Yritän innostua Pariisiin lähdöstä. Muistan miten joskus ihan vielä muutama vuosi sitten harkitsin että lähtisin reissaamaan ja kulkisin tuon Da Vinci -koodin reitin ihan oikeasti. No, en sitten tehnyt sitä (koska "onhan se ihan tyhmää ja kirja ei ole edes historiallisesti kovin tarkka ja elokuvakin on huono), mutta nyt olen menossa Pariisiin ja olen saanut läpi ideani että mennään katsomaan sitä Louvren pyramidia. En tietenkään oikeasti usko, että siellä on Maria Magdalenan sarkofagi, mutta leffan viimeinen kohtaus on niin siisti ja kuuntelin aina sitä biisiä lukiossa ja jotenkin se biisi (Chevaliers de Sangreal) on yksinkertaisesti yksi upeimmista biiseistä jonka olen ikinä kuullut.

Tiedän että siihen samaan kohtaan ei pääse, koska siinä ei saa kävellä, mikä on kyllä harmi, vaikka ihan ymmärrettävää, kun se on lasia ja varmaan jos miljoonat ihmiset vuosittain tallaisivat siinä niin se voisi kärsiä vaurioita. Mutta silti. Voisin ottaa ainakin kuvan jostain Arago-metallilaatasta. En ole edes maininnut tästä Da Vinci -koodi -jutusta muille matkaan lähtijöille, koska he pitäisivät sitä taatusti idioottimaisena. Ja onhan se vähän hölmöä.

Mutta ainakin tuossa videossa öinen Pariisi näyttää miellyttävältä.

Tänään ei ole ollut niin hyvä fiilis. Eikä muutenkaan tällä viikolla. Yritin tännekin kirjoittaa jotain jo aikaisemmin, mutta ei siitäkään tullut mitään niin poistin sen vain. Huomenna on terapia, mikä on hyvä, koska on ollut viikonlopusta asti sellainen huono olo koko ajan, sellainen että oksettaa. En ole kipeä, sitä se ei ole, vaan ahdistaa niin pahasti että oksettaa. Ja itkettää. Ja väsyttää. Ihan ylipäätänsäkin olo on siis ollut sietämätön, enkä mitenkään jatkaisi lähteä Pariisiin, en olisi nyt alkuviikosta millään jaksanut lähteä edes yliopistolle, enkä mitenkään jaksaisi lähteä huomenna terapiaankaan.

Mutta äitini kiteytti sen aika hyvin (hän kävi täällä maanantaina), eli että nyt kun minulla on ollut ensimmäinen kokonainen viikko lomaa töistä 8 kuukauteen, niin eiköhän tällä sitten jaksa sitten sen 8 tulevaa kuukautta seuraavaan lomaan.

Tämä superkurja olo hellitti hetkeksi kun puhuin Natalian kanssa eilen. Natalia kyseli että olenko miettinyt sitä vaihtoon menemistä vielä ja sitten kun sanoin että nyt en voi kun haen siihen opettajakoulutukseen, joka pitäisi aloittaa heti seuraavana syksynä jos siihen pääsee. Natalia sitten innostui, että ai minä haen siihen, ja sitten hän sanoi, että minusta tulisi hyvä opettaja ja että hän voi nähdä minun tulevaisuuteni niin selkeästi. Se oli jotenkin kiva kuulla, vaikka ensimmäinen ajatukseni oli, että minä en näe tulevaisuuttani kyllä ollenkaan ja välillä on vaikea uskoa, että sellaista on ylipäätään.

Nytkin pitäisi vielä ennen nukkumaanmenoa etsiä se reppu jostain, se minkä nyt otan mukaan sinne Pariisiin ja vähän testata että miten paljon tavaraa sinne mahtuu ja paljonko se painaa. Ahdistaa taas.