Tänään on hyvin samanlainen päivä kuin eilen. Hieman huonompi ehkä tosin. Olo tuntuu yhä melko eksyneeltä etenkin kun elämäni ensimmäinen esiintyminen on enää kuuden päivän päässä. Ja kun se eilinen sellisti ja Nanin torstainen soitto saivat minut hämmennyksiin, en nyt saa asiaa mielestäni.

Minä aloitin liian myöhään. Kun olin ihan pieni, suunnilleen 5-vuotias, meillä oli sellainen pikkuruinen pattereilla toimiva muutaman oktaavin "piano". Hoitopaikassani oli oikea piano ja tyttö, joka osasi soittaa Ukko-Nooan. Olin hänelle kateellinen ja pyysin, että äiti opettaisi minua soittamaan jonkun toisen kappaleen. Äiti opetti minulle, mikä näppäin on c ja mikä d ja niin edelleen. Sitten hän kirjoitti nuottien kirjaimia paperille ja siten opin ensimmäisen kappaleeni: Satu meni saunaan.

Vajaata vuotta myöhemmin, joulupukin säkistä ilmestyi hieman isompi (tosin edelleen pattereilla toimiva) piano. Äiti opetti minulle lisää kappaleita ja kysyi, haluaisinko alkaa käydä soittotunneilla. Minä en halunnut. Minua pelotti ajatus, että minun pitäisi mennä jonnekin vieraaseen paikkaan soittamaan jotain. Ja en voinut käsittää miksi minun olisi pitänyt. Osasihan minun äitini opettaa hyvin. Sinä jouluna opin soittamaan ensimmäisen kunnollisen laulun (yhdellä kädellä): Maa on niin kaunis. Äitini opetti minulle yhtä sun toista pientä, mutta kun koulu alkoi ja saimme ensimmäiset musiikinkirjat, minä opin nuotit.

Sitten minun äitini ei voinut opettaa minulle enää enempää. Selailin musiikinkirjaa ja yritin soittaa tuttuja lauluja suoraan nuoteista. Sitten keksin, että eihän minun tarvitsisi tuntea laulua etukäteen, vaan voisin katsoa nuoteista, miten joku uusi laulu soitetaan. Ja minä soitin ja opettelin ja sitten osasin koko musiinkinkirjan kaikki laulut. Sain seuraavana jouluna lahjaksi lisää nuotteja ja äitini kysyi taas, haluaisinko alkaa käydä soittotunnilla. Minä en halunnut. Minä osasin nuotit. En tarvitsisi soittotuntia.

Soitin pätkittäin loput ykkösluokasta ja edelleen koko kakkosluokan. Minulla oli jo ykkösellä kaveri, joka soitti hänkin pianoa. Hän ei tosin osannut nuotteja, joten minä opetin ne hänelle. Hänen lempikappaleensa oli "Suklaasydän". Kakkosluokalla minä opettelin ensimmäisen kaksisivuisen kappaleen, josta tuli minun lempilauluni: Syvälle sydämeen sattuu. Minun kaverini kiusasivat minua ja minusta oli helpottavaa soittaa ja laulaa sitä kappaletta.

Sitten vihdoin kun aloitin neljännen luokan, minulla oli jälleen kaveri, joka soitti pianoa ja kävi jopa tunneilla. Minä olin häikäistynyt, sillä hän soitti pianoa kahdella kädellä! Hän kävi yksityistunneilla vanhan kanttorin luona. Vain 50 metrin päässä minun kotoani. Minua kuitenkin pelotti, enkä uskaltanut aloittaa soittotunteja. En vieläkään. Kuitenkin sen joulun jälkeen aloitin vihdoin ja viimein soittotunnit. Olin muutamaa kuukautta vaille 11-vuotias ja menin ensimmäisille soittotunneilleni.

Soitin kanttorin luona koko ala-asteen loppuun ja vielä koko seitsemännen ja kahdeksannen luokan. Sitten äitini sanoi, että voisin pyrkiä oikeaan musiikkiopistoon. Minua hermostutti, sillä en pitänyt laulamisesta, kun joku muu kuuli, enkä siksi ollut halunnut pyrkiä musiikkiopistoon aikaisemmin. Menin kuitenkin pääsykokeisiin kahdeksannen luokan keväällä. En päässyt sisään. Minä olin liian vanha. Sitten äitini sanoi, että pääsisin avoimelle osastolle, sillä sinne pääsi kuka tahansa.

Minä lopetin tuntini kanttorin luona ja hän toivotti minulle hyvää jatkoa sanoen, että olin paras nuotinlukija, jota hän oli koskaan opettanut. Siitä sain lisää itsevarmuutta, kun menin 15. kesäni jälkeen ensimmäistä kertaa musiikkiopiston tunneille. Siellä minua opettaisi opettaja, jota vanhan ystäväni, Merryn, vanhan ystävän, Thesin, uusi ystävä, Nani, suositteli. Ja niin minä aloitin.

Opin paljon ensimmäisen vuoden aikana ja suoritin samalla musiikin teoriaa. Suoritin jouluun mennessä teorian 1/3 ja kevääseen mennessä 1/2. 1/3 säveltapailun suorittaminen jäi syksyyn, mutta pianon 1/3 suoritin myös sinä keväänä. Sitten alkoi toinen vuoteni. Minusta tuntui, kuin olisin herännyt pitkän talviunen jälkeen. Soittaminen oli ollut ensimmäisenä vuonna vaikeaa, sillä minulla oli vaikeaa. En ollut itkemiseltäni pystynyt soittamaan, joskus soittaessani minun oli taitettava käsiäni, jotta punoittavat haavat eivät näkyisi, mutta suurimpana esteenä soittamiselleni oli se, että olin liian epätoivoisen varma siitä, että olin pelkkä nolla. Mutta toisena vuotena se muuttui.

Minä harjoittelin enemmän ja pystyin soittamaan. Opin enemmän ja enemmän. Lopulta keväällä oli jälleen edessä tutkinto: 2/3 pianossa. Se kaatui kuitenkin siihen, etten ollut opetellut asteikkoja tarpeeksi hyvin. Soitonopettajani kuitenkin kysyi minulta, aioinko pyrkiä varsinaiselle puolelle. Sitten hän sanoi, että hänen mielestään minussa olisi ainesta siihen ja että hän voisi puhua minun puolestani. Niin minä sitten menin pääsykokeeseen, jälleen kerran. Ja sitten kuin ihmeen kaupalla seuraavana syksynä minulle selvisi, että olin päässyt sisään. Suoritin heti tuntien alettua 2/3 ja sain paljon lisää puhtia harjoitteluun.

Ja nyt. Nyt minulla on edessä ensimmäinen esiintymiseni. Ja se uhkaa mennä penkin alle, sillä olen hukassa. Olenko tämän musiikkiopiston harjoittelun myötä unohtanut kysyä itseltäni, onko tämä sitä, mitä minä haluan? Olenko minä kangistunut kaavoihini ja uhrannut suuren määrän voimiani johonkin, mitä teen vain koska olen aina ennenkin tehnyt? Tahkoan tutkintoja ja kurssisuorituksia välittämättä itse soittamisesta?

En tiedä. Minä olen vain hukassa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

***

 

Äiti, en tahdo mennä kouluun. Äiti, saan aina olla yksin. Ei kukaan musta välitä, saan aina yksin leikkiä. Äiti, miks toiset vaan kiusaa?

Mutsi hei, mä tahdon uuden videon. Tietsä mutsi, missä meidän faija on? En lukea, en tahdo tavata, en sydäntäni avata. Mutsi hei, mä en mee enää kouluun.

Usein on vaikeaa elämänsä aloittaa. Niin pienillä siivillä lentää. Voi kuinka koskee. Kelle sen kertoisin? Syvälle sydämeen sattuu.

Sattuu, pienet hartiat kun alas painuu. Koskee, paha lääkettä on siihen löytää. Kiusaajat saapuvat, näytös voi alkaa. Koskee kun sivusta vain sitä katsoo.

Yksin taas välitunnilla hän seisoo. Niin yksin, pois leikeistä toisten. Pikku-Zorrot, pikkuprinsessat, kohta aikuisiksi kasvavat. Ne kostaa, et sydäntä voi niiltä ostaa.

Voi kuinka koskee. Kelle sen kertoisin? Syvälle sydämeen sattuu. Voi kuinka koskee. Toiset ei ymmärrä. Syvälle sydämeen sattuu.

 

***