*Ei Mitään Erityistä

 

Matikantunnilla (taas kerran)<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Herra MO: "Onpas tää taulusieni märkä." *heittää sillä Jumpulaa, joka on luokan toisella puolella*

Jumpula: *Onnistuu väistämään* "No voi stna!" *tähtää taulusienellä ja on valmiina heittämään*

Herra MO: *hypähtelee opettajanpöydän takana* "Et osu! Et osu!"

Jumpula: *heittää*

Herra MO: *kumartuu*

Taulusieni: "Läiskis!" (Osuessaan liitutauluun) "Läts!" (tippuessaan herra MO:n niskaan)

Jumpula: "Haaahahahahaaa!" *nauraa hysteerisesti*

*Taulusienisota jatkuu*

 

-Myöhemmin-

 

Taulusienisota ohi: *ihmiset liukastelevat vahalattialla, kun se paikoittain lainehtii vedestä*

 

-Myöhemmin-

 

Matikanopettaja: *selittää formalisointia*

Jumpula: *nojaa päätään herra JuKin selkään* "Hei opettaja!"

Matikanopettaja: "No mitä?"

Jumpula: "Käske herra JuKin olla pehmeempi!"

 

-Myöhemmin-

 

Matikanopettaja: "Ilmavaivoja kenties?" *hetken tauko* "Siis neiti HR:lle sanoin, en itestäni puhunut."

Oppilaat: O_o

Matikanopettaja: "No kun meillä sanottiin koulussa aina, kun puhallettiin purkkapalloja, että ne on ilmavaivoja ja että se purkka on peräsuoli, joka näkyy suusta."

Herra VL: *repeää totaalisesti*

Muut oppilaat: *repeävät herra VL:n reaktiolle*

 

***

 

Joo, olemme edelleen ihan selkeästi lukiossa. Täysikäisyys saavutettu ja silleen. Ei sillä, oli taas hauskaa, kun sain nauraa taas katketakseni, kun kaikki muut sekoilivat. Tällä kertaa minä en ollut kohteena kuin kerran ja silloinkin minua käytettiin Jumpulan näpäyttämiseen. Mutta hauska matikantunti.

 

Muuten päivä ei ollut mikään kovin erikoinen. Minua on vaivannut koko eilisen päivän yksi juttu, mitä kuulin yhden kakkosluokkalaisen pojan selittävän yhdellä välitunnilla. Hän selitti kavereilleen, miten oli ajanut pyörällä oravan yli ja että jokin oli rusahtanut ja sitten se oli jäänyt jotenkin sätkimään se orava siihen pyörätielle. Minä en tiedä miksi, mutta se oli minun mielestäni vain niin kuvottavaa, että se on tunkenut minun mieleeni ihan koko ajan, eikä se ole lainkaan kivaa. Tänään sitten aamulla, kun menin kouluun, niin minä itse melkein ajoin oravan yli. Heti kun näin sen oravan, jarrutin pyörälläni, koska minulla tuli heti mieleen se sen pojan selitys. En sitten ajanut oravan yli (jouduin ihan pysähtymäänkin, kun se sekoili siinä), mutta jotenkin minulle jäi silti kauhean epämukava olo ja aina kun ajan pyörällä, ajattelen koko ajan, että nyt jostain tulee orava ja minä ajan sen yli.

 

En ole vieläkään päässyt yli siitä ajatuksesta, että NN on liian hyvä, hauska ja hyvännäköinen minulle. Ja hän on pitempi kuin minä. Hänen on pakko olla. Eilen kun hän piti sen esitelmän, niin sitä pitämässä oli samaan aikaan myös herra MR, joka oli samalla riparilla minun kanssani. Sitten kun konfirmaatiossa meidät jaettiin pituusjärjestyksen mukaiseen jonoon, minä olin herra MR:n pari, joten meidän täytyi olla suunnilleen samanpituiset (meitä pitempiäkin oli). Minä en ole kasvanut siitä kuin ehkä puolitoista senttiä, joten vaikka herra MR ei olisi kasvanut yhtään, NN olisi minua silti ainakin pari senttiä pitempi. NN on nimittäin ainakin viisi senttiä pitempi kuin MR. Tämä on kai sitten sitä logiikan soveltamista arkielämään.

 

Jotenkin en muista tästä päivästä oikein mitään. Muistan vain sen, että näin yöllä kaksi painajaista ja että heräsin aamulla ja niska kramppasi aika kivasti. Ja tänään on sitten soittotunti puoli kuudelta. Niin joo, nyt muistin yhden jutun, mikä minun piti vielä laittaa tähän!

 

3.5

"Herra MaP: *kaahaa punaisella BMW:llään pihasta niin että hiekka lentää ja auton perä luisuu* (kuin olisi sanonut: katsokaa kaikki, minä olen iso lukiolainen, minulla on sikakallis auto ja se lähtee näin kovaa ja osaan luisuttaa sen perää, katsokaa nyt!)"

 

Joo, tänään sitten kuulin aamulla, miten herra MaP valitti sitä, että häneltä puhkesi eilen sama rengas jo neljännen kerran. Sitä sanotaan, että vahingonilo on paras ilo, mutta tässä kyseisessä tapauksessa se on vielä normaaliakin parempi. Hän tekee aina tuota perän luisutusta ja kaahaa pihasta, niin kai se nyt on ihan selvää, että ne renkaat kuluu. Luulisi sitten, että jo parin ekan puhkeamisen jälkeen ymmärtäisi vähän vaihtaa sitä ajotaktiikkaa, mutta ei näköjään.

 

Minä olen jotenkin onnistunut menettämään ruokahaluni jonnekin. Se on ollut tällaista jo pitkän aikaa, vaikka välillä onkin tullut ihan kohtalaisia jaksoja, kun olen syönyt melkein normaalisti. Nykyisin se menee oikeastaan vain siihen, että syön yhden ruoan päivässä, joka on sitten joko lounas tai illallinen. Kyse ei ole siitä, että olisin oikeasti nälkäinen, mutta en söisi, vaan kyse on vain siitä, että minulla ei ole lainkaan nälkä.

 

Ei sillä, minulla ei ole mitään tätä ruokahaluttomuutta vastaan, hyvä vain jos laihtuu taas vähän, mutta se ihmetyttää minua välillä. Välillä oikein huolettaa, että onko jotain vikana, kun minulla ei vain ole nälkä, kun aina ennen minulla on ollut ihan hyvä ruokahalu.

 

Olen myös miettinyt tänään toisten ihmisten koskemista. Kohta pitää häipyä soittotunnille, niin en viitsi sitä alkaa nyt selittää, mutta ehkä myöhemmin tänään. Ei taas huvita mikään. Ei edes kirjoittaminen. Ei juonittelupelien pelaaminen, ei soittaminen, eikä mikään. Tämä kaikki tuntuu niin kummalliselta, kun nämä ruokahaluttomuus ja kiinnostumattomuus ovat ennen liittyneet selkeästi joihinkin ajatuksiin, mutta nyt ne tapahtuvat vähän niin kuin itsestään. Se on ihan kummaa.

 

Niin joo, ja kirjaryhmätyöt alkoivat ja minä, neiti R ja neiti M luemme kirjan "Sonja O. kävi täällä". Toivottavasti se on edes hyvä. Olen kuullut sen nimen joskus, mutta muuten minulla ei ole siitä aavistustakaan. Pitää käydä sitten kirjastossa soittotunnin jälkeen.