Juu, elikkä tuosta taustasta... Minä olen viime aikoina miettinyt sitä, että pitäisikö minun vaihtaa se joksikin, josta lukeminen on helpompaa. Arvelen ainakin, että se häiritsee enemmän tai vähemmän jokaista. Varmaan siihen vähän tottuu, mutta ei ehkä kokonaan. En tiedä, kun en ole kaikilta sitä kysynyt. Mutta niin... Minä siis olen miettinyt sitä. Ja lopulta tulin tulokseen, että en vaihda sitä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Varmaan ihmiset nyt ärsyyntyvät minuun, kun en halua tehdä yhtä pientä palvelusta muille, jotka haluaisivat lukea jotain blogistani. Mutta minulla on omat syyni pitää kynsin ja hampain kiinni tästä taustasta. Ensinnäkin, jos minä muuttaisin sitä, niin sitä pitäisi muuttaa niin paljon, että se muuttuisi hyvin erilaiseksi. Vaikka levittäisinkin tuon värin koko näytön levyiseksi, niin se olisi totaalisen erilainen, enkä ole varma, pitäisinkö siitä itse niin. Siten minun voisi täytyä keksiä itselleni kokonaan uusi tausta, mikä ei innosta minua kauheasti.

 

Ja sitten on se seikka, että minä itse tykkään käsittämättömästi tästä taustasta. Joo, varmaan ajattelette, että hyvähän minun on sanoa, kun siinä kirjoitustilassa tuota taustaa ei ole (eikä liioin Wordissa, mistä minä nämä kirjoitukset kirjoitan), mutta minä kyllä luen melkein poikkeuksetta jokaisen kirjoituksen myös julkaistuani sen tuossa blogitilassa. En väitä, että tuo tausta olisi minullekaan maailman helpoin ja vaivattomin luettava, mutta minä itse pidän siitä niin paljon, että se ei vaivaa minua suunnilleen yhtään.

 

Sitten on vielä muutama seikka, jotka saattavat tuntua jotenkin kummallisilta. Yksi niistä on tuo ilmaistuote-olo. Minusta tuntuu, että jos vaihtaisin tähän taustaksi jonkun ylihelpon luettavan, joka ei tuottaisi aluksikaan vaikeuksia, useammat ihmiset saattaisivat ehkä lukea kirjoituksiani. Joo, olisihan se kivaa, mutta siinä tulisi enemmän sellainen olo, että minun blogini on ilmaistuote, joka vain sattuu olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja että siksi siitä voisi jotain lukaistakin. Mutta niin kuin eilisen ilmaistuote-vertauksessa, jos se ilmaistuote unohtuisi jonnekin, mistä se pitäisi hakea, sitä ei haeta. Sama pätee blogissani. Ihmiset näkevät taustan, ja sen takia tekstin lukeminen vaatii heiltä ponnistelua. Kaikki eivät ole valmiita uhraamaan aikaansa siihen, kuten kaikki eivät ole valmiita uhraamaan aikaa unohtuneen ilmaistuotteen takaisin hakemiseenkaan.

 

En tarkoita mitenkään pahalla tätä ihmisiä kohtaan, tiedän paljon blogeja, joissa on kunnollinen tausta ja niitä on miellyttävä lukea ja ne blogit ovat huippuja. Itsekin kiinnitän paljon huomiota taustoihin lukiessani, enkä välttämättä innostuisi kauheasti, jos jossain olisi hankala tausta. Mutta minä lukisin silti kirjoituksen saadakseni selville sen, mistä siinä puhutaan. Kopioisin vaikka koko tekstin Wordiin, jos lukemisesta ei muuten tulisi mitään (vaikkakin yrittäisin ensin miljoona kertaa lukea sen siitä taustalta).

 

Ja sitten on se seikka, että koen, että tämä nykyinen tausta kuvaa minua. Etenkin huonoine puolineen. Kun ihmiset näkevät minut ensimmäistä kertaa, minä en vaikuta heille ihmiseltä, johon he haluaisivat uhrata aikaansa. Minä olen kai jotenkin hankala, kuten minun bloginikin on hankala. Minä olen hiljainen eivätkä ihmiset saa minusta kauheasti mitään irti. Se vaatii vaivaa, ihmisenä minä olen helposti ilmaistuote, joka unohdetaan (tai "unohdetaan") jonnekin eikä haeta takaisin. Se karsii kai jonkin verran ihmisiä ja siksi en ole mikään kauhean suosittu eikä minulla ole kauheasti kavereita.

 

Kuten eilenkin sanoin, se sattuu olla ilmaistuote jollekin, jota pitää enempänä kuin ilmaistuotteena. En usko, että kukaan minulle läheisistä tai edes hieman läheisistä ihmisistä on minun ystäväni vain siksi, että satun olemaan tässä ja kun ei ole vielä ketään parempaakaan. Jos minä sitten välittäisin hänestä, kuten yleensä välitän ihmisistä, jotka ovat lähelläni, sattuisi, kun tajuaisin, että en merkitsekään heille mitään. En ole mitään, minkä takia he voisivat nähdä vaivaa. He ovat minun seurassani vain, koska olen helppo.

 

Merry sanoi minulle, että olin ilmaistuote hänelle. Okei, ei hän käyttänyt sanaa "ilmaistuote", mutta sanoi, että hän oli ollut minun kaverini pääasiassa siksi, että me satuttiin samalle luokalle ja että olin ihan okei ja se oli parempi vaihtoehto kuin olla yksin, ja hyvä keino odottaa että joku parempi ja varteenotettavampi "paras kaveri" tulisi vastaan ja minua ei enää tarvittaisi. Samalla lailla kun hän kopioi minun juttujani hänen teksteihinsä ja pyysi minua kulkemaan kaikki koulumatkat hänen suosikkitietään ja loukkaantui aina, jos en tehnyt kaikkea hänen vuokseen vaikka hän ei ikinä tehnyt melkein mitään minun vuokseni.

 

Minäkin sanoin hänelle, että hän oli ilmaistuote minulle. Se oli vale. Minä olin oikeasti välittänyt hänestä. Ja sitten kun hän sanoi jotain tuollaista, se sattui, ja minun oli pakko yrittää todistaa hänelle (ja itselleni?) että hän ei todellisuudessa ollutkaan merkinnyt minulle mitään.

 

Ja sitten on tietysti vielä se "not to be deceived by appearances for beauty is found within". En tosin tiedä, onko tässä tekstissäni, tai tekstini syvyyksissäkään mitään kaunista. Ehkä kuitenkin jotain kauniimpaa kuin tuo tausta, jos se kerran on niin kammottavan hirveän ruma. Tässä tämä taustan puiminen. Saatte kuitenkin valittaa, jos haluatte.

 

Eilen kyllästyin ja latasin Kaunottaren ja Hirviön netistä koneelleni. Englanniksi, joten siinä tuli samalla harjoiteltua kuullun ymmärtämistä. Oli hieno leffa, yksi Disneyn ehkä hienoimmista. Joo, ei niitä ole kauheasti tullut kyllä nähtyä, mutta kuitenkin. Leijonakuningas on kylläkin paljon hienompi, mutta tämäkin oli ihan okei. Ärsytti vain se pahis, Gestone, vai mikä lie oli. Pahistenkin tulee olla edes jotenkin järkeviä, eikä tuollaisia vain ärsyttäviä.

 

Olen miettinyt kauheasti sitä, että näkisinkö minä toisessa tuollaisen pedon ulkokuoren läpi. Aikaisemmin olisin sanonut epäröimättä, että tietysti, mutta nykyisin en ole lainkaan varma. Joo, viittaan NN:ään taas. Ei, en sano, että rinnastan suoraan NN:n Hirviöön ja itseni Belleen. Pikemminkin haen sieltä vain tukea ajatuksilleni. Ja minä ainakin samaistuin itse paljon enemmän Petoon kuin Belleen.

 

"If he could learn to love another and earn her love in return by the time the last petal fell, then the spell would be broken. If not, he would be doomed to remain a beast for all time. As the years past, he fell into despair and lost all hope for who could ever learn to love a beast."

 

Joskus tuntuu tuolta. NN:n tapauksessa nyt pääasiassa, kun kerran hän on se, jota kohtaan minä tunnen jotain. Tuntuu vain välillä siltä, että siinä vaadittaisiin niin paljon, niin käsittämättömän paljon, että ihmiset näkisivät sen, mitä minä olen. Joo, en ole ehkä ulkokuorien mestari, mutta kyllä minullakin sellainen on. Pidän ihmiset kaukana ja eristäydyn helposti, vaikutan tavalliselta ja täysin mielikuvituksettomalta ja yksinkertaiselta. Joo, tähän kuuluu sitten olettamus, että en ole sitä. En kyllä ainakaan koe olevani. Enkä toivo, että olisin. Kuinka hän voisi ikinä oppia pitämään minusta, kun kerran olen mitä olen?

 

Joskus sitten taas tuntuu, että minulta vaadittaisiin puolestaan paljon, että näkisin hänen sisimpäänsä. Tai edes hieman pintaa syvemmälle. Silloin tuntuu siltä, että hän olisi Hirviö ja minä joku, jonka pitäisi yrittää ymmärtää häntä, vaikka paitsi että hän näyttäisi pedolta, hän myös käyttäytyisi siten. Silloin tuntuu siltä, että onko minusta tähän? Onko hänessä jotain, vai näenkö jotain, mitä ei edes ole?

 

Toisaalta leffassa "Beauty and the Beast" ärsytti se, mitä saduissa yleensä tuntuu olevan: jos joku rakastuu johonkin epämiellyttävään/köyhään/tms. niin se on aina nainen. Aivan niin kuin olisi vain naisten tehtävä nähdä sisäinen kauneus. Miesten ei tarvitse tehdä muuta kuin rakastua johonkin kauniiseen naiseen ja sillä selvä.

 

Tai siis, miettikää nyt miten muissakin rakkaustarinoissa! Titanicissa kaunis aatelisneito rakastuu johonkin köyhään taiteilijaan. Ja TSH:ssakin Aragorn rakastuu haltiaan. Ja Disneyltä myös Kaunottaressa ja Kulkurissa käy näin. Ja Pirates of the Caribbeanissa! Elizabeth, kuvernöörin tytär, rakastuu seppään! Ja miettikää näitä tapauksia ja sitten sitä ensimmäistä tapaamista. En muista kyllä nyt, missä vaiheessa Kaunotar ja Kulkuri tapaavat ensimmäisen kerran, mutta kaikissa muissa se menee ainakin niin, että nämä miespuoliset tyypit näkevät tämän toisen ja tyyliin tiputtavat silmänsä päästään.

 

Tämä ärsyttää tällaisissa leffoissa. Naisilta vaaditaan sitä, että he näkevät "kauniiseen sisimpään" ja tekevät sen vaatimat uhraukset, mutta miehet, mitä miehiltä vaaditaan? Ei niin yhtään mitään! Heidän ei tarvitse nähdä mitään sisäistä, vaan pelkkä ulkokuori. Kyllä on hiton ärsyttävää ja epäreilua.

 

Mutta tuo Disneyn versio poikkesi niistä pätkistä, mitä minä muistin. Wikipediasta löysin selostuksena sen version, mutta sekään ei ollut kauhean valaiseva. Varmaan olen sitten joko kuullut sen satuna joskus pienenä tai sitten nähnyt joskus telkkarista jonkun toisen version, jossa se menee sen alkuperäisen tarinan mukaan. Mutta ei sillä, oli tuo Disneynkin versio ihan hyvä. Loppu oli jotenkin vähän klisee ja ärsytti, mutta muuten okei.

 

Itse asiassa tuo Disneyn versio oli jopa ihmeellisen synkkä lastenleffaksi. No, ehkä johtuu siitä, että nykyisin telkkarista ei tule enää mitään kunnollisia lastenohjelmia, vain sellaisia kimitysjumputuksia, mutta kuitenkin. Joitain kohtia siinä oli, joissa tuli sellainen olo, että miten ne on voineet laittaa lastenleffaan jotain tuollaista. Ja minä ainakin pomppasin ties miten monta kertaa tuolissani, kun katselin tuota leffaa. Paljon sätkykohtauksia, melkein jopa enemmänkin kuin jossain varsinaisissa kauhuleffoissa.

 

Ja se pedon synkkyys ja epätoivo... En tiedä sitten, miten paljon suomennos poikkeaa tästä, mutta englanniksi se viittasi ainakin niin selkeästi siihen, että Peto ei halunnut enää elää, kun Belle oli lähtenyt. Sanoi vain, että niiden tappajien pitäisi antaa vain tulla. Melkein kuin passiivinen itsemurha. Okei, ehkä lapset ei välttämättä tajuaisi tuota, mutta kuitenkin! Ehkä sitä nyt ymmärtää, miksi nuo lastenohjelmat on kehittyneet tuollaisiksi ällölällyiksi ja ylipositiivisiksi. Mutta en silti koe, että mitkään lastenohjelmat olisivat vaikuttaneet minuun kauhean negatiivisesti. Hmm... Mitäköhän mieltä tästä sitten olisi? No jaa, kai niille lapsille voisi näyttää jotain, missä olisi jotain pintaa syvempääkin.

 

Mutta hieno leffa. Ilman sitä ärsyttävää pahista ja sitä kliseeloppua tuo olisi lukeutunut ihan parhaimpiin leffoihin, mitä olen nähnyt. Etenkin prologi oli törkeän hieno. Ja prologin alun musiikki. Vaikka minusta se Hirviö oli paljon nätimpi petona kuin ihmisenä. Olisi jäänyt vain pedoksi. Sitä paitsi, minä olin törkeän pettynyt, kun odotin, että tulisi se kohta, mitä Nightwishin laulussakin on: "Touching me with a kiss of a beast." Mutta ei ne pussanneetkaan kun vasta ihmisinä. Höh.

 

Tuli muuten mieleen tuosta, että meillä oli äidinkielen kirjassa yksi sarjakuva, jossa parodioitiin tuota satujen juttua, että kun suutelee sammakkoa, niin sitten se muuttuu komeaksi prinssiksi. Siinä sarjakuvassa kävi niin, että joku tyttö suuteli komeaa prinssiä ja tämä muuttui sammakoksi. Sitten tyttö vain totesi: "Olisipa joku kertonut minulle tästä aikaisemmin." Heh. Noin kai se paljon useammin menee kuin tuolla satujen mallilla.

 

Hmm... Olenko minä jotenkin kyyninen taas tänään?