Tänään ei ole ollut niin hyvä päivä. Varmaan johtuu unesta, jonka näin yöllä. Siinä veljen kanssa seikkailtiin jossain ja meillä oli pöllönnäköinen limsatölkki, jonka nimi oli Bob, ja ennen tätä seikkailua oltiin Jaskan kanssa erottu, joten siitä olin todella murheissani. Ehkä se johtuu siitä, että olen katsonut Agatha Christien Poirotia paljon ja viime jaksot ovat olleet aika lailla poikkeuksetta sellaisia, joissa joku pettää jotakuta tai jättää tai vedättää tai jotain. Paljon kujia asioita. Mutta tuo uni on sitten vaivannut koko päivän, vaikka tiedän että se on vain uni. Ei olla myöskään puhuttu Jaskan kanssa että nähtäisiin tänään. Ei olla puhuttu myöskään että ei nähtäisi, mutta jotenkin vaikka viime viikonloppu meni hyvin ja vaikka Jaskan farkut ovat yhä täällä, on taas hermostuneempi olo.

Se on niin epämiellyttävää, se, että jotenkin minussa on alituinen pelko siitä että menetän Jaskan. Terapeutti joskus aikaisemmin sanoi, että se on todennäköisesti oire turvattomasta lapsuudesta, eikä todennäköisesti ikinä mene kokonaan ohi, korkeintaan lievenee hieman. Ja Jaska vielä välillä oikein lietsoo sitä pelkoa. Välillä itsekin mietin, että jos itse ehdottaisi eroa Jaskalle, niin sekin voisi olla helpompi, koska sitten ei tarvitsisi pelätä sitä enää. En halua tehdä sitä, mutta on vain niin vaikeaa välittää jostain toisesta näin paljon.

Ja siitä, että ei olla sovittu että tavattaisiin tänään... En edes tiedä haluaisinko tavata, jaksaisinko, kiinnostaisiko juuri tänään, mutta tietysti mielessäni siitä tulee heti iso asia, kun mietin, että ehkä Jaska ei haluakaan tavata, mikä johtaa automaattisesti siihen, että ajattelen, että jos hän ei halua tavata tänään, niin ehkä hän taas haluaa erota minusta. Tiedän, että menen äärimmäisyyksiin, mutta on vaikea hallita näitä tunteita, kun ne tulevat jotenkin automaattisesti. Ja olisinhan itsekin voinut ehdottaa Jaskalle että nähtäisiin tai kysyä, että kiinnostaisiko tehdä jotain tänään tai viikonloppuna, mutta kun mietin asiaa, en keksi yhtään mitään mitä ehdottaisin että tehtäisiin tai missä nähtäisiin. Jos nähtäisiin täällä kämpälläni niin kuin yleensä, ei taas tehtäisi mitään, katsottaisiin telkkaria ja pelattaisiin... Eihän siinä mitään vikaa ole, mutta en tiedä kiinnostaako se minua juuri nyt. Tai sitten voitaisiin mennä baariin niin kuin viime viikolla, mutta en taas tiedä siitäkään että haluaisinko lähteä yhtään mihinkään. Jaskan kämpälle jos mentäisiin, hän olisi ahdistunut, koska jotenkin se on vaikeaa hänelle, että ollaan hänen kämpällään.

En tiedä sitten mitä pitäisi tehdä. Natalia soitti eilen, mutta olin värjäämässä tukkaani, niin en päässyt puhelimeen. Ehkä se hänen soittonsa tarkoitti sitä, että hän on taas tulossa tänne. Todella usein se tarkoittaa sitä. Voisihan siis soittaa hänelle, mutta en tiedä siitäkään. On vain niin vaikeaa soittaa ihmisille.

On siis jotenkin vetämätön ja tylsistynyt olo, eikä mikään oikein kiinnosta. En tiedä sitten yhtään mistä se johtuu, mutta tuntuu vain todella ankealta, eikä tule mieleen yhtään mitään, mitä kiinnostaisi tehdä. Nukuinkin todella pitkään ja tuntui jäävän uni taas liian lyhyeksi siitä huolimatta. Tällä viikolla olen huomannut, että osoittaisin merkkejä siitä, että vähempi uni jo riittäisi, mutta tänään niin ei ainakaan ollut.

Jotain olisi ehkä kiva tehdä, mutta tuntuu, että olisin todella tylsää seuraa vaikka Jaskalle, kun olo on vain plääh.

Tämä viikko on mennyt muuten ihan hyvin, käytiin Jaskan kanssa katsomassa yksi näytelmäjuttu, mikä oli kyllä mielestäni aika huono, sellainen, että niitä on 13 tusinassa. Ja oli HOPS-keskustelu yliopistolla ja se meni todella hyvin ja ilmeisesti vaikka opiskelenkin kevennetysti, tai niin olen sanonut, jään vain vähän virallisesta opintopistetavoitteesta ja pääsen siihen epäviralliseen 40 opintopisteen vuositulokseen, jos suoritan kaikki kurssit jotka olen suunnitellut suorittavani. Se opintoneuvojani oli todella ymmärtäväinen ja hänellä oli vähän samanlaista taustaa kuin minulla, koska hänellekään ei ollut ilmeistä heti lukiossa, että hän haluaa opiskella englantia, vaan opiskeli lähinnä matikkaa ja fysiikkaa ja kemiaa, ja sitten lukion jälkeen opiskeli vuoden lääkiksessäkin. Oli kiva kuulla, että on jotain yhteistä jonkun opettajan kanssa, kun on lähinnä tuntunut siltä, että olen joku outolintu tuolla, kun minusta ei pitänyt mitään humanistia tulla.

Terapiassa puhuttiin tällä viikolla "sätkyilystäni", eli siitä, että pelästyn todella helposti ja se on jatkuvaa. Vaikka tietäisin, että jotain pelottavaa tulee tapahtumaan, kun katsoo vaikka jotain kauhuleffaa, silti sätkähdän aina kun tulee sellainen "jump scare", eli että tulee joku äkillinen tilanne mihin liittyy yleensä vielä joku voimakas äänitehoste. Jaskan mielestä se on söpöä ja hän sanoi joskus etsineensä siitä tietoa, kun se häiritsi häntä, kun vaikka unissani pelästyin, jos hän teki jotain, niin että kuulemma traumasta kärsivät vain pelästyvät helpommin ja enemmän. Samaa sanoi terapeuttinikin, mutta vaikka tavallaan vitsailen siitä, että pelästyn helposti, niin se on todella ärsyttävää ja vain vihaan sitä! Tarvitsee vain olla joku kova yhtäkkinen ääni, niin pelästyn. Ja ihmiset huomaavat sen ja se on heidän mielestään hauskaa tai jotain, mutta minusta se on vain niin nöyryyttävää, kun en osaa oikeasti katsoa edes leffaa sätkimättä.

Terapeuttini sanoi, että se on joku ruumiin muisti, ja että se on vain automaattinen reaktio ja minun yrittää ymmärtää sitä, eikä olla niin julma itselleni tai yrittää turhaan väkisin "karaista" itseäni, kuten silloin muutamia viikkoja sitten kun katsottiin Jaskan kanssa jotain kauhusarjaa. Mutta se tuntuu vain niin typerältä, kun ainoa keino, jolla voin välttää sitä, että pelästyn suunnilleen tosissani monta kertaa jokaisen jakson aikana, on se, että painan sormilla korvia että se voimakas ääni ei kuulu, niin se tuntuu vain niin lapselliselta. Lapset tekevät sitä, ei aikuisten enää pitäisi.

Tekisi vieläkin mieli ottaa yhteyttä Naniin, ehkä pitäisi tehdä niin joku päivä tässä. Tämän päivän suhteen en tiedä mitä tekisin tai edes haluaisin tehdä. Olisi kiva, jos Jaska juttelisi minulle jotain Facebookissa vaikka. Voisinhan minäkin sanoa hänelle jotain, mutta en tiedä, aloitin keskustelun viimeksi, eikö se nyt olisi hänen vuoro. Varmaan jatkan Poirotin katsomista, vaikka vaihteeksi menossa on jakso, jonka olen ensinnäkin nähnyt jo aikaisemmin, ja toiseksi siinä on mies, joka tavallaan lupailee vaikka mitä kolmelle eri naiselle, mutta sitten pettää ihan kaikki vuorotellen. Ehkä pitää siirtyä taas niihin alkupään jaksoihin, kun niissä ei ollut tällaista kurjaa ihmissuhdekamaa niin paljon.

Ääh, tylsää, ja vähän ahdistaakin.