Minulla on ollut hyvä fiilis nyt jonkun aikaa. Vieläkin tuntuu siltä että jaksan yliopistojuttujakin. Lisäksi olen vaihteeksi siivonnut kämpän, mutta suurempi juttu on se, että olen myös pitänyt sen siistinä! Voi kuulostaa typerältä, mutta vien tavarat paikoilleen käytön jälkeen, joka päivä myös petaan sänkyni ja laitan päälle päiväpeiton. Tämä ei tosin ole ollut mikään spontaani juttu, vaan taloyhtiöltä tuli ilmoitus, että täällä tehdään jonkinlainen sähköremontti. Rappukäytävissäkin tehdään jotain, mutta sen lisäksi (sen vähän perusteella mitä ymmärsin todella teknisestä tiedotteesta joka meille jaettiin) uudistetaan sulakekaappi ja sen lisäksi tehdään jotain antennijuttuja. Toivon että asuntooni asennetaan lopultakin sellainen puhelinpiuha, johon saisi kiinteän netin. Mutta siis nyt on hyvä fiilis, kun tiedän, että vaikka tuli lappu että huomenna tulevat katsastamaan että mitä tässä asunnossa täytyy tehdä, niin minun ei tarvitse kauheasti siivota.

Lisäksi kun olen tuskaillut nyt painonpudotuksen kanssa, päätin terapiassa miettimisen jälkeen, että ehkä silmäilen vähän sitä kirjaa, josta oli minulle apua joskus vuosia sitten. Kyseessä on siis "Lupa syödä" -kirja, joka on tarkoitettu kai lähinnä syömishäiriöiden hoitoon. Ajattelin tähän asti, että ei minulla ole enää mitään niitä vanhoja oireita, vaan ongelma on yksinkertaisesti se, että syön liikaa. Nyt sitten kun silmäilin sitä kirjaa, niin huomasin, että okei, minulla on joitain "ajatusvirheitä" syömisen suhteen. Ja nyt kun olen vain ajatellut eri tavoin, painoni on tippunut ja syömiseni on muutenkin parempaa.

Esimerkkinä tällaisesta "ajatusvirheestä" oli esimerkiksi ajatus, tai pikemminkin pyrkimys, että poljen kuntopyörällä ja sitten kun olen kuluttanut tietyn kalorimäärän (kuntopyörässä on laskuri), niin sitten saan syödä. Mutta kirjassa sitten sanottiin, että ihmisen täytyy syödä, jotta hän jaksaisi esimerkiksi kuntoilla, ei niin että ihmisen täytyy kuntoilla, jotta hän saisi syödä. Kirja on niin ystävällinen, jos sitä voi kirjasta sanoa, joten nyt vaikka syön vähemmän, niin pikemminkin koen, että jonkun ihmedieetin tai -kuurin sijaan minä vain pidän huolta itsestäni.

On outoa, että pieni ajattelun muutos voi vaikuttaa niin, että painoni putoaa helpommin. Lisäksi syön jotain myös aamulla/aamupäivällä, sen sijaan, että paastoaisin niin pitkään kuin mahdollista, kunnes sitten tulisi pakottava tarve ahmia. Mutta nyt kun paino on tippunut, niin huomaan, että minun on vaikea tavallaan hyväksyä sitä. Ei sillä, että haluaisin olla lihava, mutta minusta tuntuu, että olen laihtunut vasta muutaman kilon, se ei ole niin paljon, että sitä voisi vielä laskea, se voi johtua jostain muusta, ja olenhan syönyt vähemmän, joten elimistössäni ja suolistossani liikkuu vähemmän mitään, niin se että painan vähemmän, ei tarkoita sitä että olisin laihtunut. Minulle on kuitenkin hieman epäselvää, että mikä painomäärän pudotus on sellainen, että se pitää jo laskea. Kun mietin asiaa, niin viisikin kiloa tuntuu suhteellisen pieneltä, vaikka sellaisenkin kilomäärän pudottamiseen tarvitaan kauheasti kovaa työtä.

Tänään oli lääkärikäynti ja minua todella ahdisti mennä sinne, koska en tykkää siitä lääkäristä. Tähän asti olen ollut suht positiivinen: olen yrittänyt ajatella, että no ehkä tällä kertaa hän ei sano mitään ikävää. Mutta nyt tuo toive oli muuttunut peloksi, että mitä ikävää se lääkäri tällä kertaa sanoo. Viimeksi tosiaan mietti, että eikö kasvoilleni voi tehdä mitään, eikö arvelleni kasvoissa voi tehdä mitään kun se näyttää niin hirveältä. Ja sitten joka kerta puolentoista vuoden ajan on joka kerta tullut toteamus: "kylläpäs sinä näytät niin vakavalta". Lopulta tuollaiseenkin kyllästyy, kun aina tuntuu siltä, että minussa on lääkärin mielestä jotain vikaa.

Tällä kertaa meni vähän paremmin ja ulkonäköäni ei kommentoitu, mutta lääkäri kommentoi, että niin aikaisemmin ollaan puhuttu masennuksesta ja väsymyksestä ja riippuvuudesta, jne. Mistä riippuvuudesta? En kysynyt, ajattelin, että se olisi epäkohteliasta ja en vain halua joka kerta vängätä siellä. Mahdollisesti hän viittasi jonkinlaiseen "lähisuhderiippuvuuteen", mutta mielestäni ei olla kyllä missään vaiheessa puhuttu mistään sellaisesta. Mutta selvisin kuitenkin ja seuraava aika on vasta toukokuun lopussa, joten nyt saan taas olla rauhassa häneltä.

Tuon jälkeen menin kenkäkauppaan ja ostin kenkiä. Tai pikemminkin minusta olisi oikeammin sanoa, että sijoitin kenkiin, koska kävin Skopunktenissa ja ostin kolmet kengät, eli maksoin vain kaksista. En tiedä miten pitkään olin siellä, varmaan vietin kaupassa melkein tunnin, koska olin päättänyt ostaa kolmet, koska sitten saisi yhdet ilmaiseksi. En yleensä osta noin monia kenkiä kerralla, joten se oli hieman vierasta minulle. Ja kun ostan kenkiä, teen sen huolellisesti. Kokeilin varmaan seitsemiä kenkiä, sitten vielä joitain eri kokoja samoista kengistä, ja sitten kiristin tai löysäsin remmejä tai kengännauhoja. Mutta löysin lopulta kolmet kengät: kahdet talvikengät, yhdet kesään. Kesäkengät ja toiset talvikengät muistuttavat kenkiä, joita minulla on ollut käytössä ja joita olen käyttänyt niin pitkään että ne ovat hajonneet.

Toiset talvikengät ovat ei-niin-tavalliset, koska niissä on jopa seitsemän sentin korko (kyllä, mittasin). Minun pitää aika paljon perustella sitä itselleni, että ostin ne. Ne ovat kyllä mukavat ja korkokin on tukeva, eikä mikään pikkutikku. Lisäksi ne tukevat nilkkoja aivan täydellisesti ja ylipäätään ne sopivat jalkaani juuri täydellisesti. En yleensä osta noin korkeakorkoisia käyttökenkiä, koska olen niin tohelo, että kaadun ihan tasaisillakin kengillä. Mutta ne olivat niin hienot ja minä niin halusin ne! Kävin katsomassa ja kokeilemassa niitä kenkiä jo ennen kuin oli se lääkäri (koska terapian ja lääkärikäynnin välillä ei olisi kuitenkaan ehtinyt kotiin), ja mietin niiden ostamista aika tarkkaan. Vähän huolettaa, koska olisi hirveää tuhlausta jos ne jäisivät melkein käyttämättä. Mutta aion laittaa ne maanantaina kun menen yliopistolle. Tai tiistaina, koska siinähän on se sadan metrin kävelyero maanantain ja tiistain välillä. Ja maanantain rakennuksen seutu on hiekoitettu huonommin. En vain mitenkään halua kaatua heti ensimmäisellä kerralla kun käytän noita kenkiä.

Katson Family Guyta, joka tulee telkkarista nyt ja minua todella häiritsee se, että jotkut äänet ovat vääriä. En tiedä onko tämä joku alkukauden jakso jossa on eri ääninäyttelijöitä, mutta vaikka en kovin usein edes katso tätä, niin tässä on jotain pahasti pielessä.

Mutta joka tapauksessa, tuntuu, että menee ihan hyvin. Olen tosin aika uppoutunut kirjoittamaan sitä tarinaani, ja tuntuu, että tekee mieli käsitellä tarinassa melkein kaikkea sitä mitä luennoilla käsitellään. Varmaan se auttaa minua ymmärtämään asioita paremmin, mutta mietin osittain, että kuinka kiinnostava se olisi lukea, siis jonkun muun.

Lisäksi kun olen lukenut sitä, niin minulla on ollut olo, että siinä on jotain pielessä. Maanantaina oli taas yksi luento, ja sitten siellä sain mahdollisesti vastauksen tähän mietintääni. Luennolla mainittiin eräänlainen tutkimus, joka oli tehty käännöstieteen opiskelijoille ja muistaakseni myös joillekin ammattikääntäjille. Tutkimuksessa oli annettu tekstinpätkä ja kysyttiin, että mistä näkee, että kyseinen pätkä on käännöskirjasta. Meille näytettiin sama pätkä. En opiskele käännöstiedettä, mutta kun luin sitä pätkää, mietin, että siinä on jotain outoa, jotain on vialla, vaikka en löydä mitään, mitä voisin osoittaa ja sanoa, että se on väärin. Sitten meille kerrottiin, että itse asiassa teksti onkin Finlandia-palkinnon voittaneesta suomenkielisestä romaanista. Ei siis käännösteksti, vaikka kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat kuulemma pitäneet itsestäänselvyytenä että kyseessä oli käännösteksti.

Sitten meille selitettiin, että ne, jotka opiskelevat toista kieltä sillä lailla aktiivisesti, tai siis osaavat kahta kieltä ja käyttävät molempia aktiivisesti, niin se toinen kieli vaikuttaa siihen, esimerkiksi mitä lauserakenteita suomenkielisissä lauseissakin käyttää.

Ja se käy järkeen minunkin tarinani suhteen! Kirjoitan sitä suomeksi, tietysti, koska se on paras kieleni, mutta huomaan, että välillä kirjoittaessanikin ajattelen englanniksi. Joitain tiettyjä sanoja minun on pitänyt korvata mielestäni jotenkin huonoilla, koska olen ajatellut asian englanniksi ja löytänyt englannista sanan, joka kuvaa täydellisesti sitä mitä minä haen, mutta suomeksi mikään ei tunnu oikealta. Selkein esimerkki tuosta ongelmasta on ollut, kun halusin kuvailla yhtä henkilöä, ja mielestäni termi "rough aroud the edges" on täydellinen kuvaamaan sitä tilannetta. Mutta mitä se on suomeksi? Onko henkilö kulmikas, tai jopa suunnikas? "Töykeä" on sitten jo vähän liikaa.

Joo, ei siis mitään erityisen ihmeellistä.