaikea pitää siitä käsityksestäni kiinni.

Tuo on ehkä se, mihin me keskitytään terapiassa tällä hetkellä eniten: minun pitäisi yrittää luottaa enemmän omaan arvostelukykyyni. Mutta tuossa rotta-asiassakin siihen vaikuttaa se, että tietysti mielessä on aina rotan sairastuttua se toive, että mitä jos se paraneekin, tms. Ja joskus eläinlääkärit ovat todella tietämättömiä ja vaikka rotta vain kyyhöttää paikallaan ja on kivusta shokissa, niin osa suosittelee kokeilemaan vain antibioottikuuria. Muutamaan kertaan olen joutunut sanomaan, että ei, kun minä haluan, että se lopetetaan, koska en usko, että se selviää. Ja rotatkin ovat niin pieniä eläimiä, että ne menevät niin nopeasti huonoon kuntoon. Tämäkin tyttö oli ollut ihan hyvässä kunnossa, mutta kolme viikkoa sitten kun sen kaveri kuoli (ne olivat koko elämänsä yhdessä), se vaikutti vähän masentuvan. Ei sillä ollut mitään tyypillisiä fyysisiä oireita, joita sairaalla rotalla on, niin ehkä siksi en niin huolestunutkaan siitä heti. Se ei vain ollut enää yhtä sosiaalinen muiden rottien kanssa, vaan oli mieluummin ihan yksinään, eikä se syönyt ihan samaan malliin kuin aikaisemmin. Ja se on aina ollut ruumiinrakenteeltaan sellainen siro, niin etenkin viimeiset päivät menivät todella huonosti. Lauantaina otin sen ensimmäistä kertaa erilleen laumasta osaksi päivää, jotta voisin antaa sille kaikkea ylimääräistä ruokaa ja se näytti kyllä maistuvan. Sunnuntaina ruoka näytti kelpaavan vähemmän hyvin ja maanantaina en nähnyt sen syövän enää lainkaan kiposta tai lautaselta, vaan pelkästään jos minä ruokin sitä kädestä.

Joten siihen se aika sitten meni työpäivien jälkeen. Alkuviikosta eläinlääkäriajat on aina usein menneet, ainakin niiltä minua lähellä olevilta eläinlääkäriasemilta ja koska en ihan vielä kehdannut töissäkään sanoa, että menen muuten klo 13 eläinlääkäriin, eli olen osan päivästä poissa, niin sain ajan vasta keskiviikkoillalle. Niin alkuviikon vietin aikaa sen tyttörouvan kanssa ja pidin sylissä (mistä se vaikutti tykkäävän, vaikkei ole terveenä siitä niin piitannut) ja ruokin sitä ja myös pesin sitä hellästi sellaisella kostutetulla paperilla, koska se ei silloin näyttänyt enää haluavan pestä itse itseään - vaikka tietysti se sen "peseminen" näytti innostavan sitä itseään myös peseytymään. Joten nukuin vähän ja tunsin kauheasti syyllisyyttä taas siitä, että olisi pitänyt tehdä jotain enemmän, kunnes sitten keskiviikkona oli sen lopetusaika.

Ja olin vain niin ajatellut, että kivaa, kun pääsee sitten viikonloppuna vähän jonnekin ja näkee taas pitkästä aikaa näitä ihmisiä ja kuulee heidän kuulumisiaan, mietin, että mitähän laitan päälleni, miten laitan tukkani, viitsisinköhän meikata, jne. Suunnittelu ja miettiminen ja jonkun asian odottelu on minulle vähän niin kuin puolet siitä hauskuudesta. Ja joskus jopa yli puolet, jos seura onkin pettymys. Ja joskus sitten matemaattisesti jopa sen 100%, jos kaikki peruvat ja se odottamisen kiva tunne vaihtuukin totaaliseen pettymykseen.

Nyt näyttäisi kuitenkin, että me mennään sitten nelistään. Minä, Harjoittelupaikkarohmu, Korpinkynsi ja Ramona. Se on ihan okei, oikeastaan ihan kivakin hengata välillä pienemmässä porukassa, kun se isompi porukka on välillä vaikea, kun on välillä hankalaa saada sitä keskustelua sellaiseksi, että kaikki kuulevat ja pystyvät osallistumaan. Ja nämä kaikki neljä ovat ihan kivoja, Harjoittelupaikkarohmu tietysti, Korpinkynsikin on tosi jees ja ehkä viimeisen puolen vuoden ajan hän on ottanut tavakseen tykätä tyyliin jokaisesta Facebook-päivityksestäni (joita ei tosin ole ollut kovin montaa), ja Ramonakin on nyt siis uusi työkaverini.

***

Näköjään unohdin postata tämän eilen. Nyt siis ollaan menossa nelistään Harjoittelupaikkarohmun luo ja fiilis on vähemmän huono kuin eilen. Myös André ja Lester kommentoivat tuohon hengausjuttuun, että eivät tosiaan ikävä kyllä pääse tällä kertaa, mutta että olisi ollut kiva päästä ja että seuraavalla kerralla ovat ehdottomasti mukana.

Mutta oloni ei ole vieläkään ihan niin hyvä. Nukuin varmaan kymmenen tuntia ja olo on vieläkin aika tokkurainen. Näin ikäviä unia yöllä, joihin heräsinkin. Yhdessä unessa kaikki rottani olivat saaneet jonkin uuden mysteerisairauden ja kaikilla niillä oli jonkinlaisia neuroogisia oireita ja ne olivat selkeästi kuolemassa kaikki kerralla. Toisessa unessa oli hengaus, jossa oli ainakin Harjoittelupaikkarohmu ja Korpinkynsi. Unessa halasin Korpinkynttä kun olin lähdössä kotiin, mutta hän työnsi minut vain pois. En sopinut unessakaan siihen porukkaan.

Pitäisi vielä pestä tukka, laittautua ja sitten vielä käydä hakemassa jotain juotavaa ja jotain naposteltavaa ennen kuin lähden sinne Harjoittelupaikkarohmulle. On ihan kiva mennä sinne, vaikka olenkin väsynyt. Välillä tällainen arjesta poikkeava juttu pikemminkin piristää kuin väsyttää entisestään. Ehkä olen sitten jollain tasolla ekstrovertti. Ja ehkä ensi viikolla saan nukuttua vähän paremmin.

Puhuttiin myös Natalian kanssa puhelimessa eilen ensimmäistä kertaa vauvan syntymän jälkeen. Se oli tosi kiva, ihan kuin mikään ei olisi oikein muuttunutkaan, paitsi että taustalla kuului välillä jotain vauvan "guu guu" -ääniä tai itkua. Mutta oli tosi kiva jutella ja Natalia pyysi minua laittamaan kuvan niistä vaatteista, jotka aion laittaa siihen hengaukseen, kun mainitsin siitä. Sekin tuntuu kivalta. Mietin, että kun kerran harkitsen kahden eri vaihtoehdon kanssa, laitan Natalialle kuvat kummastakin asuyhdistelmästä ja kysyn hänen mielipidettään asiasta. Olen aika varma, että hän valitsee sen kukkamekon, koska se on enemmän hänen tyylisensä. Ja ehkä itsekin laittaisin mieluummin sen, kun se musta mekko + mustat legginsit + musta takki on aika synkkä yhdistelmä nyt kesän lopulla. Pitäisi keksiä jotain väriä siihen, niin ehkä se olisi sitten parempi. Toisaalta yleensä liikun arjessa yhdistelmällä mustat farkut + musta printti T-paita + musta huppari, joten ehkä se olisi sitten juuri minun tyyliäni?

No, Natalia ehkä auttaa minua sitten siinä tai sitten valitsen vain itse. Ehkä menen kuitenkin nyt pesemään tukan, niin se ehtii sitten kiharoitua vielä hetken aikaa ennen kuin minun pitää lähteä.