Viime viikon lopulla oli parempi fiilis, mutta nyt se taas alkaa vähän karista. Terapeuttini sanoo, että minun pitäisi pitää parempi huoli itsestäni, eli siis syödä tarpeeksi, nukkua tarpeeksi ja liikkua tarpeeksi, jotta se minun negatiivinen vaativa puoleni ei saisi liikaa valtaa. Sain kuitenkin viime viikon lopulla järkeiltyä tuon koko jutun ja Harjoittelupaikkarohmukin laittoi minulle viestiä, joten hän ei ainakaan kai sitten vihaa minua. Ja järkeilin tosiaan sen Lester-jutun suhteen niin, että varmaankaan ei ole todennäköistä, että hän olisi piilottanut syntymäpäivänsä näkyviltä Facebookissa minun takiani. Ja vaikka olisikin, niin - ja tämä on keskeisin asia, joka sai minut rauhoittumaan lopulta - minä en ole vastuussa hänen tunteistaan. Ei ole epäkohteliasta onnitella toista, enkä ole vainonnut häntä (viimeisen vuoden aikana olen laittanut hänelle viitenä erillisenä kertana keskustelunaloituksen) ja jos hän ei halua keskustella kanssani, hän voi ilmaista sen joko suoraan tai jättää vastaamatta. Niin kauan kun pysyn asiallisuuden rajoissa, minun ei tulisi ylianalysoida toisen ihmisen mahdollisia tuntemuksia, etenkin kun teen niin omien tunteideni kustannuksella. En tietenkään halua ryhtyä ikäväksi muita kohtaan, mutta ehkä Lester osaa pitää sen verran puoliaan, että osaa torjua minut jos kokee olonsa epämukavaksi?

Mutta minun pitäisi kai syödä enemmän. En ole laihtunut mitenkään merkittävästi, mutta olen edelleen ihan käsittämättömän väsynyt koko ajan. Töissä olo tosin väsyttää, koska tuntuu että se on täysin aivotonta räpläämistä mitä joudun tekemään siellä enkä ole vielä päässyt tekemään oikeastaan mitään oikeaa. Tai siis, eihän työ voi aina olla kivaa ja jännää ja luovaa, mutta kun istun kokouksissa puolet päivästä enkä ymmärrä mitään mistä puhutaan ja lopun päivää selaan tuhansien sivujen mittaisia referenssilistauksia ihan vain varmistaakseni että teksti ei mene missään taulukon reunojen päälle, tuntuu siltä, että varmaan olisivat voineet palkata ihan vain jonkun apinan siihen hommaan. Tosin toivon, että tilanne muuttuu pikkuhijaa. Ja nyt tästä päivästä lähtien minulla on vain se kolmen päivän työviikko, niin ehkä saan levättyä vähän paremmin jossain välissä.

Olo ei ole ollut fyysisesti niin hyvä. En tiedä onko tyynyni jotenkin liian vanha tai litistynyt tai jotain, kun tuntuu etten saa hyvää asentoa lainkaan kun yritän nukkua. Eilen herätessäni niskat olivat niin pahasti jumissa, että pään kääntäminen ei onnistunut kunnolla. Tänään niska on jo parempi, mutta pään liikuttaminen sattuu edelleen. Ja pitäisi syödä. Olen jättänyt aina välillä illallisen kokonaan väliin, kun olen vain niin väsynyt tullessani kotiin. Terapeuttini kehotti jopa hankkimaan jotain valmisruokaa tai välillä tilaamaan/hakemaan noutoruokaa, jos en jaksa kokata itse, niin tänään ostin sitten kolmioleivän tullessani töistä. Mutta jotenkin on nälkä taas ja ehkä yritän syödä vielä jotain ennen kuin menen nukkumaan, niin ehkä saan nukuttuakin paremmin.

Viestittelin Annin kanssa tänään ja me ollaan yhdellä samalla yliopistokurssilla nyt syksyllä. Hän on aina niin kiva ja hänen kanssaan viestittely on niin helppoa eikä stressaa yhtään niin kuin monet muut viestittely, niin sekin on kiva.

En tiedä miksi aloitin kirjoittamaan tätä kun ei ole kerran mitään oikeaa sanottavaa. Kai halusin kirjoittaa, kun tuli jotenkin vähän kurja fiilis, kun katselin tuota yliopistoaikatauluani ja tajusin, että minulla ja Lesterillä ei varmaankaan ole yhtään yhteistä kurssia enää. En tiedä miksi se yhtäkkiä harmittaa, kun asia on ollut minulle ihan okei tähän asti. Yritän vain nyt kanavoida jotenkin sen loogisen puolen, etten niin surisi jotain typeriä asioita, vaan keskittyisin positiivisiin puoliin. Tämä kirjoitusasento on vähän huono, tai ainakin tässä niskatilanteessa se alkaa vähän sattua. Tuntuu, miten niskan vasenta puolta alkaa hieman kiristää enemmän ja enemmän. Pitää mennä lämmittämään kaurapussi taas ja ehkä ottaa joku burana. Väsyttää. Kyllästyttää. Harmittaa.